voihan perintövero >:(
Ihan syvältä koko systeemi.
Ihan mahtavaa ottaa pankista lainaa että saa perintöveronsa maksettua. Voihan vit** >:(
Itse perintöä ei saada vielä vuosiin, ei ehkä vuosikymmeniin, siitä ei ole siis mitään apua veron maksamiseen.
Eikä sitä perintöä vielä haluttaisikaan. Leskellehän se omaisuus kuuluu, ainakin inhimillisesti ajateltuna.
Kohtuullista olisi jos veroseuraamukset tulisivat ajankohtaisiksi vasta sitten kun se perinnön ihan oikeasti saa.
Ja eihän sitä tietä tuleeko lopulta edes saamaan mitään. Sehän riippuu lesken toimista ja siitä mitä omaisuudellaan tekee.
Tärkeintä lienee että valtio saa omansa.
Kommentit (62)
perinnön. Itsellä sen ikäisenä on talous luultavsti turvattu, lapset elää velkaisina ruuhkavuosia ja miksi heidän pitäisi odottaa vuosikymmeniä kunnes saavat sen mikä lain mukaan kuuluu heille?? Ja mun käsittääksen rahat, vaikka olisi ollut vain vainajan nimissä jaetaan puoleksi leskelle ja puoleksi lapsille, mistä joku saanut päähänsä, että vain leski ne saisi???

omasta asunnosta, johon tietty leski saa jäädä asumaan
Eikö silloinkin joudu maksamaan verot?
Eikö kuolinpesää voi jättää jakamatta toistaiseksi?
Perunkirjoituksen jälkeen on muistaakseni kuukausi aikaa maksaa perintövero. Riippumatta siitä jaetaanko kuolinpesää vai ei.
Perunkirjoituksen jälkeen on kuukausi aikaa ilmoittaa asiasta verottajalle. Sen jälkeen noin kolmen kuukauden päästä tulee veron ensimmäinen erä maksuun ja toinen erä siitä noin kolmen kuukauden kuluttua. Tiedot löytyy vero.fi sivuilta.
Sitä vaan ihmettelen että eikö ap osannut varautua tilanteeseen että vanhemmat kuolevat joskus? Itseltäni kuoli toinen vanhempi puoli vuotta sitten ja tililläni oli jo useita vuosia ollut korkoa kasvamassa noin 20 000€ perintöveroja varten. Itselläni on myös asuntolainaa, joten sitä riskiä en uskaltanut ottaa että pankista olisikin sanottua että et saa lainaa. Tai vaikka olisikin saanut lainaa niin todennäköisesti se kuitenkin olisi ollut huomattavasti korkeampi korkoista kuin nykyinen asuntolainani. Eli tilanne oli ennakoitava.
muuten mieli äänestää kokoomusta tai RKP:tä, mutta ne taitaa olla ainoat puolueet, jotka haluais poistaa ko. veron tai ainakin vähentää sitä. Nyt kun demarit ja vasurit on hallituksessa niin veroon ei tulla koskemaan.
Ehkä perintöveroa ei pitäisi kokonaan poistaa, mutta nyt se on kohtuuttoman kova.
Kun äitini kuoli, emme joutuneet maksamaan perintöveroa ollenkaan. Ei kannata periä niin paljon, että joutuu tuskailemaan verojen kanssa. Samaan sarjaan menevät isosta tuloveroprosentista valittajat. Siihenkin on olemassa erittäin helppo ratkaisu.
Kyllä perintövero tulisi poistaa kokonaan. Siitä omaisuudesta on jo kertaalleen maksettu vero kun se on kerätty. EI ole mitään perustetta miksi valtion pitäisi verottaa se uudelleen vain siksi, että henkilö kuolee.
Vaan se kuollut. Eihän ihmisten verotuksia voi sekoittaa keskenään!
toivottavasti välinne ovat niin hyvät, että voitte tästä keskustella.
Allekirjoita adressi; Perintövero pois
Jos perintövero jurppii, niin kannattaa ottaa yhteyttä omaan kansanedustajaan. Ruotsissa ei perintöveroa ole, joten kannattaa hyvissä ajoin muuttaa sinne ( vrt. Wahlroos )
Meillä äiti (leski) maksoi perintöverot. Ne ei kyllä olleet suuren suuret, mutta auttoi köyhiä lapsia :-)
Niin siis leskihän ei voi myydä sinun omaisuuttasi. Omaisuus on sinun vaikka leski siinä asuisikin. Et sitten tullut yhtään ajatelleeksi etukäteen niitä perintöveroja ja säästäneeksi?
Itse olen maksanut perintöveroja muutama kuukausi sitten 7000€ ja loppu vuodesta / alkuvuodesta tulee taas saman suuruiset perintöverot. Rahat oli säästettynä molempiin etukäteen.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2012 klo 11:08"]
ottaa sitä perintöä vastaan, siitä voi kieltäytyä, ei tarvitse tuskailla verojen kanssa.
[/quote]
Se siirtyy silloin lapsille ja heille perintövero.
Huomaa, ettei monikaan ole vielä tekemissisä tällaisten asioiden kanssa. Jos parilla on hallintaoikeustestamentti, käy niin kuin meillä, että lapset ovat maksaneet perintöveron ja isän kaikki omaisuus on äidin käytössä.
Toki pistäkööt sileäksi ihan vapaasti kaiken. Mutta se, että me lapset maksoimme veron ja emme saa vastikkeeksi mitään, vähän mietityttää.
Ei se perityn omaisuuden myyminenkään aina säästä siltä, että joutuu ottamaan lainaa perintöveron maksamista varten. Itse olen ollut todistamassa tilannetta, että perikunta kyllä myi omaisuutensa. He myös kykenivät päättämään myymisestä varsin nopeasti. Ostajakin oli tiedossa. Jo näiden asioiden kanssa voisi tuhrautua paljon aikaa.
Mutta tässä tapauksessa mutkikkaan omaisuuden myyminen vaati paljon selvittelyjä, arvioiden tekoja ja erilaisia papereita piti toimittaa viranomaisille, koska myynti sattui olemaan sellainen, että laki vaati siihen viranomaishyväksyntää.
Vaikka viranomaisten päätöksetkin tulivat ihan kohtuullisessa ajassa, niin niin siinä vain kävi, että perintöverojen eräpäivä ehti jo tulla ennen kuin omaisuusmyynnistä tulevat rahat ehtivät tilille. Ja jos ei ollut säästöjä, niin pankkilaina oli yksi vaihtoehto hoitaa perintöverot.
Itse perintöä ei saada vielä vuosiin, ei ehkä vuosikymmeniin, siitä ei ole siis mitään apua veron maksamiseen.
Eikä sitä perintöä vielä haluttaisikaan. Leskellehän se omaisuus kuuluu, ainakin inhimillisesti ajateltuna.Ja eihän sitä tietä tuleeko lopulta edes saamaan mitään. Sehän riippuu lesken toimista ja siitä mitä omaisuudellaan tekee.
Perusoletus on se, että perillinen saa omansa.
Se on ihan teidän oma asianne, jos ette edes sitä vertaa omaisuudestanne ota itsellenne nyt, että saisitte perintöveron maksetuksi.
Helppo päätellä, että teillä on perittävää aika paljon. Ei sitä perintöveroa muuten tulisi.
Ei todellakaan riipu perinnön saanti siitä, mitä leski sillä tekee. Jos hän tuhlaa perillisten omaisuuden, sen homman nimi on kavallus. Tosin tili tehdään vasta tuonpuoleisessa, jos tässä ajassa perilliset vain katsovat sivusta ja perintöjä ryhdytään jakamaan lesken kuoltua.
Tavallinen tapa on, että leski maksaa perintöveron siinä tapauksessa, että pitää jäämistön jakamattomana hallinnassaan. Muussa tapauksessa perintö on jaettava, jos yksikin osakas sitä vaatii.
Voidaan tehdä myös osittainen jako monella tavalla.
onneksi isällä oli pankissa säästöjä ja niistä sain sen verran, että sain veron maksettua
Ja vielä lakimiehelle kaupan päälle, että päästiin ihmisestä eroon.
jos kyse on asuinkiinteistöstä jossa vainajan leski asuu hänellä on siihen täysi oikeus ja perintöä voi joutua odottelemaan pitkäänkin.
Itse perintöä ei saada vielä vuosiin, ei ehkä vuosikymmeniin, siitä ei ole siis mitään apua veron maksamiseen.
Eikä sitä perintöä vielä haluttaisikaan. Leskellehän se omaisuus kuuluu, ainakin inhimillisesti ajateltuna.Ja eihän sitä tietä tuleeko lopulta edes saamaan mitään. Sehän riippuu lesken toimista ja siitä mitä omaisuudellaan tekee.
Perusoletus on se, että perillinen saa omansa.
Se on ihan teidän oma asianne, jos ette edes sitä vertaa omaisuudestanne ota itsellenne nyt, että saisitte perintöveron maksetuksi.Helppo päätellä, että teillä on perittävää aika paljon. Ei sitä perintöveroa muuten tulisi.
Ei todellakaan riipu perinnön saanti siitä, mitä leski sillä tekee. Jos hän tuhlaa perillisten omaisuuden, sen homman nimi on kavallus. Tosin tili tehdään vasta tuonpuoleisessa, jos tässä ajassa perilliset vain katsovat sivusta ja perintöjä ryhdytään jakamaan lesken kuoltua.
Tavallinen tapa on, että leski maksaa perintöveron siinä tapauksessa, että pitää jäämistön jakamattomana hallinnassaan. Muussa tapauksessa perintö on jaettava, jos yksikin osakas sitä vaatii.
Voidaan tehdä myös osittainen jako monella tavalla.
eikä vainajan tilillä ollenkaan rahaa? Tilillä olevat rahat yleensä jaetaan lasten kesken koska nihin leskellä ei ole osuutta.
Leski ei voi myydä omakotitaloa/huoneistoa yksinään, koska ei sitä kokonaan omista.

Jos nyt olisi esim kesämökki tai toinen huoneisto niin kyllä ne voi vaatia jaettavaksi. Niihin ei lesken oikeus yllä.
muuten mieli äänestää kokoomusta tai RKP:tä, mutta ne taitaa olla ainoat puolueet, jotka haluais poistaa ko. veron tai ainakin vähentää sitä. Nyt kun demarit ja vasurit on hallituksessa niin veroon ei tulla koskemaan.
Ehkä perintöveroa ei pitäisi kokonaan poistaa, mutta nyt se on kohtuuttoman kova.
että jos vanhemmillanne on omakotitalo ja kesämökki, niin pakotatte leskeksi jääneen vanhempanne myymään rakkaan kesämökkinsä, jotta saatte verot maksettua? Minä luulen, että monelle se tekisi tiukkaa. Samoin lesken tilin tyhjentäminen, harvalla varmaan siihenkään on pokkaa.
Perunkirjoituksen jälkeen verotoimisto laskee maksettavan perintöveron. Tähän voi mennä aikaa esim. puoli vuotta, riippuu ihan verotoimiston työruuhkasta. Kun päätös on tehty, maksuaikaa on päätöksen päivämäärästä noin 3 kk (3 kk ja 5 kk, jos maksetaan kahdessa erässä).