Oliko sinulla lapsena kirjekavereita?

Oli mulla montakin. Ja ihan omilla nimillä kirjoitettiin ja vaihdettiin kuvia, äkkiä olisi tullut selville jos joku aikuinen olisi lapseksi tekeytynyt. Monta kirjekaveria hankin toki niinkin että oltiin nähty jossain leirillä tms. 

Oli toki, lapsuuteni osui tuonne 60-70 luvuille. Oli samanikäinen tyttö (itsekin tyttö) toisesta päästä Suomea ja kerran tavattiinkin kun olin luokkaretkellä siellä päin. Toinen oli Eurooppaa liftaamalla reissaava japanilainen nuori mies jonka tapasin kylillä ja vaihdettiin osoitteet. Kirjoiteltiin vuosi ja sitten hän tuli käymään kotonani, vanhempani tekivät petin olohuoneen lattialle. Mutta tyhmästä syystä lopetin kirjeenvaihdon (13-v) koska olin kasvanut sen vuoden aikana hänestä ohi! On kaduttanut.

Oli useampi. Yksi oli englannista asti, oli jokin koulujen ystävyysjuttu

Montako kyllä ja ei vastausta tarvitset ????? Voin niitä joutessani kirjoittaa...

Ei.

Kyllä oli.

Oli, just yks saksalainen kirje kaveri otti yhteyttä kun oli löytänyt minun kirjoittamia kirjeitä. Kirjoitettiin 80- luvulla 

Oli jopa aito navajo-intiaani Arizonasta! Olen joskus miettinyt että mitähän jos olisi yhteydenpito kasvanut suuremmaksikin ja itse päätynyt sinne reservaattiin, toisaalta harmi että tilaisuus meni. 

Minulla oli japanilainen samanikäinen tyttö kirjekaverina. Olen vähän huolissani mitä hänelle loppujen lopuksi tapahtui. Hänellä oli burnout (ensimmäinen työpaikka) siihen aikaan kun sain viimeisen kirjeen häneltä, oli sairauslomalla. Sitä ennen kirjoitimme 11 vuotta. 

Kyllä. Se oli mukavaa, kun koulussa mua kiusattiin.

Oli useita, mm. Japanissa, Saksassa, silloisessa Jugoslaviassa, Ruotsissa. 

Oli useita kirjeenvaihtokavereita. Yksi kirje oli siinä mielessä erikoinen, että siinä poika sanoi isänsä kirjoittavan, koska hällä käsi kipsissä. Näin jälkeenpäin ajatellen arveluttavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Oli, just yks saksalainen kirje kaveri otti yhteyttä kun oli löytänyt minun kirjoittamia kirjeitä. Kirjoitettiin 80- luvulla 

Ihana! Jotain tällaista olisi ollut ihana kokea, ja ihan muutenkin vaan saada jakaa sitä lapsuuden maailmaa aikanaan jonkun kanssa ja myöhemmin muistella sitä. ap

Oli, useita, ties mistä päin maailmaa (eksoottisin taisi olla tahitilainen) - ja yksi näistä on edelleen yksi mun parhaista ystävistäni, näin 35 vuoden jälkeen, vaikka asutaan eri maissa (tosin pitkään sijaittiin naapurimaissa reilun tunnin junamatkan päässä).

Oli, ja se oli superkivaa!  Keneenkään ei ole yhteys säilynyt, olisipa kiva kuulla mitä heille nyt kuuluu.

Oli. Ja on yhä :) Olemme kirjoitelleet jo +60 vuotta. Kirjeitä kertynyt 482 <3

Vuonna 1980 laitoin Koululaiseen ilmoituksen. Olin kahdeksan vuotias. Hyvin neutraali ilmoitus; "olen 8 vuotias tyttö pkseudulta ja harrastan lukemista, piirtämistä, tarrojen keräilyä ja musiikin kuuntelua.  ja osoite." (ei ollut fotopyyntöä tms.)

Sain useita kymmeniä vastauksia ja kaikille vastasin. Kaikilta ei enää paluupostia tullutkaan. Nähtävästi se innostus loppui tai mä olin tylsä. 

Äiti oli alkuun hommassa silleen mukana, että silmäili niitä tulevia posteja, ettei siellä ole mitään outouksia. Osa jäi pikku hiljaa, itse en lopettanut yhtäkään kirjesuhdetta, aina vastasin.

Muutaman kanssa kirjoiteltiin vielä aikuisenakin. Tavattiinkin muutamia kertoja erikseen. Yhden kanssa itseasiassa tavattiin ekat kerrat jo lapsena, kun hän asui lähellä meidän kesäpaikkaa, niin yökyläiltiin. Hän olikin siinä vaiheessa paras kirjekamu ja oltiin kirjoiteltu "kilometrin pituisia" kirjeitä ja verivalat vannottu. Viikottain kirjeet vaihtui. Posti toimi.

Kasvettiin yhdessä ja toisinaan nähtiin. Paljon oli pulinaa ja toimeen tultiin. Oltiin kirjeenvaihdossa vielä, kun nykyisen miehen kanssa oltiin menossa naimisin. Näistä asioista puhuttiin kirjeissä, kun hänkin oli löytänyt jonkun... jne. Lähetin hääkutsun ja siitä alkoi täysi hiljaisuus. 17vuoden ystävyys loppui kuin seinään. En vieläkään tiedä mitä tapahtui. Lähetin vielä pari lyhyttä kirjettä perään. Soitin ja mietin jo piipahtamista. En sitten tohtinut.

Nyt digikaudella on etsinyt häntä netistä ja somesta, mutta ei nappaa. Hänellä oli harvinainen suomalainen nimi ja tuolla miehen nimellä, eikä mitään ole löytynyt. Kaikkea hyvää hänelle. <3

N54

Mä muistin ensin,e ttä eihän mulla ulkomaisia kirjekavereita ollut.. mutta olispas! Muutaman vuoden kirjoittelin yhden turkkilaisen pojan kanssa. Hän tuli elämääni kaverini kautta, joka oli kirjoitellut toisen turkkilaisen pojan kanssa jo vuosia. Niin tämän kaverit halusivat tutustua suomalaisiin tyttöihin.

Muutama oli selkeesti morsianta vailla heti, mutta se mun kamu ei vielä 14 vuotiaana ollut. 

Muutin lukion perässä omilleni ja silloin se kirjekamu sano, että miksi muutin. Turhaan kouluja käyn, että hän kyllä pitää musta huolta, multa ei tule puuttumaan mitään. Mun pitää nyt vaan muuttaa Turkkiin heidän luo. Ohhops, että kirjeiden sävy muuttui. Oliko enää edes sama juippi. Kuvista päätellen kyllä, niitä se tykkäs lähetellä ja paljon. Kristittyjä olivat ja kaikki ne kirjeenvaihtopojat olivat jonkun generalin poikia eli armybrats.. Sehän oli alusta saakka vähän epäilyttävää, mutta kuitenkin kirjoteltiin.

Muistan kun mua alkoi pelottamaan, että kohta se juippi on oventakana vaatimassa kättä. Aloin harventamaan kirjoitusväliä ja sitten sanoin, että lukio vie kaiken ajan, ettei mulla ole enää aikaa hänelle. Yksi kirje sieltä vielä tuli. Hän ymmärtää päätökseni, koulu vie aikaa, mutta jos vaan nyt suostuisin muuttamaan heille. Isä ja äitikin odottaa jo, mulle olisi oma huone! Jos päätän jäädä Suomeen, niin hyvää loppu elämää. Siihen se sitten jäi, onneksi. Vaikka jonkin aikaa oli pelonsekaisia fiiliksiä. :D