Miehen unelmanainen on 1950-luvun kotirouva
Kommentit (28)
Minulle ei sovi kotirouvan elämän ollenkaan.
5 vuotta kokeilin sitä kun lapset olivat pieniä.
Jostakin syystä olen pirteämpi ja iloisempi töissä käydessäni, ja jaksan myös aidosti kiinnostua kodin viihtyvyydestä ja omasta ulkonäöstäni silloin.
Kotiäitinä ollessani elämä meni aivan huomaamatta vain perusasioista huolehtimiseksi, ja vaikka olen visuaalinen henkilö ei minulla riittänyt energiaa enää kauneusarvoille.
Siinä oli faktaa suomalaisista 50-luvun kotirouvista jotka hoivasivat usein sekä lapsia että sodassa vammautunutta miestä ja huolehtivat maatalousvaltaisessa Suomessa myös karjasta ja kodinhoidosta. Ruokaa ja vaatteita sekä kenkiä säännösteltiin koska sotakorvaukset oli maksettava ja elämä oli usein askeettista selviytymistä päivästä toiseen.
Suomessa yleisin tarina 50-luvun kotirouvana olemisesta on ollut juuri näiden naisten kokemus sotienjälkeisestä Suomesta. Me emme elä Jenkeissä, joten on järjetöntä yrittää rinnastaa meidän menneisyyttämme amerikkalaiseen kulttuuriin!
mutta pitää omat raha-asiansa erillään minun rahoistani eikä yhteistä ruokakassaa tai tiliä tarvita. Molemmat kustantavat oman elämisensä ja vaimo joka saa tililleen lapsilisät, kustantaa lapsemme elämisen. Vastineeksi kodin- ja lapsenhoidosta vaimo ja lapsi saavat asua minun omistamassani talossa ilmaiseksi, joten sopimus on kohtuullinen.
mutta pitää omat raha-asiansa erillään minun rahoistani eikä yhteistä ruokakassaa tai tiliä tarvita. Molemmat kustantavat oman elämisensä ja vaimo joka saa tililleen lapsilisät, kustantaa lapsemme elämisen. Vastineeksi kodin- ja lapsenhoidosta vaimo ja lapsi saavat asua minun omistamassani talossa ilmaiseksi, joten sopimus on kohtuullinen.
mutta ihmeessä vaimon pitäisi yksin kustantaa lapsen elämä? Onhan se sinunkin...?? Lain mukaan lapsen elatus kuuluu myös sinulle. Vaikka ihanteellinen kuvio tuo sinulle (miehelle) varmaan olisikin.
Valitettavasti tuollaisia miehiä on oikeasti olemassa.
Ja naisia jotka suostuvat siihen.
Mutta joku päivä tuo nainen ottaa lapset ja lähtee, todennäköisesti kun pääsee itse töihin tienaamaan.
Mietipä sitä sitten kun tulet töistä ja hienoista harrastuksistasi taloosi, jossa ei odotakaan ruoka valmiina:)
siis englantilaisen miehen ihannenainen on stepford wife -tyyppinen ihanuus
"Miehet siis haluavat kokkaavan ja siivoavan naisen, joka on hyvä vanhempi.
Naiset taas haluavat hyvän kuuntelijan, toimeentulevan ja perhekeskeisen miehen. Myös naisten asenteet ovat siis melko perinteisiä."
Ei tuo minusta nyt mikään hillitön peilikuva ole.