Lue keskustelun säännöt.
Miten selvitä puolison itsemurhasta?
26.07.2012 |
Mieheni kuolemasta alkaa olla jo/vasta kohta vuosi ja nyt vasta alan sen ymmärtää. Elämäntilanteeni oli aiemmin sellainen, etten yksinkertaisesti voinut jäädä suremaan vaan tämä vajaa vuosi on mennyt kun jossain usvassa.
Nyt, kun elämäntilanteeni on parempi ja tietyllä tavalla alkaa elämä hymyillä, niin nyt olen ollut niin surun murtama jo jonkin aikaa eikä vaan yksinkertaisesti jaksaisi. Lasten takia on pakko, mutta monta kertaa päivässä tulee ajatuksia, että miksi mieheni jätti minut ja että olisi paljon helpompaa seurata miestäni ja kohta kadun ajatuksiani, koska sitten lapset jäisivät orvoiksi. Iltaisin itken itseni uneen ja töissä olo se vasta raskasta onkin välillä ja tuntuu, etten saa ajatuksia kasaan, jotta saisin tehtyä päivän työt.
Miten tästä voi selvitä? Miten jatkaa eteenpäin tietäen, ettei enää koskaan näe rakastamaansa ihmistä? Mitä vastata nuoremmille lapsille, jotka kohta kyselevät isästään? En vaan enää jaksa yrittää jaksaa, eikä mistään tunnu saavan apua. Sillon kun mieheni teki itsemurhan, apua tarjottiin joka puolelta, kieltäydyin hyvin monesta avusta, koska koin pärjääväni ja pärjäsinkin aina tähän asti, kunnes suru ja kaipaus iski vasten kasvojani. Nyt tuntuu, etten jaksa ja kukaan ei ymmärrä, että tarvitsisin nyt sitä apua.
Kommentit (27)
Sinulla on lapset ja lapsilla sinut. Sen voimalla pääsette yli. Jos ei heti niin myöhemmin. Etsi itsellesi terapeutti ja lääkäri joista sinulle on apua.
Lähetän sinulle halit. Jaksa rakas kanssakulkija!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vertaistuki auttaa usein . Löytyisikö ketään vastaavassa tilanteessa olevaa , vaikka av- mammoista?
alkuun on varmasti niin shokissa ettei tunne tarvitsevansa mitään, koska ei edes tunne mitään. Kuka ei ymmärrä että tarvitset apua nyt, ei terveydenhuolto sinulle käännä selkää jos haet apua.
Otat vaan yhteyttä terveyskeskukseen tai vertaistukiryhmään ja alat hoitamaan itseäsi. Nyt on sen aika.
Voimia sinulle!!
Itse en tiedä edelleenkään, miten selviän omasta surustani, mutta aika sen näyttää.
Etkö tuntenut vihaa häntä kohtaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tuolloin vaikea elämäntilanne, joka ehkä osasyy ja myöhemmin sain tietää, että miehelläni oli myös kasvain päässä, jota ei olisi voitu leikata. Näitä epäilen suuremmiksi syiksi hänen itsemurhaansa.
Olin ja olen vihainen miehelleni hänen valittuaan helpon tien.
ap
Etkö tuntenut vihaa häntä kohtaan?
vai pelkäätkö vaan tulevasi torjutuksi jos menet hakemaan apua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tuolloin vaikea elämäntilanne, joka ehkä osasyy ja myöhemmin sain tietää, että miehelläni oli myös kasvain päässä, jota ei olisi voitu leikata. Näitä epäilen suuremmiksi syiksi hänen itsemurhaansa.
Olin ja olen vihainen miehelleni hänen valittuaan helpon tien.
ap
Etkö tuntenut vihaa häntä kohtaan?
vastaukseksi kun pyysin apua, että kyllä se ajan kanssa ohi menee ja että miehesi kuolemasta on jo aikaa ja pitäisi olla jo toipunut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei varmasti olisi ollut parempi elää kipujen kanssa. Tiesin vain, että mies on käynyt erilaisissa tutkimuksissa kipujensa takia ja mies sanoi kertovansa myöhemmin, mitä lääkäri oli hälle sanonut. Ei koskaan kertonut vaan sain tietää vasta hänen kuolemansa jälkeen.
ap
Olisiko ollut parempi kärsiä epäinhimellisesti kasvaimen takia?
Meillä tuolloin vaikea elämäntilanne, joka ehkä osasyy ja myöhemmin sain tietää, että miehelläni oli myös kasvain päässä, jota ei olisi voitu leikata. Näitä epäilen suuremmiksi syiksi hänen itsemurhaansa.
Olin ja olen vihainen miehelleni hänen valittuaan helpon tien.
ap
Etkö tuntenut vihaa häntä kohtaan?
vastaukseksi kun pyysin apua, että kyllä se ajan kanssa ohi menee ja että miehesi kuolemasta on jo aikaa ja pitäisi olla jo toipunut.
ap
vuosi EI ole pitkä aika! jotkut ei "toivu" koskaan. ja miten joku voi edes antaa aikaa,milloin suru pitäisi olla surtu!
edelleen osanottoni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vastaukseksi kun pyysin apua, että kyllä se ajan kanssa ohi menee ja että miehesi kuolemasta on jo aikaa ja pitäisi olla jo toipunut.
ap
Tuo on ihan tavallista, että suru tuleekin ns. viiveellä. Tärkeintä kuitenkin on, että teet tuon surutyösi, vaikka sitten hieman myöhemmin kuin tavallisesti oletetaan. Ja monasti sitä apua tarjotaan silloin, kun ei itse edes ymmärrä ottaa apua vastaan.
Voisitko kysyä apua perheneuvolasta? Tai seurakunnan diakoni voisi olla myös hyvä vaihtoehto, seurakunnalla voi olla vertaistukiryhmiäkin.
Tärkeintä olisi, että jaksaisit nyt hakea apua. Ja muista, että tuo surutyö kuuluu asiaan.
syyhyn, kuolema olisi ollut väistämätön. Ehkä miehesi ei olisi kestänyt nähdä suruanne. Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kaikessa surullisuudessaan, liikuttavaa, että mies ei saanut sanottua asiaansa. Varmaankaan ei ainoa mies maailmassa, jolle asian sanominen on tavattoman vaikeaa.
Yritä hakea apua neuvolan kautta, jos tapaat terveydenhoitajaa siellä tai lääkäriä. Vaadi apua, älä luovuta. On todella tärkeää, että saat apua nyt, jotta pääset asian yli. Olen käsittänyt niin, että jos elää trauman jälkeen liian kauan masennuksessa, kroonistumisen vaara kasvaa. Siis älä luovuta! Hae apua itsesi, loppuelämäsi, lastesi tähden!
olen hirveän pahoillani miten tuollainen tollo osuikin kohdallesi.
minullekin todettiin ihan yleisenä totuutena, että keskenmenosta toipuu työkykyiseksi kolmessa päivässä, enempää ei tipu. Marssin psykiatrille ja loppujen lopuksi minulta vei vuoden, että pystyin palaamaan töihin. Toivottavasti jaksat hakea apua toiselta lääkäriltä.
Silloinen elämäntilanteemme oli todella vaikea ja voisin kuvitella, että jos olisin vielä kuullut, että mieskään ei ole kauaa tukenani, niin en tiedä oisinko jaksanut. Enpä tiedä oliko itsemurha sen parempi, jos noin voi sanoa, vaikeaa se oli sillonkin, vaikkakin nyt vasta alan oikeasti ymmärtää ja sisäistää asian ja suru iskee väkisin.
ap
Toisaalta kyllä sinulla on vastaus tuohon itsemurhan syyhyn, kuolema olisi ollut väistämätön. Ehkä miehesi ei olisi kestänyt nähdä suruanne. Voimia!
siinä saisit tuetusti mietittyä taustat, tapahtuneen ja miten jatkat tästä eteenpäin.
http://www.mielenterveysseura.fi/vertaistukiryhmat/itsemurhan_tehneiden…