Miehen unelmanainen on 1950-luvun kotirouva
Kommentit (28)
Onneksi olen sinkku, ja aion pysyäkin.
Kokkaan, siivoilen ja teen muitakin kotitöitä mielelläni.
Jos olisi mahdollisuus, eläisimme varmaan juuri noin.
Tämänhetkinen elämäni on ihan päinvastainen, teen täysipäiväisesti hommia ja opiskelen samaan aikaan toista tutkintoa.
Suurin osa miehistä ei todellakaan tajua arvostaa sitä että nainen tekee ruuat, hoitaa pyykit ja kotityöt. Ei todellakaan. Hyvä kun kiitosta saa vaikka on väsännyt ruuat, salaatit ym..
Kokkaan, siivoilen ja teen muitakin kotitöitä mielelläni.
Jos olisi mahdollisuus, eläisimme varmaan juuri noin.
Tämänhetkinen elämäni on ihan päinvastainen, teen täysipäiväisesti hommia ja opiskelen samaan aikaan toista tutkintoa.
Joskus juteltiin miehen kanssa, että olisi hienoa jos tuo onnistuisi.
olen.
Sillä erotuksella tosin että olen taloudellisesti riippumaton miehestäni, ja että meillä käy kerran viikossa siivooja.
Ei tarvitse mennä kuin Saksaan, Englantiin, Ranskaan niin noita on suurin osa naisista ja ihan omasta vapaasta tahdostaan. Samoin Venäjällä ja Aasiassa on tilanne.
Kuinka moni nainen tekee tuon yksin muutenkin kuin valituksissaan?
vaaleat olkapäille ulottuvat hiukset ja sellainen 50-luvun panta? Pallomekko, hoikka vyötärö etc.?
Mies
Täysin päinvastoin. Se haluaa että naisella on älliä ja kiinnostusta työssäkäyntiin, ammatti josta se on kiinnostunut ja kehittää ammattitaitoaan koko ajan. Naisen pitää olla kiinnostunut myös kodin ulkopuolisesta elämästä, yhteiskunnasta, kulttuurista. Mies ei myöskään halua itse makoilla kotona toimettomana töiden jälkeen, se kyllästyisi jos ei saisi kotona hommailla ja puuhailla, kokkailla ja hoitaa lapsia ja kotia.
tuota tuli kokeiltuakin miehen ulkomaankomennuksen aikana pari vuotta, ja täytyy kyllä sanoa että koko perheen elämä oli paljon stressittömämpää.
Kokkaan, siivoilen ja teen muitakin kotitöitä mielelläni.
Jos olisi mahdollisuus, eläisimme varmaan juuri noin.
Tämänhetkinen elämäni on ihan päinvastainen, teen täysipäiväisesti hommia ja opiskelen samaan aikaan toista tutkintoa.
sellaisissa perheissä missä äiti on kotona ja mies johtavassa asemassa, on vähiten avioeroja. Varmaan tuo johtaja tarkoittaa sitä, että mies tuo sitä rahaa riittävästi perheeseen, joten ei tarvitse kituuttaa eikä stressata rahojen riittävyydestä.
vaaleat olkapäille ulottuvat hiukset ja sellainen 50-luvun panta? Pallomekko, hoikka vyötärö etc.?
Mies
ja sukkanauhaliivit!
ja vyötärökin löytyy.
No, paljon muu ei kyllä 50-lukuun sitten yhdistäkään :D
vaaleat olkapäille ulottuvat hiukset ja sellainen 50-luvun panta? Pallomekko, hoikka vyötärö etc.?
Mies
tykkään pitää kodista huolta mutta en kelpaa miehille kun en ole tarpeeksi kaunis.
Mukavintahan se on jos mies elättää perheen ja nainen hoitaa lapset ja kodin.
En ymmärrä mitä onnea ja tasa-arvoa se on, että molempien pitää tehdä kaikkea. Töitä voi jakaa.
Vanhassa tavassa on vara parempi.
vaaleat olkapäille ulottuvat hiukset ja sellainen 50-luvun panta? Pallomekko, hoikka vyötärö etc.?
Mies
Ei vaaleat hiukset, mutta muuten ulkoinen olemus oli aika lähellä tuota silloin ennen... Ei ihan 1950-luvulla, vaan muutama vuosikymmen myöhemmin.
Ongelma on koulutus. Ei siihen aikaan naiset opiskelleet vaan menivät naimisiin ja tekivät lapsia. Sitten huolehtivat miehestään ja lapsistaan, eivät suinkaan palkkatyöhön menneet tai jos menivät, tekivät kaikki kotityöt silloinkin.
että vaimoni antaisi minun olla 50-luvun kotirouva, ilman lapsia tietysti. Ei millään jaksaisi istuksia töissä.
Tälle palstalle hyvin tyypillisesti kukaan ei huomioi tai klritisoi seuraavaa kappaletta, jossa kerrotaan, mitä naiset tahtovat - eli miesten toiveiden peilikuvaa.
että korsetilla ja leveillä helmoilla se hoikka vyötärö luotiin?:)
vaaleat olkapäille ulottuvat hiukset ja sellainen 50-luvun panta? Pallomekko, hoikka vyötärö etc.? Mies
ja sukkanauhaliivit!
Paitsi että käyn lisäksi töissä.