Lue keskustelun säännöt.
Huolestuttaa ja hävettääkin pojan tapa puhua, paasaa kirjakieltä
05.07.2012 |
ja puhuu muutenkin aivan erilaisia juttuja kuin ikäisensä 7-vuotiaat :( Pärjää koulussa, oppi lukemaan aikaisin, on älykäs, kehittynyt juuri niin kuin pitääkin eli missäään kehitysjutussa ei ole ollut mitään outoa. Mutta tämä outo tapa puhua ja nuo oudot jutut hermostuttavat, jotenkin uppoutuu noihin juttuihinsa ettei edes huomaa jos kukaan ei edes kuuntele. Jutut ovat oman mielikuvituksen tuottamia juttuja tai tieteellisiä professorimaisia juttuja, joita pohtiisuureen ääneen.
Koulussa pärjää erinomaisesti ja opettajat tykkäävät kun on hyväkäytöksinen ja kohtelias.
Inhoaa perinteisiä poikien pelejä kuten jalkapalloa yms. mutta rakastaa kyllä poikamaisia tietokonepelejä. Hänellä on muutamia kavereita ja yksi hyvä ystävä mutta tuntuu ettei kavereilla ole kovin suurta merkitystä hänelle.
On hassu pakkaus huumoriveikkoa ja tieteelllistä professoria. Mitenköhän elämä tulevaisuudessa?
Kommentit (12)
aspergeroireiselta.
Pakko sanoa vaikka kohta se on klisee tällä palstalla.
Tuollainen oli meidänkin poika 7-vuotiaana ja hän on assi. Diagnoosi tuli myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aspergeroireiselta.
Pakko sanoa vaikka kohta se on klisee tällä palstalla.
Tuollainen oli meidänkin poika 7-vuotiaana ja hän on assi. Diagnoosi tuli myöhemmin.
Mut sen sijaan et ärsyynnyt, nauti ihanasta pojastasi, ap. Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia!
Eikä tämä ole mitään puolustelua, homous ei ole minusta maailmanloppu. Mutta on poika jollain tavalla tosi äijämäinen myös, tykkää kaikista miehekkäistä , tieteellisistä jutuista. Kammoaa kaikkia tyttöjen Hello Kittyjä yms. Haluaa poikamaiset vaatteet jne. eli on varsin poikamainen. ap
aloin ihan kunnolla hahmottaa oman kotimurteen ja kirjakielen eron ja tavallaan "herjoittelin" puhumaan kirjakieltä ja mietin paljon noita kahden puhetavan eroja. Ei se puhetapa sitten lopullisesti jäänyt päälle, vaikka jossain vaiheessa sitä tulikin puhuttua.
Eikä tämä ole mitään puolustelua, homous ei ole minusta maailmanloppu. Mutta on poika jollain tavalla tosi äijämäinen myös, tykkää kaikista miehekkäistä , tieteellisistä jutuista. Kammoaa kaikkia tyttöjen Hello Kittyjä yms. Haluaa poikamaiset vaatteet jne. eli on varsin poikamainen. ap
Kaikki homot eivät suinkaan ole naismaisia kikattelijoita. Toisaalta noiden muiden kirjoittajien homottelut edustavat kyllä vieläkin alkeellisempaa ajattelua. Kertomuksessasi ei ole kerrassaan mitään, mistä voisi edes auttavasti päätellä mitään pojan seksuaalisuudesta.
Asperger-veikkailut puolestaan vaikuttavat todennäköisiltä. Itsellänikin on ko. syndrooma, ja kuvailusi vaikuttaa todella tutulta. Kuvittelen, että elämä on keskimäärin helpompaa asperger-miehille kuin -naisille, koska miehiltä odotetaan keskimäärin vähemmän lahjakkuutta niillä alueilla, joissa aspergereilla on eniten puutteita.
Itselläni on kyllä ollut vaikeaa, miksipä sitä kieltämään, mutta olen toisaalta pärjännyt kuitenkin elämässä hyvin. Edustan oman alani kirkkainta huippua Suomessa, ja kansainvälisestikin olen vakavastiotettava toimija. Uskon, että olisin voinut menestyä vielä paremminkin, jos en olisi tieten tahtoen valinnut alaa, joka oli minulle lähtökohtaisesti todella vaikea (kaipasin elämään haastetta, ja sitä myös sain!).
Sosiaalisia käyttäytymismalleja olen tietoisesti opetellut alle kouluikäisestä lähtien, ja nykyään osaan jo ihan hyvin olla ihmisiksi, vaikka edelleen se kuormittaa minua henkisesti enemmän kuin muita. Sinulle antaisin tärkeimpänä ohjeena, että älä missään nimessä opeta poikaasi häpeämään erilaisuuttaan. Omat vanhempani ovat onneksi aina minua tukeneet, ja antaneet ymmärtää että olen yhtä arvokas ihminen kuin muutkin, mutta jotkut sukulaiseni ovat olleet minua kohtaan todella ilkeitä jo minun ollessani lapsi. Siitä on kieltämättä jäänyt haavoja, enkä pidä sukuuni nyt aikuisena mitään yhteyttä.
Älä häpeä lapsesi erilaisuutta. Hänellä on kaikki mahdollisuudet pärjätä huiman hyvin, kunhan hänen annetaan olla sellainen kuin on (ja tämähän ei sulje pois hänelle vaikeiden asioiden opettamista ja hänen kehityksensä tukemista näillä alueilla).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseäni hävettää, että häpeän lastani ja hänen erilaisuuttaan. Komennan jatkuvasti, ettei puhuisi kirjakieltä. Olen monet kerrat toivonut että olisi samanlainen kuin muutkin pojat. Toisaalta rakastan tietenkin häntä paljon ja olen jopa ylpeäkin, ettei ole ihan tavallinen tallaaja :) Selkeästi on siis älykäs, sitä on sanottu päiväkodissa ja koulussa ettei vain ole äidin omia luuloja. Oppii kaiken hetkessä ja pystyy syvälliseen ajatteluun ja omistaa maailman mahtavimman mielikuvituksen :)
Kirjoituksesi antaa minulle voimaa ja rohkeutta hyväksyä lapseni sellaisen kuin hän, kiitos siitä ja kaikkea hyvää elämääsi!
Eikä tämä ole mitään puolustelua, homous ei ole minusta maailmanloppu. Mutta on poika jollain tavalla tosi äijämäinen myös, tykkää kaikista miehekkäistä , tieteellisistä jutuista. Kammoaa kaikkia tyttöjen Hello Kittyjä yms. Haluaa poikamaiset vaatteet jne. eli on varsin poikamainen. ap
Kaikki homot eivät suinkaan ole naismaisia kikattelijoita. Toisaalta noiden muiden kirjoittajien homottelut edustavat kyllä vieläkin alkeellisempaa ajattelua. Kertomuksessasi ei ole kerrassaan mitään, mistä voisi edes auttavasti päätellä mitään pojan seksuaalisuudesta.Asperger-veikkailut puolestaan vaikuttavat todennäköisiltä. Itsellänikin on ko. syndrooma, ja kuvailusi vaikuttaa todella tutulta. Kuvittelen, että elämä on keskimäärin helpompaa asperger-miehille kuin -naisille, koska miehiltä odotetaan keskimäärin vähemmän lahjakkuutta niillä alueilla, joissa aspergereilla on eniten puutteita.
Itselläni on kyllä ollut vaikeaa, miksipä sitä kieltämään, mutta olen toisaalta pärjännyt kuitenkin elämässä hyvin. Edustan oman alani kirkkainta huippua Suomessa, ja kansainvälisestikin olen vakavastiotettava toimija. Uskon, että olisin voinut menestyä vielä paremminkin, jos en olisi tieten tahtoen valinnut alaa, joka oli minulle lähtökohtaisesti todella vaikea (kaipasin elämään haastetta, ja sitä myös sain!).
Sosiaalisia käyttäytymismalleja olen tietoisesti opetellut alle kouluikäisestä lähtien, ja nykyään osaan jo ihan hyvin olla ihmisiksi, vaikka edelleen se kuormittaa minua henkisesti enemmän kuin muita. Sinulle antaisin tärkeimpänä ohjeena, että älä missään nimessä opeta poikaasi häpeämään erilaisuuttaan. Omat vanhempani ovat onneksi aina minua tukeneet, ja antaneet ymmärtää että olen yhtä arvokas ihminen kuin muutkin, mutta jotkut sukulaiseni ovat olleet minua kohtaan todella ilkeitä jo minun ollessani lapsi. Siitä on kieltämättä jäänyt haavoja, enkä pidä sukuuni nyt aikuisena mitään yhteyttä.
Älä häpeä lapsesi erilaisuutta. Hänellä on kaikki mahdollisuudet pärjätä huiman hyvin, kunhan hänen annetaan olla sellainen kuin on (ja tämähän ei sulje pois hänelle vaikeiden asioiden opettamista ja hänen kehityksensä tukemista näillä alueilla).
Hyvin yleinen Suomessa, miehillä, jostain kumman syystä. Älä anna pojan olla jatkuvasti tietokoneen ääressä. Hänen tulisi kehittää ihmissuhdetaitojaan tai murrosiässä voi tulla vastaan todellisia ongelmia ja omituisia suuruuskuvitelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesta tulee samanlainen kuin minusta: älykäs, lahjakas ja muuten täynnä mahdollisuuksia, mutta hyväksynnän puute lapsena tekee hänet sisimmässään pelokkaaksi ja vihaiseksi. Pohtii itsemurhaa ja välttää läheisiä ihmissuhteita läpi elämänsä.
Tietyllä tavalla herra professori Hajamieli vieläkin, ja erittäin tieteellisellä uralla. Vaikka lapset hyppisi ympärillä, niin häntä ei häiritse yhtään.
Jos mieheni sanoo joskus vaikka paska, niin se on niin omituinen sana hänen suustaan, että hätkähdän itsekin.
Missään nimessä hän ei ole asperger, vaan hänellä on laaja ystäväpiiri, ja moni ystävä on ihan lapsuudesta asti. Selvästikin hänellä ei ollut montaa ystävää lapsena, mutta niitä on tullut liuta pikkuhiljaa.
Ei nyt lätkäistä heti diagnoosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesta tulee samanlainen kuin minusta: älykäs, lahjakas ja muuten täynnä mahdollisuuksia, mutta hyväksynnän puute lapsena tekee hänet sisimmässään pelokkaaksi ja vihaiseksi. Pohtii itsemurhaa ja välttää läheisiä ihmissuhteita läpi elämänsä.
Paljon kyllä riippuu vanhemmista.
Ilmeisesti osalla (useilla) asperger-tapauksista on tosiaan jo lapsena vaikeuksia tulla hyväksytyksi, mikä johtuu siitä etteivät he osaa käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa samaan tapaan luontevasti kuin muut. Ap voisi miettiä, miten pojalle voisi opettaa näitä juttuja asia kerrallaan - kuitenkin siten ettei poika koe huonommuutta erilaisuudestaan eli positiivisen kautta.
Minua ei kukaan opettanut, vaan jostain syystä ymmärsin itse joskus 5-6 -vuotiaana, että elämästäni ei tule yhtään mitään jos en opi olemaan. Ja sitten aloin vain itsekseni opetella. Tarkkailin ihmisiä, jotka tulivat hyvin toimeen muiden kanssa, ja panin merkille miten he reagoivat siinä tai tässä arkielämän tilanteessa. Etenkin sellaisissa tilanteissa, joihin jouduttuani olin itse kokenut että en osannut reagoida "oikein". Aloin sitten vain matkia näitä ihmisiä ja sitä kautta opin olemaan loukkaamatta muita ja olemaan vaikuttamatta liian omituiselta.
Tämä johti siihen, että minulla olisi ollut enemmän kavereita kuin edes itse halusin. Minulle on jopa jäänyt lieviä traumoja lapsuudesta ja nuoruudesta siitä, kun muut ovat joskus jopa aggressiivisuuteen asti pyrkineet seuraani. Minusta ei vain riittänyt seuraksi ja kaveriksi kovin monelle, koska sosiaaliset tilanteet ovat aina olleet minulle kuormittavia, ja nautin kovasti yksinolosta. Sosiaalisesta suosiosta ei kuitenkaan ole ollut puutetta.
Kerron tämän esimerkkinä siitä, että aspergerilla "siunattu" ihminenkin voi oppia elämään siten, että ei joudu liikaa muiden hyljeksimäksi. Ap:n kannattaa pyrkiä aktiivisesti tarkkailemaan pahimpia puutteita poikansa käytöksessä ja opettaa pojalle joitakin yksinkertaisia lauseita, jotka sopivat reaktioiksi näissä tilanteissa. Poika on todennäköisesti sen verran fiksu, että osaa itsekin tarkkailla ja opetella, kunhan saa jutun juonesta kiinni.
Sinua, jonka tekstiä lainasin, kehottaisin kuitenkin pyrkimään muodostamaan edes joitakin kunnollisia ihmissuhteita, vaikka se vaikeaa voi ollakin. Itsekään en uskonut koskaan päätyväni oikeaan parisuhteeseen, mutta niin vain lopulta löysin itselleni sopivan vastakappaleen (netistä, muuten). Työtähän tämä parisuhteemme on vaatinut, mutta mitä enemmän aikaa olemme käyttäneet sen rakentamiseen, sitä vahvemmaksi yhteenkuuluvuuden tunne kasvaa. Olen suhteessani todella onnellinen, ja uskon että jonakin päivänä sinäkin voit olla. Myös lapsuuden traumoja ja karuja kokemuksia voi jossain määrin lievittää oikeanlaisilla aikuisiän ihmissuhteilla. Älä luovuta!
t. 11
aidinkieltaan oikein! Mitas te muut mongerratte?
Uskon, että tulee pärjäämään.
Itseäni ärsyttää se, etten "osaa" puhua huolellista yleiskieltä, vaikka kirjoittaa osaankin. Työssäni huolellinen puhetapa olisi tärkeää.