Lue keskustelun säännöt.
Väsyttää ystävien kateus ja kitinä huonoista miehistä, kun ovat valinneet huonoja miehiä
30.07.2026 |
Olen aivan kyllästynyt siihen, miten kolme-nelikymppiset ystäväni valittavat, miten huono mies (tai ex-mies, jos ovat jo eronneet) heillä on. Kitistään, miten mies on flegmaattinen, ei jaksa tehdä mitään, on itsekäs, on päihdeongelmaa jne. On siis jo valmiiksi otettu kumppaniksi mies, josta ulkopuolinen näkee kilometrin päähän, että tästä ei hyvä seuraa ja älä ala tuollaisen kanssa olemaan/lapsia tekemään. Sitten ihmettelevät, että miten se päihdeongelmainen jantteri ei olekaan osallistuva ja hyvä isä, vaan jättää kaiken vastuun lasten äidille eikä hoida lapsia edes eron jälkeen kunnolla. Tai ihmetellään, että miten se jännämikko onkin vetävä ja hauska, mutta taas tasainen avioarki ja perhe-elämä ei kiinnosta miestä ollenkaan, mutta muut naiset kiinnostaa senkin edestä. Osa taas on korostanut, miten miehen pitää olla vetävä ja hyväkroppainen - vaikka todellisuudessa ulkonäöllä ei tee perhe-elämän näkökulmasta yhtään mitään. Paras on, että eronneet eivät edes yritä oppia virheestään. Sen sijaan, että etsittäisiin luotettavaa ja hyvää puolisoa, niin kaivataan yhä seikkailua ja jännitystä. Ajatellaan, että siitä toisesta osapuolesta kuoriutuisi hyvä ja kunnollinen isäpuoli sekä jännittävä rakastaja äidille.
Osa on kiukkuisena avautunut minulle siitäkin, miten epäreilua on, että minulla on ns. osallistuva, kunnollinen mies. Miten niin epäreilua? Ihan on ollut tietoinen ratkaisu, että halusin puolisoksi miehen, joka on kunnollinen. En ottanut päihdeongelmaista, enkä halunnut naistenmiestä. En kaivannut jännitystä. Etsin nimenomaan puolisoa, joka on tasainen, tunnollinen, sitoutunut perinteiseen perhe-elämään ja avioliittoon. Joka ei kaipaa jotain seikkailua, vaan nauttii ihan perusarjesta. Sellainen, jollainen itsekin olen. Tällaista miestä sai tovin etsiä, mutta lopulta löytyi. Osa naureskeli tuolloin, miten minulle kelpaa ylipainoinen nörttimies. Minua tuo ei haitannut ollenkaan, vaan miehen sisin merkitsi. Mentiin naimisiin ja saatiin lapsia, mies on ollut hyvä puoliso ja isä. Ei ole lähtenyt vaikeuksien tullessa kävelemään, on seisty toistemme rinnalla. Kummasti ei ole enää naureskeltu, että miten tällainen mies on kelvannut, kun on nähty, mitä avioliitto ja perhe-elämä on.
Kannattaa valita hyvä ja kunnollinen mies, jos kaipaa hyvää puolisoa ja isää lapsille.
Kommentit (115)
Kaverini erosi nelikymppisenä. Kertoi haikailevansa sellaista miestä, kuin minulla on. Yritin nätisti sanoa, että kannattaisi Tinderissä svaipata toisenlaisia miehiä ja kaveri kävikin treffeillä hyvän miehen kanssa (tiesin miehen entuudestaan, oltiin opiskelukavereita). Kaveri kuitenkin totesi lyhyen treffailun jälkeen, että ei voi jatkaa, kun mies on niin kunnollinen, että ei sukat pyöri jalassa ja ei se kemia syty. No ei varmasti syty, jos et anna sille mahdollisuutta ja kuvittelet vain jännisten saavan sukat pyörimään jaloissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kovin monet jaksavat valittaa, miten elämä on heille epäreilu. Sitten kun tarkemmin asiaa kuuntelee, niin ovat itse tehneet huonoja valintoja, eivätkä edes ole yrittäneet niitä korjata.
Naisena kommentoin:
Monet ihmiset antavat aivan liikaa painoarvoa seksuaaliselle kemialle ja voimakkaalle ihastukselle. Todellisuudessa lähes kaikilla se alkuhuuma menee ohi viimeistään muutaman vuoden kuluessa. Kannattaisi siis katsoa kumppanissa muutakin.
Nimimerkillä pidän miestäni vetävänä, mutta ei parisuhde tähän perustu. Ulkonäkö rapistuu, mutta muut asiat pysyvät.
Kieltämättä ystävien miehistä on nähnyt/näkee, ketkä ovat ns. perheenisämateriaalia ja ketkä eivät. Jännä vain, miten osa vaimoista on asialle ihan sokeita. En ole viitsinyt sanoa, että jos olisin sinä, niin en katselisi tuollaista käytöstä hetkeäkään.
Niin. Naiset tekevät valintansa ja elävät sen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurustellessa se jännittävältä tuntuva mies voi olla kiva: seksiä, matkustelua, juhlia jne. Perinteisen perhe-elämän kannalta nämä piirteet eivät välttämättä olekaan eduksi: vaihtelunhaluiselle tasaisen tylsä lapsiarki rutiineineen ja lapsentahtisuuksineen voi olla kamalaa. Vaikka kuinka sanoisi "lapsi syntyy täydentämään meidän elämää ja tulee meidän tapoihin mukaan", ei välttämättä pädetään. Lapsi voikin olla sairas, tarvita paljon rutiineja, matkustelu voi olla vaikeaa. Eikä ne spontaanit seksit, matkat ja juhlat välttämättä onnistu kuten ennen, jos ei ole jaksamista, tukiverkkoja jne.
Vierailija kirjoitti:
Kovin monet jaksavat valittaa, miten elämä on heille epäreilu. Sitten kun tarkemmin asiaa kuuntelee, niin ovat itse tehneet huonoja valintoja, eivätkä edes ole yrittäneet niitä korjata.
Tämä. Oma tuttuni uikutti, miten hirveää on, kun miehellä on h.uumeongelma ja ei siksi voi hoitaa lapsia. Jutellessa selvisi, että mies oli käyttänyt tavaraa jo parin tavatessa yli vuosikymmen sitten. Minusta ei ole mikään yllätys, että tuosta miehestä ei ollut isäksi. Ja ihan oli asia naisella tiedossa, kun suhteeseen alkoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisena kommentoin:
Monet ihmiset antavat aivan liikaa painoarvoa seksuaaliselle kemialle ja voimakkaalle ihastukselle. Todellisuudessa lähes kaikilla se alkuhuuma menee ohi viimeistään muutaman vuoden kuluessa. Kannattaisi siis katsoa kumppanissa muutakin.
Nimimerkillä pidän miestäni vetävänä, mutta ei parisuhde tähän perustu. Ulkonäkö rapistuu, mutta muut asiat pysyvät.
Tämä x 100!
Ulkonäköä ja vetovoimaa katsotaan aivan liikaa. Todellisuus nyt vain on se, että keski-ikäinen ei enää ole parikymppisen hehkeä ja +60 iässä suurin osa on ryppyisiä ja ylipainoisia. Ja harvaa jaksaa se seksi innostaa niin hurjasti, kun takana on vuosikymmeniä yhdessä.
Täällä toinen ylipainoisen miehen vaimo. Sukulaiseni/kaverini ovat piikitelleet miestäni ylipainosta (bmi 33) ja piikittely on jatkunut tähän päivään asti. Minä olen ilolla mieheni kanssa, kun miehellä on muut asiat kunnossa. Hoitaa työnsä, tekee osansa kodin ja jälkikasvun eteen. On uskollinen, hyvä aviomies. Hauska, nokkela ja viisas.
Sitä voi sitten miettiä, että onko se itsekeskeinen ja laiska parempikroppainen mies ollut hyvä valinta puolisoksi ja lasten isäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olen miehenä tästä täysin samasta asiasta maininnut muutamalle naiselle jotka ovat siis lapsuudesta asti ollut hyviä ystäviäni ja sukulaisia niin välit laittoivat poikki. Suhteet kun menivät kuin ennustin (koska kyllä tunnistan miehenä paskat vedättäjäpellet,muka kovisäijät)niin haluttiin olla kavereita taas.
Yksi ystävä yritti jopa lämmitellä minua?! Hyvässä avioliitossa olevaa isää? -miksi en SAANUT sinun kaltaista miestä! Hohhaijaa hei.
Näkee samaa toiseenkin suuntaan. Tosin miesten kohdalla se on sitä, että halutaan mahdollisimman hoikka nainen ja muusta viis. Saa olla luonteeltaan vaikka millainen ääs, mutta kunhan kroppa on kunnossa.
Tekisi mieli sanoa, että lakkaa tuijottamasta niitä kiloja ja olisit mukavan, ystävällisen ja empaattisen, mutta pyöreämmän naisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen ylipainoisen miehen vaimo. Sukulaiseni/kaverini ovat piikitelleet miestäni ylipainosta (bmi 33) ja piikittely on jatkunut tähän päivään asti. Minä olen ilolla mieheni kanssa, kun miehellä on muut asiat kunnossa. Hoitaa työnsä, tekee osansa kodin ja jälkikasvun eteen. On uskollinen, hyvä aviomies. Hauska, nokkela ja viisas.
Sitä voi sitten miettiä, että onko se itsekeskeinen ja laiska parempikroppainen mies ollut hyvä valinta puolisoksi ja lasten isäksi.
Minun miehelläni on sikspäk, ja siitä huolimatta hän on kiltti, rakastava, tunnollinen ja välittävä kumppani.
Ei ole pakko tyytyä läskiin; ylipaino itsessään ei tee kenestäkään toista parempaa puolisoa. Myös hyvännäköinen ihminen voi olla ihana elämäntoveri.
Vierailija kirjoitti:
Kaverini erosi nelikymppisenä. Kertoi haikailevansa sellaista miestä, kuin minulla on. Yritin nätisti sanoa, että kannattaisi Tinderissä svaipata toisenlaisia miehiä ja kaveri kävikin treffeillä hyvän miehen kanssa (tiesin miehen entuudestaan, oltiin opiskelukavereita). Kaveri kuitenkin totesi lyhyen treffailun jälkeen, että ei voi jatkaa, kun mies on niin kunnollinen, että ei sukat pyöri jalassa ja ei se kemia syty. No ei varmasti syty, jos et anna sille mahdollisuutta ja kuvittelet vain jännisten saavan sukat pyörimään jaloissa.
Mä olen kemiasta eri mieltä kuin osa. Jotkut kokevat, että kemia voi syttyä vain heti ja jos ei syty, niin ei syty ollenkaan.
Tällä logiikalla osa ei ehdi näyttämään potentiaaliaan puolisoehdokkaana. Ei toisessa heti näy se, miten rakastava, huolehtiva ja luotettava hän on. Ajan kuluessa voisi ihastua siihen, miten toinen kohtelee ystävällisesti läheisiäsi, auttaa, pitää sanansa ja hellii sinua. Tätä ei pääse kokemaan, jos kuvittelee, että ainoa kemia on sitä sukkien pyörimistä jaloissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen ylipainoisen miehen vaimo. Sukulaiseni/kaverini ovat piikitelleet miestäni ylipainosta (bmi 33) ja piikittely on jatkunut tähän päivään asti. Minä olen ilolla mieheni kanssa, kun miehellä on muut asiat kunnossa. Hoitaa työnsä, tekee osansa kodin ja jälkikasvun eteen. On uskollinen, hyvä aviomies. Hauska, nokkela ja viisas.
Sitä voi sitten miettiä, että onko se itsekeskeinen ja laiska parempikroppainen mies ollut hyvä valinta puolisoksi ja lasten isäksi.
Minun miehelläni on sikspäk, ja siitä huolimatta hän on kiltti, rakastava, tunnollinen ja välittävä kumppani.
Ei ole pakko tyytyä läskiin; ylipaino itsessään ei tee kenestäkään toista parempaa puolisoa. Myös hyvännäköinen ihminen voi olla ihana elämäntoveri.
Paino ei tee kenestäkään hyvää tai huonoa puolisoa. Mutta turhan moni tuomitsee muuten hyvän puolisoehdokkaan pelkän painon perusteella.
Silloin kun ihastuu, menee silmille ruusunpunaiset lasit, ja sen kumppanin näkee omien haaveiden värittämänä.
Sitten kun ne lasit jossain vaiheessa tipahtavat pois, koetaan että kumppani on muuttunut eikä ollenkaan sellainen kuin suhteen alussa, vaikka kaikki muut näkisivät että kumppani ei ole muuttunut ollenkaan. Tästä on tehty oikein tutkimuksiakin.
Siihen, millaisiin ihmisiin ihastuu ja rakastuu, vaikuttaa vahvasti varhaislapsuuden kokemukset. Tietyn tyyppisen ihmisen seurassa tulee hyvä olo, sellainen lapsuudesta tuttu olo. Siihen tarttuu helposti ja kokee sen kipinänä. Siksi samat ihmiset päätyvät kerta toisensa jälkeen samanlaisiin, samalla tavalla huonoihin suhteisiin vaikka yrittäisivät löytää paremman kumppanin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverini erosi nelikymppisenä. Kertoi haikailevansa sellaista miestä, kuin minulla on. Yritin nätisti sanoa, että kannattaisi Tinderissä svaipata toisenlaisia miehiä ja kaveri kävikin treffeillä hyvän miehen kanssa (tiesin miehen entuudestaan, oltiin opiskelukavereita). Kaveri kuitenkin totesi lyhyen treffailun jälkeen, että ei voi jatkaa, kun mies on niin kunnollinen, että ei sukat pyöri jalassa ja ei se kemia syty. No ei varmasti syty, jos et anna sille mahdollisuutta ja kuvittelet vain jännisten saavan sukat pyörimään jaloissa.
Mä olen kemiasta eri mieltä kuin osa. Jotkut kokevat, että kemia voi syttyä vain heti ja jos ei syty, niin ei syty ollenkaan.
Tällä logiikalla osa ei ehdi näyttämään potentiaaliaan puolisoehdokkaana. Ei toisessa heti näy se, miten rakastava, huolehtiva ja luotettava hän on. Ajan kuluessa voisi ihastua siihen, miten toinen kohtelee ystävällisesti läheisiäsi, auttaa, pitää sanansa ja hellii sinua. Tätä ei pääse kokemaan, jos kuvittelee, että ainoa kemia on sitä sukkien pyörimistä jaloissa.
Minä taas tiedän minuuteissa sytyttääkö mies vai ei, ja se ei siitä muutu vaikka miten asennoituisin (nuorena yritin joitain kertoja "antaa mahdollisuuden"). Jos en halua miestä seksuaalisesti, parisuhdetta ei synny. Simple as that. Jonkun järkisyihin perustuvan kulissiliiton tai ystävyyssuhteen sellaisesta varmaan saisi aikaiseksi, mutta ei rakkaussuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen ylipainoisen miehen vaimo. Sukulaiseni/kaverini ovat piikitelleet miestäni ylipainosta (bmi 33) ja piikittely on jatkunut tähän päivään asti. Minä olen ilolla mieheni kanssa, kun miehellä on muut asiat kunnossa. Hoitaa työnsä, tekee osansa kodin ja jälkikasvun eteen. On uskollinen, hyvä aviomies. Hauska, nokkela ja viisas.
Sitä voi sitten miettiä, että onko se itsekeskeinen ja laiska parempikroppainen mies ollut hyvä valinta puolisoksi ja lasten isäksi.
Minun miehelläni on sikspäk, ja siitä huolimatta hän on kiltti, rakastava, tunnollinen ja välittävä kumppani.
Ei ole pakko tyytyä läskiin; ylipaino itsessään ei tee kenestäkään toista parempaa puolisoa. Myös hyvännäköinen ihminen voi olla ihana elämäntoveri.
Paino ei tee kenestäkään hyvää tai huonoa puolisoa. Mutta turhan moni tuomitsee muuten hyvän puolisoehdokkaan pelkän painon perusteella.
Totta varmasti sekin. Toisaalta jos läski ei yhtään sytytä, ei sille voi mitään vaikka toinen olisi paperilla kuinka ihana puolisoehdokas.
Vierailija kirjoitti:
Täällä toinen ylipainoisen miehen vaimo. Sukulaiseni/kaverini ovat piikitelleet miestäni ylipainosta (bmi 33) ja piikittely on jatkunut tähän päivään asti. Minä olen ilolla mieheni kanssa, kun miehellä on muut asiat kunnossa. Hoitaa työnsä, tekee osansa kodin ja jälkikasvun eteen. On uskollinen, hyvä aviomies. Hauska, nokkela ja viisas.
Sitä voi sitten miettiä, että onko se itsekeskeinen ja laiska parempikroppainen mies ollut hyvä valinta puolisoksi ja lasten isäksi.
On sulla kyllä erikoisia "ystäviä".
Hei, lainaa omaa miestäsi ystävillesi! Sillä he saavat osan onnestasi ja samalla miehesi saa uusia seikkailuja, joiden myötä hän on sinullekin vielä parempi.
Olen itse kiltti ja kunnollinen mies ja minusta tuo oli loistava keskustelun avaus!