Miten persjalkaisuus määritellään? OV!
Mielenkiinnosta kysyn, kun suomalaisia aina persjalkaisiksi mollataan. Miten mittasuhteiden pitää olla, että on ns. persjalkainen, tavallinen, tai peräti pitkäsäärinen?
Onko mitta se mitä tulee lonkasta-hartiaan vert. lonkasta-kantapäähän? Eli noista se kumpi pidempi määrittelee asian, vai miten menee?
Näin eilen todella lyhytjalkaisen mutta pitkäselkäisen ihmisen, siksi aloin miettiä asiaa. Pitääkö paikkansa että tämä ominaisuus juuri suomalaisten, vai onko ihan yhtä yleistä esim. Virossa/Ruotsissa/Venäjällä?
Kommentit (23)
Toki kropan mallikin vaikuttaa vähän, mutta entinen työkaverini oli hoikka ja lyhyet jalat oikein pistivät silmään. Ja ei, en yleensä kiinnitä ihmisten vartaloihin erityisesti huomiota, mutta asiaa ei voinut olla huomaamatta. Selkänsä oli pidempi mitä jalat, varsinkin pillifarkuissa ja korottomissa kengissä näytti hassulta/koomiselta. Varmasti oikeanlaisella pukeutumisella (esim. mekko missä "vyötärö" rintojen alla ja helma polvien alle +korkkarit tm.) olisi mittasuhteita saanut tasattua, mutta tuo lienee olisi lähinnä riittänyt vaikutelmaan "normaali kroppa".
Kuulin että mitataan just näin: HAARAVÄLISTÄ PITÄÄ OLLA SUHT SAMA MATKA SEKÄ YLÖS ETTÄ ALAS, JA TOTTA: PERSJALOILLA MATKA ON HUOMATTVASTI LYHYEMPI! voi katsella esim. julkkisämmien kuvia, ja kätevästi mitata silmämääräisestikin (JA MUISTA OLLA OTTAMATTA KORKOKENGÄN POHJAA MUKAAN MITTAUKSEEN!!!!!!!!!) misseistäkin huomaa persjalat heti, muistaakseni joku ANNI Uusivirta on aika persejalka..
persjalkaisuus on yksinkertaisesti lyhytjalkaisuutta, mitä esiintyy ihan joka paikassa
Mittasuhteista lienee kyse, eli kuinka lyhyet jalat ovat lyhyet/kuinka pitkät jalat pitkät?
Huippumallit yleensä ovat pitkiä, mutta ilmeisesti sitä pituutta pitää olla nimenomaan sääsrissä, eli ei riitä jos on pitkä vaan mittasuhteiden pitää olla oikeat, eli joku kai nämäkin asiat jossain määritellyt paljonko? ;)
ap
Kateellisia juntteja joiden pitää päästä morkkaamaan toisia. Ei tyhmien mielipiteille kannata antaa kovin suurta arvoa.
Lyhytjalkaisia ihmisia löytyy joka paikasta. Niin itänaapurista kuin länsinaapuristakin. Samoin rumia ja kauniita. Ei ole olemassa mitään tietyn maan standardi-ihmistä johon kategoriaan kaikki kuuluisivat eikä etenkään kansainvälistyvässä maailmassa.
Yleisesti ottaen itäsuomalaisilla on lyhyemmät jalat, ts. geenit idästä, lännessä toisin, ruotsalaisilla pidemmät. Huomaa, että kyse on yleistyksestä. Aasiassa vasta lyhytjalkaista väkeä onkin.
http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/1965498-olenko-per…
Lisäksi jos oikein nipotetaan, persjalkaisuus liittyy selän ja jalkojen suhteeseen, ei kokonaispituuteen. Pitkäkaulaisella (ja "korkeapäisellä" ;) selkä on lyhyempi kuin samanpituisella ja samanpituisilla jaloilla varustetulla kanssaihmisellä.
Suomalaisnaiset ovat maailman 16. pisimpiä. Miehet maailman 18. pisimpiä.
Keskipituudet ovat suurimmat Euroopassa. Pienimmät keskipituudet ovat Aasiassa ja Afrikassa. Eli karekeasti, mitä vaaleampi, sitä pidempi
Olen 160 cm pitkä, paras ystävättäreni 167 cm. Silti meillä on ihan samanmittaiset jalat, mitattuna haarasta nilkkaan.
Vaikka olenkin lyhyt, näytän pidemmältä, koska nimenomaan en ole persjalkainen. Kaverini taas näyttää huomattavan lyhytjalkaiselta ja pituistaan lyhyemmältä.
Mun eksäni oli lyhyt kuin tynnyrintappi, en muista persjalkaisuutta, mutta länkisääret oli ainakin. Hävetti liikkua sen kanssa! :D
Vaatekauppojen tarjonnan perusteella tyypillisellä suomalaisella naisella on pitkä selkä. Sitten kun sattuu olemaan ihminen, jolla on pitkät jalat ja suunnilleen ei selkää ollenkaan, on hiukan hankalaa löytää kaupasta vaatteita! Kaikki istutetut vaatekappaleet on tehty ihmisille, joilla on n. 10 cm pidempi selkä. Välillä tuntuu että on niin virheelliset mittasuhteet ettei kenelläkään. Sen takia kait sitä ihailee ihmisiä joilla se selkä on jonkinmoinen..
Olemme suunnilleen yhtä pitkiä, mutta minulla lyhyet jalat. Kaverin farkkuja joskus lainasin, lahkeet liian pitkät, minun farkkuni taas olisivat caprit kaverin jalassa. Toisaalta minä saan kädet helposti lattiaan, kaveri ei saa lähellekään! :D

koska pitkäkinttuisella on usein pitkät kädetkin. Tietysti pitkä selkä auttaa jonkin verran.
Minä ja ieheni ollaan samanpituisia. mutta miehellä on neljä tuumaa lyhyemmät housun lahkeet :D. Minä satun olemaan pitkäkinttuinen ja mies taas huomattavan persjalkainen ja vantteraa mallia muutenkin.
että jos jalkojen sisäpituus on alle puolet henkilön koko pituudesta, on kyseessä persjalka.
Minulla on tasan puolet, ja olen kyllä peilin mukaan erittäin persjalka.
Venäläinen tuttuni sanoi, että Venäjällä on erittäin persjalkaista väkeä.
Yleisesti ottaen itäsuomalaisilla on lyhyemmät jalat, ts. geenit idästä, lännessä toisin, ruotsalaisilla pidemmät. Huomaa, että kyse on yleistyksestä. Aasiassa vasta lyhytjalkaista väkeä onkin.
Ei voi olla, kaikki venäläiset naisethan ovat pikäsäärisiä gaselleja!!! Kysy vaikka niiltä suomalaismiehiltä jotka sieltä rouvan ovat hommanneet.
Mielestäni jo sanana persjalkainen on äärimmäisen vastenmielinen. Mitä ihmettä se pers siinä tekee?? Kuka tuon on keksinyt ja kuka on niin typeerä että viitsii sitä toisista ihmisistä käyttää?
Jos ihminen on vaikkapa 170cm pitkä, pitää katsoa sitä selän mittaa ja jalkojen mittaa. Joillakin on iso/pieni pää, lyhyt/pitkä kaula, noista tulee helposti 10cm ero, mikä vaikuttaa siihen kokonaispituuteen. Jalkojen pitää olla selvästi pidemmät mitä selän ettei ole lyhytjalkainen.
Suomalaisnaiset ovat maailman 16. pisimpiä. Miehet maailman 18. pisimpiä.
Keskipituudet ovat suurimmat Euroopassa. Pienimmät keskipituudet ovat Aasiassa ja Afrikassa. Eli karekeasti, mitä vaaleampi, sitä pidempi
Hahhah, vaaleus on määrällisten geenien perusteella syntyvä ominaisuus siinä missä pituuskin, mutta ihon tai hiustenvärin geenit eivät ole naimisissa pituusgeenien kanssa.
Olen korpinmusta mutta vaaleaihoinen 175-senttinen nainen. Voi teitä kotitarvegeneetikkoja.
Mielenkiinnosta kysyn, kun suomalaisia aina persjalkaisiksi mollataan. Miten mittasuhteiden pitää olla, että on ns. persjalkainen, tavallinen, tai peräti pitkäsäärinen?
Onko mitta se mitä tulee lonkasta-hartiaan vert. lonkasta-kantapäähän? Eli noista se kumpi pidempi määrittelee asian, vai miten menee?
Näin eilen todella lyhytjalkaisen mutta pitkäselkäisen ihmisen, siksi aloin miettiä asiaa. Pitääkö paikkansa että tämä ominaisuus juuri suomalaisten, vai onko ihan yhtä yleistä esim. Virossa/Ruotsissa/Venäjällä?
Kyse on optisesta illuusiosta. Hoikka ihminen näyttää pitkäsäärisemmältä kuin punkero, samoin oikein leveäperäinen näyttää lyhytjalkaiselta. Todellisuudessa nämä vartalon ja raajojen pituusvaihtelut ovat hyvin pieniä ja pukeutumisella ne saa häivytettyä kokonaan.
Suomalaisnaiset on 1,6 cm ruotsalaisia lyhyempi. Paljonko ne jalat on lyhyemmät jos kokonaispituus on 1,6 cm lyhyempi?