Lapsen syömisongelmat uuvuttavat - miten tätä jaksaa?
Päiväkodista valitetaan jatkuvasti, kun 4 v lapsi ei päiväkodissa syö käytännössä mitään. Leipää suostuu syömään. Samoin syö, jos välipalalla sattuu olemaan karjalanpiirakkaa tai banaania. Lämmintä ruokaa syö vain todella harvoin, läheskään aina ei halua edes maistaa. Kun olen yrittänyt päiväkotiin sanoa, että ei ne kaikki kunnan ruokalistan ruoat ymmärrettävästi lapselle maistu, niin selitetään, että "kyllä ne kaikki muut lapset syö hyvällä ruokahalulla vegewokkia/kananuudelivuokaa/marry me-kanaa/punajuuripaistosta jne". Itse mietin, että todellako nuo ruoat maistuvat muille lapsille ihan mukisematta?
Lapsi syö kotona, mutta ruokavalio on hyvin rajallinen. Maistuvia lämpimiä arkiruokia on n. 6 erilaista. Lapsi syö kuiviltaan lihapullat ja vastaavat, kastikkeita ei siedä ja makaroniruoista ei tykkää yhtään. Syö keitettyä perunaa sellaisenaan, muusista ei välitä. Hedelmistä uppoavat vain banaanit ja joskus omenat, soseena onneksi syö muitakin hedelmiä. Kasviksista kelpaa kurkku ja porkkana raakana. Kasvissosekeitossa menee onneksi muutakin kuin porkkanaa. Suurin osa ruoista on sellaisia, ettei lapsi edes suostu maistamaan. Kiljuu ja rimpuilee, jos yrittää laittaa niitä suuhun. Joskus on hyvä päivä, jolloin saattaa laittaa lusikallisen jotain vierasta ruokaa suuhun. Sylkee sen lähes aina pois ja toteaa, että on pahaa. Äärimmäisen harvoin toteaa, että tämä onkin tosi hyvää, vaikka tuoksuu pahalta.
Me vanhemmat alamme olla tämän touhun kanssa ihan puhki. Ei jaksettaisi kuunnella päiväkodin työntekijöiden avautumista, kuinka "lapselle ei taaskaan maistunut ruoka". Olen pyytänyt, että mieluummin kerrottaisiin niistä päivistä, jolloin ruoka on maistunut, mutta ei onnistu. Väsyttää myös tämä, että lapselle joutuu pohtimaan omia ruokia, kun ei todellakaan syö vanhempien kanssa kaikkea samaa, enkä halua vanhempana elää muutamalla ruokalajilla. Pakottaakaan ei nykykasvatusmetodien mukaan saa, vaan käsketään ymmärtämään lasta.
Mitä ihmettä tässä tilanteessa voi tehdä? Ja kun joku kysyy, niin lapsi on muuten terve (vilkas toki), kehittynyt ikätason mukaisesti ja puhuu hyvin. Silti en saa lapselta itseltäkään vastausta, miksi ei syö juuri mitään ruokia.
Kommentit (94)
Kannattaa viedä lapsi lomamatkalle Ugandaan. Siellä kun näkee kuinka appelsiinin kuoretkin kelpaa ravinnoksi, on lapselle silmiä avaavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa Arfidiltä. Arfid ei ole nirsoilua vaan siihen liittyy aistiyliherkkyyttä. Se pitää vain hyväksyä. Kaikenlainen tuputtaminen on täysin turhaa. Aiheuttaa vain lapselle huonoa minäkuvaa. Ei hän sen huonompi ole kuin paljon syövät lapset. Lääkäriltä saa todistuksen päiväkotiin, että saa arfid ruokaa, joka on juurikin aika yksipuolista, mutta pääasia että jotain syö. Sitä ei kannata odottaa että syö kun nälkä tulee. Tsemppiä teille!!! Mun pojan kanssa ollut pitkä tie tuon kanssa. Ruokavalio hiukan iän myötä kasvanut. Kasvaa kuitenkin normaalisti, on jaksavainen ja iloinen. Harrastaa futista... Ja pärjää koulussa todella hyvin.
Onko sun lapsi se 10 näkkäriä koulussa puputtava kun mitään muuta ei herranterttu voinut syödä kun ei tykännyt? Viis siitä, että aiheutti erityisvaatimuksillaan jatkuvaa ylimääräistä työtä kun aina piti muille selittää, että tämä yksi nyt on erityiskohtelulla ja teidän muiden pitää syödä normaalisti. No voin kertoa, että erityiskohteluun oikeuttavan asenteen oli omaksunut erinomaisen hyvin muutenkin, ei rajoittunut vain ruokailuun. Että semmoinen seuraus tästä teidän curling-pörräyksestä.
Aistiyliherkkyys, autismi tmv., tai sitten ihan vain nirso. Eihän sille oikein mitään voi.
Minun poikani eli 2-6-vuotiaana lähes kokonaan pelkillä kalapuikoilla ja ketsupilla ja kaakaolla. Saattoi silloin tällöin syödä banaanin, jonkun keksin tai suklaan.
Hyvin kuitenkin kasvoi noillakin. Nyt on 12-vuotias, ja syö jo paljon paremmin, mutta edelleen hyvin rajoitetusti. Eli joudun joka päivä miettimään hänelle erikseen ruoan, koska hän ei mitään "random-ruokaa" edelleenkään syö, vaan on ne tietyt ruoat mitä syö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan kaikki päiväkodissa syö. Nyt sanot sinne mielipiteesi vahvasti, ihan vaikka johtajaan yhteyttä, että lasta ei pakoteta syömään ja syömisestä ei tehdä ongelmaa, lapsi syö jos syö. Kotona hän saa kuitenkin ruokaa (kaikki eivät saa). On normaalia että lapsen ruokavalio on rajallinen, uusiin makuihin kestää tottua.
En olisi lainkaan huolissani, päiväkodissa ja koulussa ruuan laatu ei ole kummoinen. Kotona syö kuitenkin, niin se on hyvä ja jos kasvaa normaalisti ei pidä olla yhtään huolissaan siitä että lapsi ei söisi riittävästi.
Ap kuvailee lapsen ruokailua kotona näin: "Suurin osa ruoista on sellaisia, ettei lapsi edes suostu maistamaan. Kiljuu ja rimpuilee, jos yrittää laittaa niitä suuhun. Joskus on hyvä päivä, jolloin saattaa laittaa lusikallisen jotain vierasta ruokaa suuhun. Sylkee sen lähes aina pois ja toteaa, että on pahaa. Äärimmäisen harvoin toteaa, että tämä onkin tosi hyvää, vaikka tuoksuu pahalta."
Lasta ei pakoteta syömään. Laitetaan lautaselle tarjolle ruoka ja lapsi syö itse. Säännöllisesti ruokaa tarjolle ja ei välipaloja, niin lapsi syö kun on nälkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa Arfidiltä. Arfid ei ole nirsoilua vaan siihen liittyy aistiyliherkkyyttä. Se pitää vain hyväksyä. Kaikenlainen tuputtaminen on täysin turhaa. Aiheuttaa vain lapselle huonoa minäkuvaa. Ei hän sen huonompi ole kuin paljon syövät lapset. Lääkäriltä saa todistuksen päiväkotiin, että saa arfid ruokaa, joka on juurikin aika yksipuolista, mutta pääasia että jotain syö. Sitä ei kannata odottaa että syö kun nälkä tulee. Tsemppiä teille!!! Mun pojan kanssa ollut pitkä tie tuon kanssa. Ruokavalio hiukan iän myötä kasvanut. Kasvaa kuitenkin normaalisti, on jaksavainen ja iloinen. Harrastaa futista... Ja pärjää koulussa todella hyvin.
Onko sun lapsi se 10 näkkäriä koulussa puputtava kun mitään muuta ei herranterttu voinut syödä kun ei tykännyt? Viis siitä, että aiheutti erityisvaatimuksillaan jatkuvaa ylimääräistä työtä kun aina piti muille selittää, että tämä yksi nyt on erityiskohtelulla ja teidän muiden pitää syödä normaalisti. No voin kertoa, että erityiskohteluun oikeuttavan asenteen oli omaksunut erinomaisen hyvin muutenkin, ei rajoittunut vain ruokailuun. Että semmoinen seuraus tästä teidän curling-pörräyksestä.
Muille voi sanoa et syökää tekin kymmenen näkkäriä päivässä, eivät he niin pitkään jaksa toimia, terve ihminen kyllästyy nopeasti syömään päivittäin täysin samaa ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin ap voimia.
Toiseksiin googlaa Arfid en tarkoita että sairaus koskisi teidän lasta mutta sieltä saat ehkä vinkkejä ja ideoita.
Meillä on 5v erityinen jolla on super herkkä makuaisti ja haju aisti sekä tunto aisti. Kaikki vaikuttaa siihen voiko ruokaa syödä. Ulkonäkö, haju, maku ja suu tuntuma. Myös ruokailu ympäristöllä on vaikutusta.
Lapsi syö paremmin kotona kuin päiväkodissa koska ei tunne oloaan niin turvallisekso päiväkodissa eikä ruokailu ympäristö olo tarpeeksi rauhallinen että lapsi voisi keskittyä syömiseen.
Ohis, mutta oletko ajatellut millaista stressiä päiväkoti aiheuttaa lapsellesi? Joka päivä hän joutuu olemaan monta tuntia paikassa, jossa ei tunne oloaan turvalliseksi. Teidän pitää löytää jokin muu ratkaisu.
Olen paljonkin. Valitettavasti päiväkoti koetaan kuntoutusmuotona. Lapsi oli pitkään kotihoidossa ja ensi syksynä kutsuu esikoulu joka on osa pakollista oppivelvollisuutta.
Kukaan kun ei voi loppuelämäänsä olla vain äidin kanssa kotona kun kokee tämän turva-aikuisekseen.
Päiväkoti on hyvää totuttelua koulua varten. Muiden lasten kanssa toiminimen on tärkein asia, päiväkodissa ei pitäisi valittaa siitä miten lapsi syö, jokaisessa päiväkodissa on lapsia jotka syövät hyvin ja niitä jotka eivät syö juuri mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan kaikki päiväkodissa syö. Nyt sanot sinne mielipiteesi vahvasti, ihan vaikka johtajaan yhteyttä, että lasta ei pakoteta syömään ja syömisestä ei tehdä ongelmaa, lapsi syö jos syö. Kotona hän saa kuitenkin ruokaa (kaikki eivät saa). On normaalia että lapsen ruokavalio on rajallinen, uusiin makuihin kestää tottua.
En olisi lainkaan huolissani, päiväkodissa ja koulussa ruuan laatu ei ole kummoinen. Kotona syö kuitenkin, niin se on hyvä ja jos kasvaa normaalisti ei pidä olla yhtään huolissaan siitä että lapsi ei söisi riittävästi.
Ap kuvailee lapsen ruokailua kotona näin: "Suurin osa ruoista on sellaisia, ettei lapsi edes suostu maistamaan. Kiljuu ja rimpuilee, jos yrittää laittaa niitä suuhun. Joskus on hyvä päivä, jolloin saattaa laittaa lusikallisen jotain vierasta ruokaa suuhun. Sylkee sen lähes aina pois ja toteaa, että on pahaa. Äärimmäisen harvoin toteaa, että tämä onkin tosi hyvää, vaikka tuoksuu pahalta."
Lasta ei pakoteta syömään. Laitetaan lautaselle tarjolle ruoka ja lapsi syö itse. Säännöllisesti ruokaa tarjolle ja ei välipaloja, niin lapsi syö kun on nälkä.
Tai ei syö, vaan oppii elämään pienellä energiamäärällä. Jos ruoka polttaa lapsen suuta, saa oksentamaan tms., niin lapsi valitsee nälän eikä kipua.
Tuo sinun systeemisi on kidutusta.
Olen sanonut, että te olette varhaiskasvatuksen ammattilaisia, en minä voi teitä opettaa asiassa, joka kotona sujuu ihan hyvin. Jos lapsi ei syö päiväkodissa, niin onko vika aidosti vanhemmissa, oletetaanko minun sekä maksavan päivähoitomaksun että tulevan joka päivä sinne varmistamaan, että lapsi syö.
Vierailija kirjoitti:
Olin itse tuollainen lapsena ja minulla on Aspergerin syndrooma. Isä istutti aina pari tuntia pöydässä jäähtynyt ruoka nenän edessä ja karjui kurkku suorana kun en pystynyt syömään lautasta tyhjäksi. Vääränlainen suutuntuma aiheutti minulle pahimmaan oksennusrefleksin ja vieläkin se miltä ruoka tuntuu suussa on tärkeä seikka. Esim. hernekeittoa en pysty edelleenkään syömään kun näennäisesti sileän ruoan seassa on niitä inhottavia möykkyjä.
Kymmenenvuotiaana alkoi kuitenkin ruoka maistua yleisesti ottaen paremmin. Sitten alkoikin tulla isältä huutoa miten olen tyhmä, ahne ja lihava kun muutuin sellaisesta hoikasta kuikelosta normaalipainoiseksi pienellä massulla. Seuraavat pari vuotta käsittelin tätä jatkuvaa haukkumista tunnesyömällä, joka tietenkin vain pahensi tillannetta.
Long story short, olen käynyt läpi BED:in, anoreksian ja bulimian kun suhteeni ruokaan ja kehonkuvaan on pilattu noin aikaisessa vaiheessa. Nykyisin olen vähän vyötärölihava ja joudun oikeasti kamppailemaan, että saan päivittäiset kalorit pysymään kohtuuden rajoissa etten liho enää yhtään enempää. Tunnen oloni ihan p*skaksi aina kun pistän suuhuni jotain. Mutta samalla on hyvin vaikea lopettaa syömistä.
Älä missään nimessä ala tehdä ruoasta ja syömisestä isoa numeroa lapsellesi. Syyllistäminen suuntaan tai toiseen voi tosiaan tehdä ison mörön sellaisesta asiasta, jonka kuuluisi olla arkipäiväinen ja tavallinen. Muistan edelleen sen vatsaanpohjaa kouraisevan kauhun kun pikkutyttönä kutsuttiin pöytään ja tiesin jo etukäteen, etten pystyisi syömään lautasta tyhjäksi. Tai sen häpeän kun vanhempana jäin kiinni esim. yhden keksin syömisestä uudenvuodenaattona ja sain kamalat läskivihat niskaani.
Voin vain kuvitella millaista olisi elää ilman jäätävää tunnelautausta ruokaa ja syömistä kohtaan.
"Isä istutti aina pari tuntia pöydässä jäähtynyt ruoka nenän edessä ja karjui kurkku suorana kun en pystynyt syömään lautasta tyhjäksi."
No voi yhyy. Meillä isä löi, jos et syönyt.
Vierailija kirjoitti:
Syyhän voi olla vaikka vaan se, että lapsella on elämässään hyvin vähän asioita joista saa päättää, ja syömättömyys on yksi sellainen ja sillä saa vallan kokemuksen itselleen.
Toki voi olla myös aistiyliherkkyyttä tai juurikin noin neljän vuoden iässä ilmenevää autismia.
Ihan normaalia. Mää itte söin kuulemma lapsena vain maksalaatikkoa ja kaakaota.. Mikään muu ei kuulemma kelvannut :o) M51
Kysyisin päiväkodin väeltä, miksi heille on niin tärkeää, että lapsi syö, kun he eivät puutu siihen, että lasta purraa, potkitaan, vedetään hiuksista ja nimitellään. Että onko heillä oikeasti suurimpana huolena se, että lapsi ei syö linssikeittoa, kun hakkaamisen jäljiltä nenästä valuu vielä verta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi oikein tehdä muuta kuin tarjota niitä ruokia, joita lapsi syö ja aina välillä tarjota lisukkeeksi jotain uutta. Ja olla välittämättä päiväkodin lätinöistä.
Mä tarjoan päivittäin asioita mistä lapsi pitää ja mistä ei pidä. Esimerkiksi tarjoa ensin joku uusi maku vaikka mansikka ja sen päälle kun on maistanut annat banaanin mistä tiedät lapsen pitävän.
Meillä saa sanoa että ei tykkää ja saa sylkeä suusta pois, mut aina kehutaan lasta kun uskaltaa maistaa. Ja aina kerrotaan että ei voi tietää pitääkö jostakin jos ei maista.
En minäkään syö vieläkään viiliä (olen nyt kuudenkymmenen), vaikka äiti yritti pakottaa, koska viili oli äidille itselleen herkkua. Äiti lykkäsi päälle sokeria että hampaissa roiskui, ja siltikin syljin pois, koska se oli liian hapanta. Enkä syö vieläkään Valion jogurtteja, koska nekin ovat edelleen liian happamia minun suussani, onneksi nykyisin on jogurteissa vara mistä valita.
Eli makuja on monia. Onneksi kauppojen valikoima mistä tahansa ruokaan liittyvästä on nyt hyvin toisenlaista kuin 55 vuotta sitten. Kaikki löytävät hyllyistä omansa, kunhan siihen annetaan mahdollisuus.
Ruokailun valvonta päikyissä ja kouluissa vaihtelee tosi paljon. Ap, jos voin yhden toiveen esittää niin yritä pitää ruokailutilanteet myönteisinä tai ainakin neutraaleina. Olen nähnyt sen että päikyn tätejä evvk syökö lapsi vain kaksi hernettä ja sen että joku (paksup*rse) ope kiljuu pienryhmäläiselle ruokalan poikki että JÄTÄTKÖ sinä nimi mainittu RUOKAA?!?!
Lapsi on selkeästi valikoiva syöjä. Itse pidin lapsena porkkanasta ihan jokaisessa muodossa, säilykeherneistä, keitetystä kukkakaalista, punajuurista ja pinaatista. Tomaattia ja kurkkua inhosin, varsinkin kun niitä pakotettiin syömään. Hedelmistä tykkäsin banaanista ja vauvojen purkkisoseista meni varmaan kaikki maut kun ei ollut paloja. Ja varmaan enemmän nuo keitetyt perunat kuin muusi. Taisi olla jotain yhteistä sinun lapsen kanssa?
Nykyään tiedetään että täytyy maistaa 10-15 kertaa ennen kuin makuun tottuu. Haastavaa on kun osa ruokailuista on siellä päikyssä ja tuntuu että lapsesta on tehty vähän silmätikku (?) Yllättävän moni aikuinenkin suhtautuu ruokaan ei-niin-terveesti. Mikä on oma ruokasuhteesi? Arvostatko ruokaa jonka joku muu tekee/lämmittää lapselle?
Olisikohan neuvolassa joku joka voisi auttaa? Metsään menee jos joku lukee ulkoa ravitsemussuositukset ja "syyttää" vanhempia lepsuilusta mutta välillä tulee eteen joku asiaan perehtynytkin. Onko teillä yhteiset ruokailut perheessä?
Olen paljonkin. Valitettavasti päiväkoti koetaan kuntoutusmuotona. Lapsi oli pitkään kotihoidossa ja ensi syksynä kutsuu esikoulu joka on osa pakollista oppivelvollisuutta.
Kukaan kun ei voi loppuelämäänsä olla vain äidin kanssa kotona kun kokee tämän turva-aikuisekseen.