Miksi ammattikoulututkintoa ei arvosteta?
Valmistun tänä keväänä merkonomiksi hyvin paperein. Olen odottanut juhliani todella kauan ja panostanut mm. opinnäytetyöhöni ja työharjoitteluuni oikein kunnolla, jotta keväällä on sitten kiva juhlistaa valmistumistani. Olen suunnitellut juhliakin etukäteen miettimällä menuuta ja hankkimalla mekonkin. Kuitenkin olen huomannut, että mitä lähemmäksi mennään valmistumista niin, sitä vaikeemmiksi juhlat ovat menneet. On alkanut tuntua, että ihmiset eivät arvosta ammattikouluvalmistumista yhtään, esim. kaksi todella läheistä ihmistä varasi lomamatkan juhlieni ajaksi, vaikka hyvin tiesivät, että juhlani ovat silloin, eivät vain muistaneet. Sitten yksi serkkuperheeni ei pääse, koska heidän pitää valmistella seuraavana päivänä olevaa serkkuni juhlaa, joka valmistuu YO-merkonomiksi. Toinen serkkuperheeni on Ruotsissa silloin. Yksi äitin sisko ihmetteli kovasti, että minäkin olen järjestämässä juhlia, kun hänen nuoruudessaan merkonomiksi valmistumista sillain ei juhlittu. Suoraan sanottuna tuntuu todella kurjalta, kun juhliin ei pääse juuri kukaan. Olen odottanut valmistumistani todella kovasti ja nyt joudun toteamaan, että odotus oli ihan turhaa, koska kukaan ei välitä niistä, joten olen miettinyt, että en pitäisi juhliani ollenkaan, vaikka niitä odotinkin. Mitä mieltä te olette?
Kommentit (116)
ikävä kyllä yhä edelleen moni pitää ammattikoulua alempiarvoisena ja koulussa huonosti menestyneiden paikkana, vaikkei se sitä todellakaan ole, pikemminkin päinvastoin!
Ennenhän amikseen meni ne luuserit jotka sössivät koulunkäyntinsä tai eivät päässeet muualle. Aika pitkälti moni uskoo niin edelleen - ja jos totta puhutaan, niin ei se nyt niin hirveän väärä uskomus ole, edelleenkin amiksessa on paljon luusereita joita ei kiinnosta mikään ja jotka tulivat sinne kun eivät mitään muuta keksineet tai eivät muualle päässeet. Keskiarvo on monella amikseen tulijalla lähempänä viitosta kuin kuutosta.
Eiköhän tuossa jo tullut hyviä syitä.
meidän paikkakunnallamme amikseen vaaditaan monelle linjalle yli 8 keskiarvo kun taas lukioon pääsevät käytännössä kaikki halukkaat.
ja sen keikan jälkeen aloin ymmärtää miksi tällä palstalla amislaisia sanotaan amispölöiksi....
meidän paikkakunnallamme amikseen vaaditaan monelle linjalle yli 8 keskiarvo kun taas lukioon pääsevät käytännössä kaikki halukkaat.
Minulla oli itse asiassa ysillä yhteishaussa ekana toiveena amis, kakkosena lukio. Amikseen en päässyt, lukioon kylläkin reilun seiskan keskiarvolla.
on reippaita (alakin vaatii) ja viime vuoden k.a-raha oli 7,8 minun opetusalalla. Moni joutui menemään lukioon....
meidän paikkakunnallamme amikseen vaaditaan monelle linjalle yli 8 keskiarvo kun taas lukioon pääsevät käytännössä kaikki halukkaat.
Ammattiopistossa opiskelu ei vaadi juuri mitään. Siihen ei tarvita mitään erityislahjakkuutta eikä oikeastaan mitään lahjakkuutta, eikä edes kovin paljon viitseliäisyyttä.
nykyisin moni joutuu menemään lukioon, koska keskiarvo ei riitä amikseen. Tiedän tämän ihan kokemuksesta.
nykyisin moni joutuu menemään lukioon, koska keskiarvo ei riitä amikseen. Tiedän tämän ihan kokemuksesta.
Kun katsoo yhteishaun viime vuoden yhteenvetoja eri ammattikouluista ja linjoista, niin ihan joka paikkaan pääsee alle 6:n keskiarvolla.
hankkia itselleen ammatin. Juhli vaikka opiskelukavereidesi kanssa mutta juhli kuitenkin. Olet juhlasi ansainnut ihan samalla tavalla kuin muutkin.
nykyisin moni joutuu menemään lukioon, koska keskiarvo ei riitä amikseen. Tiedän tämän ihan kokemuksesta.
Kun katsoo yhteishaun viime vuoden yhteenvetoja eri ammattikouluista ja linjoista, niin ihan joka paikkaan pääsee alle 6:n keskiarvolla.
minä taas olen jatkuvasti lukenut, kuinka ammattikouluun on nykyisin niin paljon hakijoita, että sinne on keskimäärin vaikeampi päästä kuin lukioon.
nykyisin moni joutuu menemään lukioon, koska keskiarvo ei riitä amikseen. Tiedän tämän ihan kokemuksesta.
Kun katsoo yhteishaun viime vuoden yhteenvetoja eri ammattikouluista ja linjoista, niin ihan joka paikkaan pääsee alle 6:n keskiarvolla.minä taas olen jatkuvasti lukenut, kuinka ammattikouluun on nykyisin niin paljon hakijoita, että sinne on keskimäärin vaikeampi päästä kuin lukioon.

Onhan se nyt ihan tyhmyyttä hankkia ammatti itselleen.
moni hae ammattikouluun vain sen takia kun siellä ei tarvitse lukea niin paljon kuin lukiossa. Täyttä potaskaa se median hehkutus siitä, kuinka nykynuoret tietävät jo aikaisin, mitä haluavat tehdä. Tiedän myös lukuisia, jotka ovat keskeyttäneet amiksen kun ei se ala ollutkaan sitä mikä kiinnostaa.
Kyllä lukiossakin on aikamoisia sankareita nykyään, mutta amisporukka on käsittämätöntä. Peruskoulun pahin karsta kerätty samaan luokkahuoneeseen... Tosin jotkut niistä seikkailee lukioonkin, onneksi lopettavat kesken.
Kokemusta peruskoulusta, ammattikoulusta ja lukiosta.
ja sen keikan jälkeen aloin ymmärtää miksi tällä palstalla amislaisia sanotaan amispölöiksi....
moni hae ammattikouluun vain sen takia kun siellä ei tarvitse lukea niin paljon kuin lukiossa. Täyttä potaskaa se median hehkutus siitä, kuinka nykynuoret tietävät jo aikaisin, mitä haluavat tehdä. Tiedän myös lukuisia, jotka ovat keskeyttäneet amiksen kun ei se ala ollutkaan sitä mikä kiinnostaa.
Laiskat paskiaiset hakeutuvat paikkaan, jossa ei tarvitse lukea läksyjä tai päntätä.
sitten päätyvät lähäreiksi. Pienempi prosentti jatkaa yliopistoon kuin amiksiin.
opiskelijoillenne, että olkaa todella ylpeitä tutkinnosta, tänä vuonnakin 13/15 opiskelijasta sai heti viimeisestä työssäoppimispaikastaan työpaikan. Monikaan heistä kuitenkaan ei järjestä juhlia, juuri noista mainitsemistasi syistä.