Lue keskustelun säännöt.
Miksi en pysty enää nauttimaan elämästä? Istun kotona enkä ole innokas menemään tai tekemään asioita.
08.04.2026 |
Minä jotenkin kyllästytän itseänikin kun en vain innostu enää oikein mistään. Käyn töissä ja siellä olen iloinen, minua pidetään todella pirteänä ihmisenä ja aidosti sitä olenkin kun töissä käyn.
Kotona minulla ei ole mitään. Ei mitään. Ei vain ole yhtään mitään mitä odottaa, mitä tehdä, minne mennä. Ei ystäviä, ei perheenjäseniä, ei sukulaisia. Ei kiinnosta nähdä ketään koska en vain jaksa. Minulla menee voimat jo jos käyn ulkona ihan vaan ihmisten keskellä. Mielummin olen sivusta tarkkailijana tai keskityn omaan elämääni vapaa-ajalla. Minä kai jännitän ihmisiä aika paljon ja pidän uhkaavina jos vapailla täytyisi olla sosiaalinen.
Minua ei myöskään mitkään harrastukset kiinnosta. Kun yritän opiskella tai perehtyä johonkin aiheeseen niin max viikko tai kaks niin ei kiinnosta enää. Mistään ei jää oikein käteen mitään mitä yritän aloittaa koska masennun ja väsyn keskenkaiken tai menetän totaalisesti mielenkiinnon. Olo on suuren osan ajasta tyhjä, ulkopuolinen ja jotenkin sellainen, että odotan tavallaan että elämä päättyy.
Sori negatiivinen vuodatus. Tiedän, että jokainen on vastuussa omasta elämästään eikä kukaan voi minulle kertoa mitä minun pitäisi tehdä. Kuitenkin tämä turhauttaa kun tuntuu ettei tässä elämässä ole mitään mikä minua aidosti kiinnostaa tai jota kohti haluaisin pyrkiä ihan tosissani. Minä vain elän ihan jossain omassa maailmassani enkä kykene jostain syystä elämään ja kokemaan tätä "oikeaa" elämää. Joka tuntuu sekin täysin illuusiolta ja jotenkin epäaidolta. Näen asioiden läpi enkä vain pysty samaistumaan normaalina pidettyyn elämään. Enkä kuitenkaan saa mistään muustakaan kiinni. Tuntuu kuin mitään ei olisi olemassa ja kuitenkin vain hengitän täällä ja mietin mitä ihmettä minä täällä oikein teen.
Kommentit (123)
Vierailija kirjoitti:
Tähän on tultu kun eläminen on tehty niin helpoksi. Ennen vanhaan asioita ei kerinnyt miettiä vaan oli tehtävä alati töitä, niin kotona kuin työelämässäkin. Luppoaikaa ei juuri ollut, köyhyyttä ja kurjuutta sitäkin enemmän. Nyt on sitten kaikki maailman koneet helpottamassa arkea ja itse pyöritellään sormia kun ei ole järkevää tekemistä. Kannattiko ?
Ja varsinkin siksi uskonnon leviäminen oli todellinen menestys. Kun ei ollut omia ajatuksia/omaa ajattelua, niin päähän oli helppo ujuttaa toisten ajatukset ja ajattelu. Ihmiset, jotka eivät "mieti", ei myöskään kyseenalaista. Se on yksilötason taantumista/kehityksen pysähtymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä ongelma on vain se, että ei ole tällä hetkellä sopivaa kumppania, jonka kanssa nauttia asioista.
Jännä että tämä kommentti saa alapeukkuja. Itsellä sama, kumppani puuttuu. Tuntuu että ihmiset eivät halua nykyään yrittää saada kumppania, ellei se ole joku joka täyttää tiukkaakin tiukemmat kriteerit ilman mitään virheitä.
Minulla on kumppani. Ja silti sama ongelma.
Enpä tiedä uteliaisuudesta. Vanhemmiten vain riittää pienemmätkin ympyrät ja elämänsisältöä löytyy tulitikkuaskistakin. No8n kuvaannollisesti. Tarkoitan, että voi viitata kintaalla muulle yhteiskunnalle ja kenenkään odotuksille. Tekee sitä mikä itseä huvittaa eli on oman elämänsä herra. Eläkkeellä on lupa julistautua vaikka keisariksi tai vähintään suursuhtinaaksi, joka hallinnoi tiluksiaan eli puolen hehtaarin mökkipalstaa. Kaikki on kiinni asenteesta ja itsetunnosta.