Kiittämätön lapsi

Liian vähän mälsää. Kannattaa ikävystyttää lapsi perusteellisesti, niin on kiitollisempi. Älkää tehkö kuukauteen mitään tai älä osta uutta lelua.

mitä tiedän, lapsi oppii tajuamaan ja häpeämään ns köyhyyttä, vaikka sitä se ei ehkä edes ole, mutta näin hän sen tulee kokemaan. Eli asiallisempaa perustelua, miksi jotain ei saa.



Toisekseen, hän saa jo nyt melko paljon, lomia, reissuja yms, joita ei kaikki edes saa, ehkä saa liikaa, ja siksi on kiittämätön, kun mikään ei riitä.



Älä yritä aina parastasi, älä pidä häntä aina etusijalla...

Hoplopin sijasta, touhua lapsesi kanssa, älä siivoile, älä lue kirjaa tms vaan keskity yhdessäoloon, leikkikää vaikka ja menkää ulos, yhdessä, siten, ettet ole vain mukana vaan myös läsnä. Kuuntele tarkkaan, mitä hän sanoo, ja vastaa tai kommentoi tarvittaessa.

että lapsesi kommentoi hyvin aikuisen tyyliin, olisiko kuullut joltakin läheiseltään tämäntyylistä, kriittistä perhettänne koskien?



Se, että lapsi ei saa jokaista haluamaansa tavaraa, on hyvää kasvatusta. Tuo, että hänelle ei kelpaa enää kotona itse valitut vaatteetkaan, on mielestäni ongelma, johon voisit ehkä hakea ratkaisua kehumalla ja tukemalla lasta. Esim. "äiti antaa sinun valita näistä puseroista, koska sinulla on hyvä värisilmä ja tiedät, mistä pidät eniten." Tms. josko toisi sujuvuutta tilanteeseen?

Eikö ole koskaan ollut tohkeissaan, ihastunut mistään? Siis oikein tosissaan vaikuttunut jostain kokemastaan, saamastaan. Vaikuttaa kyllä tosiaan vähän kummalliselta.



Kyllä mun viisivuotias hyppää joskus kaulaan, ja hihkaisee kiitokset tai että ihanaa kun toit mulle tämän.

Että lapsi töihin. Ei se hoplop tule ilman duunia.

Että lapsi töihin. Ei se hoplop tule ilman duunia.

Olen ihana ja paras silloin kun lapsi saa haluamansa. Jos ei saa niin sitten olen ihan p***a, joka ei koskaan osta mitään eikä vie ikinä mihinkään. Ja ihan varmasti on lapsi saanut kaiken haluamansa, ei vaan muista sitä eikä osaa arvostaa.



Esimerkki: ollaan kaupassa ja olen jo luvannut ostaa esim. uuden koulurepun. Lapsi huomaa lelun, jota hänellä ei vielä ole. Jos hän ei saa lelua, alkaa vitinä "kun et sä ikinä osta mitään". Jos huomautan, että juurihan lupasin tämän repun, niin silti on naama nurinpäin.

Rahaan olen vedonnut lähinnä, kun lapsi on halunnut jotain oikeasti kallista ja isoa. Silloin olen sanonut, että se maksaa todella paljon eikä ole niin paljon rahaa. Tiedän, että ei pitäisi.



Reissut on ollut lähinnä sukulaisreissuja. Hyvin tärkeitä meille molemmille. Ja toki hänkin nautti niistä, mutta kun ei ole päässyt sinne Hoplopiin ja huvipuistoon eikä muumimaailmaan eikä sitä ja tätä. Olen sanonut, että kesän reissut on reissattu ja syksymmällä voidaan ajatella Hoplop käyntiä.



Ei hän mielestäni niiiin paljon saa kuin tekstistä ehkä voisi ymmärtää. Tekemiset tälle kesälle on niiden reissujen lisäksi ollut leikkipuistojen koluamista, mitä tämä kaupunki on pullollaan.



ap

kun liikaa saa, siitä ei hyvä heilu.

Lapsi tienaamaan rahaa ja säästämään, sitten voi ostaa mitä tahtoo kun on säästänyt. Ja oppii, että on valittava se, mitä oikeasti tahtoo.

Ihan sairasta vaatia kiitollisuutta lapselta, ei sen ymmärrys riitä siihen! Se tulee vasta empatian kehittymisen myötä, eli kyky asetta toisen asemaan ja tajuta toisen vaivannäkö kehittyy vasta 9-10v iässä. Sitä ennen lapsen kuuluukin olla ns kiittämätön, koskk hän ei kykene muuhun luonnostaan



Hulluja äitejä kun tollasta vaditte, muistelepa lapsuuttasi, ekan kerran tajusit olla kiitollinn ehkä 12 vuotiaana.

hän kertoi tarinaa lapsista, jotka ei koskaan tykännyt mistään äidin tekemästä ruuasta. Joskus tämä äiti oli s itten kyllästynyt jatkuvaan valitukseen ja laittanut leegoja kattilaan jossa oli vettä ja tarjoillut tätä lapsille. Oli alkanut ruoka maistumaan siitä lähtien! :D



Eli kurjuutta kehiin, niin oppii arvostamaan kotia, leluja, harrastuksia ja ruokia yms :)

sun kannattaisi lukea Jari Sinkkosen miettitä lapsen kasvatuksesta. Tuon ikäisen lapsen ei voi olettaa edes olevan kiitollinen juuri Sinulle ja varsinkaan, kun on saanut noin paljon. Toivottavasti et ole itse sortunut siihen (mihin minä aikoinani), että pidät uuden saamista hienona, siitä puhutaan ja oikein yhdessä mennään shoppaileen. Lapsi oppii mallista tuossa iässä kaiken. Jos hehkuttaisit mansikkapellolle menoa, olisi se hänestä hienoa!

Tuon ikäinen tarvitsee normaalia oleskelua ja yhdessä eloa. Eli lukemista, hassuttelua, leikkimistä, juttelua, leipomista, askartelua, piirtelyä, pyöräilyä jne. Oma lapseni ei kaipaa Hoploppia yms, koska ei hänelle siitä ole kerrottu ( 5v).

Vie lapsesi kirjastoon, lue hänelle hänen valitsemansa kirja yhdessä istuen. Äläkä kysy poislähtiessänne, että oliko kivaa/ hienoa! Älä sano, että nyt pääset sinne ja tonne, jos olet kiltisti/ kauniisti/ tottelet.

Ota lapsi lapsena, kaikkine ominaisuuksineen. Opeta kiittämään, jos saa vieraalta jotain (mehua, lahjan tms.) Eli sanomaan kiitos-sanan.

Mistä lapsesi on oppinut noin rumaa kielenkäyttöä? Kuka käyttää "painu" -sanaa?

kun liikaa saa, siitä ei hyvä heilu.

Olen curling. T 9

Mä olen aina ollut rehellinen lapselle meidän taloudellisesta tilanteesta. Rahaa ei ole. Ja narina loppuu siihen. Vittumaistahan se on, mutta tietääpähän sitten opiskella itsensä paremmalle alalle kuin äitinsä.

Toinen mahdollinen on "kun kaikilla muillakin on" ja jos kysyy kenellä on tällänen, niin ei niitä nimiä tulekaan mieleen.



Ostatko/menettekö jos lapsi sanoo ettei koskaan saa. Siis jos sillä on saatu joskus läpi niin fiksuahan se on jatkaa kokeilua samaa rataa koska sillä sai joskus jotain kivaa.

Tai tällä nyt kokeillaan heti.



Kyllä se menee ohi, minusta lapselle voi sanoa ettei ole rahaa, maksaa liikaa. Tämän hinnalla saa 20 autotfiguuria! Ei lapsi tiedä rahan arvoa, vaikka sitä selittää. Ekallakaan lapsi ei osaa tätä, niin ei 5- vuotiaaltakaan voi olettaa että ymmärtää. ;)



Mieti onko lapsella tulossa vaikka nimpparia syksyllä tms. ettekä osta/mene sitä ennen mitään.

Rahan tuuppaaminen lapselle ja täyttää tarpeita rahalla on turhaa. Riittää sekin että olette kotona pelaamassa, luette tai käytte leikkipuistossa (ei maksullisissa).



Kiitollisuudesta kannattaa alkaa miettimään ehkä 10 vuoden päästä.

Vaatejuttua: Juuri näin teenkin, että saa valita muutamasta vaihtoehdosta ja välillä se toimiikin, mutta mutta... niitä vaatteita joita hän suistuu pitämään päällään alkaa olla kovin vähän. Onkohan ehkä parit housut, pari paitaa ja sitä rataa. Uusia en ole ostanut aikoihin, koska sopivia vaatteita on enemmänkin mikäli hän niitä suistuisi pitämään.



En muista numeroa, mutta sinulle joka kysyit eikä hän ole koskaan onnellinen saamastaan. Kyllä on, mutta hyvin pienen hetken. Alkukesästä ostin hänelle pienen lelun, jota hän oli jo kuukausia haaveillut. No, sitä riemua kesti pari päivää. Sain ihan kiitoksiakin jopa, mutta sitten alkoi se tuttu rutina. Pitkään aikaan en ostanut mitään.



Sitten siitä läsnäolemisesta: En ole mitään muuta ollutkaan kuin läsnä. Olimme koko kesän olleet lomalla ja kyllä olen niin paljon lapsen kanssa tehnyt vaikka ja mitä. Aamusta iltaan. En lue päivisin, en katso telkkaria, en roiku av:lla. Olemme olleet liiankin tiiviisti, koska en meinaa saada vessa- tai suihkurauhaakaan enää. On heti oven takana milloin minkäkin asian vuoksi.

Anteeksi vain, mutta olen onnellinen, että pääsen maanantaina taas opiskelujen pariin. Tarvitsen etäisyyttä hänestä näiden monien viikkojen jälkeen,



ap

...Ja ihan varmasti on lapsi saanut kaiken haluamansa, ei vaan muista sitä eikä osaa arvostaa.

Ei sitten ole käynyt mielessä, että jos lapsi ei saisikaan kaikkea haluamaansa, niin oppisi ehkä arvostamaan sinua ja kaikkea mitä hänellä on. Lakkaa hemmottelemasta sitä kakaraa piloille.

Pelkäsin suoraa kivitystä :D



Pyöräily, kirjasto, lautapelit, lukeminen, leikkipuistot, leipominen kaikki on meille ihan tuttua. Hoplopissa on käynyt kaksi kertaa, isänsä kanssa. Tiedän että lapselle tärkeintä on yhdessä olo eikä se kaikenmaailman hienous, vaikka lapsi niin luulee. Ja yhdessäoloon olen panostanutkin.



Hän kyllä osaa kiittää vierailta saamaansa. Myös ruokapöydästä poistuttuaan joka kerta kiittää. Mutta silloin se kiitos ei ole kiitos, vaan lähinnä ilmoitus vain, että olen lopettanut, poistun pöydästä.



ap