Miten voisin lopettaa sivusuhteeni?

En minäkään voinut olla 100% mieheni kanssa sängyssä pitkään aikaan. Laitoin silmät kiinni ja kuvittelin, mutta nyt taas ( kahden vuoden jälkeen ) seksikin sujuu.

Ja vasta pitkän ajan jälkeen oli valmis myöntämään rehellisesti, että minun ja sen toisen miehen yhteenmenemisestä olisi tullut eteen tosi isoja ongelmia: meidän lapset, hänen kihlattunsa ja heidän yhteiset velat ja omaisuuden jaot, riidat ex-puolisoiden kanssa, ystävien tai sukulaisten viha, asumisjärjestelyt etc..

Ihan oikeasti, käytännön asioita mutta tärkeitä. Silloin rakastuneena ajattelin että kyllä siitä selviää, mutta onpa moni uusioperhe kaatunutkin juuri näihin ongelmiin ettei toinen siitä suosta jaksanutkaan ylös! Silloin vasta iso itku olisikin päällä.

Ja ihan rehellisesti: kun arki astuu suhteeseen ja alkaisi alkuhuuma hälvenemään, pystyisikö sitä luottamaan tähän ex-petturiin? En minä ainakaan enää. Silloin kuvittelin, että pystyn mutta en pystyisi. Ja pystyisikö minuun luottamaan?

Tietysti asiat olisivat voineet mennä hyvinkin, mutta turha jossitella enää tässä vaiheessa...

Vierailija:

tosi on että niin kauan kuin ajattelen häntä, ei aviomiehen kanssa suhteesta tule mitään.

En vain tahdo myöntää itselleni, että jos rakastajani olisi niin hulluna minuun kuin minä häneen, niin tässä suunniteltaisiin jo yhteistä tulevaisuutta. Mutta koska hän jopa tässä alkuhuumassa ei ajattelekaan elämää minun kanssani, niin minä olen hänelle vain virkistävää pakoa arjesta enkä suuri rakkaus.

Toisaalta jos minullekin sanottaisiin että valitse mies tai lapsesi, molempia et saa, niin kyllä minäkin tietäisin kumpi olisi pakko valita.

Tosiasiat pitäisi nyt vain niellä ja suostua seksiin sen oman miehen kanssa. Pelkään vaan että en jaksa kuitenkaan uskollisena sitä orgasmitonta elämää, kyllähän se arki muuten menisi, ja paremmin kuin yksinhuoltajana.

ap

Vierailija:

en kehottaisi sinua lopettamaan suhdetta siihen sivumieheen. Ei. Niin kauan kun sinulla on häntä kohtaan tunteita ja seksuaalista sidosta. Mitään ei kadu niin kuin sitä, että on kieltänyt jonkin tärkeän ihmisen elämästään.

eipä taida ap:lla olla todellista halua avioliiton paikkaamiseen.

Hänen lapsensa vihaisivat minua. Minun lapsi ei ymmärtäisi miksi isä ei asu meillä vaan tuo vieras mies. Sukulaiset ymmärtäisivät yhtä vähän, varmasti en olisi kovin mieluisa miniä.



Entä sitten kun mies kaipaisi lapsiaan ja katsoisi minua että tuon eukon takia tapaan niitä vain joka toinen viikonloppu.



Ja kun tiedän että hän on pettänyt vaimoaan minun kanssani, miten pian alkuhuuma loppuisi tässä fiaskossa ja miettisin joko hän pettää minua jonkun uuden kanssa...



Tämä aikuisen elämä näyttää olevan vähän toista kuin sitä teininä ajatteli. Jospa lopetan teinihaaveet rakkaudesta ja täyttymyksestä, ja keskityn siihen että minulla on ihana lapsi, koti ja mielenkiintoinen työ. Kai niistä nyt yksi nainen elämäänsä sisällön löytää. Pidän sitten sisimmät ajatukseni itselläni ja hymyilen miehelleni ja menen hänen kanssaan sänkyyn lauantai-iltaisin saunan jälkeen.



ap

jos minulla olisi haluja olla avioliitossani niin olisiko tämä tuskaa? Mutta joskus on tehtävä sellaisiakin asioita joita ei haluaisi.

ap

" onhan minulla lapsi ja koti ja työ"

" menen mieheni kanssa sänkyyn lauantai-iltana"



Välillänne on puhumattomia asioita, kun ne on käyty läpi, niin elämä palaa uomilleen, ilman, että pitää luopua mistään.

Pilvilinnat ei kestä KENENKÄÄN kanssa, usko pois. Ei se toinenkaan ihmistä kummempi ole.

mutta lohdullista on se että voit kuitenkin itse vaikuttaa siihen.



Jos olet todella päättänyt koittaa parsia avioliittoasi kasaan, niin ota itseäsi niskasta kiinni ja jätä se toinen mies - vaikka kuinka kipeää tekisi. Nyt vaan tahdonvoimalla eteenpäin, kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa helpottaa.



Toivottavasti saatte liittonne kuntoon vaikeiden aikojen jälkeenkin. Voimia sinulle ja perheellesi.

Täytyy vaan uskaltaa laittaa itselleen vaakakuppiin rehellisesti painavat arkiset asiat. Siinä vaiheessa voi nousta myös pieni häpeä: olenko ajatellut näin naiivisti ja ollut näin vastuuntunnoton?! Mutta sen kun nöyränä kestää niin kyllä pääkin vielä nousee pystyyn!

Ihastumisia ja rakastumisia muihin ei ehkä voi täysin välttää pitkässä suhteessa, mutta se mihin oppii vetämään rajan ratkaisee.

Kyllä koti on aina koti.

p.s. Lilli (ent.Suomalainen) sanoi hyvin jossain tv-haastattelussa: pienten lasten vanhempien ei pitäisi erota silloin kun lapset ovat pieniä. Syy siksi, ettei suhde ole silloin normaali vanhempien välillä. Yhdyn tähän samaan, eihän se olekaan. Täytyy odottaa että se aika menee ohi. Kun lapset kasvavat ja aikaa jää muuhunkin, voi sen ajan käyttää parisuhteen henkiinherättämiseen. Uskon, että useimmilla se herääkin. Vaikeinta oli meilläkin silloin kun lapset olivat ihan pieniä ( vaikkei isoja ole vieläkään ). Silloin teki mieli luovuttaa. Mutta mitä sekin olisi auttanut?

Nyt helpottaa, 3- ja 5- vuotiaan vanhempina. Uutta syvyyttä suhteeseen ja kumppanuuteen on löytynyt. Se ei ole intohimoa vaan jotakin kestävämpää..

Vierailija:

Hänen lapsensa vihaisivat minua. Minun lapsi ei ymmärtäisi miksi isä ei asu meillä vaan tuo vieras mies. Sukulaiset ymmärtäisivät yhtä vähän, varmasti en olisi kovin mieluisa miniä.

Entä sitten kun mies kaipaisi lapsiaan ja katsoisi minua että tuon eukon takia tapaan niitä vain joka toinen viikonloppu.

Ja kun tiedän että hän on pettänyt vaimoaan minun kanssani, miten pian alkuhuuma loppuisi tässä fiaskossa ja miettisin joko hän pettää minua jonkun uuden kanssa...

Tämä aikuisen elämä näyttää olevan vähän toista kuin sitä teininä ajatteli. Jospa lopetan teinihaaveet rakkaudesta ja täyttymyksestä, ja keskityn siihen että minulla on ihana lapsi, koti ja mielenkiintoinen työ. Kai niistä nyt yksi nainen elämäänsä sisällön löytää. Pidän sitten sisimmät ajatukseni itselläni ja hymyilen miehelleni ja menen hänen kanssaan sänkyyn lauantai-iltaisin saunan jälkeen.

ap

vai pystytkä katkaisemaan välisi myös häneen.Sillä sanonta poissa edestä,poissa mielessä voisi olla hyvä sinin kannalta



nim.samassa tilanteessa ollut...

ja viboja sitä toista kohtaan. Se tilanne ruokkii itse itseään, ne tunteet ei lopu.

Lämpöistä kevään odotusta sinulle ap.

Asiat ei tapahdu itsestään. Niille on itse tehtävä jotain, ja sitä edeltää päätös, halu tehdä niin! Ja täytyy ajan kanssa päästää irti siitä toisesta!



Tulehan joskus kertomaan kuulumisia. Minun täytyy nyt jatkaa muita töitä. :)

tämä teidän kanssa pohtiminen selkiyttää kyllä ajatuksia. Tulen varmasti sitten kertomaan kuulumisia. " Jätin sivusuhteeni" . " Elän kämppisavioliitossa" . Sitä ei sitten tiedä mikä seuraava aloitus lienee jonkin ajan kuluttua, " meillä on uusi onni" vaiko " ero tulee" . Pelkään että tämä on tosiaan vain parsimista ja lykkään väistämätöntä, mutta en nyt jaksa mitään dramaattisempaakaan, kuten erota miehestä joka ehkä ei ole elämäni mies eikä intohimo mutta on kuitenkin lapseni isä ja siedettävä kämppis.



En tiedä mitä hän ajattelee siitä että olen hänen kanssaan surusilmäisenä ja hammasta purren, mutta oletan että hän puree myös hammasta saadakseen asua lapsensa kanssa.



En tiedä miten myöskään voin antaa anteeksi ne pahat asiat joita meidän suhteessa on ollut, mutta jospa sitten nielen ne ja ummistan silmäni.



Valoisa tulevaisuudenkuva:( Toivottavasti kevät näyttäisi muuten valoisammalta.



ap

ap

Minulla oli muutama vuosi sitten " sivusuhde" aika paljon samoista syistä kuin sinulla. Pohdin ja jahkailin asioita omalta kantiltani ja mietin tunteideni oikeutusta. rakastin sitä toista miestä, rakastan kai tavallaan vieläkin, mutten haluaisi hänen kanssaan elää.

Suhde päättyi aikanaan. Kerroin asiasta miehelleni, hän antoi minulle pikkuhiljaa anteeksi.

Hiljaa mielessäni kävin kaikenlaisia tunnekuohuja suuntaan jos toiseen, ja alkoi tuntua helpottavalta, että perheeni ei hajonnut.

Kunnes sitten eräänä päivänä; asumme pienellä paikkakunnalla tajusin että vasta jälkikäteen asia oli selvinnyt miehen perheelle. Ja kuinka ollakaan (asumme pienellä paikkakunnalla) ympärilläni yksi jos toinenkin ihminen kääntyi poispäin minut nähdessään.

Juorut (ja tosiasiat myös) olivat lähteneet laajaan levitykseen. Ja vaikken hirveästi piittaa siitä mitä joku ajattelee, niin on hyvin ahdistavaa peilata jatkuvasti ihmisten erilaisia tuomitsevia reaktioita.



Itseäni tietenkin voin vain syyttää, enhän minäkään osannut ajatella muuta kuin omia tunteitani- mutta enpä tiedä kuinka kauan jaksan kohdata niitä negatiivisia reaktioitakaan. Ei ollut tullut mieleenkään tällainen " kosto" miehen perheen taholta. Mutta tässä nyt sitten katsotaan miten kauan ihminen tällaista kestää.

minusta nyt tämän kokeneena yksin se pettäjä ei ole siinä avioliitossa vialla. Onhan se kauhea asia toiselle tehdä, mutta siihen on voinut johtaa muuta kamalaa joka sitten purkautuu noin helposti tuomittavalla tavalla.



Eikö miehesi voi sanoa heille että tämä on meidän välisemme asia joka on meidän väliltä puhuttu ja sovittu.



Mutta ymmärrän että jos pienellä paikkakunnalla maine menee niin... sitä minäkin osittain pelkään, ja yritän panna poikki ennen kuin jään kiinni. Sen jälkeen sotku olisi vielä pahempi, kun nyt " vain" omat tunteeni ovat sotkussa.



ap

Kun asiat tulevat yleiseen tietoon, ne tosiaan karkaavat käsistä. Ne ihmiset jotka ajatuvat kriisiin,käyvät niitä yleensä myös läpi, mutta muut ihmiset jäävät näköjään siihen tuomitsijan osaan, ei heillä ole mitään syytä ajatella asiaa muuta kuin omalta kantiltaan. Huomaahan sen tällä palstallakin, että ihmisillä on tarve tuomita- ja kun ajattelee että joku ihminen edustaa niitä pahoja asioita, niinsehän vaan saa oman elämän tuntumaan paremmalta.

En ole katunut sivusuhdettani siinä mielessä, että se oli minulle todella tärkeä, niikuin varmaan oli hänellekin, mutta kyllä tämä sosiaalisen kontrollin tuomio laittaa miettimään, että omien tunteiden sijaan taitaa olla parasta ajatella mitä naapurit ajattelee ja yrittää miellyttää heitä..

meillä ei tosiaan ole ollut keskustelua, hellyyttä, mitään yhteistä eikä varsinkaan seksiä vuosiin.



Mutta tämähän ei ulkopuolista ja kylänmiestä heilauta, kun olet naimisissa niin vieraissa ei juosta.



Kai sitä olisikin eronnut jo aikaa sitten ellei olisi sitä lasta. Mutta sivusuhde ei näköjään ollut kovin hyvä lääke rakkaudennälkään.



ap

Olisipa elämä aina niin selkeää.



Minulla on kaksi vuotta ollut sivusuhde, eikä minulla ole pienintäkään aikomusta luopua siitä. Tämä mies tuo elämääni paljon hellyyttä, hyvää seksiä, älykkäitä keskusteluja, hauskuutta. Meillä ei ole mitään aikeita lopettaa pääsuhteitamme ja muuttaa yhteen - suhteemme liikkuu arkipäivän yläpuolella. Meillä kummallakaan ei ole lapsia.



Suhde viralliseen mieheeni on hyvä ja lämmin, meillä on oma, vakiintunut elämämme. Saan kummaltakin mieheltäni erilaisia asioita, jotka tekevät elämästäni rikkaan.



No tiukkanutturaiset repivät tästä tietysti pelihousunsa sillä ihminen on monogaaminen ja hänen kuuluu elää kuuliaisesti sen Elämänsä Kumppanin kanssa. Minä elän toisin ja olen kiitollinen siitä, että elämääni mahtuu kaksi fiksua ja karismaattista miestä. Ottaisin varmaan kolmannenkin, jos aikaa olisi enemmän!

viikonloppuna mietin juuri tuota. En minä haluakaan tuoda arkea siihen sivusuhteeseeni, se on ihanaa juhlaa. Enkä haluaisi tyytyä pelkästään siihen aviosuhteeseenkaan, se on monella tavalla köyhä ja puutteellinen. Kuten ystävyydessä ja hellyydessä.



Jos voisikin pitää molemmat? Miten onnistutte olemaan jäämättä kiinni. Kuinka usein tapaatte?



ap

eikä välttämättä sänkypuuhien merkissä, vaan usein lounaalla tai illallisella, tai vaikka vaan kahvilla jos aikaa on vähän. Saan näistä seksittömistäkin tapaamisista paljon iloa.



Sitten tapaamme jomman kumman kotona, kun vakikumppanimme ovat matkoilla (aika usein). Kiinni ei jää jos osaa olla varovainen. En ikimaailmassa haluaisi loukata miestäni, joskin se riski on otettava, kun tällaiseen tilanteeseen ryhtyy.



Tämmöisiä tilanteita on maailmassa ollut olemassa niin kauan kuin avioliittokin käsitteenä - yleensä sivusuhteiden harrastaja vaan on ollut pikemminkin mies. En tällä yritä puolustella mitään, ei minun tarvitse kenellekään mitään puolustella, sillä kyseessä on aivan tietoinen ja harkittu valinta.