Tuntuuko kenestäkään muusta siltä, että olisi hukannut itsensä?

Hermoromahduksen ja masennuksen vuoksi sitten terapiaan, monta vuotta kesti päästä takaisin jaloilleni.

Nyt tuntuu, että lapsiin on välit toisaalta etääntyneet hirveästi, kun menin töihin ja otin aikaa muutenkin itselleni, taitavat olla vihaisia, kun en enää ole vuosiin elänyt vain heille.

Toisaalta kun vaan antaa ja antaa, eikä itse saa enää mitään, vie minulta ilon elämästä eikä sekään ole mielekästä.

Vähän sellainen olo, että teen niin tai näin, niin aina menee väärin.

Ehkä sinä pystyt löytämään sen ilon tekemällä aina välillä jotain vain itsesi vuoksi. Vaatii ehkä totuttelua, mutta kannattaa yrittää.

Huomasin joitakin vuosia sitten että olen aika hukassa. Sama jatkuu edelleen mutta alkuvinkkinä antaisin saman kuin mistä jo 4 ja 15 kirjoittivat: ala tekemään juttuja mistä pidät. Voi olla että alkuun niitä on jopa vaikea löytää kun et ole aikoihin ajatellut ilahduttaa itseäsi, tai voi tuntua tyhmältä tehdä jotain vain koska se on kivaa, mutta yritä! Mun on tosi vaikea tehdä mitään mikä ei ole "hyödyllistä", mitä se hyöty sitten onkaan. Mutta välillä onnistun kaivamaan niitä juttuja esille mitkä on ihan minusta kivoja ja mitä tykkään tehdä. Hiljalleen kun teet sinusta mukavia asioita niin sun kokemus minuudestasi ja siitä mikä on sun ominta itseäsi vahvistuu ja alat löytää suuntaa isommissakin jutuissa.



Hyvä alku voi olla varata aikaa itsellesi joka päiväksi edes pikku hetki. Se voi olla mitä vaan, kunhan pysähdyt. Vaikka juot kupin teetä/kahvia ja katselet kynttilänliekkiä tekemättä mitään, miettimättä mitään erityistä. Olet vaan ja tarkkailet mitä ajatuksia ja tuntemuksia sinulla on. Sitten voit alkaa varata aikaa isompia hetkiä tehdä jotain mitä haluaisit, mitä olet ehkä joskus miettinyt - käydä taidenäyttelyssä tai teatterissa tai leffassa, mennä hienoon ravintolaan tai kahvilaan syömään, käydä jossain kiinnostavassa paikassa missä et ole ennen käynyt. Voisit vaikka listailla itsellesi juttuja mitkä ehkä kiinnostaisivat, mitä haluaisit kokeilla, tai mistä olet vaikka ajatellut että sitten joskus kun... (lapset ovat isompia/jaksan enemmän/en ole enää masentunut) toteutat. ja teetkin jonkun sellaisen heti tai alat ainakin suunnittelemaan miten se voisi toteutua.



On kurjaa miten moni hukkaa itsensä viimeistään parisuhteeseen ja perheeseen, vaikka on oikeasti koko perheen etu jos äiti on onnellinen ja sinut elämänsä kanssa, ja parisuhdekin toimii parhaiten kun siinä on kaksi itsellistä ihmistä. Voimia, ap! Onneksi teit oivalluksesi, tästä on hyvä jatkaa.



Päiväkirjan pitäminenkin voi olla hyvä väline omiin ajatuksiin tutustumisessa.

hyvä että tajusit sen itse. Monet uupuvat ja masentuvat ensin ja sitten vasta aletaan kaivaa mikä iski.

En todellakaan ole aina tehnyt pelkästään sitä mitä muut ovat odottaneet, mutta kyllä se on vaikuttanut esimerkiksi koulutukseeni. Kuten myös omat aiemmat kuvitelmani... Olen siis hakeutunut aloille jotka eivät todellakaan sovi mulle. Nyt yritän saada jotakin muutosta aikaan.

Olen alkanut löytää itseäni tekemällä päätöksiä kysymättä mieheltä mm. risteilyjä jos ei kelpaa- ei tarvi tulla mukaan, kävin itsekseni näytelmän katsomassa. Ja nämä nyt voi tuntua mitättömiltä, mutta mulle ne on tärkeitä ja merkittäviä päätöksiä vuosien joo- ei jahkaamisen jälkeen. Mies on tuollainen jahkailija, jos sen varaan laskee, me ei koskaan tehdä muuta kuin möllötetään kotona.

Mutta miten tästä voisi nousta? En ole itsekäs, mutta kuulemma on hyvä olla terveellä tavalla itsekäs. Mä en vaan osaa olla sitäään enää. ap.

minulla meni 3 vuotta saada oma elämäni takaisin.

kun aloin tekemään asioita oimasta halustani, niistä tuli omia valintojani ja opin iloitsemaan elämästäni.



Tämä ei tapahtunut itsestään eikä nopeasti.

ajatella olevansa orja tai vanki.

Ei pidä ajatella että voisi hallita tai olla hallitsija. Aika on raamit.

Voimme vain mukautua siihen mitä tulee. On turha kuvitella voivansa vaikuttaa tulevaan.

vaan oman elämän mielekkääksi kokemisesta tällä hetkellä. Hiukan eri asia.

Sain kuulla neljännen kerran tällä viikolla "oletpa sä väsyneen näköinen, onko kaikki hyvin?" ja meinasin alkaa huutamaan. Ei, ei kaikki todellakaan ole hyvin- elämä lipuu ohitse, arki on samaa paskaa päivästä toiseen ja ongelmia tulee jatkuvasti lisää! Ja tiedättekö mitä- minä en voi yksin vaikuttaa mihinkään niistä!!



Olo on voimaton ja masentunut. Elämä tuntuu raatamiselta ja pään hakkaamiselta seinään monessakin jutussa.

Kuvittele eläämääsi kymmenen vuotta eteenpäin ja mieti mitä kaipaisit tästä ajasta.



Esim. jos on pieniä lapsia, niin heittäytyminen mukaan heidän juttuihinsa on aivan loistava tapa "löytää itsensä".



Pitää olla rohkea ja koittaa asioita.

Erosin ja nyt olen oma itseni.

tuossa käy helposti niin että alkaa elää lastensa kautta jos oma minuus on hukassa.

hei...tiijän kyllä mistä puhut...omakohtasta kokemusta..kadotin isäni jo aikaa sitte, nyt oon sen taas löytäny.

Tiedän täsmälleen, mistä puhut. Olin vuosia erittäin vaikean erityislapsen omaishoitaja ja käytännössä 24/7 lapsen kanssa. Lapsi kävi toki puolipäiväisesti päiväkotia kuntoutuksen vuoksi ym., mutta noin muuten olin hänen kanssaan koko ajan. Kuusi vuotta jaksoin, vaikkakin oireillen, sitten romahdin ja annoin periksi. Lapsi muutti pois kotoa ja minä vaivuin masennukseen, jota kesti kolme vuotta. Ensimmäiseen masennusvuoteeni mahtuu mm. itsemurhayritys jouluaattona sekä rauhottavien syönti puoli vuotta putkeen jotten romahtaisi keskellä päivää, lisäksi osastojakso psykiatrisella puolella jne.

Aloin toipumaan sinä hetkenä, kun tajusin että tämä on MINUN elämäni ja vain MINÄ olen vastuussa siitä, kuinka sen elän. Voin jatkaa onnettomissa fiiliksissä ja syyllisyydessä lillumista, tai sitten nostaa katseeni maasta ja huomata, miten paljon hienoja juttuja ympärilläni on. Melko lyhyessä ajassa mm. muutin erilleen miehestäni (koska olin kaivannut yksinoloa, nykyään seurustelemme mutta asumme erillään jatkossakin), aloin miettimään tulevaisuuden matkustustoiveita ja rupesin elämään vain itselleni. Nykyään en enää suostu tekemään kompromisseja hyvinvointini suhteen, jossei kyse ole suunnilleen elämän tai kuoleman kysymyksestä!  Vointini on 1000% parempi ja mielialani korkealla päivittäin.

Vierailija kirjoitti:

Erosin ja nyt olen oma itseni.

Sama.

Löysin kutsumusammatinkin vasta eron jälkeen.

Kyllä tuntuu välillä, että.minuus on hukassa, ajelehdin jotenkin sen mukaan mitä joku muu tekee tai joku pyytää minua johonkin, en osaa itse olla aloitteentekijä, ainoa missä olen tuntenut itseäni on harrastukseni,

Tuntuiu, että suostun kaikkeen, töissä suostun kaikkeen, samoin kotona. Myös ostosten suhteen en osaa valita kovin hyvin mitään vaan mies valitsee, tuntuu, ettei minulla ole kovin vahva persoona vaan se repeilee sen mukaan mitä puoliso haluaa, mitä vanhemmat haluavat, mitä työpaikka haluaa.

Tuntuu, että alan olla tien risteyksessä, mistään kun ei voi joustaa, kun töistä ei voi jäädä pois, kun sitten ei tule rahaa, vanhempia en voi hylätä, puolison kanssa olisi oltava aikaa, joskus mietin, että miten löydän kaikkeen aikaa, koko päivä työhön , omiin harrastuksiin.

Aina jos erehdyn sanomaan, että väsyttää, kuulen , että niin muutkin joutuvat tekemään tai elämä.on.

Ei saa siis ikinä.väsyä ja aina on jaksettava töihin kun muuten kuulen että.ei luoja laiskoja elätä. Sitten kun joku kysyy käymään niin en voi lähteä arkipäivänä kello 11 koska samaan aikaan pitäisi jalkojen olla töissä.

En tajua miten ihminen voi olla kahdessa paikassa yhtäaikaa. Se ei ole mahdollista. Ei vain ole.

se on pelottavaa kun hukkaa itsensä,menee paniikkiin ja alkaamiettiä hei kuka minä olen,miksi minä olen jne.. sitten sitä ajattelee ja se on kamalaa :(  miettii millainen olin ennen sairastumistani ahdistukseen. Todellisuudessa mikään ei ole muuttunut,vaan omissa ajatuksissa kuvitelmissa on muuttunut.