Oletko koskaan rakastanut ihmistä, jonka kanssa et ole kuitenkaan päätynyt suhteeseen?

Joo. Voi olla, että hänellä oli jopa vahvemmat tunteet minua kohtaan kuin minulla häntä kohtaan. Kummallakin oli ja on edelleen hyvä parisuhde tahollaan. Ei ollut mitään syytä lähteä leikkimään tulella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kaikki ihastumiset (4 kpl isompia ihastumisia) on menneet näin. Täysin yksipuolisia.

Puhun molemminpuolisesta syvästä yhteydestä ja rakkaudesta. 

Jos selviää, että on molemminpuolista, niin silloin on jo päädytty yhteen, mutta ei jääty yhteen. Tietysti joku nettijuttu voisi olla, mutta ne eivät ole tosielämää. Rakastua voi vaikka tekoälyyn.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Samalla luokalla olleeseen tyttöön. Nyt aikuisena kohdattiin ja harrastimme suojaamaton yhdyntä.

Ihana tarina! 💔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun kaikki ihastumiset (4 kpl isompia ihastumisia) on menneet näin. Täysin yksipuolisia.

Puhun molemminpuolisesta syvästä yhteydestä ja rakkaudesta. 

Mistä sen molemminpuolisuuden tunnistaa?

Olen. Olimme kumpikin tahoillamme parisuhteessa, ja hän oli kaiken lisäksi silloisen kumppanini ystävä. Välillämme oli todella vahvaa kemiaa alusta asti, mutta tilanne oli täysin mahdoton. Meni vuosia, ettemme nähneet ollenkaan, ja kun taas kohtasimme, hän oli uudessa parisuhteessa, mutta tunteet leimahtivat taas välillämme. Hän oli eronnut tässä välissä, mutta oli jo uudessa suhteessa ja perheellistynytkin. 

Ehkä ensi elämässä, kuten totesimme jo kohta 20 vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin tapahtui, ja siitä on jo vuosia. Suhde ei alkanut, koska molemmat olivat naimisissa ja alaikäisiä lapsia. En halua tarkemmin kertoa, mutta se oli kuukausia niin, että tunsin suurta ihastumista, jonka kielsin. Kun hän paljasti, että on rakastunut minuun, se oli järkytys. Lapset ja heidän onni menee kaiken edelle. Tämä oli selvää minulle ja hänelle. Olemme sopineet, että jos joskus elämässä on tilanne, että molemmat ollaan vapaita, ovi on aina auki. Emme asu onneksi nykyisin samalla paikkakunnalla, joten ei tarvitse törmäillä jatkuvasti. Sanokaa minun sanoneen, niin suhteeseen se kuitenkin johtaisi, jos jatkuvasti törmää ja viettää aikaa yhdessä. Aikaakin on kulunut, mutta edelleen tiedän, että siinä oli minun ihmiseni. Joskus kysellään viestitse toisiltamme kuulumisia, ihan kaverihengessä.

Ei välttämättä, itsellä ainakin käy usein niin että ihastus tuhoutuu kun paljastuu jotakin. Jo tuo että menisi varattuna tunnustamaan rakkauttaan toiselle kylmettäisi minut, on niin alhaista toimintaa.

Sehän on vain tunne. En ole sama kirjoittaja, mutta tunteet ja teot ovat kaksi eri asiaa, mielestäni tunteista pitää voida puhua. Kieltämällä ne muuttuvat ahdistaviksi. Ihmisillä yleensäkin on paljon ahdistusta ajatuksistaan ja tunteistaan, kun niitä yritetään salata ja piilotella. Ei tee hyvää mielenterveydelle. Kun rakastumisesta pääsee puhumaan, voi alkaa käsitellä myös surua ja pettymystä siitä, että tämä rakkaus ei toteudu tekoina. Silloin sitä ei tarvitse purkaa ulkopuolisiin, kuten puolisoonsa. Tuollaisessa salatussa rakkaudessa helposti se oma puoliso alkaa näyttäytyä ärsyttävänä ja pahana ja vääränlaisena. Rakkaus on hyvin voimakas tunne, joka ei poistu tahtomalla tai kieltämällä. Ainoastaan siihen voi vaikuttaa, että käsittelee asiaa ja asettaa itselleen rajoja mitkä teot ovat ok ja mitkä eivät. 

Minun mummoni oli kuolemaansa asti naimisissa nuoruuden rakkautensa kanssa. He olivat nuorena rakastuneet, jatkosodassa tie vei erilleen ja molemmat perustivat perheen. Ukki jäi nuorena leskeksi, siis todella nuorena, ja lähti maailmalle leipää hankkimaan, kun esikoistytär jäi isovanhemmilleen hoitoon. Mummo taaa oli mennyt naimisiin väkivaltaisen miehen kanssa ja pakeni useinkin milloin mihinkin naapuriin. Heilläkin oli pieni lapsi, joka valitettavasti menehtyi johonkin kulkutautiin 2,5-vuotiaana. En enää muista mikä se oli, tuhlarokko vai sikotauti. Kun lapsi kuoli, mummo oli lähtenyt ilman mitään tavaroita ja aloitti uuden elämän toisella paikkakunnalla. Ukin ja mummon tiet kohtasivat sattumalta uudelleen noin 10 vuoden erossa olon jälkeen. Rakkaus ei ollut kadonnut. Mummo oli edelleen paperilla naimisissa ensimmäisen miehensä kanssa ja laittoi avioeron vireille. Vuosi sen jälkeen syntyi minun isäni. Muistaakseni mummo oli slloin noin 30- vuotias ja ukki 3 vuotta vanhempi.  Onnellisia olivat. Vanhanakin tekivät kaiken yhdessä ja juttelivat. Se oli herttaista katsottavaa. Ukki oli aina niin hellä, piti rakastaan kuin kukkaa kämmenellä.

On pari sellaista miestä käynyt elämässäni, oli meillä jotain tunteita toisiamme kohtaan mutta eipä edennyt suhteeksi asti.