Pahastutteko, jos ystävä ei käytä lahjakorttia?
Annoin muutamalle ystävälleni joululahjaksi lahjakortin kosmetologille. Kyseinen kosmetologi on tuttuni ja myös lahjakortin saajille puolituttu, olen häntä moneen kertaa kehunut, sillä on todella hyvä ja mukava. Lahjakortti oli aika arvokas, paljon arvokkaampi kuin yleensä kaverilahjani, mutta sain vähän alennusta niihin. Pari ystävääni lahjakortin käyttivätkin ja vuolaasti kokemusta kehuivat, yksi varasi jo seuraavan ajankin. Yksi ystävistäni kuitenkin suhtautui lahjakorttiin jotenkin oudosti ja vältellen asiasta puhui, ymmärsin ettei hänellä ole aikomusta sitä käyttää, ei kai tykkää käydä kosmetologilla tms tai ei ikinä ole käynyt. Tämä ihminen on kyllä muutenkin sellainen, että ei tykkää koskaan oikein mistään ja valittaa kaikesta jatkuvasti.
Minua tilanne vähän kyrsii. Kallis lahjakortti jää käyttämättä. Tekisi mieleni sanoa, että anna sitten se takaisin, niin käyn siellä itse tai annan jollekin, joka lahjaa osaa arvostaa.
Ylireagoinko?
Kommentit (15)
Epäkohtelias kaveri. Minä en jättäisi käyttämättä.
Annoitko sen, koska hän itse asiasta puhunut, että olisi mukava käydä vai ilmaisitko sillä tavoin hänelle oman mielipiteesi lahjakortilla vihjaten, että hänen olisi syytä käydä kosmetologilla?
Ylireagoit, sillä et voi velvoittaa häntä käyttämään sitä.
Älkää oikeasti antako noita lahjakortteja. Minä sain kaverilta lahjakortin kaukana korvessa asuvalle hierojalle. Ei tullut käytettyä ja tämä hieroja oli kaverilleni kertonut, etten ole sitä käyttänyt. Todella ärsyttävää.
Ei lahjakortteja. Kosmetologit jne. päätetään itse ja käydään JOS käydään.
Pitääkö kaikkien ihmisten tykätä kosmetologilla käymisestä?
Itse sain tällaisen lahjakortin. Käytin sen, vaikka tiesin että en pidä siitä. En halua että joku vieras ihminen hipelöi kasvojani ja taustalla soi joku pilipalimusiikki. En saa tuollaisesta elämyksestä irti yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Ei lahjakortteja. Kosmetologit jne. päätetään itse ja käydään JOS käydään.
Eri asia noiden lahjakorttien kanssa, jos tietää varmaksi toisen arvostavan sellaista ja menevän.
Outoa antaa ystäville arvokkaita lahjakortteja. Mitä sinä sait heiltä?
En anna kenellekään lahjakortteja. Lahjakortti ja raha eivät ole lahjoja.
Ylireagoit. Kaikki ei halua käydä kosmetologilla, eikä asiaa muuta se, että saa lahjakortin. Jos jatkossa haluat antaa lahjakorttia, valitse sellainen kohde, josta tiedät lahjansaajan pitävän. N48, enkä ole ikinä käynyt kosmetologilla itsekään.
Vierailija kirjoitti:
Outoa antaa ystäville arvokkaita lahjakortteja. Mitä sinä sait heiltä?
Tämä. Ap ostaa ystävyyttä.
MONELLE kaverille? Typerää, vaikka olisit rikas.
Ens kerralla sitten vaan pelkkä kortti. Oisit tehnyt kosetologikaverisi kanssa diilin että jos lahjakortin saaja ei sitä käytä ajoissa niin sinä saat sitten käyttää sen.
Tuossahan on tavallaan ostettu itselle lahja. Minä haluan, että sinä käyt kosmetologilla.
Ostin ex-miehelle lahjakortteja ties mihinkä hierontoihin, urheiluvälinekauppoihin yms, ja hän unohti yleensä aina käyttää ne. Kyllä mua vtutti aika lailla esimerkiksi se joululahjaksi ostettu 120 euron lahjakortti, joka löytyi vanhentuneena joskus vuoden päästä pöydän laatikosta. Tuli tunne, että lahjansaaja ei arvosta lahjaansa pätkääkään.
Enpä sano.mittää.