Miksei sairaslomalaisten töitä tekeviä palkita millään lailla?
Kyllä mielestäni joku palkkio pitäisi tulla, vaikka suurin osa ihmisistä ei voikaan sairauksilleen mitään. On kuitenkin täysin kohtuutonta, että nämä sairaslomalaiset saavat samaa palkkaa kuin aina töissä istuvat! Ja nämä töissä istuvat saavat sitten tehdä tuplasti tai triplasti vielä töitä, kun sairaslomalaistenkin työt kaatuvat heidän niskaansa.
Pitäisi olla jonkinlainen palkkiosysteemi niille, jotka aina raatavat töissä monen ihmisen edestä!
Kommentit (37)
Mitä väliä kuinka paljon ja millaista duunia palkkansa eteen tekee, kunhan tekee sen työnantajalle?
En jaksa ruikuttajia
-itsekin toiden töitä paikkaava
työmäärää normaalilla palkalla. Ainakaan mitenkään toistuva tilanne tuollainen ei voi olla, etenkään jos aina samat ihmiset ovat kyseessä. Työnjohdollinen asia -> esimiehen puheille ja vaadi että työmääriä on seurattava tai olet kohta itse sairasloman tarpeessa.
t. itsekin esimies, ja omat rajansa kokemuksen kautta oppinut
hoitoalalalla lähes joka ikinen viikko sellainen tilanne, että 1-4 hoitajaa puuttuu samaan aikaan vuoroista. Töitä ei ole kuitenkaan yhtään vähempää ikinä. Kaikki on tehtävä vaikka olisi kuinka vähän porukkaa.
Kyllä näiden sairaana olijoiden palkasta pitäisi ottaa edes puolet pois ja jakaa se niiden kesken, jotka töissä raatava!
Vielä kun yleensä ne sattuu olemaan aina ne samat muutamat tyypit, jotka kerta toisensa jälkeen ovat töistä pois.
sairasloma on ihan normaalisti palkallinen aina ollut, ellei nyt ole ihan vasta alkanut työsuhde (riippuu TESistä, onko sairasloma-aika palkallinen heti työsuhteen alusta).
ei sairaslomasta nyt samaa palkkaa lainkaan saa kuin työstä itse!
meillä ainakin sairauslomasta saa enemmän kuin normaalipalkan, koska siihen tulee jokin sairauslomalisä!?!
ainakaan tuplaraatajat mitään extraa saa!
Kyllä minuakin vituttaa tehdä aina muiden töitä.
Töitä tehdään se säädetty tuntimäärä aina, ja siitä saadaan palkka. Ylitöistä maksetaan korvaus. Mikä tässä on niin vaikeaa?
ne jotka ei ole poissa saa bonuspalkan kerran vuodessa ja jos poissaoloja niin sitten vähenee se osuus. Parhaimmillaan 1400 e lisä vuodessa kun ei ole poissa.
Jos teitä ei palkita syy on työnantajanne.
No eikö se nyt mene jakeluun??
On kai se nyt ihan eri asia esim. meillä hoitoalalla jos teen sen 8 tuntia päivässä töitä ja minulla on siinä normaalit esim. 9 asiakasta päivän aikana autettavana.
Sitten on näitä lusmu-työtovereita, jotka ovat jatkuvasti pois töistä. Jos yksikin tai pari työkaveria on pois, niin minulla voikin päivän aikana olla 15 asiakasta, koko ajan ihan jumalaton kiire, en ehdi lainkaan syömään koko päivän aikana, puolet hommista jää silti hoitamatta vaikka niska vyön alla juoksen toisenkin töitä tekemässä.
Ja se kotona lusmuilija saa tästä saman palkan kuin minä, joka olen raatanut parin kolmen ihmisen työt taukoja pitämättä.
missä kaupungissa tuollaisia bonussysteemeitä on???
Olen ollut kolmessa kaupungissa töissä ja ikinä en ole moisista kuullutkaan :( Itse olisin ne aina ansainnut, koska en ole juuri ikinä pois töistä.
mutta jos esim 4:sta solun hoitaja on 2 poissa ja paljon esim syötettäviä niin kenen etu on se, että vaipat jää vaihtamatta, suihkut pois ja ruokailu kestää 2h puolen tunnin sijasta ja viimeiset saa kylmää ruokaa. Ei auta vaikka kuinka tekisit ylitöitä, ei siitä ruoka lämpene. Eikä lapsen päivähoitoaika venyt.
ne jotka ei ole poissa saa bonuspalkan kerran vuodessa ja jos poissaoloja niin sitten vähenee se osuus. Parhaimmillaan 1400 e lisä vuodessa kun ei ole poissa.
Jos teitä ei palkita syy on työnantajanne.
lisätöistä kuten kesäloma,sairasloma,yms sijaisuuksista omien töittensä ohella hoitamisesta saa 20% lisää palkkaa jos työ kestää yli 2 viikkoa.
No eikö se nyt mene jakeluun??
On kai se nyt ihan eri asia esim. meillä hoitoalalla jos teen sen 8 tuntia päivässä töitä ja minulla on siinä normaalit esim. 9 asiakasta päivän aikana autettavana.
Sitten on näitä lusmu-työtovereita, jotka ovat jatkuvasti pois töistä. Jos yksikin tai pari työkaveria on pois, niin minulla voikin päivän aikana olla 15 asiakasta, koko ajan ihan jumalaton kiire, en ehdi lainkaan syömään koko päivän aikana, puolet hommista jää silti hoitamatta vaikka niska vyön alla juoksen toisenkin töitä tekemässä.
Ja se kotona lusmuilija saa tästä saman palkan kuin minä, joka olen raatanut parin kolmen ihmisen työt taukoja pitämättä.
Se on omaa tyhmyyttä, ellei vaadi taukoja asianmukaisesti pidettäviksi. Muu aika tehdään niitä töitä, ja jos jää tekemättä, se on työnantajan päänsärky.
eikö tuo 12 nyt ymmärrä, että NIITÄ POTILAITA EI VAIN VOI JÄTTÄÄ HOITAMATTA!!!!
Siinä ei auta vaatimiset yms. jos kerran niitä sijaisia ei ole mistä ottaisi!! Ketään ihmistä ei voi jättää hoitamatta sillä perusteella, että ei nyt saatu sijaista. Kyllä se kuule lankeaa niiden töissä olevien kontolle ja ne joutuvat hiki hatussa täysillä painamaan ehtiäkseen kaiken tekemään. Ja samalla saa kuunnella vielä haukut muilta potilailta, että missäs sitä on taas viivytty kun näin myöhään tulet.
No eikö se nyt mene jakeluun?? On kai se nyt ihan eri asia esim. meillä hoitoalalla jos teen sen 8 tuntia päivässä töitä ja minulla on siinä normaalit esim. 9 asiakasta päivän aikana autettavana. Sitten on näitä lusmu-työtovereita, jotka ovat jatkuvasti pois töistä. Jos yksikin tai pari työkaveria on pois, niin minulla voikin päivän aikana olla 15 asiakasta, koko ajan ihan jumalaton kiire, en ehdi lainkaan syömään koko päivän aikana, puolet hommista jää silti hoitamatta vaikka niska vyön alla juoksen toisenkin töitä tekemässä. Ja se kotona lusmuilija saa tästä saman palkan kuin minä, joka olen raatanut parin kolmen ihmisen työt taukoja pitämättä.
Se on omaa tyhmyyttä, ellei vaadi taukoja asianmukaisesti pidettäviksi. Muu aika tehdään niitä töitä, ja jos jää tekemättä, se on työnantajan päänsärky.
että mulla on nyt ruokatunti. Ja työnantajan päänsärky sekin, että muutama mummo jää paskoissaan sänkyyn makaamaan.
No eikö se nyt mene jakeluun?? On kai se nyt ihan eri asia esim. meillä hoitoalalla jos teen sen 8 tuntia päivässä töitä ja minulla on siinä normaalit esim. 9 asiakasta päivän aikana autettavana. Sitten on näitä lusmu-työtovereita, jotka ovat jatkuvasti pois töistä. Jos yksikin tai pari työkaveria on pois, niin minulla voikin päivän aikana olla 15 asiakasta, koko ajan ihan jumalaton kiire, en ehdi lainkaan syömään koko päivän aikana, puolet hommista jää silti hoitamatta vaikka niska vyön alla juoksen toisenkin töitä tekemässä. Ja se kotona lusmuilija saa tästä saman palkan kuin minä, joka olen raatanut parin kolmen ihmisen työt taukoja pitämättä.
Se on omaa tyhmyyttä, ellei vaadi taukoja asianmukaisesti pidettäviksi. Muu aika tehdään niitä töitä, ja jos jää tekemättä, se on työnantajan päänsärky.
Siellähän voi hyvin lusmuta vaikka koko päivän, ei tarvitse tehdä edes niitä omia töitä.
sairaana olevaa opettajaa.