Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Yritän niin kovasti muuttua, mutta ei vaan näköjään onnistu..
17.05.2012 |
Voi itku miten mä haluaisin olla ihan "normaali". Että mua kyrsii nää mun neuroosit, pakko siivota, koko ajan rätti kädessä ja elämä kaatuu jos kaappi on epäjärjestyksessä. Oon aina ollu siisti, mutta vauvan (nyt 8kk) myötä se vaan paheni.
Ja mä en jaksais siivota enää, mut on pakko. Ei kenenkään päivän oikeesti kuulu olla pilalla sen takia että hellassa on roiske vaikka sen just pyyhin.
Sit mä päätin et nyt saa loppua, mä haluan elää kans niin et oikeesti nautin ajasta vauvan kanssa ja suljen silmäni pikku sotkuilta, ketä se haittaa jos vauvan paita nyt on rypyssä hoitopöydällä? 2viikkoa sinnittelin, tein ihan vaan pakollisen perussiivouksen joka päivä ja tänään sit räjähti.. Yhtäkkiä en vaan nähny mitään muuta kun likaa ja sotkua joka paikassa, täällä on NIIN LIKASTA!! En kestänyt, oli pakko alottaa perusteellinen siivous, kaikki alas kaapeista ja jynssäämään. Sit kun olinki saanu kaiken pois sieltä kaapeista iski joku pohjaton epätoivo kun kattelin sitä kaikkea tavaraa pitkin keittin lattioita ja pöytiä. Siellä ne on vieläkin. Mä en jaksa siivota niitä, en vaan jaksa. En oo muuta kun syöny karkkia koko illan ja tuijottanu seinää, ja mä en muuten ees tykkää karkista. Sekin vielä. Tuntuu niin turhalta, miks siivoaisin kun huomenna kaikki on yhtä likasta taas. Mut en mä vaan kestä tässä paskassakaan elämistä.
Mä haluaisin niin kovasti elää niinku normaalit ihmiset, makoilla vauvan kans sängyllä ja keskittyä vaan siihen ihanaan vauvaa.
Kommentit (11)
pystyit jo siihen :) olen samanlainen ja itseasiassa sama tilanne oli minullakin... no seuraavana päivänä siivosin sen sotkun jonka itse aiheutin ja jos yhtään helpottaa, niin monet esim imuroivat päivittäin jopa useamman kerran päivässä :) tottakai on kivempaa elää puhtaudessa, mutta kun lapsia tulee, se vähän jää... hermot menee ja vituttaa ja alkaa vihaamaan sitä rakasta asuntoaan..
ostettiin olkaariin IKEAsta hyllyköt mihin saa nopeasti kaikki lelut piiloon, eteiseen uuden kaapin, jonne saa myös heitettyä piiloon tavaroita...
no keittiössä aina sotkua :) ja se vituttaa ja ahdistaa.. siivoan sitä silloin tällöin, mutta vaikka joka päivä siivoasin, täällä olisi silti sotkuista...
yritän sopeutua, paitsi nyt tuntuu, että asunto on oikeasti liian pieni :) ihan sama mihin katot jossakin on joku "ylimääräinen"...
tällä hetkellä keittiössä tiskejä, olkkari täynnä leluja, sohvalla joku helvetin iso autorata... pikkuautoja ties missä... yläkerta toistaiseksi siisti, kun eilen siellä siivosin..
mutta se tunne kun asunto kiiltää.. ahh.. voi niitä aikoja :DDD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuntuu että se että täällä on siistiä ja asiat järjestyksessä, pitäisi mun elämän kasassa. Se on ainut asia mitä pystyn hallitsemaan. Nyt tuntuu että kaikki on ihan väärin, pilalla ja turhaa kun en vaan jaksa enää nostaa niitä tavaroita edes takaisin kaappiin, tuntuu että se pienikin merkitys katosi siinä kun katselin sitä tavararöykkiötä.
Olen itsekin miettinyt että haluaisin mennä puhumaan jollekin ammattilaiselle, en vain tiedä miten edetä. Ottaako asiaa esim neuvolassa puheeksi, en kuitenkaan halua joutua silmätikuksi..
-ap
Tai mä en ottaisi...
Auttaisko tämä:http://www.nyyti.fi/tietoa/itsetunto/ohjeita-itsetunnon-kohentamiseen/
Anna itsellesi anteeksi. Ole itsellesi armollinen. Tällä ei ole mtn tekemistä uskonnon tms. kanssa. Vaan sillä, että olet sinut minuutesi kanssa.
se 2 tai 3
jos et, niin miksi et voi siivota vaikka tunnin päivässä ja mies on lapsen kanssa, sillä saat takaisin sen hallitsemisen tunteen.. mitä pahaa siinä on, että haluaa siivota.. toki voisit vähän järkevämpi olla ja menemättä ihan ylilyönneillä.. mutta tsemppiä ja käyt vaikka lukemassa muiden kirjoituksia, varmasti netistä löytyy muitakin joilla menee siivoaminen vähän överiksi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mies on säännöllisessä päivätyössä ja illat menee siinä että mies leikkii ja huheltaa vauvan kanssa ja kiillotan jotain lattialistoja. Tähän samaan tapaani kuuluu ärsyttävä tapa napista miehelle kaikesta siisteyteen liittyvästä "onko niin helvetin vaikeeta laittaa se lasi suoraan tiskiin, kato nyt taas mitkä sormen jäljet tohon oveen tuli.." Ja inhoan itseani joka kerta kun alan valittamaan tuollaisesta. Tähän kahteen viikkoon kuului myös se etten oikeasti napissut turhasta, huomautin kyllä jos oikeasti oli jotain, esim. et viittis tiputella sitä leivistä tippuvaa voita ympäri lattioita.
Tänään sekin sitten räjähti käsistä, itku kurkussa papatin tunnin siitä että miksi mun pitää tehä kaikki, etkö sä vois auttaa, mä en jaksa enää siivota, mä en jaksa enää mitään. Tuli mieleen se pahin romahdus minkä sain pari viikkoa vauvan syntymän jälkeen, kun istuin keittiön lattialla itkemässä "mä en jaksa, mä haluan kuolla, menkää kaikki pois ennen kun teen teille jotain". se oli jotenkin herättävä kokemus, ja tuollaista ei enää onneksi ole tapahtunut.
Siivoamisessahan ei olekaan mitään pahaa, kunhan se ei menisi tähän että hallitsee koko elämääni. Miehenkin on oikeasti edes vaikea auttaa siivoamisessa, aina kun esim vloppuisin sanoo että hän imuroi tänään, lepää sä. Olen ensin että jes, joo hyvä idea. Sitten kun sen aika tulee, keksin jonkun tyhmän syyn "hei, mä imuroin vielä tänään kun eilen jäi yks kohta mikä pitää ottaa sillä toisella suulakkeella.."
-ap
PCOD vai mikä lie?
Joten tuskin kärsii, tai ainakaan vaikuttaa tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mies on säännöllisessä päivätyössä ja illat menee siinä että mies leikkii ja huheltaa vauvan kanssa ja kiillotan jotain lattialistoja. Tähän samaan tapaani kuuluu ärsyttävä tapa napista miehelle kaikesta siisteyteen liittyvästä "onko niin helvetin vaikeeta laittaa se lasi suoraan tiskiin, kato nyt taas mitkä sormen jäljet tohon oveen tuli.." Ja inhoan itseani joka kerta kun alan valittamaan tuollaisesta. Tähän kahteen viikkoon kuului myös se etten oikeasti napissut turhasta, huomautin kyllä jos oikeasti oli jotain, esim. et viittis tiputella sitä leivistä tippuvaa voita ympäri lattioita.
Tänään sekin sitten räjähti käsistä, itku kurkussa papatin tunnin siitä että miksi mun pitää tehä kaikki, etkö sä vois auttaa, mä en jaksa enää siivota, mä en jaksa enää mitään. Tuli mieleen se pahin romahdus minkä sain pari viikkoa vauvan syntymän jälkeen, kun istuin keittiön lattialla itkemässä "mä en jaksa, mä haluan kuolla, menkää kaikki pois ennen kun teen teille jotain". se oli jotenkin herättävä kokemus, ja tuollaista ei enää onneksi ole tapahtunut.
Siivoamisessahan ei olekaan mitään pahaa, kunhan se ei menisi tähän että hallitsee koko elämääni. Miehenkin on oikeasti edes vaikea auttaa siivoamisessa, aina kun esim vloppuisin sanoo että hän imuroi tänään, lepää sä. Olen ensin että jes, joo hyvä idea. Sitten kun sen aika tulee, keksin jonkun tyhmän syyn "hei, mä imuroin vielä tänään kun eilen jäi yks kohta mikä pitää ottaa sillä toisella suulakkeella.."
-ap
itsesi ja perheesikin takia. En tiedä onko neuvola se oikea paikka. Käytöksesi - siis käytöksesi et sinä - on yliampuvaa. Siivousfriikkiytesi saattaa tuhota suhteenne.
Hae apua vaikka väestöliitosta tai seurakunnalta tms. Pääset juttelemaan jonkun ihan oikean asiantuntijan kanssa.
Pelkään, että "siivoa" myös miehesi pois elämästäsi. Eihän kukaan kestä moista nipottamista jatkuvasti. Etkä sinä pääse nauttimaan vauva-ajasta, joka on niiiin lyhyt!
Pelkään, että "siivoa" myös miehesi pois elämästäsi. Eihän kukaan kestä moista nipottamista jatkuvasti. Etkä sinä pääse nauttimaan vauva-ajasta, joka on niiiin lyhyt!
ja sitä kuinka paljon vauva-ajasta on jo mennyt ohi, ensin siinä hirveässä hormoniryöpyssä ja nyt tässä. Se pari viikkoa oli samalla ihanaa ja samalla kamalaa, oltiin vauvan kanssa paljon ulkona ja puistoissa, ja mä olin niin ilonen kun sain keskittyä täysillä vauvaan. Ihan tarkotuksella oltiin paljon pois kotoa, kotiin kun tultiin niin alkoi heti ahdistamaan kaikki se sotku mikä täällä oli.
Kiitos tuosta väestöliitto ja srk vinkistä, pitääkin tutkia onko täällä päin heillä jotain resursseja auttaa.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkään, että "siivoa" myös miehesi pois elämästäsi. Eihän kukaan kestä moista nipottamista jatkuvasti. Etkä sinä pääse nauttimaan vauva-ajasta, joka on niiiin lyhyt!ja sitä kuinka paljon vauva-ajasta on jo mennyt ohi, ensin siinä hirveässä hormoniryöpyssä ja nyt tässä. Se pari viikkoa oli samalla ihanaa ja samalla kamalaa, oltiin vauvan kanssa paljon ulkona ja puistoissa, ja mä olin niin ilonen kun sain keskittyä täysillä vauvaan. Ihan tarkotuksella oltiin paljon pois kotoa, kotiin kun tultiin niin alkoi heti ahdistamaan kaikki se sotku mikä täällä oli.
Kiitos tuosta väestöliitto ja srk vinkistä, pitääkin tutkia onko täällä päin heillä jotain resursseja auttaa.-ap
Kopio vaikka tuo av:n aloituksesi ja kirjoita sinne. Saisit helpotusta itsellesi.
Tiedoksesi, että raskaushormonit jylläävät yleensä pari vuotta synnytyksestä - riippuen vähän siitäkin, miten pitkään imetät. Eli hormonimyrsky tuohon siivouspakkomielteeseesi päälle. Huh.
Srk:sta saat varmasti apua omalla paikkakunnallasikin, vaikket edes kuuluisi kirkkoon. Käytä tuota av:n aloitusta vaikka sielläkin. Ja sano, että sinulla on hätä ja huoli.
Parasta tässä on se, että olet ajatellut asiaa. Että tajuat, mistä on kyse, vaikket pysyt nyt juuri tekemään itsellesi mitään. Itsensä muuttaminen on AINA vaikeaa, ja se vaatii jopa vuosien prosessin. Se ei ole aina edes kovin mukava matka. Mutta jos jaksaa paneutua asiaan, lopputulos varmasti palkitsee.
Meillä minä olen viisas - mies älykäs. Minä olen käynyt asioita läpi, mies ei vaikka olisi ollut tarpeen (äitinsä kuolema esim.). Ja ne asiat kummittelevat meidän liitossamme, enkä minä voi niille mitään. Vain mies voi.
Kuulostaa idioottimaiselle, mutta hali sinulle ap. Toivon ettei tämä ole trolli ) :
Alue: Aihe vapaa
Joillakin on addiktio alkoholiin, seksiin tai urheiluun. Sinulla siivoamiseen.
Et varmaankaan pysty muuttamaan itseäsi omin avuin. Etenkin jos olet kovin nuori.
Mieti, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos et siivoa? Mikä olisi se kamalin asia maailmassa?
Mieti ensin tätä?
En usko että voi muuttua, ellet käy asiaa läpi ammattilaisen kanssa.
Siskoni on siivousneurootikko. Ystäväni myös. Heillä ei lapsuus ole ollut kovin hyvä. Ei mtn pahoinpitelyä etc, mutta minua on rakastettu kybällä ja se on myös kerrottu. Ja katso, minä en ole siivousfanaatikko. Kaikki juontaa lapsuuteen.