Pelottaako sua äidin vanheneminen?

Ei sinänsä. Kun aikuiselle tulee menopaussi tai andropaussi niin tämän keho ja mieli rapautuu niin nopeasti täysin yhteistyökyvyttömäksi ongelmakimpuksi että sen jälkeen ei voi oikein olla missään tekemisissä fyysisestä kunnosta huolimatta.

Isän ennemmin. Ei tunnista samaksi. Saa raivareita pienistäkin asioista.

Ei pelota, ovat molemmat jo kuolleet.

Vierailija kirjoitti:

Ei sinänsä. Kun aikuiselle tulee menopaussi tai andropaussi niin tämän keho ja mieli rapautuu niin nopeasti täysin yhteistyökyvyttömäksi ongelmakimpuksi että sen jälkeen ei voi oikein olla missään tekemisissä fyysisestä kunnosta huolimatta.

Kysyppä huomenna biologiaopettajalta miten se menikään 

Äitini pahoinpiteli minua jo silloin kun hänellä oli kehossaan estrogeeniä. Voitte vaan kuvitella mitä se on nyt, kun estrogeeniä ei ole ja hän ei syö kunnolla.

Mikä siinä äidin vanhenemisessa pelottaa? Ihmiset ikääntyy eri lailla, toisille tulee kremppaa ja personaallisuus voi muuttua ja toiset vain mennä porskuttaa. Pelottaako muistisairaus, mahdollinen avun tarve vai lähestyvä kuolema? Nuokin on sellaisia asioita joihin ei oikein voi vaikuttaa, ei se huolimalla muuksi muutu.

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä äidin vanhenemisessa pelottaa? Ihmiset ikääntyy eri lailla, toisille tulee kremppaa ja personaallisuus voi muuttua ja toiset vain mennä porskuttaa. Pelottaako muistisairaus, mahdollinen avun tarve vai lähestyvä kuolema? Nuokin on sellaisia asioita joihin ei oikein voi vaikuttaa, ei se huolimalla muuksi muutu.

Kuolema pelottaa tulevaisuudessa vaikka menisi vielä vuosia tai 20v siihen, menetys. Joillekin ainoa läheinen ja turva.

Ei pelota, vaan harmittaa. Mä haluasin tehdä äidin kanssa jonkun välitilipäätöksen, ettei olisi kaunoja... vaan ei onnistu.

Äitienpäivänä se taas soitti kännissä ja haukku mut ja mun perheeni, veljen vaimoineen. Ainoa ihana on sisko (on joo!), hänen iltatähtensä sydänkäpynen. Me ensimmäisestä liitosta ollaan vaan harmiksi oltu, eikä mitään koskaan tajuttu.

Hän ei koskaan halua puhua mistään mitään tai sopia. Mä olen valmis antamaan nykyään anteeksi, en ole enää katkeruuden kuorruttama... vaikka hän aina jaksaa niistä ajoista huomauttaakin ja tuo mieleen kaiken paskan, mitä ollaan broidin kanssa läpi käyty äidin takia.

Hän on tällä hetkellä 73 vuotias ja yhä maistuu alkoholi, ei enää joka viikko, mutta liian usein vetää perseet ja soittelee.

Molemmat vanhemmat kuolleet, toinen tänä vuonna. Tässä tilanteessa on nyt kasvotusten sen kanssa, että on eturintamassa eli sukupolvea joka kuolee seuraavaksi. En ehkä odottanut tuon tunteen tulevan näin vahvasti vanhempien poismenon myötä. 

Vierailija kirjoitti:

Isän ennemmin. Ei tunnista samaksi. Saa raivareita pienistäkin asioista.

Oma taas on mennyt sellaiseksi ihme pehmoksi joka tuntuu leijailevan jossain pilvessä ja "ohhoh"

Ei pelota. Seuraan livenä vierestä eikä vaihtoehtoja ole. Kun ei ole vaiohtoehtoa, ei mikään sellainen pelota.

Ei pelota. Aina ollut itsekäs paska, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi.

Ei sen osalta, jos tarvitsee apua. Sitten autetaan. Hänen poismenonsa vähän pelottaa. On ainoa ihminen elämässäni, jään sitten täysin yksin.

Ei. En ole nähnyt koko akkaa 25 vuoteen.

Hän kuoli jo. Valitettavasti meillä länsimaissa kuolema on niin suuri tabu, että tuntuu siltä ettei moni ymmärrä kuolevansa. Me elämme kuollaksemme. Ei ole elämää ilman kuolemaa. Itselleni hänen kuolemansa oli lähinnä helpotus, vaikka meni ns. nuorena (69v).

Me kaikki kuollaan, mutta kuoleman jälkeinen paperisota on ikuista.

Vierailija kirjoitti:

Ei pelota, vaan harmittaa. Mä haluasin tehdä äidin kanssa jonkun välitilipäätöksen, ettei olisi kaunoja... vaan ei onnistu.

Äitienpäivänä se taas soitti kännissä ja haukku mut ja mun perheeni, veljen vaimoineen. Ainoa ihana on sisko (on joo!), hänen iltatähtensä sydänkäpynen. Me ensimmäisestä liitosta ollaan vaan harmiksi oltu, eikä mitään koskaan tajuttu.

Hän ei koskaan halua puhua mistään mitään tai sopia. Mä olen valmis antamaan nykyään anteeksi, en ole enää katkeruuden kuorruttama... vaikka hän aina jaksaa niistä ajoista huomauttaakin ja tuo mieleen kaiken paskan, mitä ollaan broidin kanssa läpi käyty äidin takia.

Hän on tällä hetkellä 73 vuotias ja yhä maistuu alkoholi, ei enää joka viikko, mutta liian usein vetää perseet ja soittelee.

Sinuna en vastaisi puhelimeen. Ehkä jopa estäisin numeron.

Onhan se sinällään ahdistava ajatus että jossain vaiheessa tämä normaali meininki ja arki hajoaa kun vanhemmista aika jättää ja pitäisi sitten mukautua taas uuteen huomattavasti erilaisempaan normaaliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei pelota, vaan harmittaa. Mä haluasin tehdä äidin kanssa jonkun välitilipäätöksen, ettei olisi kaunoja... vaan ei onnistu.

Äitienpäivänä se taas soitti kännissä ja haukku mut ja mun perheeni, veljen vaimoineen. Ainoa ihana on sisko (on joo!), hänen iltatähtensä sydänkäpynen. Me ensimmäisestä liitosta ollaan vaan harmiksi oltu, eikä mitään koskaan tajuttu.

Hän ei koskaan halua puhua mistään mitään tai sopia. Mä olen valmis antamaan nykyään anteeksi, en ole enää katkeruuden kuorruttama... vaikka hän aina jaksaa niistä ajoista huomauttaakin ja tuo mieleen kaiken paskan, mitä ollaan broidin kanssa läpi käyty äidin takia.

Hän on tällä hetkellä 73 vuotias ja yhä maistuu alkoholi, ei enää joka viikko, mutta liian usein vetää perseet ja soittelee.

Sinuna en vastaisi puhelimeen. Ehkä jopa estäisin numeron.

Sehän se tässä onkin, että välillä teen niin ja sitten se soittaa miehelle, lapsille kullekin erikseen.. Lapsiltakin oli mummo estossa välillä. Nyt ovat aikuisia, niin en voi vaikuttaa kuin sanomalla, että säästäkää itseänne, älkää vastatko. Ei se selvinpäin soittele, kännipäissään sillä ei ole mitään hyvää asiaa. Viimeksi miehelle sanonut: "kai pitää alkaa hyväksymään sut, kun et sä näköjään ole menossa minnekään!" Siinä vaiheessa oli meidän 28. hääpäivä. Äidin omat parisuhteet ovat kestäneet top 7 vuotta. Tytärtä oli pyytänyt tuomaan poikaystävää näytille, että näkee sitten senkin luuserin kasvokkain.

Mä olen tän vuoden puolella vapauttanut äidin soittoestoista, kun jäin miettimään "takaseinän" näkemistä. On vaan aika hyväksyä, että asiat jää selvittämättä ja sisäänulos. Nähdään sitten hautajaisissa. 

Sama, sorry kun menee jaaritteluksi, mutta mä painin tän aiheen kanssa päivittäin.