Lue keskustelun säännöt.
Entisen elämän kaipaaminen heti synnytyksen jälkeen
25.05.2026 |
Olen ensisynnyttäjä ja nyt on heti iskenyt jokin identiteettikriisi.
Lapsi on toivottu ja yritettiin kauan.
Luulin olevani niin valmis kuin olla voi vauvan tuloon ja että meistä tulee perhe.
Olen aina ollut onnellinen omasta elämästä kumppanin kanssa ja meni todella kauan ennen kuin lapsihaave tuli kuviohin, minusta tuntui aina ettei minulta puutu mitään.
Nyt kuitenkin kun on enemmän neljän seinän sisässä, tuntuu että on liikaakin aikaa välillä miettiä kaikkea ja hormonit vielä sekaisin synnytyksen jälkeen.
Koen surua kun tuntuu että olisin hetkellisesti jotenkin ihan eri ihminen kuin ennen, kauankohan menee että huomaa että elämä muuttui, mutta olen edelleen minä ja lapsen kanssa voimme tehdä samoja asioita kuin ennenkin? Ja myös toki kahdestaan.
Kaikki vertaistuki/kokemukset tervetulleita.
Kommentit (8)
Tee lapsen kanssa asioita, lukekaa, leikkikää jne. Älä tuijota puhelimesta some-roskaa tai räplää vauva-palstaa. Ihminen voi olla aidosti onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Baby blues on aito ja normaali ilmiö. Vanhaa elämäänsä saa surra samalla kun opettelee uudenlaista elämäänsä.
Ihan normaalia. Muistan kun ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen koin pakokauhua että tätäkö elämäni nyt sitten on, kun vauvan kanssa ei pääse spontaanisti edes roskia viemään ulos. Mutta siihen uuteen elämään tottuu eikä se jää sellaiseksi mitä pikkuvauvan kanssa on. Alku on hyvin intensiivistä ja se voi tulla aika shokkina. Teoriassa on tiennyt mihin on ryhtynyt mutta kokemus on järisyttävämpi. Lapset lopulta kasvaa nopeasti ja jonkin ajan päästä alkaa löytää itseään taas uudelleen, voi tehdä ihan samoja asioita kuin ennenkin. Tsemppiä vauva-arkeen!
Sama mieltä aiempien vastaajien kanssa, tuo on normaalia. Mikään ei ole isompi muutos kuin naiselle tulla ensi kertaa äidiksi. Muistan, kun oma lapsi oli viiden kuukauden ikäinen ja minä itkin, että tällaistakö minun loppuelämä on. Tajusin sitten, että lapsihan kasvaa. Siinä puolen vuoden ikäisenä lapsesta alkoi olla jo seuraa ja oma olo helpotti. Vauvamasennus oli ikävää aikaa, elämästä oli kaikki ilo poissa.
Toisen lapsen kanssa oli helpompaa, lapsi kun syntyi jo valmiiseen lapsiperheeseen.
Hyväksy että olet nyt eri ihminen, olet äiti. Ihmisen kuuluu kasvaa ja kehittyä, eikä jämähtää samanlaiseksi. Kaikki tekemäsi ja kokemasi asiat muuttavat sinua vähän, vanhemmuus enemmän kuin mikään. Se on hyvä asia. Jonkin ajan kuluttua et kaipaa entistä itseäsi, vaan katsot lapsettomia tuttaviasi, ja olet iloinen ettet ole kuten he.
Kun lapsi / lapset kasvavat, saat taas tehdä enemmän omia juttuja, mutta se aika ei ole nyt, ja ne jututkin ovat eri kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on sentään kesä edessä joten pienenkin vauvan kanssa helppoa ulkoilla. Mieti kun saa ekan lapsen talvella kun on pimeää ja kylmää! Vaikea uskoa mutta tulet luultavasti haikeudella muistelemaan tätä vauva-aikaa sillä se on oikeasti nopeasti ohi. Vaikka on äiti niin olet yhä sinä itse. On vaan yksi uusi ulottuvuus ja rooli elämässä.
Riippuu ihmisestä. Itse en kokenut että olisin menettänyt mitään vaan sain lisää. Olin myös hyvä äiti omalla tavallani enkä suorittanut äitiyttä tai pätenyt tai elänyt vain lapsen kautta. Vauvalla/lapsilla oli myös hyvä ja osallistuva isä joten pidin huolen että minulla oli omakin aikuisen naisen ja ihmisen elämä. Olin ja olen äiti mutta en ole pelkästään äiti. Ja hyvä tuli!
Normaalia. Aluksi se tuntuu tuolta, kun se vauva on niin kiinni äidissään. Kyllä se pikku hiljaa helpottaa.