Lue keskustelun säännöt.
Olen tehnyt valtavan ison elämänmuutoksen mutta olen yksinäisempi kuin koskaan enkä tiedä miten jaksan.
17.06.2026 |
Minun oli pakko muuttaa elämäni suuntaa muutama vuosi sitten. Olin elänyt elämääni suurimmalta osin ihmisten ympäröimänä, jotka olivat hyvin toksisia, monet väkivaltaisiakin etenkin parisuhteeni ovat muodostuneet sellaisesta dynamiikasta, jossa kadotin itseni tyystin ja koin väkivaltaa sen eri muodoissa. Lisäksi minulla oli riippuvuuksia, alkoholi, ruoka, tupakointi, rahapeliriippuvuus, työt. Elin käytännössä turruttaen itseäni alituiseen ja voin tietenkin hyvin huonosti. Enkä edes ymmärtänyt tai nähnyt kunnolla millaista elämää elin. Kunnes vain olo oli alkanut olemaan vuodesta toiseen niin huono, että elin sumussa ja itsariajatuksien keskellä, sitä myös muutaman kerran yrittäen mutta vastoin odotuksia, selvisin niistä eikä minulle käynyt kuinkaan.
Pääsin terapiaan ja koin todella vaikeita asioita vielä kuten rikoksia ja kuolemaa mutta ne herättivät minut siihen, etten voi elää elämääni enää näin. Sitten päästin irti ja kaikki riippuvuudet jäivät elämästäni kuten myös ihmissuhteet, jotka eivät olleet itselleni hyväksi.
Olen ollut melkein kaksi vuotta raitis, nikotiiniton, peleistä irti sekä olen laihtunut melko paljon, sillä syön aika terveellisesti ja liikun. Töitä teen kohtuullisesti ja olen alkanut saamaan talousasioita kuntoon. Minulla ei ole ongelmia ollut sen kanssa, että olisi himoja edelliseen elämään mutta jotenkin nyt on ollut todella vaikeaa ja mietin, että mitä merkitystä tai järkeä edes koko elämässäni on.
Tämä on todella yksinäinen tie. Välillä olen tukeutunut siihen, että minua kyllä kannatellaan ja että asioilla on tarkoituksena. Välillä meinaa usko kuitenkin kärsiä enkä edes tiedä mistä tämä tulee. Periaatteessa kaikkihan on nyt hyvin. Olen turvassa, teen asioita oikein. Uusi työ, uusi kaupunki, uusi elämä. Itserakkaus on lisääntynyt ja olen kohdannut valtavasti kipuja tämän koko prosessin sisällä. On ollut tuskaisaa mutta olen mennyt eteenpäin ja kivun kohtaaminen on ollut väistämätöntä.
Mietin kuitenkin, että alkaako se elämä kuitenkaan. Joskus olen niin uupunut vain elämään, että tekisi mieli luovuttaa. Ei niin, että palaisin vanhaan, en ole edes sama ihminen enää vaan kadota vain. En edes tiedä mitä kohti mennä.
Olisiko lohduttavia ajatuksia tai samaa läpikäyneitä?
Kommentit (80)
Jos pidät nettiä/somea/vauvapalstaa ihmissuhteiden korvikkeena niin 100 % varmuudella tulet polkemaan paikoillaan. Ihmisellä voi olla ns. ulkoiset asiat ja elämänhallinta kunnossa, mutta ilman ihmissuhteita elämä on tyhjää ja merkityksetöntä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa osittain hyvinkin tutulta. Itse kasvoin ympäristössä, jossa minun oli mahdotonta voida hyvin. Omasta näkökulmastani siinä ympäristössä oli valtavan paljon haitallisia ajatusmalleja, joita juuri kukaan ei koskaan kyseenalaistanut ja sitten niitä tietenkin siirrettiin aina seuraavalla sukupolvelle.
Niistä askel kerrallaan irti pääseminen on ollut koko tähänastisen aikuisuuteni mittainen työ, joka on vaatinut itsetutkiskelun lisäksi mm. pitkästä parisuhteesta lähtemisen, vakituisesta työstä irtisanoutumisen ja ympäristön vaihtamisen. Kaikesta tästä huolimatta se on ollut parasta, mitä olen voinut itselleni tehdä. Toisinaan olen myös tarvinnut prosessissa ulkopuolista apua, onneksi löysin hyvän ja objektiivisen terapeutin. Aikaa se vie, sillä ne lapsuudessa ja nuoruudessa ympäristöstä omaksutut ajatusmallit on toisinaan vaikea edes tunnistaa ja sitten niiden muuttaminen on vielä isompi urakka.
Vierailija kirjoitti:
MInulle jäi epäselväksi, mihin olet pyrkimässä. Kaikesta päätellen et itsekään oikein tiedä, mikä on se elämä, jossa et ole enää sinä.
Ei elämä ole mikään ulkopuolelta määritelty projekti, jolla on selkeä mitattava tavoite ja aikataulu. Siksi tietyn tyyppinen etsiskely on väistämätön osa sitä eikä täysin valmista tule ikinä.
Aloittajan pitää löytää joku intohimo ja kutsumus. En tarkoita kemiallisia aineita tms. Vaan sun pitää innostua jostakin, oli se mitä tahansa eli harrastus tai joku muu juttu. On hyvä rauhoittua mutta jostakin pitää innostua niin se antaa toivoa ja kipinää elämään. Ja koska olet addiktoituva niin ei mitään itsensä rääkkäämistä liikunnalla tms. Koska kaikki voi mennä ns. yli. Joku rauhoittava mutta innostava harrastus voisi olla hyvä. Ja kirjoitan vaan hyvällä ja kokemuksella koska on vähän samanlaisia juttuja taustalla.
Vierailija kirjoitti:
Jos pidät nettiä/somea/vauvapalstaa ihmissuhteiden korvikkeena niin 100 % varmuudella tulet polkemaan paikoillaan. Ihmisellä voi olla ns. ulkoiset asiat ja elämänhallinta kunnossa, mutta ilman ihmissuhteita elämä on tyhjää ja merkityksetöntä
Tuskinpa hän pitää. Kuten tuossa joku aiemmin kirjoitti, kaksi vuotta on lyhyt aika tällaisten asioiden kanssa. Kun aiemmat ihmissuhteet ovat olleet myrkyllisiä ja väkivaltaisia on enemmän kuin hyvä, että ottaa rauhassa aikaa itsensä kanssa. Kun ensin oppii pitämään itsestään huolen ja näkemään itsellään arvon, on huomattavasti todennäköisempää tulevaisuudessa välttää haavoittavat ihmissuhteet.
Toivottavasti ja todennäköisesti aloittaja löytää elämäänsä merkityksellisiä ihmisiä, mutta mikään kiire hänellä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulta puuttuu ilo elämästä, seuraava askel on sen etsiminen. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle edes joskus, seuraa sitä tietä.. esim luonnon tarkkailu, käsityöt, askartelu, uinti, patikointi, elokuvat, podcastit jne jne
Yksinäisyys ei aina ole paha asia, se voi olla välttämätön välivaihe kohti seuraavaa elämäntilannetta. Iloa ja valoa!
Hei ap, olen todella ylpeä sinusta! Ja kaikista teistä, jotka uskallatte kohdata itsenne ja tehdä tietoista tutkimusmatkaa itseenne. Vaikka en itse tule noin rankoista olosuhteista, olen itsekin herännyt ymmärtämään, että olen kohdistamalla huomioni muihin ja keskittymällä heidän tarpeisiinsa, olen sivuuttanut itseni ja omat tarpeeni täysin. Koska minussa(kin) on paljon todella raskaita ja vaikeita tunteita, enkä ole halunnut tai pystynyt kohtaamaan niitä.
Nykyään pyrin olemaan pitkin päivää tietoinen omista toimintamalleistani. Toiminko, reagoinko pelosta käsin vai rakkaudesta käsin. Entiset vahingolliset toimintamallit olen pikkuhiljaa ymmärtänyt omiksi vahvuukseni. Esimerkiksi kun aikaisemmin halusin pelastaa ihmisiä (joo, kuulostaa naurettavalta nyt näin jälkikäteen), niin tuolloin juoksin vain itseäni karkuun, nyt tuen ihmisiä (ja olen siinä todella hyvä, olen tehnyt siitä uuden työni), mutta pysyen kontaktissa itseeni, rakkaudesta itseeni. En kuvittele voivani oikeasti muuttaa mitään toisessa (sillä toisella on oma vastuu itsestään ja minulla itsestäni), mutta voin hetken aikaa helpottaa kanssamatkustajani taivalta, voin jopa parhaimmillaan auttaa löytämään uusia oivalluksia ja inspiroida muutokseen, mutta en oleta tätä. Haluan ensisijaisesti olla läsnä kanssaihmisilleni tuomitsematta, avoimella, rakkaudellisella läsnäololla. Aina ei onnistu, mutta vähintään pyrin olemaan tietoinen omista ajatusmalleistani. Ja tästä kaikesta johtuen en enää uuvu niinkuin aikaisemmin.
Ja tähän pystyn vain kun uskallan oikeasti hyväksyä itseni, juuri tällaisena, rakastaa itseäni, juuri tällaisena vajaavaisena, mutta uteliaana ja etsivänä.
Toivotan sinulle ap ja kaikille muille rakkaudentäytteisiä kohtaamisia itsenne kanssa. Ja usein yksinäisyys on se mitä me myös oikeasti tarvitsemme, jotta voimme oikeasti kohdata itsemme. Ja toisaalta: meitä on monta rakkaudellista yksinäistä, jotka näkevät muut hyväksyen ja lämmöllä. Ehkä emme olekaan oikeasti niin yksinäisiä kuin siltä välillä tuntuu. 🤍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa ap, olet tehnyt pitkän matkan. Vähän saman tyyppistä matkaa tehneenä voisin ainakin sen sanoa kokemuksestani, että jostain syystä, kun olet jo pitkällä kohti uutta elämää, tulee vielä ainakin kerran "pimeää". Silloin iskee epätoivo, mutta luotat vaan siihen, että niin käy juuri ennen kuin kirkastuu kunnolla. Tämä ei ole minun keksintö vaan eräs terapeutti puhui siitä.
Toiseksi minulla alkoi muodostua käsitys niistä henkiinjäämisstrategioista, jotka olin kehittänyt selvitäkseni ihan jo lapsuudestani saakka. Esim ihmisten miellyttäminen ja itseni vähättely ja pienentäminen. Niistä pois opettelu on iso työ.
Minulla on koira, jolta saan ehdotonta rakkautta, se auttaa. Myös usko Jumalan rakkauteen auttaa. Nämä ei ole "suosituksia", vaan ajatuksia siitä mistä ehdotonta rakkautta voi joku saada. Vanhemmilta en koskaan saanut, enkä tule saamaan.
Tsemppiä, sä selviät!
Nro 69 vielä lisää, että minua auttoi, kun mietin mistä tykkäsin lapsena? Kun muistin, aloin tehdä sitä. Sillä lailla pääsee kiinni myös omaan luovuuteensa. Oli se sitten puissa kiipeily, tanssi, kalastaminen tai piirtäminen :)
En ole pitänyt kiirettä uusien ihmissuhteiden etsimisessä, koska ongelmallinen käytökseni ( =alan suunnata energiani muihin ja jään itse ilman) liittyy ihmisiin. Olen aika varoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hienoa ap, olet tehnyt pitkän matkan. Vähän saman tyyppistä matkaa tehneenä voisin ainakin sen sanoa kokemuksestani, että jostain syystä, kun olet jo pitkällä kohti uutta elämää, tulee vielä ainakin kerran "pimeää". Silloin iskee epätoivo, mutta luotat vaan siihen, että niin käy juuri ennen kuin kirkastuu kunnolla. Tämä ei ole minun keksintö vaan eräs terapeutti puhui siitä.
Toiseksi minulla alkoi muodostua käsitys niistä henkiinjäämisstrategioista, jotka olin kehittänyt selvitäkseni ihan jo lapsuudestani saakka. Esim ihmisten miellyttäminen ja itseni vähättely ja pienentäminen. Niistä pois opettelu on iso työ.
Minulla on koira, jolta saan ehdotonta rakkautta, se auttaa. Myös usko Jumalan rakkauteen auttaa. Nämä ei ole "suosituksia", vaan ajatuksia siitä mistä ehdotonta rakkautta voi joku saada. Vanhemmilta en koskaan saanut, enkä tule saamaan.
Tsemppiä, sä selviät!
Olen kokenut saman, että asioiden vakautuessa ja tasapainottuessa käsiteltäväksi saattaa yllättäen nousta varjoja, joiden olemassaolosta ei itse ole ollut ehkä edes tietoinen. Olen käsittänyt asian niin, että se on vähän niin kuin viimeinen kerta kentällä: keho, mieli ja alitajunta nostavat vielä pintaan ne viimeisetkin menneisyyden rojut, jotta voisit hankkiutua niistä eroon lopullisesti. Yleensä silloin, kun itsensä etsiminen ja kriiseily on akuuteimmillaan, nämä rojut pysyvät piilossa siksi, jottet kuormittuisi liikaa. Kun elämäntilanne on vakautunut ja hermostosi on saatu uudelleenohjelmoitua ylivirittyneisyydestä turvan tilaan, on sillä kapasiteettia käsitellä ne piiloon jääneet asiat.
Välttämättä tämä ei näyttäydy minään ulkopuolelta tulevana kriisinä, kuten konkurssina tai avioerona. Yhtä hyvin se voi olla jokin sisäinen oivallus, vähän niin kuin torni sortuisi salaman iskettyä siihen ja jäisit järkyttyneenä ihmettelemään savuavia raunioita. "Ei helvetti, tästäkö tässä on aina ollut kyse. Miten olen voinut olla näin sokea?" Jos kyse on tästä, niin on tärkeää olla syyttämättä ja syyllistämättä itseään. Et tiennyt paremmasta ja mitä todennäköisimmin olit ympäristösi mallien, uskomusten ja ohjelmointien summa. Nyt tornit ovat romahtaneet ja naamiot riisuttu, ja sinulla vapaus ottaa ohjat käsiisi ja jatkaa eteenpäin omista lähtökohdistasi käsin.
Lopetin dokaamisen raskautumiseen. Siitä on nyt noin 2,5 vuotta kesä- ja heinäkuun vaihteessa. On myös käsittämätöntä ymmärtää, että olen käytännössä elänyt koko aikuisikäni alkoholin vaikutuksen alaisena, joko ollen viikonloppuisin humalassa, sen jälkeen krapulassa tai uusia nousuja odotellessa.
Olen myös aika pihalla siitä kuka edes olen, koska alkoholin vaikutus on näkynyt käytöksessä ja persoonassani. Olen viimeisen parin vuoden aikana käsitellyt paljon asioita, rajani ovat parantuneet ja olen tullut itsenäisemmäksi. Olen myös samalla muuttunut valtavasti ja alkanut kyseenalaistaa paljon asioita.
Laskennallisesti alkoholi oli elämässäni 20 vuotta. Olen varma, että jos en olisi koskaan aloittanut juomista olisin elänyt aivan toisin. Kun katson mennyttä elämää tuntuu siltä kuin se olisi tapahtunut jollekin toiselle ihmiselle. En kuitenkaan muuttaisi mitään sinänsä, koska lopputulos on hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInulle jäi epäselväksi, mihin olet pyrkimässä. Kaikesta päätellen et itsekään oikein tiedä, mikä on se elämä, jossa et ole enää sinä.
Niin, en oikein tiedäkään mutta tiedän sen, että suunta on oikea. Enkä myöskään tiedä tarvitseeko minun juuri nyt tietääkään sen enempää kunhan vain rakennan pala palalta tätä kaikkea ja teen asioita siksi koska ne yksinkertaisesti tuntuvat sisäisesti tärkeiltä ja oikeilta tehdä. Ap
Jos et tiedä päämäärää, niin mistä tiedät, että suunta on oikea?
Kaikesta päätellen ole ajelehtinut sinne tänne koko ikäsi ja nyt ajelehdit edelleen, mutta koet, että olet aikaisempaa parempi ihminen, koska olet jättänyt taakasesi niin paljon ja vaihtanut entiset riippuvuudet uusiin. Rakenna ihmeessä pala palalta uusi surkea elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInulle jäi epäselväksi, mihin olet pyrkimässä. Kaikesta päätellen et itsekään oikein tiedä, mikä on se elämä, jossa et ole enää sinä.
Niin, en oikein tiedäkään mutta tiedän sen, että suunta on oikea. Enkä myöskään tiedä tarvitseeko minun juuri nyt tietääkään sen enempää kunhan vain rakennan pala palalta tätä kaikkea ja teen asioita siksi koska ne yksinkertaisesti tuntuvat sisäisesti tärkeiltä ja oikeilta tehdä. Ap
Jos et tiedä päämäärää, niin mistä tiedät, että suunta on oikea?
Kaikesta päätellen ole ajelehtinut sinne tänne koko ikäsi ja nyt ajelehdit edelleen, mutta koet, että olet aikaisempaa parempi ihminen, koska olet jättänyt taakasesi niin paljon ja vaihtanut entiset riippuvuudet uusiin. Rakenna ihmeessä pala palalta uusi surkea elämä.
Laittoi vähän naurattamaan tämä viesti. Älä huolehdi, itse tätä elämääni tässä elän ja valitsen mikä tuntuu oikealta.
Varmaan tiedät suuntasi niin voit keskittyä omaasi. Kaikkea hyvää sinne. :) Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä terapioilla tuppaa olemaan sellaista vaikutusta, että asiakkaiden ajattelusta tulee mustavalkoista ja ihmissuhteet katkotaan. Aiheuttaahan se yksinäisyyttä. Eikä aikuisena sitten enää ole helppo löytää uusia ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInulle jäi epäselväksi, mihin olet pyrkimässä. Kaikesta päätellen et itsekään oikein tiedä, mikä on se elämä, jossa et ole enää sinä.
Niin, en oikein tiedäkään mutta tiedän sen, että suunta on oikea. Enkä myöskään tiedä tarvitseeko minun juuri nyt tietääkään sen enempää kunhan vain rakennan pala palalta tätä kaikkea ja teen asioita siksi koska ne yksinkertaisesti tuntuvat sisäisesti tärkeiltä ja oikeilta tehdä. Ap
Jos et tiedä päämäärää, niin mistä tiedät, että suunta on oikea?
Kaikesta päätellen ole ajelehtinut sinne tänne koko ikäsi ja nyt ajelehdit edelleen, mutta koet, että olet aikaisempaa parempi ihminen, koska olet jättänyt taakasesi niin paljon ja vaihtanut entiset riippuvuudet uusiin. Rakenna ihmeessä pala palalta uusi surkea elämä.
Voi sentään. Joku on juhannusaattona voinut pahoin vauvapalstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MInulle jäi epäselväksi, mihin olet pyrkimässä. Kaikesta päätellen et itsekään oikein tiedä, mikä on se elämä, jossa et ole enää sinä.
Niin, en oikein tiedäkään mutta tiedän sen, että suunta on oikea. Enkä myöskään tiedä tarvitseeko minun juuri nyt tietääkään sen enempää kunhan vain rakennan pala palalta tätä kaikkea ja teen asioita siksi koska ne yksinkertaisesti tuntuvat sisäisesti tärkeiltä ja oikeilta tehdä. Ap
Jos et tiedä päämäärää, niin mistä tiedät, että suunta on oikea?
Kaikesta päätellen ole ajelehtinut sinne tänne koko ikäsi ja nyt ajelehdit edelleen, mutta koet, että olet aikaisempaa parempi ihminen, koska olet jättänyt taakasesi niin paljon ja vaihtanut entiset riippuvuudet uusiin. Rakenna ihmeessä pala palalta uusi surkea elämä.
Voi sentään. Joku on juhannusaattona voinut pahoin vauvapalstalla.
On paljon ihmisiä, etenkin täällä, jotka eivät yhtään kestä minkäänlaista analysointia ja reflektointia. Heti pitää hyökätä mahdollisimman ilkeästi takaisin tai vähintäänkin kuitata, että kirjoittaja "ajattelee liikaa" tai "tekee asioista liian monimutkaisia". Tätä näkee myös muissa pohdiskelevammissa ja pintaa syvemmälle menevissä keskusteluissa. Hyvin iso osa meistä ei ole koskaan kasvanut henkisesti ja emotionaalisesti aikuisiksi, jolloin ei kykene abstraktiin ajatteluun eikä pysty arvostamaan sitä, että joku yrittää tosissaan parantaa elämäänsä, vaikka suunta vielä hakusassa olisikin. Kaiken on oltava mahdollisimman mustavalkoista, konkreettista ja "läpällä" heitettyä.
Sellainen henkisesti aikuisten keskustelupalsta voisi olla aika pop. Siihen saakka moni joutuu käyttämään varaventtiilinä mm. tätä ja toivomaan parasta. Tosin tässä ketjussa on ollut onneksi paljon fiksuja, näkemyksellisiä ja kannustavia viestejä. Toivottavasti tulee olemaan jatkossakin.
Vierailija kirjoitti:
Lopetin dokaamisen raskautumiseen. Siitä on nyt noin 2,5 vuotta kesä- ja heinäkuun vaihteessa. On myös käsittämätöntä ymmärtää, että olen käytännössä elänyt koko aikuisikäni alkoholin vaikutuksen alaisena, joko ollen viikonloppuisin humalassa, sen jälkeen krapulassa tai uusia nousuja odotellessa.
Olen myös aika pihalla siitä kuka edes olen, koska alkoholin vaikutus on näkynyt käytöksessä ja persoonassani. Olen viimeisen parin vuoden aikana käsitellyt paljon asioita, rajani ovat parantuneet ja olen tullut itsenäisemmäksi. Olen myös samalla muuttunut valtavasti ja alkanut kyseenalaistaa paljon asioita.
Laskennallisesti alkoholi oli elämässäni 20 vuotta. Olen varma, että jos en olisi koskaan aloittanut juomista olisin elänyt aivan toisin. Kun katson mennyttä elämää tuntuu siltä kuin se olisi tapahtunut jollekin toiselle ihmiselle. En kuitenkaan muuttaisi mitään sinänsä, koska lopputulos on hyvä.
Tämähän on kuin suoraan minun elämästäni, lukuun ottamatta raskautumista ja sitä, että itse join "vain" noin 15 vuotta. Todellakin menneitä muistellessa tuntuu välillä, kuin katsoisi elokuvaa. En silti toivo unohtavani niitä kipeitäkään muistoja, koska ne toimivat hyvänä osviittana sille, millainen en oikeasti ole ja mihin en halua enkä voikaan enää palata.
Kiitokset aloittajalle hyvästä aloituksesta ja muille hyvästä keskustelusta aiheen tiimoilta. Toivottavasti se jatkuu, koska meitä on näemmä täällä useita.
Itse olen ollut juomatta nyt viisi vuotta ja paljon itsellenikin tuttuja teemoja näissä viesteissä. Minua kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksia häpäestä omaan menneisyyteen liittyen. Huomaan nimittäin, että häpeä on alkanut vaivaamaan nyt kun juomatta oleminen ei vaadi enää niin kovaa taistelua mitä alussa. Oma juhannus oli aika kamala, vaikka periaatteessa oli mukavaa. Siinä pinnan alla kuitenkin koin koko ajan ihan valtavaa häpeää niistä lukuisista juhannuksista jotka pilasin muilta kännäämiselläni.
Te jotka koette häpeää, miten selviätte sen kanssa?
No vähintä mitä te juopot ja narkkarit voitte tehdä on hävetä. Sepä olisikin jotain, että edes hävetä ei osattaisi.
Niin, en oikein tiedäkään mutta tiedän sen, että suunta on oikea. Enkä myöskään tiedä tarvitseeko minun juuri nyt tietääkään sen enempää kunhan vain rakennan pala palalta tätä kaikkea ja teen asioita siksi koska ne yksinkertaisesti tuntuvat sisäisesti tärkeiltä ja oikeilta tehdä. Ap