Anoppi hoitaa mieheni siskon lapsia PALJON enemmän kuin meidän - kenen "ongelma" tämä on?

mutta tiedän, että miehen sisko valittaa äidilleen päivittäin elämästään, ja pyytää apua. Joten ei ole anopin vika, vaan tytär on aika röyhkeä vaatimaan. Tietysti välillisesti anopin vika, kun kasvatuksessa on tullut pieni ongelma...

Jos ette itse tarvitse enempää hoitoa niin en näe siinä ongelmaa. Itse olen kotona lasten kanssa ja siskoni lapset ovat usein mummolla hoidossa, mutta asia ei vaivaa koska me emme tarvitse sitä hoitoa. Ja uskon että kun menen töihin saamme hoitoapua jos tarvitsemme.

anoppisi selvästi tykkää lapsista kun itsekin kutsuu yökylään.

Ja vaikka sinä et kehtaakaan pyydellä, ei se silti tarkoita sitä etteikö anoppisi voisi viihtyä niiden lasten kanssa ihan mielellään.

Itse kävin lapsena isovanhemmilla usean kerran viikossa samoin he kävivät meillä kylässä.

Jotkut vanhukset eivät tykkää olla yksin (tai keskenään).

on tosiaankin teidän. Jos nimittäin olette niin idiootteja, että haluaisitte lapset lykätä hoitoon vain siksi että menisi tasan, olette töysin epäkypsiä vanhemmiksi. Mitä helvetin väliä sillä on paljonko jonkun muun lapset siellä ovat??

Ymmärsinkö oikein; saatte lastenhoitoapua kerran kuussa ja lapsia kutsutaan joskus yökylään. Mutta sua vituttaa kun miehensiskon lapset on enemmän? Ap, kasva henkisesti. Ongelma on sun korvien välissä.

On turha valittaa, ettei anoppi hoida lapsianne useammin, jos ette itse pyydä. Jos et kehtaa useammin pyytää apua, on ihan mahdollista että anoppi ajattelee teidän haluavan pitää vähän välimatkaa häneen.



Omalla äidilläni on juuri tuo tilanne, että miniä ei pyydä lapsia hoitamaan kuin ihan pari kertaa vuodessa, ja valittaa sitten siitä kun mummo on minun ja siskoni perheessä paljon useammin. Äitini menisi, jos pyydettäisiin mutta ei halua tuppautua. Minä ja siskoni tiedämme, että mummo kyllä osaa sanoa ei, jos ei jaksa tai ehdi lapsia ottamaan hoitoon tai meille tulemaan.



Joten jos tuntuu että tilanne on epäreilu, voit mielestäni puhua asiasta anopillesi ystävälliseen sävyyn, ei syyttäen (" et ikinä ole meillä" ) vaan rakentavasti (" toivoisimme että olisit meillä useammin, mutta en uskalla pyytää kun en tiedä, kehtaatko kieltäytyä jos et jaksa tai ehdi"),



Asioilla on tapana selvitä puhumalla!

Valitettavasti nämä miniät on alussa niiiiin kaikkitietäviä, etteivät halua miehensä äitiä (eli anoppia) millään lailla perheen elämään mukaan. Sitten, kun se keuliminen vähän rauhoittuu ja tarvitsisi lastenhoitajaa, niin anoppipa ei olekaan kiinnittynyt poikansa lapsiin sillä lailla kuin tyttärensä lapsiin, joiden elämässä on SAANUT olla mukana ensimetreiltä saakka. Eli opetukseni teille, arvon miniät, antakaa anoppinne olla alusta alkaen mukana lastenne elämässä! Ei se ole mitään teiltä pois, vaan päinvastoin.

koska on noi törkeän epätasapuolinen paska. Noin inhottavan isoäidin hautajaisetkin jätetään väliin.



Isoäitien elämän ainoa tehtävä on hoitaa lapsenlapsia! Miten anopit ei sitä ymmärrä?

Tosin sillä erotuksella, että miehen siskolla ei todellakaan ole ketään muuta, jota pyytää avuksi. Anoppi siis hoitaa lapsia viikottain joitakin tunteja, joka kuukausi ainakin yhden viikonlopun kokonaan.



Meidän lapsia on hoitanut nyt vuoden aikana neljä kertaa joitakin tunteja kerralla sekä toista lasta nyt sairauden aikana kahtena päivänä reilut 8 tuntia.



Olen ihan tyytyväinen tilanteeseen, koska saamme pyydettäessä apua, ja anoppi aina joskus esikoista pyytelee yökyläänkin (ei tosin viime vuonna kuin kerran). Tosin joskus harmittaa, kun esim. miehen siskon lapset ovat siellä usein arkipäiviäkin, jotta ei tarvitse aina olla hoidossa, mutta meidän pieni 2-vuotias (juuri syksyllä hoidon aloittanut) ei saanut tulla edes isomman sairauden ajaksi. Anopilla ei periaatteessa ole jaksamisongelmia, on energinen ja terve ja aktiivinen, mutta en oikein keksi muutakaan syytä kuin jaksaminen, kun pienintä ei oteta, vaikka isoimmat lapset saavat lähes viikottain lomaa hoidosta. Mikään hankala lapsi tuo meidän 2-vuotias ei ole, ihan anoppikin sen myöntänyt, mutta ovathan isommat nyt toki helpompia, kun ovat omatoimisia.



Anoppi viettää muutenkin aikaa tyttärensä perheen kanssa, käy ahkerasti kylässä, matkustaa heidän kanssaan jne. Meidän kanssa ei oikein jaksa. Asumme 40 km päässä, kun tytär asuu 20 km päässä, joten välimatkakin varmasti vaikuttaa (vaikka molempiiin siis ajaa autolla).



Ei tule mieleenkään vaatia anopilta enempää. Hän itse tietää jaksamisensa, ja jos ei itse osaa olla tasapuolisempi, en minäkään voi sitä vaatia. Ainoastaan silloin tulen ärähtämään, jos epäreiluus satuttaa lapsiani, eli siis he itse sen huomaavat ja sitä ihmettelevät. Muuten olen hiljaa kuin simpukka. Jotkut äidit ja tyttäret ovat vain läheisempiä ja anoppi itse suosii muutenkin tyttöjä (meillä vain poikia) ja pitää tragediana, kun meillä on vain niitä poikia. Mieheni on tätä joskus ihmetellyt, mutta ei oikein osaa ärähtää äidilleen, kun ei ymmärrä asiaa. Miten voi käsitellä sen, että on omalle äidilleen täysin toisarvoinen tyttäreen verrattuna ja että pojan lapset ovat miehen äidille aivan toisarvoisia tyttären lapsiin verrattuna? On se sen verran rankkaa, että parempi kun ei sitä mieti toistaiseksi. Näillä eväillä mennään.

Mun äiti hoitaa meidän nuorempaa jokainen arkipäivä, kun olen koulussa. Aivan käsittämätön apu meille taloudellisesti jo pelkästään, kun ei tuputtamallakaan huoli latin latia ja saan silti kotihoidontuet 2-vuotiaasta. Lisäksi tietää, että hyvin hoitavat yhdessä isän kanssa ja parempihan se mummu on kuin vieraalla. Mummulla saa syliä, hellää nukutusta, pitkiä sylittelyjä päiväunien jälkeen jne.



Veljen vaimo aloitti tuon "keulimisen" heti alkuunsa. Teki kaikkensa tehdäkseen selväksi vanhemmillemme, etteivät he kuulu heidän elämään. Jouluna ei viitsitty edes käydä, ei äiteinpäivänä tai koskaan. Aina oli tuo vaimo tai silloinen tyttöystävä keksinyt muuta ohjelmaa, vaikka asuvat lähellä. Täydellistä dissausta ilman yhtään järkevää syytä muuta kuin joku ikiaikainen tarve näyttää anopille paikkansa arvojärjestyksessä. Kun saivat lapsen, mun vanhemmat ei saaneet mennä edes katsomaan ekaan kuukauteen, kun käly oli NIIN väsynyt, vaikka kälyn omat vanhemmat punkkasi päiviä, kun tulivat toiselta puolen Suomea. Kun vauva kasvoi, niin havahtuivat, että olispa se kiva, kun olisi lähellä luotettava ja ilmainen hoitopaikka. No, varmaan nyt urputtaa jossain, miksi meidän lapsi on äidillä ja isällä hoidossa, ja miksi heidän lapsi on päiväkodissa. Aika nyreää kommenttia tulee... Tekisi mieli kysyä, että kuinka monta vuotta loukkasit ja nöyryytit, suljit appivanhempasi lapsesi elämästä pois sadistisesti nauttien. Nyt ihmettelet, kun he ovatkin niin läheisiä mun lasten kanssa. Tottakai tykkäävät veljen lapsista, mutta ovat vieraita, pelkäävät olla lasten kanssa, etteivät vaan tee mitään virhettä (joka johtaa heti rangaistukseen -> ei saa tavata) ja ovat sydänjuuriaan loukkaantuneet niistä kerroista, kun olivat tehneet ruuat jouluna, odottivat pöytä höyryten ja veli vaimoineen ei vaivautunut edes ilmoittamaan, etteivät tulekaan.

Minä olen sen kanssa, kenen huvittaa, eikä suomalaisen tartte tehdä tiliä edes viranomaisille tai veemäisille pikkuhordeille, jotka vinkuu ipanoineen jossain huitsinnevadassa. Kyllä minä saan ihan itse valita kenen lapsia hoidan, siinä on ihan turha muiden tulla nyrpistelemään. Viekää penskanne adoptioon, jos ette pärjää.

Meillä on sellainen tilanne, että anoppi hoitaa miehen siskon lapsia (5+8) loma-aikoina aina (siis kesällä esim. kuukauden joka arkipäivä), samoin joulu- ja hiihtolomalla. Lisäksi satunnaisesti vkonloppuisin tms.



Meidän lasta (1v) anoppi ei ole koskaan hoitanut tai edes "hoitanut". Siis ei ole koskaan vaihtanut vaippoja, syöttänyt, mennyt ulos hänen kanssaan tai muutenkaan tehnyt mitään. Ottaa vierailulla syliin kuvaa varten, vähän "lepertelee" ja sitten palaa juttelemaan häntä itseään kiinnostavista asioista.



Sellaista se on. En ole pyytänyt anoppia koskaan hoitamaan lasta, koska hän osoittaa lastani kohtaan niin vähän kiinnostusta muutenkin. En usko, että hän olisi hyvä hoitaja. Käytännössä täysin ventovieras lapselleni ja ihan omasta aloitteestaan.. minkäs minä sille voin, jos ei kiinnosta

tuon teet itsellesi ongelmaksi...

on miehesi sisko äiti.. yleensä äideille on helpompaa olla oman tyttären kanssa kuin ns. vieraan naisen kanssa.



missä oma äitisi on?

Mä säälin sitä lasta niin paljon, että toivon lapselle edes jotain normaalia elämää, jota molemmat mummot antavat lapselle. Lapselle jopa toivon, että mummot jaksavat hoitaa lasta mahdollisimman paljon.



Anoppi auttaa kyllä meitäkin tarvittaessa, mutta enemmän omasta halustaan. Anoppi on kyllä aikanaan auttanut meitäkin, mutta pärjätään hyvin itsekin ja sitä aina anopille sanonkin. Toivon vilpittömästi, että hoitaa tuota yhtä lapsenlastaan meidän lasten sijaan. Mun vanhemmat asuvat kaukana, mutta auttavat tarvittaessa ja usein ihan väkisin haluavat lapsia kylään.

Ketään muuta ei järjestely tunnu haittaavan.



Entä jos jatkossakin pyytäisit hoitoapua vain tilanteenne mukaan, riippumatta muiden tekemisistä.

Lapset nyt jo kouluikäisiä. Itse olen ollut huono pyytämään apua, miehen sisko ilmeisesti ei. Mummo käy nytkin viikoittain siskon kouluikäisiä lapsia "hoitamassa", meidän lapsia hoiti viimeksi viime kesänä. Nyt hieman haikeudella katselen, kun selvästi näkee ketkä ovat mummolle tärkeitä ja myös miten siskon lapset ovat läheisiä mummon kanssa.



Itse olen huono pyytämään, se on totta, mutta on ollut tilanteita, jossa annettu ymmärtää, että halua hoitamiseen ei ole. Esim. kerran ennen kesää pappa totesi, että he eivät ainakaan voi sitoutua viikoksi joka päivä tulemaan, kun on mökkikin. Ja arvatkaa kenen lapsia on hoidettu viikko ja toinenkin. Me olemme sitten palkanneet ulkopuolista apua.



En tiedä mitä teidän pitäisi tehdä. Mutta huolehtikaa, että sen verran usein lapset ovat hoidossa, että läheiset välit syntyvät.

miehen siskolla ei ole lapsia eikä ehkä koskaan tule olemaankaan. Olen kuitenkin aika varma, että jos hän saisi lapsia anoppi hoitaisi näitä lapsia enemmän kuin poikansa lasta. Tätä kuvaa se, että tällä hetkelläkin anoppi olisi valmis muuttamaan tyttärensä perässä toiselle puolelle Suomea, poikansa perässä ei tätä tekisi.



Myönnän, että tilanne harmittaisi mutta minkä sille voi. Jollain tavalla on myös ymmärretävää, että tytär on äidille poikaa läheisempi (itse kyllä pyrin välttämään tämän tietoisesti oman lapsen kohdalla) ja myös mieheni ja hänen sisarensa luonteissa on eroa. Mieheni ei ole kotoa lähtönsä jälkeen juuri apua pyytänyt (ihan hyvissä väleissä kuitenkin vanhempiensa kanssa on) ja anoppini ei varmasti hurjasti rakasta miniäänsä eli minua. Tyttären mies on enemmän suosiossa vaikka minäkin onneksi appivanhempien kanssa toimeen tulen. Lapsellemme miehen vanhemmat ovat rakkaita ja minusta on hyvä, että hoitavat häntä välillä. Lähinnä siis silloin leikkivät hänen kanssaan kun kyläilemme heillä (olemme useamman päivän kerrallaan) ja pääsemme pariksi tunniksi jonnekin miehen kanssa kahdestaankin kun ovat lapsen kanssa. Tämä on luultavasti kaikille mieleinen järjestely.



Ajattelen niin, että tilanteessasi en tekisi mitään vaan yrittäisin niellä harmini enkä ainakaan mainostaisi asiaa lapsille, jottei heille jäisi jotenkin ajatus, että mummo rakastaa heitä vähemmän kuin serkkujaan. Ainoa mitä ajattelen, että voisitte ehkä tehdä olisi esim. pyytää vaikka kerran tai pari vuodessa ilta- tai yöhoitoa. Mitään vastaavia määriä en kuitenkaan lähtisi pyytämään kun miehesi sisar ilmeisesti heitä hoitoapuna käyttää.



Lähtökohtaisesti en itse missään tapauksessa veisi tuon ikäisiä lapsia esim. kerran kuussa yökylään jollei tilanteemme jotenkin radikaalisti heikentyisi esimerkiksi niin, että me vanhemmat sairastuisimme vakavasti tai joutuisimme työskentelemään viikonloppuisin. Muuten tuon ikäiset mielestäni yökyläilevät ehkä max. pari kertaa vuodessa, toki itse sitä toivoessaan vähän useamminkin voisivat. Oma 2,5 vuotiaani ei ole vielä koskaan ollut yöhoidossa joten olen ehkä turhankin varovainen yöhoitoon jättämisessä, kerran ovat isovanhmmat (omat vanhempani) hänet nukuttaneet. Mieheni kanssa tulimme yöllä kotiin. Enkä tällä viimeisellä halunnut moralisoida, on toki monia tapoja elää, itse vain ajattelen näin.

miehen sisko saa kaiken avun kahden poikansa kanssa. Me asutaan jopa lähempänä, mutta anopin mielestä liian kaukana. Koko ajan valittaa kuin on väsynyt ja kiire koko ajan kun hoitaa tyttärensä lapsia. Niinpä en ole sitten viitsinyt pyytää meille yhtä lasta hoitamaan, kun ei meillä muutenkaan he kyläile vaikka pyydetty on sillä "Asutaan liian kaukana ja on kiire". Meidät yleensä kutsutaan kylään vain yleisinä juhlapäivinä leikkimään hyvin toimeen tulevaa sukua ja arki ja viikonloput on pyhitetty tyttären poikien viihdyttämiseen ja hoitamiseen. Ja sitten kun nähdään niin silloin puhutaan tyttären pojista.



Olen jo luovuttanut. Kyllä minä lapseni pystyn hoitamaan. Olen vaan lapseni puolesta surullinen, kun minulla ei ole tarjota hänelle isovanhempia ja nyt isänsäkään isovanhemmat eivät hänelle aikaansa juuri suo.



Alkaa myös tuo liitto miehen kanssa natisemaan kun ei ole turvaverkkoa tällä paikkakunnalla ja kyllä sitä vähän nakertaa myös hänen vanhempiensa käyttäytyminen. Anoppiin pyrin pitämään asialliset välit kaikesta huolimatta niin kauan kuin vain pystyn. Jätän omat ajatukseni sanomatta ja myöntelen, kuin rankkaa hänellä on, niin hyvin menee..



Kunpa ne, ketkä apua saavat, osaisivat arvostaa saamaansa apua, eikä pitää sitä itsestäänselvyytenä.

Anoppi hoitaa mieheni siskon lapsia PALJON enemmän kuin meidän - kenen "ongelma" tämä on?

sinun ongelmasi. Vain tilastosta kumpuava, määrällinen ongelma. Ei siis konkreettinen tai elämään vaikuttava ongelma.

Jos ette tarvitse enempää apua, älä sitä enempää pyydä. Ei ole tarpeen tai olennaista, että lapset ovat isovanhemmillaan saman verran.