Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En pysty vastuun ottamiseen tässä elämässä. En käymään töissä tai tekemään juuri muutakaan hyödyllistä. Kivittäkää.
06.10.2026 |
En vain pysty. Olen tuhansia kertoja yrittänyt eri tavoin ottamaan vastuuta omasta elämästäni. En pysty pitämään kiinni ihmissuhteista, en kykene pitämään kiinni työpaikoista vaikka ahkera ja tunnollinen olenkin mutta koska koen, että en riitä niin en vain saa pidettyä kiinni siitä mitä vaaditaan ja uuvun, sitten karkaan koko työpaikalta. En kykene pitämään itsellenikään hyvistä asioista kiinni säännöllisesti vaikkapa liikunnasta ja terveellisestä syömisestä tai fiksusta rahankäytöstä. Päihteitä en käytä enää, joka olikin luojan lykky, että edes siihen kykenin, että lopetin. Yritän liikkua, yritän syödä terveellisesti, yritän pitää tämän elämän kasassa mutta lopulta aina minä katoan omaan sisäiseen maailmaani, uuvun ja luovutan. Uhriudun nyt, tiedän. Tunnen olevani paska koska en kykene ottamaan vastuuta tai jos otan, niin en kykene pitämään siitä kiinni vaikka yritän oikeasti parhaani. Olen ihan erilainen kuin muut ympärilläni, en jotenkin sovi tänne. En tiedä mikä minussa on vikana että en vain pärjää.
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD on helppo ratkaisu. Liian helppo. Se johtaa harhaan.
Miten niin helppo? Ei se ole mikään kovin helppo. Todella laajat tutkimukset eikä kukaan siihen selvitykseen ihan muuten vain lähde ellei oikeasti tarvitse apua.
Helppo siten että "sinulla on nyt tällainen yleishäiriö jonka aiheuttajaa emme oikeasti tiedä. Otahan tästä piriä että jaksat töissä."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ADHD on helppo ratkaisu. Liian helppo. Se johtaa harhaan.
Miten niin helppo? Ei se ole mikään kovin helppo. Todella laajat tutkimukset eikä kukaan siihen selvitykseen ihan muuten vain lähde ellei oikeasti tarvitse apua.
Helppo siten että "sinulla on nyt tällainen yleishäiriö jonka aiheuttajaa emme oikeasti tiedä. Otahan tästä piriä että jaksat töissä."
Jos siitä on apua omassa arjessa ja elämässä niin olen valmis kokeilemaan tuotakin. Ap
Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.
Ei se piri ainakaan mulla auttanut kuin pari päivää. Tuntui että oho, töissähän voi jaksaa vaikka olisi tylsää rutiinia. Sitten vaikutus lakkasi, siis alle viikossa. Lopetin lääkkeen viikkoa myöhemmin, pidin puolen vuoden tauon, toimisiko sitten taas yhtä hyvin? No ei. Ei mitään vaikutusta enää. Piri ei vaan tee mitään. Kiva kuitenkin tietää miltä tuntuisi jos tylsyys ei aiheuttaisi jatkuvaa polttavaa pakenemisen tarvetta koko elämän lapsesta keski-ikään, mikä saa tempoilemaan uralla sinne tänne ja jättämään kaiken kesken. Autismi kuitenkin pitää kaidalla tiellä, kaiken mentävä just sääntöjen mukaan. Ei voi oikaista missään ja palaa loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Ei se piri ainakaan mulla auttanut kuin pari päivää. Tuntui että oho, töissähän voi jaksaa vaikka olisi tylsää rutiinia. Sitten vaikutus lakkasi, siis alle viikossa. Lopetin lääkkeen viikkoa myöhemmin, pidin puolen vuoden tauon, toimisiko sitten taas yhtä hyvin? No ei. Ei mitään vaikutusta enää. Piri ei vaan tee mitään. Kiva kuitenkin tietää miltä tuntuisi jos tylsyys ei aiheuttaisi jatkuvaa polttavaa pakenemisen tarvetta koko elämän lapsesta keski-ikään, mikä saa tempoilemaan uralla sinne tänne ja jättämään kaiken kesken. Autismi kuitenkin pitää kaidalla tiellä, kaiken mentävä just sääntöjen mukaan. Ei voi oikaista missään ja palaa loppuun.
Okei, kiva kun jaoit oman kokemuksesi. Miten sitten olet oppinut elämään tässä yhteiskunnassa? Miten selviät arjestasi tai työstäsi? Jonkinlainen ratkaisu täytyy löytyä, itse aion selvittää sen ja jos ei onnistu, niin en osallistu yhteiskunnan vaatimuksiin kun en niistä suoriudu menettämättä terveyttäni. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen työelämässä.
Teen hoitotyötä ja koen etten ole tarpeeksi hyvä työssäni (samassa työpaikassa olen ollut nyt 10 vuotta, negatiivista palautetta tullut melko harvoin).
Vastuun ottaminen ahdistaa , mutta olen jotenkuten töissä pärjännyt.
Vapaa-ajalla vain olen , en saa oikein mitään aikaiseksi.
Seurustelukumppanista haaveilen, en ole tehnyt mitään asian eteen.
Olen koko ikäni ollut herkkä ja hajamielinen, työelämä vie kaiken energian.
En tiedä mikä olisi sellainen ala ja työpaikka etten uupuisi yhtään
Et oo ainoo, tuo olis voinu olla kuin mun näppikseltä. Tosin päihteitä en vielä oo saanu lopetettua..En kanssa ymmärrä miten tuntuu että monet vaan liukuu elämässä eteenpäin, tää tuntuu siltää että kun ylität yhden pashakasan niin saat hetken kävellä suoraan mutta sitten tulee vielä korkeempi eteen, miten tässä vois edetä normaalisti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teen vaativaa asiantuntijatyötä yrittäjänä kovalla tuntilaskutuksella. Koska jaksan tehdä ehkä 50 tuntia kuukaudessa, ja yrityksellä on kiinteitä kuluja (vuokra, vakuutus, laitteita yms), on silti vaikeaa selvitä kaikista elämisen kuluista. Jatkuva ulosoton uhka motivoi tekemään edes tämän määrän. Loppuajan tutkin juttuja, mikä auttaa ylläpitämään osaamista, mutta ei tuota rahaa. Vaihtelen usein omasta projektista toiseen ja teen asiakasjuttuja pitkin hampain. Jotenkin näin pärjää päivästä toiseen ja elättää itsensä, mutta perhe, jaksaminen ja rahatilanne stressaa koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Teen vaativaa asiantuntijatyötä yrittäjänä kovalla tuntilaskutuksella. Koska jaksan tehdä ehkä 50 tuntia kuukaudessa, ja yrityksellä on kiinteitä kuluja (vuokra, vakuutus, laitteita yms), on silti vaikeaa selvitä kaikista elämisen kuluista. Jatkuva ulosoton uhka motivoi tekemään edes tämän määrän. Loppuajan tutkin juttuja, mikä auttaa ylläpitämään osaamista, mutta ei tuota rahaa. Vaihtelen usein omasta projektista toiseen ja teen asiakasjuttuja pitkin hampain. Jotenkin näin pärjää päivästä toiseen ja elättää itsensä, mutta perhe, jaksaminen ja rahatilanne stressaa koko ajan.
Melkein pahempi jos ei ole jatkuvaa ulosoton uhkaa. Silloin jos ei ole mitään ulkoista mikä pakottaa tekemään mitään. Paitsi sitten ehkä muutaman kuukauden päästä. Se on liian kaukainen uhka vaikuttaakseen positiivisesti. Edellisenä päivänä ehkä alkaa tapahtua jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, samastun osittain kirjoittamaasi ja ajatuksissasi on paljon tuttua. Minulla tähän liittyy huimaava tunne kaiken liiallisuudesta, en osaa paremmin sitä sanoa, usein ihan mykistyn ja vähän lamaannunkin sen edessä miten kaikkea on maailmassa liikaa ja miten älyttömältä tuntuu että ihmiset tekevät ja rakentavat ja kannattelevat päivästä toiseen kaiken. Se on uuvuttava tunne ja juuri tunne, ei mitään rationaalista.
Itse arvelen että minulla on kohtuu paljon autismin piirteitä, tai näin olen aina ajatellut ja onpa minulle siitä vihjattukin. Olen aina jossain määrin "alisuoriutunut" jos nyt näin haluaa ilmaista. Kuitenkin olen onnistunut hankkimaan yliopistotutkinnon, perheen ja vakityön joka tosin ei ole alaani vaan "matalampitasoinen" työ. Olen just se tyyppi joka saa täydet tentistä, mutta kamppailee käytännön työelämässä pitkälti myös itseluottamuksen puutteenkin takia. En tiedä riittäisivätkö piirteeni diagnoosiin saakka enkä aio sellaista kuitenkaan hakea, koska näin nelikymppisenä olen saavuttanut aika hyvän tasapainon.
Minulle avain on ollut sopiva vakaus ja asioiden karsiminen arjesta, toisaalta taas riittävän vaihtelun saaminen vaikka vapaa-aikaan, etten tylsisty koska sekin on myrkkyä. Tuntuu kuin olisin oikukas kone, joka tarvitsee juuri sopivan määrän oikeanlaista lataamista ja kalibrointia ja sopivasti, ei liikaa oiekanlaista kulutusta... sitten rullaa kyllä kivasti, mutta elämää olen joutunut opettelemaan sen muutaman kymmenen vuotta tähän päästäkseni. Ja tähän opetteluun ja virittämiseen on leijonanosa kapasitettiani kulunutkin, esimerkiksi akateemisten saavutusten sijaan.
Vähän avoimeksi jää silti kysymys trauman vaikutuksesta, omakaan lapsuus ei ole ollut täysin helppo, tosin ehkä kyse enemmän kompleksisesta traumasta tai sen ja nepsypiirteiden yhdistelmästä tai sitten vain nepsypiirteistä. Jos asiaa lähtisin selvittelemään, siinä varmaan olisi oma lähtökohtani. Mutta en lähde koska olen saavuttanut rauhan ja vähän ylpeäkin, että "ihan ite". Tietty oikeasti esim. ymmärtävä puoliso on tässä välttämätön..
Voisikohan sinullekin toimia lähestymistapa, jossa antaisit ominaisuuksillesi tilaa ja rakentaisit elämääsi hiljalleen sellaiseksi, ettei se ole sinulle liiallista. Ja lisäksi hakeutuminen esim. nepsytutkimuksiin, koska ammattiavun kautta se rauha elämään ehkä löytyisi vähän helpommalla kuin vuosikymmenten itseopiskelulla.
Olen 100 % varma, että olet yrittänyt kovaa ja ollut uskomattoman sinnikäs. Et varmasti ole laiska. Toivotan sulle kaikkea hyvää.
Jos saisin nyt heti rahaa tämän päivän työstä, paiskisin täysillä koko viikon ja makselisin velat pois. Koska sen sijaan saan lähettää laskun vasta kuunvaihteessa, ja maksuaikaa vielä kuukausi päälle, en jaksa tehdä nyt mitään muuta kuin harmitella, etten paiskinut täysillä pari kuukautta sitten. Tiedän että tämä jatkuu aina, näin ei kannattaisi tehdä, mutten voi sille mitään että aivojen mielestä olisi parempi lähteä lenkille tai vaikka hypätä ikkunasta jos on yhtään mahdollista olla tekemättä jotain tylsää juuri nyt. Kun yrittää, tulee paniikinomainen tunne, pakko päästä ulos. Keskittymiskyky vain katoaa jonnekin. Ainoa lääke on varma tieto, että ellei tee töitä nyt, jokin tärkeä lasku jäisi maksamatta tai asiakkaan deadline menee ohi ja sopimus on vaarassa. Paniikissa saa ratkottua erittäin mutkikkaitakin juttuja äärimmäisellä huolella. Kun työn saa alulle, sitä voisi tehdä miten kauan vain, mutta mikä vain pieni keskeytys, vaikka puhelinsoitto, aloittaa taistelun alusta. Usein päivän työt päättyvät siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei kiitos kaikille teille kommentoineille! Ei-aloittaja täällä mutta helpotti nähdä että teitä on muitakin :) Mulle on myös tuttua tuo ajatus kuin ylläolevalla että kaikkea on maailmassa liikaa ja meinaa tulla ähky kun ajattelee kaikkea mitä maailmassa on :D Olen saanut perheen ja se on minulle tärkeintä, työelämässä olen useamman kerran uupunut. Kamppailen rutiinien ja hyvän elämänrytmin löytämisen kanssa, niin että en uuvu mutta en myöskään tylsisty. Olen tällä hetkellä sairaslomalla ja mietin mitä uskaltaisin seuraavaksi työrintamalla yrittää, että en enää uupuisi. Minulla on ad(h)d-diagnoosi, mutta kylläkin myös traumataustaa, joten oireet osittain menee päällekkäin. Kieltämättä välillä miettinyt autismin mahdollisuutta, mutta katsotaan nyt ensin mitä apua trauman hoito ajallaan tuo.
Vierailija kirjoitti:
"Uhriudun nyt, tiedän."
:D Ei vaan sanot noin koska luulet saavasi sillä hyväksyntää. Jos tajuaisit kunnolla millä tasolla uhriutumisesi on, tekisit jotain uhrin rooliin jumahtamiselle. Sitä voi lässyttää loputtomiin mutta konkreettiset teot on ne joilla elämä oikeasti muuttuu.
Tämä on saanut paljon alapeukkuja. Mutta faktuaalisesti se on totta. Pitää vain tehdä järkeviä konkreettisia tekoja ja jättää tunteminen ja ylenpalttinen miettiminen vähemmälle. Miten se tapahtuu, se on eri asia.
Alue: Aihe vapaa
Miten niin helppo? Ei se ole mikään kovin helppo. Todella laajat tutkimukset eikä kukaan siihen selvitykseen ihan muuten vain lähde ellei oikeasti tarvitse apua.