Miksi nykyään niin harvat tekevät asiat vanhassa kunnon järjestyksessä: ENSIN naimisiin ja

Missä 50-luvulla sä elät.

jossa nainen ei saanut omistaa mitään. Koska naiset käyvät töissä ja voivat mainiosti turvata lastensa toimeentulon itsekin.

Avioliittohan on nimenomaan taloudellinen sitoumus.

Juridinen sopimus siis.

Enää nykyään siis.



Esimerkiksi meille lapset olivat se suurempi "merkki" sitoutumisesta toisiamme kohtaan. Kuten sanoin jo, avioliitosta voi lähteä mutta lapsista ei pääse koskaan eroon.



Me menimme vasta myöhemmin naimisiin ja ihan juridisista syistä.

Mutta nyt olen jotenkin tavattoman onnellinen, että menimme ensin naimisiin. Ja vasta kolmen avioliittovuoden jälkeen syntyi esikoinen. Just hyvin näin :)

ja varsinkin jos on mennyt naimisiin nuorena. Meitä miehen kanssa juuri ällisteltiin ja taivasteltiin, kuin olemme olleet naimisissa jo yli 10 vuotta, ja sentään olemme vasta 35-vuotiaita! Härregyyd, miten me nyt silleen.

Olen nainen mutta en perusta avioliitosta sitten pätkääkään. Olen agnostikko joten minua ei kiinnosta jumalan tai kirkon siunaukset liitolle. Tunnen myös sekä oman kokemukseni että ammattini kautta sen verran ihmisluontoa että tunnen sen häilyvyyden - myös oman mieleni suhteen- että en halua mitään ikuisia lupauksia tehdä kellekään. Uskon päinvastoin, että olipa takana papin aamen tai ei, elämässä voi tapahtua mitä tahansa. Myös ero ja lasten isättä jäänti.



Me emme ole menneet naimisiin ihan siksi että kumpikaan emme usko ihmisen perimmäiseen yksiavioisuuteen ja kykyyn pitää "kunnes kuolema meidät erottaa" lupauksia. Olemme yhdessä niin kauan kuin haluamme. Jos se on loppuelämä, hyvä. Jos se loppuu huomenna, käyköön sitten niin.

Olimme silloin 20v. ja 22v.

Yhdessäoloa takana kohta 14 vuotta, joista naimisissa 13.

Esikoinen syntyi kyllä jo vuoden päästä häistä, ja sen jälkeen on tullut neljä lasta lisää. Nyt ovat kyllä lapset tässä.



Meille tämä oli luonnollinen järjestys ja olen siihen tyytyväinen.

Luulen, että yksi syy voi myös olla se, että avoliittoja on nykyään niin paljon. Se on myös monesti kannattava vaihtoehto. Itse muutin avoliittoon, koska muutimme silloisen poikaystävän kanssa samalle opiskelupaikkakunnalle. Ei ollut mitään järkeä maksaa kahta vuokraa, kun kuitenkin vietimme suurimman osan ajan yhdestä. Samanlainen syy on ollut monella kaverilla. Moni haluaa myös kokeilla yhdessä elämistä ennen avioliittoa, mikä on ihan järkevääkin.



Koska häät eivät enää ole tie yhteiselämään, niin se helposti jää. Avoliitossa asuvan elämään häät eivät juurikaan vaikuta, koska avioliitto ei näy arjessa kuin sormuksena sormessa. Avoliiton yleisyyden takia naimisiinkaan ei painosteta enää samalla tavalla. Ja jossain vaiheessa iskee vauvakuume tai lapsi ilmoittaa tulostaan. Osa menee tässä vaiheessa naimisiin, osa lasten teon jälkeen ja osa ei mene koskaan.

vanhanaikaisen kasvatuksen, että ensin mennään naimisiin ja sitten vasta tehdään lapsia. Siihen aikaan oli termi au-äiti ja au-lapsi (avioliiton ulkopuolinen lapsi) ja siis kansankielellä lehtolapsi tai äpärä. En olisi ikinä voinut kuvitellakaan tekeväni au-lapsia.

Nykynuoriso on erilaista ja saanut vapaan kasvatuksen ilman vanhanaikaisia arvoja ja rajoja. Seinille hyppivät.

Eikä tässä tarvitse ajatella itseään vaan lapsia- mikä on heille oikein ja reilua. Lapsi kaipaa pysyvyyttä perhe-elämässä ja avioliitto on hyvä yritys sitä antaa.



Säälittää naiset jotka lapsia saatuaan tälläkin palstalla valittavat kun mies ei suostu naimisiin. Ja moni joka tässä ketjussa nytkin puolustaa avoliittoa tekee sen siksi että mies ei ole suostunut menemään naimisiin = ei arvosta yhdessäoloa kovinkaan paljon.

Esimerkiksi meille lapset olivat se suurempi "merkki" sitoutumisesta toisiamme kohtaan. Kuten sanoin jo, avioliitosta voi lähteä mutta lapsista ei pääse koskaan eroon.

.

Ja sitä taustaa vasten on vaikea ymmärtää miten kevytmielisesti lapsia tehdään. Esim. satuhäät ohjelmassa monet ovat hetimiten tapaamisen jälkeen "heittäneet läpällä" että tehdään vauva ja sitten onkin jo oltu raskaana. Sen sijaan vastausta kosintaan on pitänyt miettiä pitkään. Häh? Itse olen mennyt naimisiin hetken mielijohteesta 21v:na mutta lapsen tekoa piti harkita kauan, eka syntyi vasta 12v avioliittovuoden jälkeen. Ajattelin juuri niin, että avioliitto on helppo purkaa, mutta se lapsi on ja pysyy.

Muutenkin tuntuu, että kun ihmiset eroavat edellisestä suhteesta ja säntäävät uuteen, niin heti ensimmäiseksi pitää tehdä lapsi. Eikä se lapsikaan sido. Niinpä meillä onkin uusperheiden kirjo, joissa on vaikka kenen lapsia.

ilmoittaako sinne maistraattiin ensin, että olen tämän ihmisen kanssa yhdessä ja sitten ilmoittaa sinne niitä lapsia joiden isäksi merkitään se aiemmin ilmoitettu kumppani... Vai ilmoittaako sinne niitä lapsia ja isyydentunnustamisia.



Itseasiassa vähemmillä paperientäyttämisellä selviää kun skippaa sen avioliittovaiheen.



Miksei sitä vaan ymmärretä, että se juridinen sitoumus ei kaikille ole tärkeää, vaan osataan huolehtia asioista ilman yhtä virallista rekisteröintiä.



Mä voisin mennä naimisii, jos se ilmoitus maistraattiin kävis netissä esim pankkitunnuksilla... Muuten tuossa on liikaa vaivaa turhanaikaisen jutun vuoksi.

raskaana naimisiin. Minä olen siis tehnyt tosi periteisesti:)

Kun asiaa nimittäin tutkailee tarkemmin niin 50-luvullakin syntyi näitä keskosesikoisia tosi paljon.

SITTEN lapsia? Mikä siinä naimisiinmenossa on niin vaikeaa? Rehti avioliiton solmiminen on hyvä alku perheelle ja myös julkinen osoitus siitä, että tässä ollaan tosissaan.

Isoja kirkkohäitä ei ole mikään pakko järjestää, maistraattikin käy hyvin. Olennaista on ajatus, ei puitteet. Häiden leikkiminen ei tietenkään pelasta mitään, jos pariskunta ei ole vakavissaan.

Sitten kun parisuhde on ottanut arvoisensa sitoutumisaskeleen, on lasten aika. Avoliittojen aikakaudella ei voi kuin ihmetellä, miksi ihmiset eivät halua tarjota lapsilleen vakaita lähtökohtia, vaan tekaisevat muksuja ties minkälaisiin epävarmoihin suhteisiin.

päästä naimisiin. Ihan fakta. Kenenkään ei sinänsä tarvi "päästä" naimisiin, mutta harva mies on kovin valmis sitoutumaan ja avioitumaan.

Kun naisia saa, seksiä saa, avoliitossa voi asua

Olemme toistemme kanssa tosissaan ilmankin.



Suhteessamme on ollut sellaisia kriisivaiheita, että jos ero olisi tullut, se olisi tullut myös avioliitosta. Voisi jopa sanoa, että olemme enemmän tosissamme kuin naimisissaolevat, kun pysyimme yhdessä ja päätimme vielä yrittää siitä huolimatta, että emme olleet naimisissa. Avioliitto on eräänlainen itse asetettu ulkoinen pakote, joka keinotekoisesti pitää ihmisiä yhdessä. En arvostele sitä sinänsä, vaan uskon että moni varmaan jopa tarvitsee sellaista pystyäkseen selviytymään suhteensa kriiseistä eroamatta. Me emme tarvinneet.



Nyt olemme päättäneet, että lapsia saa tulla jos on tullakseen, ja avioliittoa on taloudellisista syistä alettu harkita. Mutta meille se on tosiaankin vain juridinen ja taloudellinen järjestely. Suhteen henkisistä asioista katsomme olevamme vielä senkin jälkeen itse vastuussa, ja jos avopareja kohdeltaisiin juridisesti samalla tavalla kuin aviopareja, tuskin menisimme koskaan naimisiin.



Itse haluan tietää, että mies on kanssani koska hän haluaa olla kanssani - eikä siksi että on joskus tullut tehtyä loppuelämää koskeva lupaus.

eivät eroa niin helposti.



tiedan monia jotka menneet naimisiin ja sitten lasten synnyttyä ovatkin pettyneet puolisoihinsa ja eroavat.



en sano että näin välttämättä on aina. usein kylläkin

Sitten kun parisuhde on ottanut arvoisensa sitoutumisaskeleen, on lasten aika. Avoliittojen aikakaudella ei voi kuin ihmetellä, miksi ihmiset eivät halua tarjota lapsilleen vakaita lähtökohtia, vaan tekaisevat muksuja ties minkälaisiin epävarmoihin suhteisiin.

hankkiessamme lapsen. Mutta meillä oli takana yli 10 vuoden vakaa yhdessä olo, josta 7 vuotta avoliitossa. Olimme sitoutuneet toisiimme vahvasti. Ei sitä sitoutumista yksi paperi olisi muuttanut enää miksikään. Eikä muuten muuttanutkaan, kun myöhemmin menimme käytännön syistä naimisiin. Ihan samalta on tuntunut ennen ja jälkeen naimisiinmenon ja tasan yhtä sitoutuneelta. Meille sitoutuminen toisiimme tulee ihan muusta kuin viranomaisilla olevasta ruksista tietokannassa kohdassa "avioliitossa".

En tiedä minkälaiset olosuhteet lapselle pitäisi olla, jos yli 10 vuoden suhde ja tahto rakastaa ja elää elämää yhdessä siihen eivät riitä.

Että se on näppärä tapa huolehtia juridisista asemasta. Ei sillä mulle juuri muuta merkitytä ollut. Miehelle se oli isompi asia ja hän sanoi sen tyovan selkeyttä ja kuvaavan paremmin päätöstä sitoutua toiseen. Menimme 7 yhdessäolovuoden jälkeen naimisiin maistraatissa ja kaksi vuotta myöhemmin syntyi lapsi.

Minun mielestä avioliitosta ei ole ollut mitään haittaa. Olen hyvin tyytyväinen että teimme asiat tässä järjestyksessä.

lähinnä tätä lastentehtailua ja miestenvaihtoa harrastavat ns. wt-tädit. Mun piireissä kaikki tutut on noudattaneet hyviä tapoja ja perinteistä kaavaa pitkän seurusteluajan jälkeen eli ensin naimisiin, ura ja koti kuntoon ja vasta sitten lapsia. älkääkä nyt wt:t siellä pikku kerrostalolähiöissänne hermostuko, tämä on faktaa :D

koska sitä julkista osoitusta ei tarvita. Riittää että pari itse tietää missä mennään. Ja lapselle on ihan sama onko vanhemmat naimisissa vai ei.