Lue keskustelun säännöt.
Miten vanhemmat kestävät lapsia, jotka puhuvat taukoamatta?
22.06.2026 |
Vietin puoli päivää perheen kanssa, jonka lapsi puhui ja puhui. Se ei loppunut ollenkaan. Miten vanhemmat kestävät tuota?
Kommentit (14)
Kyllähän se on oma haasteensa kuunnella jatkuvasti puhuvaa lasta ja omakin hermosto siinä joutuu koetukselle. Mun elämässä on ollut tuollaisia taukoamatta puhuvia aikuisiakin, eivät juuri keskustele vastavuoroisesti vaan tulee sellaista puhetulvaa ja itse siinä on se joka kuuntelee. Omalleni olen opettanut, että i saa puhua koko ajan vaan pitää osata olla myös hiljaa. Ja ei myöskään saa puhua liikaa toisten päälle vaan välillä on toisenkin vuoro puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä tulee vielä ikävä, teininä he vaan murahtelevat jotain vastauksia kysymyksiin...
Vierailija kirjoitti:
Sitä tulee vielä ikävä, teininä he vaan murahtelevat jotain vastauksia kysymyksiin...
Huutista :D
Eiköhän ne ole vanhempiinsa tullut? Joten tuttua huttua!
Joillakin on tuollainen vaihe ns kyselyiässä.
Mutta sitten on sellaisia, joiden vanhemmat eivät vastaa kysymyksiinsä ja lapsi viettää sitten aikaansa kavereiden kotona kyselemässä. Tuollaiselle heitteillä olevalle kaikki normaalin elämän näkeminen onkin ihan hyvästä, mutta raskasta naapureille ja kavereiden vanhemmille...
Kokemusta on omien lasten parista kyselijä- kaverista. Näihin kyseliöihin kyllästyy muut lapsetkin melko nopeasti, eivät jaksa joka päivä niiden kanssa leikkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli tosi puhelias tarhantäti, kunnon räpätäti. Muksu sai oppinsa sieltä. Puhui ja puhui kuukausia. Piti olla välillä vessassa kuuntelemassa hiljaisuutta...
Lapsen jaksaa, kuuluu kyselyikään.
Mutta itselläni on kokemusta, et puoliso (mies) puhuu jatkuvasti ja tauotta. Sitä en oikein jaksaisi. Minusta ihmisen olisi hyvä pystyä tiivistämään asiansa yhteen lauseeseen. Tai edes neljään. Mutta ei. Ihminen saattaa puhua koko ajan.
Suoltaa kaikki ajatuksensa, mitä sillä hetkellä päästä löytyy. Omista asioistaan. Mitään vuorovaikutusta tai kommunikaatiota ei ole.
On vain loputon monologi. Itse en saa otettua puheenvuoroa. Tulen keskeytetyksi alkuunsa. Tai puolisolla tulee tarve mennä vessaan, töihin, nukkumaan tai kiire jonnekin muualle, jos haluaisin jutella omasta tai itseeni liittyvästä asiasta. Tätä minun on vaikea jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsen jaksaa, kuuluu kyselyikään.
Mutta itselläni on kokemusta, et puoliso (mies) puhuu jatkuvasti ja tauotta. Sitä en oikein jaksaisi. Minusta ihmisen olisi hyvä pystyä tiivistämään asiansa yhteen lauseeseen. Tai edes neljään. Mutta ei. Ihminen saattaa puhua koko ajan.
Suoltaa kaikki ajatuksensa, mitä sillä hetkellä päästä löytyy. Omista asioistaan. Mitään vuorovaikutusta tai kommunikaatiota ei ole.
On vain loputon monologi. Itse en saa otettua puheenvuoroa. Tulen keskeytetyksi alkuunsa. Tai puolisolla tulee tarve mennä vessaan, töihin, nukkumaan tai kiire jonnekin muualle, jos haluaisin jutella omasta tai itseeni liittyvästä asiasta. Tätä minun on vaikea jaksaa.
Onpa sinulla itsekeskeinen mölömies.
Tuollaisen lapsen nyt kestää ai na, m utta miten kestät taukoamatta puhuvan aikuisen? Tuollaiset räpätädit ja räpäsedät, varsinaisetj papupadat ovat kammottavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joillakin on tuollainen vaihe ns kyselyiässä.
Mutta sitten on sellaisia, joiden vanhemmat eivät vastaa kysymyksiinsä ja lapsi viettää sitten aikaansa kavereiden kotona kyselemässä. Tuollaiselle heitteillä olevalle kaikki normaalin elämän näkeminen onkin ihan hyvästä, mutta raskasta naapureille ja kavereiden vanhemmille...
Kokemusta on omien lasten parista kyselijä- kaverista. Näihin kyseliöihin kyllästyy muut lapsetkin melko nopeasti, eivät jaksa joka päivä niiden kanssa leikkiä.
Kyl osa kyselee kavereillaankin vaikka kotona vastattaisiin...
Vierailija kirjoitti:
Se on vaihe mikä menee ohi. Pienet lapset puhuvat ja kyselevät paljon, sillä tavalla he oppivat maailmasta jossa elävät.
Ei se aina mene ohi. Meidän räpätäti on jo 11v. Ihmisillä nyt vaan on erilaisia persoonia, tämä lapsi sattuu olemaan suomalaiseksi hyvinkin extrovertti, hän siis suorastaan latautuu siitä että on toisten kanssa koko ajan tekemisissä ja juttelemassa. Me muut sit taas ei… minä ja sisaruksensa ollaan kaikki todella introverttejä, sellaisia jotka tarvitaan paljon omaa aikaa ja hiljaisuutta, pimeässä nyhjäämistä. Onhan tässä siis törmäyskurssilla oltu kerran jos toisenkin 😅 Nyt lapsi on alkanut pikkuhiljaa ymmärtämään tämän eron. Osaa antaa paremmin tilaa muille. Välillä tosin hän edelleen ottaa sen niin, että en rakasta häntä, kun en jaksa koko ajan olla hänen kanssa tai kuunnella juttuja. Tai sisarukset. Tuntee myös ulkopuolisuutta, että muut perheessä on häntä vastaan.
Pelastus on ollut kerhot, harrastukset ja leirit. Kavereitakin lapsella onneksi on useita, joiden kanssa viettää aikaa vuorotellen. Ei ne kaveritkaan aina jaksa kun lapsi on niin innokas ja ulospäinsuuntautunut. Mutta onhan siinä paljon hyviäkin puolia… hän on pienestä asti pärjännyt missä vaan, ei ujostele, solmii helposti kaverisuhteita, toimii rohkeasti yms. Kolikoilla on aina kaksi puolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa aikuisista ei kestä olla hiljaisten tuppisuidenkaan seurassa ja heitä ärsyttää suunnattomasti.
Mun lapsi oli tollanen. Alkoholisoiduin.
Se on vaihe mikä menee ohi. Pienet lapset puhuvat ja kyselevät paljon, sillä tavalla he oppivat maailmasta jossa elävät.