Olenko nyt sitten hirveä petturi ja itsekäs kusipää jos "petän" miehen näin? (ov)

Mitään trisomiaa ei välttämättä ole, useinkin tuota turvotusta on vaikka lapsi on täysin terve.



Kai miehesi muuten tietää ettei millään etukäteistesteillä voida 100% varmistaa tervettä lasta? Ei niissä testeissä ja seuloissa tutkita kuin muutama hassu yleisin poikkema.

On helppoa sanoa, miten toimisi teoreettisessa tilanteessa... Todellisuuden kanssa niillä etukäteispäätöksillä ja ajatuksilla ei vaan välttämättä ole mitään tekemistä!



Mutta nyt rauhoitut. Teillä on trisomiaepäily, joka ensin selvitetään lisäkokeilla. Sun ei tarvi vielä tietää, mitä teet tulosten jälkeen, koska et tiedä niitä tuloksia (ystävä hyvä, taas se teoria ja käytöntö...!). Ensin tehdään testit, saadaan tulokset ja sitten tehdään päätökset.



Jos teet abortin vastoin omaa tahtoasi, se jää ikuisesti sua kaivamaan ja se jää myös sun ja miehesi välille. Samoin jää se, jos pidät lapsen, jota mies ei halua. Ei tuollaisessa tilanteessa ole oikeaa ja väärää ratkaisua. Sun pitää oikeasti vain puntaroida se, mikä sulle on tärkeintä!

en pystyisi minäkään tappamaan lasta,jos sinä olisin.

tsemiä,muuta en voi sanoa..

ymmärrän teitä molempia, äitinä sinua enemmän kuin miestäsi. Tilanne on tosi vaikea ratkaista. Neuvoni on, että puhukaa, puhukaa, puhukaa. Puhu miehelle ahdistuksestasi ja sano, että tarvitset nyt sitä, että hän kuuntelee ja ymmärtää sinua, riippumatta siitä, mitä lopulta päätätte. Että et halua nyt kuulla mitä olet joskus luvannut, vaan haluat empatiaa.



Ehkä voisitte sopia, että ette tee mitään päätöksiä ennen lisäkokeita, ja että voit siihen saakka puhua halustasi pitää lapsi ilman, että miehen täytyy "pelätä", että pidät lapsen "väkisin" (jos ymmärrät mitä tarkoitan). Noiden lisäkokeiden jälkeenhän päätös on vasta varsinaisesti tehtävä (ehkä trisomiaa ei olekaan).



Ja et todellakaan ole itsekäs etkä petturi. Näistä asioista ei voi mielestäni tehdä sitovia sopimuksia.

mutta olen silti sinun puolellasi. Sinun pitää elää syyllisyytesi kanssa, jos abortoit. Hajoat siihen.



Aina pitää ajatella ensiksi itseään. Suojele ensisijassa itseäsi ja omaa pääkoppaasi. Toinen vastuu on lapsesi. Vasta kolmantena tulee mies.



Mies ei ole reilu, jos jättää, jos tulee vammanen lapsi. Silloin kyse ei ole oikeasta rakkaudesta, vaan itserakkaudesta.

sä et tule pystymään luottamaan mieheen enää ikinä ja katkeroidut joka tapauksessa, koska tulet syyttämään miestäsi siitä, että tämä ei halunnut, että tämä ei osallistu, jostain. Ja mies samoin sinua. Molemmat tulette olemaan sitä mieltä, että se toinen rikkoi teidän avioliiton - jäitte yhteen tai ette. Ja avioliitto on jo rikki.







Tämän takia kehottaisin jokatapauksessa miettimään, mistä selviät YKSIN. Ensin nyt kannattaa katsoa, onko lapsi terve vai vammainen. Sitten kannattaa miettiä, selviätkö yksinhuoltajuudesta (terveiden tai toisen vammaisen) ja selviätkö suojeluvaiston ja abortin yhtenetörmäyksestä. Kaikista vaihtoehdoista selviinneitä ihmisiä on, joten mikään ei varmasti ole täysin mahdoton, mutta kukaan muu kuin sinä ei voi tietää sun voimavaroja. Kannattaa tutkia vertaistukipalstoja - mutta kriittisesti - niin näkee vähän, mistä missäkin vaihtoehdossa oikeasti on kyse.

Ajattele se asia lapsen kannalta. Onko hänelle tiedossa elämisen arvoista elämää.? Haluaisitko itse elää niin? Ja kannattaa odottaa niitä tutkimustuloksia ja tehdä päätös vasta niiden perusteella. Tuttuni piti erityislapsensa ja on nyt vuosia myöhemmin kyllä sanonut että ei antaisi tätä lasta pois mutta jos pitäisi uudestaan päättää niin tekisi toisin.

Mies tekee väärin asettaessaan sinulle tuollaisia ehtoja. Hänen asenteensa kertoo, ettei hän ole ihan parasta isä- tai puolisoaineista muutenkaan. Anteeksi että sanon tämän näin suoraan.

kuten nro 2 sanoi. Vaikka ei sikiöaikana löytyisi mitään vikaa, voi lapsi olla silloinkin kehitysvammainen. mitäs sitten mies tekee? minusta miehelläsi ei ole asenne kohdallaan. Nyt odotatte tulokset ja sitten pitää tehdä päätös, jonka kanssa kumpikin voi elää.



voit itse ajatella että sinulla on tietenkin raskaushormonit mukana antamassa äidintunnetta. kannattaa miettiä että onko vammainen tai sairas lapsi oikeasti tervetullut. joskus on vain niin ihastunut ajatukseen lapsesta, että ei haluaisi sitä unelmaa menettää.



Itse en ole asiaa joutunut pohtimaan, mutta lähipiirissäni lapsella oli joku kefalia-niminen vamma, hänellä ei siis ollut aivoja. Vaikka nämä lapset kuolevat heti, eikä heillä ole toivoakaan selviytyä, oli ystävästäni silti vaikeaa keskeyttää raskaus. suojeluvaisto on niin voimakas.

Tuskastuttavaa tämä odotus. Ja mulla on niin paha aavistus, googlettelin että se turvotuksen määrä viittais jo sydänvikaan jne :( Mies on kaikissa asioissa ehdoton muutenkin, vaikea uskoa että muuttaa mieltään jos tosiaan olisi vammainen tulossa. Olen itse työskennellyt kehitysvammaisten parissa ja tiedän että trisomiaakin on monen asteista, mutta kyllä se niin kuluttavaa hommaa on, etten tiedä riittäisikö mun omat voimavarat kun tukiverkkojakaan ei juuri ole - miehen puolen isovanhemmat asuu kaukana, oma äitini on kuollut ja isäni alkoholisoitunut, sisaruksia mulla ei ole. No mutta yritän uskoa ja toivoa parasta, vaikka vaikeaa se on :(

-itkuinen ap-

synnyttää terveenlapsen, joka vammautuisi myöhemmin, niin mies lähtisi saman tien?

joka myöhemmin todettiin kehitysvammaiseksi. Miehelle poika 10v. on tosi rakas ja tärkeä.

Ihminen muuttuu ja sopeutuu ja rakastaa.

Kaikille ei kuitenkaan näin käy, mutta monella kehitysvammaisella on ydinperhe.

Miehelläni on syvästi kehitysvammainen veli, joka nyt vielä keski-iässä on jo iäkkäiden vanhempiensa holhottavana - laitokseen joutuu sitten kun vanhemmat eivät enää kykene "hoitamaan". Luuen että tästä syystä hänen asenteensa niin negatiivinen. Ja me on tosiaan puhuttu/tehty lupauksia vaan raskauden aikana havaituista poikkeavuuksista, jos terveeksi povattu lapsi syntyykin vammaisena tai vammautuu myöhemmin, en usko että mies siinä tilanteessa meitä jättää, ei hän niin sydämetön ole vaikka näistä teksteistäni sen käsityksen ehkä saakin.ap