Lue keskustelun säännöt.
Miten voisin lopettaa sivusuhteeni?
08.02.2006 |
Perheellämme on ollut monta tosi vaikeaa vuotta takana, ja lapsen tultua etäännyimme miehen kanssa kokonaan toisistamme. Hän oli minulle ilkeä, seksiä ei ollut enää ollenkaan, ja lopulta päätin erota ja ajauduin sivusuhteeseen.
Nyt näyttää siltä kuin tästä ehkä voisi paikkailla vielä avioliiton. Rakkautta en tunne miestäni kohtaan mutta jonkinlaista pitämistä ja arvostusta. Seksiä en haluaisi, mutta jos tähän meinaisi jäädä niin täytyisihän sitäkin alkaa harrastaa.
Sivusuhteesta ei koskaa voi tulla oikeaa suhdetta, olemme molemmat perheellisiä ja se vain odottaa luonnollista loppuaan. Olen kuitenkin rakastunut siihen mieheen ja luopuminen on tosi vaikeaa.
Mitä teen?
Kommentit (51)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siihen tarvitaan.... Ja päätöksessä pysymistä. Itse jouduin keksimään tuhat ja sata vihanaihetta tätä miestä kohtaan, jotta pystyin olemaan erossa. Samoin kerroin miehelleni, joten suljin tieni, ettei paluuta ollut jos aioin jatkaa hänen kanssaan. Vieläkin vuosien jälkeen kärsimme mieheni kanssa pettämisestäni ja jos nyt saisin valita, en olisi koskaan kertonut hänelle, on se niin suuri loukkaus toista kohtaan. Löysimme mieheni kanssa toisemme uudelleen, rakastetaan toisiamme ja odotamme nyt toista lasta... Kummatkin ovat vastoinkäymisen jälkeen muuttuneet parempaan suuntaan. Voimia sinulle!
joihin on mahdoton ulkopuolisen juuri mitään sanoa.
Mutta sanon kuitenkin.
Luopuminen sivusuhteesta ei tule aikaa myöten helpommaksi. Tee se nyt vaikka kuinka sattuis tai varaudu siihen, että sattuu viel enemmän.
En tiedä, mikä on johtanut nykyisen liittosi väljähtymiseen, onko se arki vai onko takana jotain oikeasti korjaamatonta. Arki tulee aina, mutta sitä voi opetella elämään eri tavalla, jos molemmat tahtoo.
Olin aina - kuten suurin osa ihmisistä toivottavasti - sivu- ym.suhteita vastaan. Asiat pitää selvittää ja ongelmat ratkotaan jne. Sitten vaikeat vuodet tuli ja yritin yksin selvittää ilman toisen kiinostusta koko asiaan. Samalla kun luovutin, totesin, ettei yksin kannata hakata päätä seinään ja kerroin miehelleni, että en enää yritä, jos hän haluaa, että on muu tie kuin ero, on hänen tehtävä jotain ja heti. No ei tehnyt ja samoihin aikoihin elämääni ilmaantui ihminen. Ihana ystävä, joka katseli asioita samasta vinkkelistä. Olosuhteista johtuen vietimme paljon aikaa yhdessä, lasten kanssa ja ilman lapsia. Hänelläkin oli perhe ja liitto karilla.
Olemme kumpikin tahoillamme koittaneet jatkaa vanhoja liittojamme ja viime kuukausiin mahtuu kamalia katkeria riitoja ja loukkaamisia. Nuistan kuinka vuosi sitten, kun kaikki oli ihan alussa, sanoin, että llopetetaan nyt ja plataan asiaan jos/kun vanhat asiaton ensin selvitetty. Tuntui silloin vaikealta, eikä lopetettu. Kun yritin päästää hänestä irti myöhemmin, oli se aina vain tuskallisempaa.
Vanhat liitot on nyt lopussa, talot paketissa ja kamat laatikoissa, suunnitteilla yhteinen tulevaisuus.
Tarina oli kovin tiivistetty ja siitä puuttui niin paljon tapahtunutta. Meidän tarinamme menee näin, helppoa ei ole, syyllisyys ja sääli ovat ajoittain kovia, mutta puhuminen auttaa. Ja se rakkaus.
Minulla on edessä kaksi tietä, joko jäädä mieheni luokse ja yrittää vielä, tai lähteä ja jatkaa yksin. Rakastajani/rakkaani/kaivattuni/tuhoni aikoo jatkaa omassa avioliitossaan, eli yhteistä tulevaisuutta meillä ei ole. Kun mieli saisi sen nyt tolkutettua tunteelle niin laittaisin poikki. Tuskaa, tuskaa.
Kummassakaan tapauksessa en aio kertoa miehelleni. Jos jatkamme, en halua että jokin jonka olen jättänyt taakseni varjostaa uutta alkua ja vaivaa häntä. Koska jos jatkaisin, ei tässä muita saisi sitten olla. Meillä on ihan riittämiin muuta painolastia josta pitäisi päästä yli, eikä kaikki todellakaan minun puoleltani.
ymmärrän sinua suunnattoman hyvin, minunkin avioliitto meni tuohon pisteeseen jo muutama vuosi sitten ja järjellä ajatellen mieheni olisi täysin ok, pidämme toisistamme, olemme paljolti samankaltaisia, mutta juuri esim. seksiä pystyisi harrastamaan enää hänen kanssaan.
Lähdinkin asumaan yksikseni, mutta koska elämä nyt yleensäkin on enemmälti kuitenkin arkea ja käytännöllisiä asioita, olen ajatellut, että kaikista fiksuinta olisi olla ihan asiallisesti avioliitossa oman miehenki kanssa, että on aivan lapsellista toivoa jotain muuta. Minäkin rakastan sitä toista, perheellistä miestä, joka ei ihan näillä näkyvin meinaa lähteä kotoaan.
Erittäin vaikeita asioita, olen kuitenkin itse ajautunut siihen johtopäätökseen, että koska minkäänlaista läheisyyden tunnetta minulla ei edelleenkään ole miestäni kohtaan, olisi minun kannaltani suurta huijausta jatkaa, tuntuu ihan luonnottomalta. Että minun täytyy vaan kantaa vastuuni tunteitteni loppumisesta. Tiedän, että näitä tarinoita on paljon, ja moni asuu koko elämänsä tuollaisessa tilanteessa, mutta minulla on sellainen sisin, etten pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en kehottaisi sinua lopettamaan suhdetta siihen sivumieheen. Ei. Niin kauan kun sinulla on häntä kohtaan tunteita ja seksuaalista sidosta. Mitään ei kadu niin kuin sitä, että on kieltänyt jonkin tärkeän ihmisen elämästään.
kai tämä sitten on pakko katsoa katkeraan loppuun saakka, jos järki ja moraali sanoisikin että ei pidä, niin tunteella mitään muuta en haluaisi kuin olla hänen kanssaan, kaikessa, arjessa ja juhlassa, ylämäessä ja alamäessä.
Minäkään en taida pystyä kulissiavioliittoon, vaikka kuinka yritän, en näe sille tulevaisuutta sen jälkeen kun lapsi ei ole sitä enää motivoimassa. Ja siihenkin menisi noin viisitoista vuotta... viisitoista vuotta kulissia??? En oikein voi elää ilman mitään toivoa onnesta, edes siitä varastetusta hetkellisestä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se sivusuhteesi. Et pysty eheyttämään avioliittoasi, jos taustalla on se sivusuhde. Sitten alat määrätietoisesti toimia liittosi eteen. Heti menette pariterapiaan ja kesällä jollekin avioliittoleirille. Rohkeasti vaan liittoanne parantamaan.
kävin juuri noita lopettamisasioita mielessä useita kertoja, mutta päätöksen hetkellä en kykene lopulliseen pisteeseen.
Minun ei tarvitse kuin miettiä sitä seksuaalista sidosta ja sitä muuta samaa aaltopituutta mikä minulla siihen mieheen on.
Ja jos olen yrittämässä lopettaa, sitten radiosta tulee Munkkiniemen kreivi -elokuvan tunnusmusiikki :-) " ...sinä taivaani päällä maan..., sä kun istut mun rinnallain" . Mun rakkain sanoisi kuin se kreivi..." Oi sallithan että suutelen sinisilmiäs armahain...olet kaikkeni aarteeni kallehin" ... " Mä jos kauas sun luotasi joutunen sun kuvasi seuraa mua matkallain..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin sinun sivusuhteellasi on perhe josta ei halua luopua eli tosiasia kai on että olet se jännityksen tuoja, niin helppo sitä on tuntea vaikka mitä hurmaa miestä kohtaan joka on toisen oma, ja jonka huushollia tai lapsia et hoida. Te olette olleet pakokeinoja arjesta.
Pääset hyvin eroon sivusuhteesta ottamalla mies kokopäiväisesti elämääsi. Kolmen vuoden päästä huomaat että se oli samanlainen mies kuin muutkin...Toki pari rikottua perhettä voi tehdä asiasta vähän likaisemman, mutta oletpa elänyt TÄYSIN omien tunteittesi mukaan.
Oikeudesta onneen, läheisyyteen, keskusteluun, suudelmiin, seksiin. Kun minusta tuli äiti, voin jättää loppuiäkseni hyvästit onnelle, rakkaudelle ja seksielämälle. Tai siis saanhan ne takaisin kun lapsi lähtee kotoa, paitsi että eihän mummo saa lähteä juoksentelemaan sivusuhteen perään.
Tässä sitä hakkaa päätään seinään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sivusuhde on ikään kuin jäähyllä mutta en tiedä mitä avioliitolle pitäisi tehdä. Totta että rakastin miestäni, tuntuu vain että luottamuksen menetys häneen on ehkä liian kova pala. Olin jo lähdössä mutta hän pyysi että jäisin, lapsen takia. Olette siinä kyllä oikeassa että lapselle ei varmaan ole pidemmän päälle hyväksi elää kulississa. Tällä hetkellä vain minulla ei ole ollut sydäntä eikä voimiakaan rikkoa hänen kotiaan. Kai ajattelin että sivusuhteen avulla jaksaisin arkea vaikka olenkin onneton.
Laitoin niin kauan kaikki energiani avioliittoon ja ihmettelin kun se ei korjaannu. Ehkä sitten miehelläkin on ollut sivusuhde aiemmin, en tiedä, ei myönnä. Väsyin ja petyin yrittämiseen ja nyt olen oikeastaan aika tyhjä. En jäämässä enkä lähtemässä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aikaa on vähän kulunut ja sivusuhde on jäähyllä. Onnea alkaa todellakin löytyä arkisista asioista ja lapsen kanssa, työstä, harrastuksista.
Olen myös alkanut miettiä tuota että mitäpä jos sivusuhteeni on pohjimmiltaan yhtä kylmä... rakkauden nälkä on kauhea asia, se saa ihmisen tekemään epätoivoisia asioita.
Nyt on harvinainen tasapainon hetki, jossa en hae onnea yhdeltäkään mieheltä, vaan ihan muista asioista - ja löydänkin. Tulevaisuudesta ei tiedä, miehen kanssa on varovainen hyökkäämättömyyssopimus, jossa ei odoteta liikoja mutta ollaan tyytyväisiä että hengähdystauko on mahdollinen.
Kasvattavaa, kyllä, kriisien kautta itsetuntemukseen.
ap
niin tuleeko se koskaan tapahtumaan?
ap
Minä en päässyt enkä varmasti pääse koskaan eroon tunteistani toista miestäni kohtaan. Suhdetta kesti parisen vuotta ja erostakin on nyt 1,5vuotta. Kovat oli tuskat mutta selvisin.
Paras lääke on ottaa järki käteen ja keskittyä siihen mitä itsellä on Kyllä sinäkin saat itsesi kasaan vielä kun annat itsellesi aikaa. ( Edellyttäen että lopetat sen suhteen ). Vähitellen totut ajatukseen ettei hän ole enää " olemassa" . Opit elämään tunteidesi kanssa ja ristiaallokko laantuu. Ensimmäinen vuosi on varmasti vaikein, sitten helpottaa.
Teet vain sovinnon tiettyjen asioiden kanssa. Älä keskity itseesi, keskity perheeseesi ja ole onnellinen siitä, että he ovat siinä.
Ja se on tosi että niin kauan kuin se toinen on mukana kuvioissa niin on turha kuvitellakaan että oma perhe-elämä paranisi.
Tsemppiä sinulle!
tosi on että niin kauan kuin ajattelen häntä, ei aviomiehen kanssa suhteesta tule mitään.
En vain tahdo myöntää itselleni, että jos rakastajani olisi niin hulluna minuun kuin minä häneen, niin tässä suunniteltaisiin jo yhteistä tulevaisuutta. Mutta koska hän jopa tässä alkuhuumassa ei ajattelekaan elämää minun kanssani, niin minä olen hänelle vain virkistävää pakoa arjesta enkä suuri rakkaus.
Toisaalta jos minullekin sanottaisiin että valitse mies tai lapsesi, molempia et saa, niin kyllä minäkin tietäisin kumpi olisi pakko valita.
Tosiasiat pitäisi nyt vain niellä ja suostua seksiin sen oman miehen kanssa. Pelkään vaan että en jaksa kuitenkaan uskollisena sitä orgasmitonta elämää, kyllähän se arki muuten menisi, ja paremmin kuin yksinhuoltajana.
ap
vai laitoitko vain poikki. Miksi ette voineet olla yhdessä?
ap
Vierailija:
Oikeudesta onneen, läheisyyteen, keskusteluun, suudelmiin, seksiin. Kun minusta tuli äiti, voin jättää loppuiäkseni hyvästit onnelle, rakkaudelle ja seksielämälle. Tai siis saanhan ne takaisin kun lapsi lähtee kotoa, paitsi että eihän mummo saa lähteä juoksentelemaan sivusuhteen perään.Tässä sitä hakkaa päätään seinään.
ap
Läheisyyttä jne saat oman miehesi kanssa -ja jos et saa, pitää selvittää MISTÄ se johtuu.
Sivusuhteesi on sinulle jo sanonut miten maa makaa, joten onnea/rakkautta välillänne ei todellisuudessa ole, ainakaan hänen puoleltaan.
Ota myös huomioon, että teidän " varastetut" hetkenne tekevät yhdessäolosta tuollaista ihanaa. Arki astuisi siihenkin suhteeseen ihan varmasti ennemmin tai myöhemmin
Aika vaikea tilanne. Eihän tätä miettisi ellei olisi sitä lasta, laittaisi kamat kassiin ja sanoisi että oli kivaa (ja sitten ei ) niin kauan kuin sitä kesti. Saako tästä vielä paikkailtua liiton, ja pitäisikö. Vai pitäisikö kerätä voimansa ja erota.
ap