Lue keskustelun säännöt.
Ihmisarvo yhden kortin varassa
16.07.2026 |
Omituinen sepustus tulossa, mutta aihehan on vapaa.
Kuulisin mielelläni kokemuksia niiltä, jotka ovat panneet kaiken yhden kortin varaan. Minä toimin juuri näin, ja nyt seuraukset alkavat kasaantua. Olen hieman päälle 30-vuotias, eikä minulla koskaan ole ollut mitään muuta kuin työni tai opiskeluni. Olen tutkija, ja nyt, kun määräaikainen toimeni päättyi, näyttää siltä, etten saa töitä mistään. En ole turhan kranttu, monenlaisia töitä on tullut tehtyä. Nyt ei kuitenkaan mitään tahdo löytyä, ja tukia en kerta kaikkiaan suostu hakemaan.
Ongelma taitaa olla siinä, että koko identiteettini perustuu yhdelle (tai no, ehkä kahdelle) asialle. Löysin oman juttuni - filosofian ja kirjallisuuden - todella nuorena, ja siitä pitäen polku on ollut selvä. Olen ollut niin omistautunut mielenkiintoni kohteille, että moni muu elämänvaihe on jäänyt täysin välistä. En ole koskaan käynyt treffeillä tai ollut parisuhteessa, juhlinut tai suuremmin viettänyt aikaa kavereiden kanssa. Minulla on äärimmäisen suppea tuttavapiiri eikä läheisiä ihmisiä oikeastaan ollenkaan. Olen yhtäältä ikäistäni vanhemman oloinen ja toisaalta monissa asioissa täysin kokematon ja epäkypsä. Minulla on valtavasti teoreettista ymmärrystä, mutta elämästä en tajua mitään.
Työni lisäksi minua on määrittänyt ainoastaan se, että sairastuin parikymppisenä syömishäiriöön. Nyt, kun en enää ole alipainoinen (melkeinpä päinvastoin), tunnen menettäneeni valtaosan ihmisarvostani. Se vähä, mikä vielä oli jäljellä, tipahti pois työttömäksi jäätyäni. Näiden kahden livuttua pois en näe ainuttakaan järkevää syytä elää. Jäljellä on vain iljettävä, vastenmielinen elämänmuoto, jonka osa on ennen pitkää muuttua taakaksi yhteiskunnalle. Panin kaiken yhden kortin varaan ja jäin tyhjin käsin.
Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia. Jakakaa, jos haluatte!
Kommentit (29)
Moni akateeminen on työtön.
Moni on lihonut laihduttuaan.
Ei mitään erityisen kamalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin pitkää aloitusta kukaan lue, opettele tiivistämään!
Kannattaisi lukea Raamatusta mikä tässä elämässä on oikeasti olennaista. Ei sitten tarvitse elää muiden ihmisten kautta.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi lukea Raamatusta mikä tässä elämässä on oikeasti olennaista. Ei sitten tarvitse elää muiden ihmisten kautta.
Jännä, miten maailmankatsomuksen tuputtajat löytävät tiensä ketjuun kuin ketjuun aihepiiristä riippumatta!
Onko yksilö vain yhteiskuntaa varten vai yhteiskunta yksilöä varten vai miten se on.
Minulle on opetettu, että yksilö on arvokas itsessään. Sitä ei tarvitse uskoa, mutta se ajatus voi auttaa, jos tuntee elonsa turhaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmm, mulla ehkä jotakin samaa, tosin mun kohdalla parisuhde oli se maailman tärkein juttu. Arvata saattaa, että aika kova opetteleminen oli sitten, kun jätetyksi tuli. Yhtään ei tiennyt, kuka oli ja mistä löytyy merkitys. Mut enpähän ole sen jälkeen liikaa toisiin ripustautunut! Joku oppi siitäkin, ja mielestäni seison nyt omilla jaloillani suht tukevasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi lukea Raamatusta mikä tässä elämässä on oikeasti olennaista. Ei sitten tarvitse elää muiden ihmisten kautta.
Jännä, miten maailmankatsomuksen tuputtajat löytävät tiensä ketjuun kuin ketjuun aihepiiristä riippumatta!
Mikä on oma tuputuksesi ap:lle? Arvattavaa että lehahdat palstalle jos joku vihjaakin jostain Raamatusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostava kirjoitus ja pohdinta.
Itse olen kulkenut erilaisen polun, mutta annoin itselleni ihmisarvon työn kautta kuitenkin. Elin todella huonosti elmääni ja valintani veivät minulta ihmisarvon jokseenkin kokonaan. Yritin oikeuttaa olemassaoloni sillä perusteella, että tein kuitenkin töitä. Se oli ainoa tapa millä uskottelin minulla olevan jonkinlaista ihmisarvoa.
Nykyään mietin kuinka typerä ajatus se oli, vaikka edelleen jollain tasolla pidän siitä kuitenkin kiinni. Jonkinlainen ajatus siitä, että jos ei muuta, niin pyrin ainakin olemaan veronmaksaja. Jälkeen päin tämä ajatus esti minua vain hakemasta apua ongelmiini. Mikä arvo sillä lopulta oli yhtään kenellekään, että tein paljon töitä? Työnantajalle ehkä, mutta tuskin yksikään heistä minun olemassaolonani muistaa ja kiittää, saati että heillä tai verottajalla olisi ollut käsissään avaimet minun ihmisarvooni.
Itse aloitin elämäni alusta kolmikymppisenä täysin kokemattomana monista normaaleista asioista. Nykyään yritän määrittää ihmisarvoni sen kautta, että olen mahdollisimman vähän haitaksi kenellekään ja mahdollisimman hyvä läheisilleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi lukea Raamatusta mikä tässä elämässä on oikeasti olennaista. Ei sitten tarvitse elää muiden ihmisten kautta.
Jännä, miten maailmankatsomuksen tuputtajat löytävät tiensä ketjuun kuin ketjuun aihepiiristä riippumatta!
Mikä on oma tuputuksesi ap:lle? Arvattavaa että lehahdat palstalle jos joku vihjaakin jostain Raamatusta.
En ole tuputtamassa mitään, koska ap ei sitä pyytänyt. Sen sijaan hän toivoi muiden kokemuksia. Voin toki vastata:
Mulla meni myös työ alta, mutta siksi, ettei fysiikka lopulta enää kestänyt sitä. Täytyi opiskella uusi ala, joka ei suoraan sanottuna kiinnostanut pätkän vertaa. Tykkäsin vanhasta duunista ja v*tutti, etten enää pystynyt sitä tekemään. Prioriteetteja oli pakko panna uusiksi. Suoraan voin sanoa, ettei elämä nyt erityisen kivaa ole vieläkään, mutta menettelee kumminkin. Opettelen tykkäämään uusista jutuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava kirjoitus ja pohdinta.
Itse olen kulkenut erilaisen polun, mutta annoin itselleni ihmisarvon työn kautta kuitenkin. Elin todella huonosti elmääni ja valintani veivät minulta ihmisarvon jokseenkin kokonaan. Yritin oikeuttaa olemassaoloni sillä perusteella, että tein kuitenkin töitä. Se oli ainoa tapa millä uskottelin minulla olevan jonkinlaista ihmisarvoa.
Nykyään mietin kuinka typerä ajatus se oli, vaikka edelleen jollain tasolla pidän siitä kuitenkin kiinni. Jonkinlainen ajatus siitä, että jos ei muuta, niin pyrin ainakin olemaan veronmaksaja. Jälkeen päin tämä ajatus esti minua vain hakemasta apua ongelmiini. Mikä arvo sillä lopulta oli yhtään kenellekään, että tein paljon töitä? Työnantajalle ehkä, mutta tuskin yksikään heistä minun olemassaolonani muistaa ja kiittää, saati että heillä tai verottajalla olisi ollut käsissään avaimet minun ihmisarvooni.
Itse aloitin elämäni alusta kolmikymppisenä täysin kokemattomana monista normaaleista asioista. Nykyään yritän määrittää ihmisarvoni sen kautta, että olen mahdollisimman vähän haitaksi kenellekään ja mahdollisimman hyvä läheisilleni.
Onpa kaunista ajattelua, kiitos, kun kerroit!
Tunnistan hyvin tuon kaksoistietoisuuden: tavallaan sitä ymmärtää uskomustensa järjettömyyden muttei kuitenkaan osaa päästää ajatuksistaan irti. Ilo kuulla, että elämäsi rakentuu vähitellen uudelleen, uusista palikoista.
Ap
Ihmisarvosi ei riipu siitä oletko työtön vai töissä. Se ei riipu myöskään siitä, onko sinulla sosiaalisia kontakteja vai oletko aivan yksin. Toivon, että alkaisit hiljalleen opettelemaan näkemään omaa arvoasi ihan pelkässä olemassaolossasi. Työssäkäynti, sosiaaliset suhteet ja harrastukset on hienoja asioita mutta niillä ei ole mitään tekemistä ihmisarvosi kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on kiinnosta historia ja mielenkiintoinen työ.
Työsi tai painosi eivät määritä ihmisarvoasi.
Arvosta itseäsi js keskity asioihin, jotka kiinnostavat sinua.
Voit paremmin, jos etsit ilahduttavia asioita, nukut riittävästi, syöt terveellisesti ja liikut päivittäin.
Aloittajan kertomat kiinnostuksen aiheet, filosofia ja kirjallisuus, sekä hänen kirjallinen ulosantinsa viittaisivat siihen, että hänellä on hyvinkin eväitä käsitellä elämäntilannettaan. Ja että hän myöskin ehkä jo itsekin ymmärtää sen, ainakin omalla tavallaan ja kokemustensa mukaan omista lähtökohdistaan perustellusti.
Hän on vielä nuorehko ihminen. Se, että tuon ikäisenä ajattelee olevansa umpikujassa kertoo vain siitä, että nyt voisi olla aihetta miettiä tähän asti tehtyjä valintoja, ja mitä niistä on seurannut.
Minkään mitä hän on tähän mennessä opiskellut ja oppinut elämästä ei pitäisi nähdä rajoittavana. Ne ovat kaikki osa hänen omaa ainutkertaista elämäänsä, ja mahdollistavat sitä, mitä hän elämässään tulee jatkossa tekemään ja kokemaan. Ei siis mitään sellaista, minkä pitäisi välttämättä määrätä mitä elämällään voi tehdä.
Olisi ihan mukava tutustua aloittajan kaltaiseen ihmiseen ja keskustella hänen kanssaan, vaikka ehkä kaltaisellani vanhemmalla ei olisikaan oikein antaa ohjeita hänen elämäntilanteeseensa.
Kaikkea hyvää aloittajalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainen syvällinen filosofi siellä; eli mielestäsi ihminen on iljettävä ja vastenmielinen, jos ei ole laiha tai käy töissä.
No minä olen ylipainoinen ja työtön. Eli olen neiti filosofin mielestä yhtä kuin kasa bazcaa.
No en ole itse opiskellut filosofiaa, mutta näkisin ihmisarvon vähän fiksummin kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan kertomat kiinnostuksen aiheet, filosofia ja kirjallisuus, sekä hänen kirjallinen ulosantinsa viittaisivat siihen, että hänellä on hyvinkin eväitä käsitellä elämäntilannettaan. Ja että hän myöskin ehkä jo itsekin ymmärtää sen, ainakin omalla tavallaan ja kokemustensa mukaan omista lähtökohdistaan perustellusti.
Hän on vielä nuorehko ihminen. Se, että tuon ikäisenä ajattelee olevansa umpikujassa kertoo vain siitä, että nyt voisi olla aihetta miettiä tähän asti tehtyjä valintoja, ja mitä niistä on seurannut.
Minkään mitä hän on tähän mennessä opiskellut ja oppinut elämästä ei pitäisi nähdä rajoittavana. Ne ovat kaikki osa hänen omaa ainutkertaista elämäänsä, ja mahdollistavat sitä, mitä hän elämässään tulee jatkossa tekemään ja kokemaan. Ei siis mitään sellaista, minkä pitäisi välttämättä määrätä mitä elämällään voi tehdä.
Olisi ihan mukava tutustua aloittajan kaltaiseen ihmiseen ja keskustella hänen kanssaan, vaikka ehkä kaltaisellani vanhemmalla ei olisikaan oikein antaa ohjeita hänen elämäntilanteeseensa.
Kaikkea hyvää aloittajalle.
Minusta ei olisi mukava tutustua ihmiseen jonka mielestä ylipainoinen tai työtön on iljettävä ja vastenmielinen.
Keittiöpsykologina sanoisin, että koska puhut anoreksiasta paranemisesta, eli normaaliksi lihomisesta, kuin se olisi jotain ällöttävää, ja pilannut ihmisarvosi, niin et ole parantunut. Jos koet, että ihmisarvoa on vain laihana, vikaa on vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan kertomat kiinnostuksen aiheet, filosofia ja kirjallisuus, sekä hänen kirjallinen ulosantinsa viittaisivat siihen, että hänellä on hyvinkin eväitä käsitellä elämäntilannettaan. Ja että hän myöskin ehkä jo itsekin ymmärtää sen, ainakin omalla tavallaan ja kokemustensa mukaan omista lähtökohdistaan perustellusti.
Hän on vielä nuorehko ihminen. Se, että tuon ikäisenä ajattelee olevansa umpikujassa kertoo vain siitä, että nyt voisi olla aihetta miettiä tähän asti tehtyjä valintoja, ja mitä niistä on seurannut.
Minkään mitä hän on tähän mennessä opiskellut ja oppinut elämästä ei pitäisi nähdä rajoittavana. Ne ovat kaikki osa hänen omaa ainutkertaista elämäänsä, ja mahdollistavat sitä, mitä hän elämässään tulee jatkossa tekemään ja kokemaan. Ei siis mitään sellaista, minkä pitäisi välttämättä määrätä mitä elämällään voi tehdä.
Olisi ihan mukava tutustua aloittajan kaltaiseen ihmiseen ja keskustella hänen kanssaan, vaikka ehkä kaltaisellani vanhemmalla ei olisikaan oikein antaa ohjeita hänen elämäntilanteeseensa.
Kaikkea hyvää aloittajalle.
Minusta ei olisi mukava tutustua ihmiseen jonka mielestä ylipainoinen tai työtön on iljettävä ja vastenmielinen.
Ei hän vaikuttanut tuota keneenkään muuhun kohdistavan, arvioi vain itseään.
Hyvää kesää sinullekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajan kertomat kiinnostuksen aiheet, filosofia ja kirjallisuus, sekä hänen kirjallinen ulosantinsa viittaisivat siihen, että hänellä on hyvinkin eväitä käsitellä elämäntilannettaan. Ja että hän myöskin ehkä jo itsekin ymmärtää sen, ainakin omalla tavallaan ja kokemustensa mukaan omista lähtökohdistaan perustellusti.
Hän on vielä nuorehko ihminen. Se, että tuon ikäisenä ajattelee olevansa umpikujassa kertoo vain siitä, että nyt voisi olla aihetta miettiä tähän asti tehtyjä valintoja, ja mitä niistä on seurannut.
Minkään mitä hän on tähän mennessä opiskellut ja oppinut elämästä ei pitäisi nähdä rajoittavana. Ne ovat kaikki osa hänen omaa ainutkertaista elämäänsä, ja mahdollistavat sitä, mitä hän elämässään tulee jatkossa tekemään ja kokemaan. Ei siis mitään sellaista, minkä pitäisi välttämättä määrätä mitä elämällään voi tehdä.
Olisi ihan mukava tutustua aloittajan kaltaiseen ihmiseen ja keskustella hänen kanssaan, vaikka ehkä kaltaisellani vanhemmalla ei olisikaan oikein antaa ohjeita hänen elämäntilanteeseensa.
Kaikkea hyvää aloittajalle.
Minusta ei olisi mukava tutustua ihmiseen jonka mielestä ylipainoinen tai työtön on iljettävä ja vastenmielinen.
Hei,
kiitos paljon, kun tämän mainitsit. Minun olisi ehdottomasti pitänyt aloituksessa täsmentää, etten kuuna kullan valkeana ajattelisi näin kenestäkään muusta kuin itsestäni. En koskaan arvota ketään toista talouden, terveyden, ulkonäön tai muunkaan vastaavan perusteella. Olen pahoillani, että aiheutin Sinulle mielipahaa. Se ei ollut tarkoitus.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostava kirjoitus ja pohdinta.
Itse olen kulkenut erilaisen polun, mutta annoin itselleni ihmisarvon työn kautta kuitenkin. Elin todella huonosti elmääni ja valintani veivät minulta ihmisarvon jokseenkin kokonaan. Yritin oikeuttaa olemassaoloni sillä perusteella, että tein kuitenkin töitä. Se oli ainoa tapa millä uskottelin minulla olevan jonkinlaista ihmisarvoa.
Nykyään mietin kuinka typerä ajatus se oli, vaikka edelleen jollain tasolla pidän siitä kuitenkin kiinni. Jonkinlainen ajatus siitä, että jos ei muuta, niin pyrin ainakin olemaan veronmaksaja. Jälkeen päin tämä ajatus esti minua vain hakemasta apua ongelmiini. Mikä arvo sillä lopulta oli yhtään kenellekään, että tein paljon töitä? Työnantajalle ehkä, mutta tuskin yksikään heistä minun olemassaolonani muistaa ja kiittää, saati että heillä tai verottajalla olisi ollut käsissään avaimet minun ihmisarvooni.
Itse aloitin elämäni alusta kolmikymppisenä täysin kokemattomana monista normaaleista asioista. Nykyään yritän määrittää ihmisarvoni sen kautta, että olen mahdollisimman vähän haitaksi kenellekään ja mahdollisimman hyvä läheisilleni.
Onpa kaunista ajattelua, kiitos, kun kerroit!
Tunnistan hyvin tuon kaksoistietoisuuden: tavallaan sitä ymmärtää uskomustensa järjettömyyden muttei kuitenkaan osaa päästää ajatuksistaan irti. Ilo kuulla, että elämäsi rakentuu vähitellen uudelleen, uusista palikoista.
Ap
Kiitos.
Tämä kaksoistietoisuus on varmaan hyvin inhimillinen piirre. Tunnistan hyvin tuon kuinka rationaalisesti tunnistaa omien ajatustensa järjettömyyden, mutta niihin on ladannut lähes taikauskoista arvoa. Aivan kuin ne olisivatkin lopulta jokin mystinen ylempi totuus.
Inhoan syvästi kaikenlaista "sinulla on vielä aikaa" puhetta. Tiedostan kyllä, että jokainen meistä kulkee erilaisilla voimavaroilla, kyvyillä ja verkostoilla, jotka määrittävät vahvasti sen mihin pystymme ja mihin emme. Silti kuitenkin sanon, että elämä voi ottaa päälle 30-vuotiaana täysin uuden suunnan. Elin tosiaan siinä tilanteessa, että itse aloin tuossa iässä tekemään sellaisia asioita mitkä olivat olleet monille ikäisilleni tavallista arkipäivää. Alkaen ihan siitä, että saatoin havahtua kaupassa siihen, että ostan elämäni ensimmäistä kertaa viinirypäleitä.
Toivon, että et liikaa jumitu siihen ajatukseen, että kaikki oli tässä ja tyhjä kortti on jäänyt ikuisesti käteen.
Mikään ei estä laihduttamasta takaisin.