Kauanko olet valvonut pisimmillään ilman kofeiinia tai muita piristeitä?
Minä valvoin vuonna 1994 kolme vrk putkeen Niinisalon leirillä.
Yöt vartiossa tai kipinävahtina kamiinan äärellä puolijoukkueteltassa, päivät metsässä RK-62:sen kanssa juostessa TET-pakkaus selässä ja palvelustovereiden kanssa raskasta 120 mm 500 kg painavaa kranaatinheitintä kuoppaisessa metsässä asemiin vetäen.
Neljäntenä vuorokautena astuivat jo harhat kuviin.
Onneksi pääsin nukkumaan lopulta ja harhat katosivat.
Olen lukenut, että valvomiseen voi kuolla, jos se kestää tarpeeksi kauan.
Mikä on sinun ennätyksesi vaikkapa esim. koliikkivauvan hoidossa?
Kommentit (9)
4 viikkoa kun lopetin unilääkkeen käytön kokonaan. lääkäri sanoi että auton rattiin ei kannata mennä mutta muuten et siihen kuole, enkä kuollutkaan vaikka esimmäinen viikko oli kamala, sydämen tykytystä ja hyperventiloin melkein tauotta, paperipussin voimalla selvisin.
fyysinen kunto romahti kokonaan tuossa ajassa, aivot eivät vaan sammuneet ennen kuin koko paska oli poistunut elimistöstä.
Valvotetaanko armeijassa noin?
Nykyään ei enää valvoteta ja juoksuteta niin paljon, koska huonokuntoiset ja tahdonvoimaa omaamattomat äidin lellipojut eivät sitä kestä, vaan keskeyttävät palveluksen ja juoksevat nyyhkyttäen mamman syliin. Puolustusvoimat haluaa tällä taktiikalla vähentää keskeytysten määrää.
ap
Valvotetaanko armeijassa noin?
Nykyään ei enää valvoteta ja juoksuteta niin paljon, koska huonokuntoiset ja tahdonvoimaa omaamattomat äidin lellipojut eivät sitä kestä, vaan keskeyttävät palveluksen ja juoksevat nyyhkyttäen mamman syliin. Puolustusvoimat haluaa tällä taktiikalla vähentää keskeytysten määrää. ap
sinullekin jäi tuosta kova trauma.

Se mikä ei tapa, vahvistaa- Friedrich Nietzsche
ap
yövuorojen aikaan
Olen aloittamassa vuorotyön, ja pääsääntöisesti yövuoroja on vain yksi ennen vapaita, ja olen pohtinut, selviääkö sitä niin, että jaksaa valvoa puoleen päivään, ottaa lasten kanssa parin tunnin torkut, ja sitten viiden jälkeen nukkuu lisää, kun mies tulee kotiin... vai onkohan sitä ihan sekaisin ja nukahtelee mihin sattuu...

välillä sohvalle istuma-asentoon vauva sylissä.
Ja paukkupakkasella nukahdin armeijassa leirillä vartiossa lumikinokseen tunniksi, tosin viisinkertainen kerrospukeutuminen helpotti asiaa.
ap
En pysty nukkumaan bussissa, lentokoneessa enkä kentällä, ja joskus aikaerot ja koneen vaihdot ja myöhästymiset vaikuttavat niin, että hereilläolotunteja kertyy helposti aika lailla. Mutta ehkäpä sitä ei lasketa, kun on vapaaehtoista ;)
Eikä tarvitse lähteä edes kauemmas kuin Teneriffalle. Oletetaan että herää klo 7 aamulla, käy töissä ja illalla ottaa klo 24 bussin Helsinkiin, jossa on klo puoli kolme. Check in alkaa klo 5 ja kone lähtee klo 7. Sitten on koneessa 6 tuntia ja perillä kello on 2 tuntia vähemmän eli 11. Huoneen saa klo 16 ja nukkumaan menee vaikkapa klo 22 niin on tullut olleeksi hereillä yhteensä 41 tuntia.
joskus teininä sitä valvoi huvikseen yön menemättä päikkäreillekään seuraavana päivänä.
Onneksi ei ole tarvinnut. Valvotetaanko armeijassa noin?