Miksi nykyään kilpaillaan siitä, kuka ehtii hakea lapsen aikaisin päiväkodista?
Vien lapseni päiväkotiin yleensä noin 8.45-9 välisenä aikana ja hän saa syödä kotona rauhassa aamupalan samalla kun aloittelen omia töitäni. Haen lapsen 16.30-16.45 välisenä aikana, jolloin ehtii vielä rauhassa vaihtamaan kuulumiset päiväkodin henkilökunnan kanssa. Tällä palstalla ja tosielämässäkin jatkuvasti kauhistellaan, että voi niitä raukkoja, jotka ovat hoidossa vielä 16 jälkeen ja oikein kilpaillaan, kuka ehtii hakemaan lapsen aikaisin, mielellään jo ennen kolmea. Kuitenkaan kukaan ei kauhistele, kun osa lapsista viedään päiväkotiin 7.00 tai jopa aiemminkin. Nuo klo 7 tai aikaisemmin hoitoon viedyt lapset kuitenkin viettävät päiväkodissa tuntimääräisesti suunnilleen saman ajan kuin se klo 9 viety lapsi, joka haetaan 16.30 jälkeen.
Lisäksi tuntuu olevan oletus, että etätyöläiset pystyvät hakemaan lapsen aina aikaisin. Teen töitä pääsääntöisesti etänä, mutta työ sisältää paljon asiakastapaamisia puhelimitse ja kokouksia, jotka saattavat alkaa esimerkiksi 15.00 ja kestää sinne neljään eikä siihen voi ottaa lasta pyörimään ja metelöimään. Puolison työaika työpaikalla päättyy klo 17.
Onko tämä ollut aina tälläistä, että kilpajuostaan päiväkodille ja paras vanhempi on se, joka ehtii ensimmäisenä hakemaan lapsensa?
Kommentit (27)
Tottakai se on luokkaeroja korostava asia, että kuka voi tehdä lyhyttä päivää ja kuka ei.
Vierailija kirjoitti:
Jos haette lapsen sulkuajan jälkeen niin teidän pitää keskustella johtajan kanssa, onko se hakuaika edes mahdollinen. Se pitää erikseen sopia. Muuten haku vähän ennen 17, että ehditte hakea repun ja vaihtaa kuulumiset. Jos haette varatun hakuajan sisällä, asian pitäisi olla kunnossa.
Liittyy tähän miten? Päiväkoti on avoinna klo 17 saakka, olen viimeistään 16.45 aina lasta hakemassa.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai se on luokkaeroja korostava asia, että kuka voi tehdä lyhyttä päivää ja kuka ei.
Eihän se klo 7 tuotu lapsi, joka haetaan klo 15, ole siellä sen lyhyempää päivää, kuin se joka viedään klo 9 ja haetaan 16.30.
Sitä se oli kun meidänkin lapset oli pieniä, itse menimme molemmat töihin aina vasta yhdeksän seutuun. Muut menivät seitsemään. Hatutti koko päiväkodista hakeminen kun aina meidän lapsi oli viimeisenä, melkein kaikki muut olivat hakeneet jopa 2 tuntia aikaisemmin - en ymmärrä miten kun tekivät kuitenkin 8h päivää? Ihan kuin moni olisi tehnyt jotain 7 tunnin päivä max.

ja luojan kiitos lapset ovat nyt yhtä lukuunottamatta aikuisia, en enää ikinä halua mennä päiväkodille edes isovanhemman roolissa. niin tarpeekseni siitä sain.
Mä en tiedä missä ne muut ovat töissä, kun ehtivät hakemaan omansa jo kolmen aikaan. Ovatko kaikki muut joustavissa asiantuntijatöissä kun ehtivät sinne ns kesken päivän? Itse olin hakemassa noin 16:20 ja lapsi oli usein ihan viimeisiä.
Kyllä ne iltapäivät päiväkodissa on kaikkein raskaimpia. Lapset sekä henkilökunta alkaa olla siinä kohtaa jo kuitti päivästä, jonka lisäksi suhdeluvut ei enää ole kohdillaan, aamuvuoron lähtiessä kotiin.
Itse lyhensin työpäivää, kun lapset oli päiväkodissa. Vein aamupalalle klo 8 ja hain kolmeen mennessä. Kyllä minusta ihan itsestäkin oli mukavaa hakea lapset aina aikaisin, sitten saatiin viettää rauhassa aikaa yhdessä päiväkodin jälkeen.
Kyllä minua sekä äitinä että hoitajana säälittää ne lapset, jotka on päiväkodissa vielä neljän jälkeen. Kyllähän sen lapsen väsymyksen ja ikävän kotiin näkee. Ja väsymys usein näkyy myös siinä että lapsi on ylikierroksilla, jolloin vanhempi saattaa ajatella että sehän viihtyy kun juoksee ja leikkii täällä vielä hulluna. Joten hakevat vieläkin myöhemmin. Huh huh.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai se on luokkaeroja korostava asia, että kuka voi tehdä lyhyttä päivää ja kuka ei.
No jos sillä halutaan jotain omaa sosioekonomista asemaa korostaa niin oudolta kuulostaa, koska monet hyväpalkkaisissa ja vaativissa ammateissa työskentelevät juuri joutuvat tekemään pitkää päivää, esimerkiksi lääkärit ja juristit.
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä missä ne muut ovat töissä, kun ehtivät hakemaan omansa jo kolmen aikaan. Ovatko kaikki muut joustavissa asiantuntijatöissä kun ehtivät sinne ns kesken päivän? Itse olin hakemassa noin 16:20 ja lapsi oli usein ihan viimeisiä.
No itse olin ihan hoitotyössä. Pyysin osittaista työaikaa, sitä voi saada esim. alle 3-vuotiaan vanhempi, 1 ja 2 -luokkalaisen vanhempi (jos on isosisarus perheessä) tai ihan vaan sosiaalisin tai terveydellisin perustein.
Etätyöt mahdollistavat lyhyemmän päivän siinä mielessä, että lapsen pääsee hakemaan heti työpäivän päätyttyä, eikä tarvitse huomioida työmatkaa. Itse olen etätyöpäivän jälkeen päiväkodilla 10 minuuttia sen jälkeen, kun läppärin kansi on suljettu. Toimistolta tullessa menisi sen jälkeen lähemmäs tunti, riippuen siitä miten julkiset menevät.
Oman lapsen päiväkodissa moni hakee lapset 16-16:30. Moni tekee etätyötä ja ne joilla se ei ole mahdollista lomittavat vanhempien työaikaa niin, että toinen tekee 9-17 ja toinen 7-15. Siten päivät eivät veny. Mutta kaikilla se ei tietenkään ole mahdollista. Päiväkoti on auki klo 17 asti.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne iltapäivät päiväkodissa on kaikkein raskaimpia. Lapset sekä henkilökunta alkaa olla siinä kohtaa jo kuitti päivästä, jonka lisäksi suhdeluvut ei enää ole kohdillaan, aamuvuoron lähtiessä kotiin.
Itse lyhensin työpäivää, kun lapset oli päiväkodissa. Vein aamupalalle klo 8 ja hain kolmeen mennessä. Kyllä minusta ihan itsestäkin oli mukavaa hakea lapset aina aikaisin, sitten saatiin viettää rauhassa aikaa yhdessä päiväkodin jälkeen.
Kyllä minua sekä äitinä että hoitajana säälittää ne lapset, jotka on päiväkodissa vielä neljän jälkeen. Kyllähän sen lapsen väsymyksen ja ikävän kotiin näkee. Ja väsymys usein näkyy myös siinä että lapsi on ylikierroksilla, jolloin vanhempi saattaa ajatella että sehän viihtyy kun juoksee ja leikkii täällä vielä hulluna. Joten hakevat vieläkin myöhemmin. Huh huh.
Mun mielestä taas tuntuisi karulta, jos pitäisi aina viedä lapsi joskus 7.30 hoitoon, kun hän tykkää usein nukkuakin kahdeksaan saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai se on luokkaeroja korostava asia, että kuka voi tehdä lyhyttä päivää ja kuka ei.
Eihän se klo 7 tuotu lapsi, joka haetaan klo 15, ole siellä sen lyhyempää päivää, kuin se joka viedään klo 9 ja haetaan 16.30.
Ei kukaan näe koska viet lapsesi. Tyypillisesti ovat aamulla sisällä ja vanhemmat ei näe muuta lapsiryhmää. Illalla lapset ovat pihalla ja kaikki näkevät koska joku haetaan.
Lisäksi aamuvirkkuuden ja kunnollisuuden välillä elää vieläkin vahva mielleyhtymä.
Mutta aina voi miettiä kuka sen "kilpailun" oikeasti luo. Ja onko siihen pakko ottaa osaa?
Ja btw, vuorohoidossa ne iltavuorot 17-22 olivat aika lunkkeja. Pienehkö porukka ja koko rakennus käytössä. Rauhallista ja voi puuhata mitä mieli tekee. Ei tarvinnut vuorotella tiloja muiden kanssa tai kiirehtiä minnekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä missä ne muut ovat töissä, kun ehtivät hakemaan omansa jo kolmen aikaan. Ovatko kaikki muut joustavissa asiantuntijatöissä kun ehtivät sinne ns kesken päivän? Itse olin hakemassa noin 16:20 ja lapsi oli usein ihan viimeisiä.
No itse olin ihan hoitotyössä. Pyysin osittaista työaikaa, sitä voi saada esim. alle 3-vuotiaan vanhempi, 1 ja 2 -luokkalaisen vanhempi (jos on isosisarus perheessä) tai ihan vaan sosiaalisin tai terveydellisin perustein.
Tuon osittaisen työajan voi mun käsityksen mukaan saada, vaikka lapsi on yli 3v. Silloin ei enää vaan saa sitä Kelan etuutta. Itse tein vielä lapsen ollessa yli 3v, mutta kun asumiskulut uuden asunnon myötä nousivat, oli pakko aloittaa täysi työaika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne iltapäivät päiväkodissa on kaikkein raskaimpia. Lapset sekä henkilökunta alkaa olla siinä kohtaa jo kuitti päivästä, jonka lisäksi suhdeluvut ei enää ole kohdillaan, aamuvuoron lähtiessä kotiin.
Itse lyhensin työpäivää, kun lapset oli päiväkodissa. Vein aamupalalle klo 8 ja hain kolmeen mennessä. Kyllä minusta ihan itsestäkin oli mukavaa hakea lapset aina aikaisin, sitten saatiin viettää rauhassa aikaa yhdessä päiväkodin jälkeen.
Kyllä minua sekä äitinä että hoitajana säälittää ne lapset, jotka on päiväkodissa vielä neljän jälkeen. Kyllähän sen lapsen väsymyksen ja ikävän kotiin näkee. Ja väsymys usein näkyy myös siinä että lapsi on ylikierroksilla, jolloin vanhempi saattaa ajatella että sehän viihtyy kun juoksee ja leikkii täällä vielä hulluna. Joten hakevat vieläkin myöhemmin. Huh huh.Mun mielestä taas tuntuisi karulta, jos pitäisi aina viedä lapsi joskus 7.30 hoitoon, kun hän tykkää usein nukkuakin kahdeksaan saakka.
Ei se silti muuta päiväkodin iltapäiviä mihinkään. Ne on äänekkäitä, levottomia, väsyneitä, vähän aikuisia ja paljon lapsia. Harva meistä on missään muuallakaan työssä tms. tehokkaimmillaan klo 14-17. Kyllä ne on ne päivän raskaimmat työskentelytunnit kognitiivisesti. Kaikki odottaa kotiinpääsyä. Sama näkyy lapsissa ja aikuisissa.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai se on luokkaeroja korostava asia, että kuka voi tehdä lyhyttä päivää ja kuka ei.
Niin mutta eikö tärkeästä virassa olevat ole juuri niitä jotka ei pääse työpaikalta lähtemään ennen klo 17?
TJ hakee klo 17 ja sh klo 16 ellei iltavuoro?
Ainakin ennen oli niin, että ei ylemmissä toimistohommissa vietetty yleensä 7-15 työpäiviä,
vaan myöhäisempää.
Tietenkin positiivista oli se, että on liukuva työaika eli oman tilanteen mukaan pystyi säätelemään
Ja en siis ollut ylemmissä toimistohommissa, mutta oli muutama vuosi liukuva työaika.
Paljon parempi kun kiinteä 8-16.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne iltapäivät päiväkodissa on kaikkein raskaimpia. Lapset sekä henkilökunta alkaa olla siinä kohtaa jo kuitti päivästä, jonka lisäksi suhdeluvut ei enää ole kohdillaan, aamuvuoron lähtiessä kotiin.
Itse lyhensin työpäivää, kun lapset oli päiväkodissa. Vein aamupalalle klo 8 ja hain kolmeen mennessä. Kyllä minusta ihan itsestäkin oli mukavaa hakea lapset aina aikaisin, sitten saatiin viettää rauhassa aikaa yhdessä päiväkodin jälkeen.
Kyllä minua sekä äitinä että hoitajana säälittää ne lapset, jotka on päiväkodissa vielä neljän jälkeen. Kyllähän sen lapsen väsymyksen ja ikävän kotiin näkee. Ja väsymys usein näkyy myös siinä että lapsi on ylikierroksilla, jolloin vanhempi saattaa ajatella että sehän viihtyy kun juoksee ja leikkii täällä vielä hulluna. Joten hakevat vieläkin myöhemmin. Huh huh.Mun mielestä taas tuntuisi karulta, jos pitäisi aina viedä lapsi joskus 7.30 hoitoon, kun hän tykkää usein nukkuakin kahdeksaan saakka.
Ei se silti muuta päiväkodin iltapäiviä mihinkään. Ne on äänekkäitä, levottomia, väsyneitä, vähän aikuisia ja paljon lapsia. Harva meistä on missään muuallakaan työssä tms. tehokkaimmillaan klo 14-17. Kyllä ne on ne päivän raskaimmat työskentelytunnit kognitiivisesti. Kaikki odottaa kotiinpääsyä. Sama näkyy lapsissa ja aikuisissa.
Totta. Ylipäätänsä koko 8-16 työ pv tai opiskelu onkin erittäin puuduttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Sitä se oli kun meidänkin lapset oli pieniä, itse menimme molemmat töihin aina vasta yhdeksän seutuun. Muut menivät seitsemään. Hatutti koko päiväkodista hakeminen kun aina meidän lapsi oli viimeisenä, melkein kaikki muut olivat hakeneet jopa 2 tuntia aikaisemmin - en ymmärrä miten kun tekivät kuitenkin 8h päivää? Ihan kuin moni olisi tehnyt jotain 7 tunnin päivä max.
Niin mekin joskus tai mies vielä myöhempään eli kymppiin
Yleensä oli kyllä klo 16.45 vielä 3-5 lasta pihalla mut joo suurin osa haettiin ennen 16.15.
Suurin osa siis aloitti työt klo 7-7.30?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai se on luokkaeroja korostava asia, että kuka voi tehdä lyhyttä päivää ja kuka ei.
Niin mutta eikö tärkeästä virassa olevat ole juuri niitä jotka ei pääse työpaikalta lähtemään ennen klo 17?
TJ hakee klo 17 ja sh klo 16 ellei iltavuoro?
Ainakin ennen oli niin, että ei ylemmissä toimistohommissa vietetty yleensä 7-15 työpäiviä,
vaan myöhäisempää.
Tietenkin positiivista oli se, että on liukuva työaika eli oman tilanteen mukaan pystyi säätelemäänJa en siis ollut ylemmissä toimistohommissa, mutta oli muutama vuosi liukuva työaika.
Paljon parempi kun kiinteä 8-16.
Siskoni on lääkäri ja tuskailee, kun on aina viimeisenä hakemassa lasta, kun töissä usein venyy. Eikä mahdollista tehdä etätyötä tietenkään.
Eri
Ja loputon jankkaus tarvi nyt toisenkin ketjun niinkö? xD