Kuinkahan paljon ateistisella kasvatuksella on merkitystä

itse olen ateistiperheen kasvatti ja nyt ateistiperheen vanhempi. Olen elämäni varrella huomannut, että minut on kasvatettu hyvin korkeamoraaliseksi ja solidaariseksi. Meillä opetettiin, että kaikki ihmiset ovat saman arvoisia, vähempiosaisia pitää auttaa, ketään ei saa tuomita uskonnon tai syntyperän tms. mukaan, sota on väärin, väkivalta on yksiselitteisesti väärin (isä ei suostunut ostamaan leluaseita) jne.



Omat lapseni ovat muualta tulleiden palautteiden mukaan erittäin huomioon ottavaisia, kivoja kavereita.



Miksi he olisivat ahdistuneita?



Olen sanonut, että kuolleet ihmiset elävät läheisten muistoissa. Näin minullekin on sanottu. En ole kokenut sitä ollenkaan ahdistavana. Eivätkä myöskään omat lapseni.



Parempi keskittyä elämiseen kuin tuonpuoleiseen (varsinkin kun se on vaan satua).

Ihan mahdoton opettaa sellaista mihin ei itse usko. Eikä se elämä nyt niin toivottoman synkkää ole ilman uskoa. Ymmärrän että se uskovaisista helposti siltä tuntuu, monihan sen takia hurahtaakin uskoon kun ei pää muuten kestä tätä maailmaa. Kaikille tämä elämä ei kuitenkaan näyttäydy minään murheiden laaksona. Aika suurelle osalle elämä ihan tällaisenaan täällä maan päällä riittää.



Aurinko paistaa ja lähdemme tästä kärrykävelylle jätskikiskalle. Elämässä on paljon pikkujuttuja joista voi nauttia ihan ateistikin.

ihmisiä sietääkin täältä pahuuden keskeltä tappaa pois, pääsevät nopeammin sinne onnentyyssijaan jessen kainaloon. Ties kuin moni noista tappajista ajatteleekin jo näin?

tuollainen väite. Kyllä se hyvinvointi lähtee ihan muista asioista. Jos on turvallinen ja lämminhenkinen koti, rakastavat vanhemmat, hyvät elämänarvot ja ystäviä, niin kyllä pärjää elämässä. Kun lapsi opetetaan nauttimaan elämästä ilman materialismia vaan riskastuttavien kokemusten kautta, henkistä rikkautta vaalien.





Entäs ne nuoret jotka saavat vahvan kristillisen kasvatuksen. Monissa tälläisissä perheissä on suuret odotukset että lapset jatkavat uskossaan vanhempien jalanjälkiä, jos näin ei käy kokee lapsi tuottaneensa pettymyksen. Ja vanhemmilta saattaa tulla kovaakin painostusta. Tälläisen kokeneet nuoret helposti jopa masentuvat. He joutuvat etsimään paikkansa tässä maailmassa ilman vanhempien tukea.



Kyllä niitä onnettomia on sekä uskovissa että ateissa.

kasvatuksessa on se, että lapsen kiintymyssuhde kehittyy normaalisti, häntä rakastetaan ja hänen tarpeisiinsa vastataan. Uskonto tai uskonnottomuus on aika merkityksetöntä ekstraa siinä päällä. Toki semmoinen helvetillä (tai millä tahansa) pelotteleva kasvatustyyli on omiaan tekemään lapsen ahdistuneeksi.



Minun mielestäni pitäisi keskittyä luomaan lapsen olot semmoiseksi, että ei ahdistaisi täällä maan päällä.

Tiedänpä tapauksia jotka ovat menettäneet uskonsa juuri siksi että elämä onkin niin vaikeaa eikä Jeesus suojelekaan. Tai Jumala.

uskomaan satuihin vaan elämään sellaisen kuin se on. Ateistit on usein sodanvastaisia, luontoa huomioivia ja perhekeskeisiä ihmisiä!