Lue keskustelun säännöt.
8-vuotiaan kuolemanpelko - mikä avuksi? :(
05.03.2012 |
Olimme äskettäin kaukaisen sukulaisen hautajaisissa, mikä laukaisi 8-vuotiaassa kuolemanpelon. Pelon intensiteetti vaihtelee: välillä se unohtuu lähes kokonaan, pahimmillaan taas lapsi käpertyy ahdistuneena syliin eikä uskalla olla edes yksin toisessa huoneessa.
Lapsi on kertonut, että häntä pelottaa kuoleminen yleensä, kuolleelta näyttävä ihminen (lapsi näki vainajan) sekä arkun laskeminen syvälle maahan. Lisäksi kuvioon on tullut murhaajien, puukottajien ym. pelkoa. Lapsi myös näkee kuolema-aiheisia painajaisia.
Olemme jutelleet asioista ja rohkaisseet lasta kertomaan tunteistaan ja kysymään jos mikä tahansa mietityttää. Olemme sanoneet, että tällaisia pelkoja välillä tulee mutta ne menevät ohi. Lisäksi olemme koettaneet tarpeen mukaan ohjata lapsen ajatuksia muualle.
Mitä muuta voi tehdä?
Kommentit (30)
Muuten, mistä lapsi "osaa" pelätä jotain murhaajia ja puukottajia? Eihän tuon ikäisellä pitäisi paljon olla hajua noista asioista vielä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jonkun psykologin kanssa juttelemassa.
Ajan kanssa se siitä sitten helpotti ja ne ammatti ihmiset osas lapsen aknssa kahdestaan asiasta keskustella niin että pelko kyllä laantui. Ja poika oli 8-9 vuotias.
Kääntyisin ehdottomasti ammattiauttajan puoleen.
Pakko kysyä. Mikä sai teidät näyttämään vainajan lapselle?
Meilläkin ollut parikin kuoleman tapausta suht.lähellä vähän ajan sisällä. Lapsia ei otettu ollenkaan hautajaisiin mukaan, koska kyseessä oli pieni sukulaispoika. Pienen arkun näkeminen ja maahan laskeminen olisi ollut lapsille liian rankkaa. Niin, ja minä juttelin ammattilaisten kanssa asian käsittelystä lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menimme katsomaan vainajaa, koska suvussamme on aina ollut sellainen tapa. Itse en ole koskaan lapsenakaan kokenut vainajan näkemistä pelottavana, päin vastoin. Emme tietenkään pakottaneet lasta, vaan selitimme hänelle etukäteen mistä on kyse ja hän sai itse valita, tuleeko mukaan. Halusi tulla. En arvannut, että asia jäisi pelottamaan häntä.
ap
kyllähän 8 vuotias sen jo tietää että jokainen täältä joskus kuolee ja jos siitä ei puhuta ja sitä piilotellaan ja salaillaan niin silloin se pelottaa enemmän.
Meidän lapsi ei tuohon ikään mennessä edes ollut ollut hautajaisissa ja se on minun vika koska en häntä ottanut 4 vuotiaanan isopapansa hautajaisiin tai en ottanut sinne siunaustilausuuteen, isopappa oli hänelle äärettömän tärkeä ja muistaa hänet edelleen.
Harmittaa että en päästänyt lasta näkemään arkkua mutta ajattelin silloin että hän on liian pieni ja arkun näkeminen ja se kun kaikki itkee on lapselle liikaa.
Saattaa olla että tämä asia on jäänyt mieleen kaivelemaan mutta toisaalta itse olen pelännyt kuolemaan ja pelkään edelleen ihan kauheasti.
T: Se jonka lapsi käynyt pelon takia terapiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ei halua kuolla kun sitten ei enää nää meitä muita, pelkäsi nimenomaan omaa kuolemaansa.
Välillä sai ihan kauheita paniikkikohtauksia sen vuoksi, kerran kun itki ihan hirveästi ja huusi ja huusi ja huusi niin että ääni koko ajan vaan nousi oli pakko karjaista lujaa että LOPETA! Oli niin kovassa paniikissa että ei lapsi itse tajunnut edes että huutaa (jälkeenpäin kun asiasta lapsen kanssa keskusteltiin niin sanoi ettei tiennyt huutavansa) se oli aika pelottavaa, ihan kuin lapsi olisi ollut aivan joku muu.
Neuvolasta ohjasivat psykologille.
Siellä käytiin ensin perheen kesken kaikki ja sitten tehtiin niin että poika meni yksin juttelemaan ja pelaamaan jotain pelejä psykologin kanssa, pelit oli jotain sellaisia millä psykologi sai selville pojan ajatuksia tms...
Mun mielestä oli hyvä juttu se terapia. J apoika itsekin sanoi että auttoi kyllä asiaan.
Omasta mielestäni ilman Jumalaa ei ole toivoa. Kuolema on silloin todellakin kauhistuttava asia. Sen edessä terapeutitkin joutuvat olemaan nöyriä.
Ei usko Jumalaan poista millään tavalla sitä tosiasiaa, että me kaikki joudumme menettämään läheisiämme ja se on tuskallista. Samoin monet meistä kokevat kivuliaan kuoleman, eikä sekään järin mukava ajatus ole. Vaikka meillä onkin iankaikkisen elämän toivo, ei se muuta tämän ajan kärsimyksiä miksikään.
Joku uskovainen jopa väitti hautajaisten olevan ilojuhla. Ei paljon naurattanut, kun itse oli juuri haudannut rakkaan perheenjäsenensä. Tulee lähinnä mieleen, että näin sanova ihminen ei pysty kohtaamaan vaikeita tunteita ja siksi suoltaa tällaista soopaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta mitä sitten jos kuollut lapsi on sisko tai veli? Tai oman lapsen oma ystävä tai sukulainen, jonka kanssa on oltu paljon tekemisissä? Asian käsittelyhän jää ihan kesken, jos lapsi ei pääse hautajaisiin. Jos lapsi ei pääse näkemään hautajaisia, mitä hän kehittelee mieleikuvituksessaan siellä tapahtuneen? JOtakin kamalaa siellä on tarvinnut, kun hän ei saanut nähdä ja kuulla. Kumpi on parempi vaihtoehto?
Itselleni kokemus oli rankin koskaan kokemani. Pieni arkku, neuvottoman, jopa toivottoman, näköinen pappi ja kaikki surun murtamat ihmiset. Kuolleen lapsen vanhemmat olivat vahvan lääkityksen alaisina ja täysin omaisten kannateltavana. Siinä oli kauniit jäähyväiset ja muistojen vaaliminen kaukana! Itse lähes hyperventiloin pelkästä surusta ja järkytyksestä. Tue siinä sitten lapsia.
On kaksi täysin eri asiaa, jos vanha "isomummo/pappa" kuolee "vanhuuttaan" tai jos pieni lapsi kuolee. Vanhan ihmisen kuolema on lapsellekin helppo selittää, ja sehän on luonnollista. Lapsen kuolema on täysin päinvastaista, eihän sitä voi käsittää aikuinenkaan, niin miten sitten lapsi? On täysin oikea päätös olla ottamatta lapsia mukaan toisen lapsen hautajaisiin. En ole mikään psykologi, mutta tämän nyt tajunnee maalaisjärjellä ihan jokainen.
Asian käsittelyhän jää ihan kesken, jos lapsi ei pääse hautajaisiin. Jos lapsi ei pääse näkemään hautajaisia, mitä hän kehittelee mieleikuvituksessaan siellä tapahtuneen? JOtakin kamalaa siellä on tarvinnut, kun hän ei saanut nähdä ja kuulla. Kumpi on parempi vaihtoehto?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni kokemus oli rankin koskaan kokemani. Pieni arkku, neuvottoman, jopa toivottoman, näköinen pappi ja kaikki surun murtamat ihmiset. Kuolleen lapsen vanhemmat olivat vahvan lääkityksen alaisina ja täysin omaisten kannateltavana.
Siinä oli kauniit jäähyväiset ja muistojen vaaliminen kaukana!
Itse lähes hyperventiloin pelkästä surusta ja järkytyksestä. Tue siinä sitten lapsia.
Kyllä toi aika poikkeuksellisen kovalta reaktiolta kuulostaa. Meiltä on lapsi kuollut ja sitäkin kautta tunnen paljon lapsikuolemaperheitä. Lapset totta kai surevat, mutta tuollainen voimakas pelko ei ole tavallisin reaktio. Hakisin ammattiapua.
Nykyisin nimenomaan suositellaan, että lapsi kannattaa ottaa suruun mukaan. Jos vanhemmat keskittyvät vain omaan suruunsa ja sulkevat lapsen pois surusta, niin lapselle voi tulla tunne ettei hänen tunteensa ole sallittuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselleni kokemus oli rankin koskaan kokemani. Pieni arkku, neuvottoman, jopa toivottoman, näköinen pappi ja kaikki surun murtamat ihmiset. Kuolleen lapsen vanhemmat olivat vahvan lääkityksen alaisina ja täysin omaisten kannateltavana. Siinä oli kauniit jäähyväiset ja muistojen vaaliminen kaukana! Itse lähes hyperventiloin pelkästä surusta ja järkytyksestä. Tue siinä sitten lapsia.
On kaksi täysin eri asiaa, jos vanha "isomummo/pappa" kuolee "vanhuuttaan" tai jos pieni lapsi kuolee. Vanhan ihmisen kuolema on lapsellekin helppo selittää, ja sehän on luonnollista. Lapsen kuolema on täysin päinvastaista, eihän sitä voi käsittää aikuinenkaan, niin miten sitten lapsi? On täysin oikea päätös olla ottamatta lapsia mukaan toisen lapsen hautajaisiin. En ole mikään psykologi, mutta tämän nyt tajunnee maalaisjärjellä ihan jokainen.
Mutta keskustelimme asiasta kuten ne meille on, eli kuolemaa ei tarvitse pelätä, koska sitten pääsee parempaan paikkaan! Nyt poika on reipas ja suhtautuu vanhenemiseen ja kuolemaan todella hienosti, vaikka ensin ajatukset pelotti.
Leikit kuolemasta on normaaleja.
Unet on normaaleja.
Suru on työtä, eikä lapsi ole lopettanut kuoleman ajattelua hetkessä vaikkei siitä puhuisi.
Terapiassa ei kukaan voi sanoa miten surra tai toimia. Te elätte kuten elätte. Ei ne terapeutit ole kotona katselemassa teidän perään vaan juttelette sitten aina jo elettyjä asioita.
Ap:n tapauksessa ei olisi pitänyt viedä. Toiset eivät ole tuon ikäisinä valmiita käsittelemään kakkia asioita vaan tarvitsevat vielä "suojaa".
Minä ottaisin avuksi rukoilun1 Rukoilu auttaa pientä lasta todella hyvin. Ja saa samalla siirtää pelkonsa korkeammalle voimalle ettei tarvitse niiden kanssa olla yksin.
Ja on aika sama uskooko aikuinen itse Jumalaan vai ei. Lapsen usko on yleensä olemassa.
Omaa 9v en veisi hautajaisiin jos ei ehdottomasti sitä itse haluaisi ja en usko että haluaisi
Pitäkää arki nyt ihan turvallisena ja rutiineista kiinni. Pidä lasta erityisen paljon lähellä, halaa ja ota konkreettisesti syliinkin, äläkä jätä pitkiksi ajoiksi yksin. Pelottavat tv-ohjelmat ja pelit on syytä kiertää kaukaa.
Aiheesta on kuitenkin syytä puhua. Vastaa aina lapsen kysymyksiin. Voit ottaa kuoleman puheenaiheeksi itsekin, kun tunnet lapsen kaipaavan keskustelua. Keskustelun tueksi voi hakea lapsille suunnattuja kuolemasta kertovia kirjoja.
Uskon että aikaa myöten tuo pelko väistyy.
Kyllä minä lähinnä ihmettelin sisaruksiani ja miehen sisaruksia jotka eivät ottaneet lapsiaan meidän lapsen hautajaisiin. No, siinä jäi viimeisen matkan siunaaminen välistä, niin se on heille arvokas asia. Itse en voisi kuvitellakaan että lapsemme ei tulisi heidän lapsen hautajaisiin.
Kai eräät kuvittelee että me unohdetaan se kuollut lapsi eikä puhuta heidän lapsen kuullen kuolemasta, ettei nyt vaan järkytetä?
en nyt hirveästi osaa auttaa, mutta kuulostaa sen verran rajulta pelolta, että varmaan kannattaisi asiantuntijan kanssa käydä yhdessä pojan kanssa juttelemassa. Näin siksi, ettei homma pahene vielä tuosta. Lisäksi vainajan näkeminen jo itsessään voi olla tuon ikäiselle traumaattista, mikä osaltaan puoltaan asiantuntijalle menoa. Sieltä saisitte itsekin keinoja käsitellä asiaa kotona.
Muuten, mistä lapsi "osaa" pelätä jotain murhaajia ja puukottajia? Eihän tuon ikäisellä pitäisi paljon olla hajua noista asioista vielä.