Sinä nainen joka jätit miehesi ja muutit elämääsi 30- tai 40-kriisissäsi!

minä tosin olen 45v ja haluaisin jättää kaiken taakseni.

Haluaisin saada arvostus ja olla vielä joskus tärkeä jollekkin.

En halua olla apen ilmainen hoitaja ja kuulla vittuulua. En halua kantaa yksin vastuuta lapsista ja kodinhoidosta vaikka mies pitää huolen taloudesta ettei minun tarvi paljoakaan miettiä raha asioita.

Haluan vielä elää. Haluan kelvata ittenäni

Erotilanne päällä. Pakko ryhtyä pikkuhiljaa nauttimaan elämästä.



Tiedän, etten tule katumaan. Sen verran monta synkkää vuotta takana...tahdon naiseuteni takaisin.



n40

niin miksi jäämään?



Ei nyt välttämättä ole mistään ikäkriisistä kyse, vaan ehkä vaan olet saanut tarpeeksesi.

tänä vuonna. Elämänlaatuni on parantunut niin paljon. En kyllä kadu. Lapsi on puoliksi meillä molemmilla ja häntä käy sääliksi, kun ei ole yhtä kotia. Toivottavasti hän tottuu, ei ole oireillut ja lähekkäin asutaan, mutta ei se ole ihmiselle hyväksi.



Silti en voisi ikinä palata siihen suhteeseen.

Ja olen katunut kovin. Ei meillä suhteessa oikeasti ollut mitään vikaa eikä miehessä. Kriisi oli minun omia ikä- ja "tässäkö tämä elämä nyt on" kriiseilyjäni, tosin tajusin tämän vasta jo erottuani. Lähdin etsimään jännempää, omemmannäköistä elämää, mutta mihin päädyin: kököttämään yksinäisenä sinkkukämpässäni ilman voimia tai haluakaan oikein tehdä mitään itsensä toteuttamista. Ottaisin exän oikein mielelläni takaisin mutta hän palasi vuosi eromme jälkeen entisen vaimonsa luo eli ei ole enää saatavilla.

Lähdin yhtenä kauniina päivänä. Soitin miehelle "pidä huoli lapsista, olen lähtenyt".

Alku oli yhtä helvettiä, mutta pikku hiljaa asioiden järjetyessä alkoi helpottamaan.



Päivääkään en ole päätöstäni katunut. Tein täysin oikein.



Välit lapsiin olen pitänyt erittäin hyvinä ja olen heihin päivittäin yhtetydessä. Olen heille viikonloppu äiti.



Minä elän tällä hetkellä elämäni onnellisinta aikaa. Minulla on uusi ihana mies ja hänen kanssaan uusi perhe ja kaksi lasta.



Erosta on kulunut nyt lähes 15 vuotta ja edelleen olen sitä mieltä, että tein oikean ratkaisun.

Jouduin maksamaan kovan hinnan jättäessäni lapset miehelle, mutta se kannatti - mikäli niin voi asian ilmaista.



Olen onnellinen 45 vuotias Nainen.

Onneksi ei ollut lapsia. Mies oli hurmaava, mutta itsekäs kusipää, alkoholi vei myös liikaa. Toisista naisista en tiedä, mutta ihmettelisin jos ei olisi ollut.



Elämä muuttui kertaheitolla paremmaksi. Sain laittaa kotini sellaiseksi kuin halusin ja nauttia siitä ilman että toinen sotkee ja aiheuttaa muutakaan epämiellyttävää ilmapiiriä. Sai oman rauhan ja pystyi tekemään isoja päätöksiä ihan itse (muutin ulkomaille), eikä tarvinnut tapella ääliön kanssa.

en jättänyt miestäni, vaikka mietin vakavasti.



päätin sen sijaan muuttaa elämääni tässä liitossa. monta kuukautta kriiseiltiin ja opittiin uusia tapoja olla parisuhteessa. minä lopetin liian kilttinä elämisen ja aloin opetella itsekkyyttä ja elää sellaista elämää mitä haluan elää. lopulta mun ei tarvinnut ottaa eroa saadakseni toteuttaa itseäni ja saadakseni vastuitani pienemmäksi.



mies tajusi miten vakavasta asiasta oli kyse ja vaikka koville otti, otti myös vastuun ja alkoi työstää meidän yhteistä elämää ja totuttuja käyttäytymismalleja.



nykyään ollaan aika pupuja..ja olen äärimmäisen tyytyväinen ratkaisuuni. itse olen muuttunut paljon tämän kriisini kanssa- ulkoiset puitteet, siis mies ja lapset edelleen mukana. minä onnellisempana ihmisenä kuin aikaisemmin.

Kai se sitten joku kriisi oli, en tiedä. Kyllästymistä ainakin.

Ja nyt sen sitten on tajunnut että asioille ja parisuhteelle olisi pitänyt älytä tehdä jotain, silloin kun se oli vielä mahdollista. Enemmän itsetutkiskelua. Se syy ei välttämättä ole siinä puolisossa, varsinkin jos eron syy on "pelkkä" kyllästyminen siihen parisuhteeseen, perhe-elämään jne.



Nyt asun kaksin poikamme kanssa. Erosin juuri miesystävästäni, jonka kanssa olimme yhdessä useamman vuoden. Yhdessä emme asuneet, en halunnut mitään uusperhevirityksiä. Ja jos voisin noiden kahden miehen välillä valita, niin ottaisin pojan isän takaisin vaikka eihän se enää mahdollista ole.



Elämä voisi tietysti olla huonomminkin. Olen tyytyväinen että on työpaikka, ihana lapsi jne. Mutta parisuhdetta en juuri nyt kaipaa. Sen verran omat valintani kaduttavat että keskityn nyt vain elämään sellaisena kuin se on.

Hienoa että sait elämääsi ja parisuhteeseenne uutta iloa.



11

kun jätin miehen, jonka kanssa olin seurustellut 30-vuotiaasta. Kaikki luulivat, että menisimme naimisiin.

Kulissien takana asiat olivat huonommin. Kun mitta täyttyi, se täyttyi. Päätin perjantaina että lähden kävelemään ja sunnuntaina olin kantanut omat tavarani ulos.

Nyt on uusi mies, suhteemme on kestänyt jo 7 vuotta. Meillä on kaksi lasta ja olemme naimisissa.

Minä ainakin voin suositella lämpimästi, että jättää taakseen miehen, jota kohtaan ei ole mitään tunteita. Mulla ainakin kannatti. Nyt on aviomies ja lapsia, kun aiemmin oli vaan ääliö avomies, joka haukkui joka tilanteen tullen ja sai minut tuntemaan itseni ihan nollaksi.

Nyt olen todella onnellinen ja sitä mieltä, että oli täysin oikea ratkaisu lähteä lätkimään, vaikka kaikki muut olivat toista mieltä, eikä tukea suhteen lopettamiseen saanut oikein mistään.

Voisit alkaa parisuhdeneuvojaksi ellet jo ole:)

Ennen kriisiä miehen kanssa mieni huonosti, työ inhotti. Elämä masensi.



Vaihdoin miehen, sukunimen, työn, asuinpaikan. Lapset jäi.



Nyt jo vuosia tyytyväinen ja onnellinen elämääni. Hyvä työ, joka kiinnostaa. Mahtava mies jota rakastan. jne.

en jättänyt miestäni, vaikka mietin vakavasti.

päätin sen sijaan muuttaa elämääni tässä liitossa. monta kuukautta kriiseiltiin ja opittiin uusia tapoja olla parisuhteessa. minä lopetin liian kilttinä elämisen ja aloin opetella itsekkyyttä ja elää sellaista elämää mitä haluan elää. lopulta mun ei tarvinnut ottaa eroa saadakseni toteuttaa itseäni ja saadakseni vastuitani pienemmäksi.

mies tajusi miten vakavasta asiasta oli kyse ja vaikka koville otti, otti myös vastuun ja alkoi työstää meidän yhteistä elämää ja totuttuja käyttäytymismalleja.

nykyään ollaan aika pupuja..ja olen äärimmäisen tyytyväinen ratkaisuuni. itse olen muuttunut paljon tämän kriisini kanssa- ulkoiset puitteet, siis mies ja lapset edelleen mukana. minä onnellisempana ihmisenä kuin aikaisemmin.

Jälkikäteen olen ollut onnellinen, etten oman elämänkaareen kuuluvan kriisini vuoksi halunnut erota. Parisuhteessa ei lopulta ollutkaan kaikki vika, toisin kuin minussa itsessäni.

Etsin toisenlaisista asioista uutta: opiskelin uuden ammatin, aloin huolehtia itsestäni ja parin vuoden kuluttua kaikki helpotti. :)

Mutta katunut en koskaan lähtöäni, vaikka harmittaakin että 3 v jäi silloin isälleen.



Sain elämäni miehen ja kolme lasta lisää =)

oikeasti pystyy jättämään lapsensa?

Mutta katunut en koskaan lähtöäni, vaikka harmittaakin että 3 v jäi silloin isälleen.

Sain elämäni miehen ja kolme lasta lisää =)

exän kanssa, ottakaa se, varsinkin jos on yhteisiä lapsia. Mikään mitä teette, ei ole lapselle parempaa ja mukavampaa kuin, että vanhemmat palaavat yhteen. Jos yritätte, yrittäkää täysillä.

oikeasti pystyy jättämään lapsensa?

Samaan aikaan kun kiristetään ja uhkaillaan.