Huomenna mot nuorten huumekuolemat.
Oli jo aikakin että tuosta aiheesta tehdään ohjelma. Suomi on nuorten huumekuolemissa euroopan kärkeä. Sekään ei saa poliitikkoja tekemään huumepolitiikalle mitään. Voisi luulla että suomen huumepolitiikka on kiveen hakattu kun siihen ei mikään vaikuta.
Kommentit (35)
Välitetään ja huolehditaan lapsista,
Vanhemmat, koulu, nuorisotoimi, kaikki yhdessä.
Ollaan tukena ja turvana ja nähdään ne nuoret.
Välitetään heikoimmallakin hetkellä.
Rajat on rakkautta.
Mitä parannusehdotuksia ap:lla olisi nykyiseen huumepolitiikkaan?
Suomessa on kaikista tilastoista huolimatta ihmeellisen liberaali huumausainesuhtautuminen. Jaksetaan kiihkeästi vähätellä todettuja seurauksia ja lasten ja nuorten lähtökohtaisia mielenterveysongelmia.
Puhutaan positiivisesti viihdekäyttäjistä ja negatiivisesti ongelmakäyttäjistä. Oikeasti pitäisi puhua VAIN huumeidenkäyttäjistä. Käyttäjä on käyttäjä.
Lisäksi musiikki, elokuvat, sarjat ja idolit puhuu huumeista kepeästi. Kuin niistä olisi haittaa vain niille narkkareille. Ei muisteta että juuri kukaan ei aloita uraansa huumeidenkäyttäjänä pyrkimällä narkomaaniksi.
Minua ei kuolleet nistit tai juopot säälitä sekuntiakaan.
Mitä siis pitäisi tehdä? Jo nyt tuo porukka pääsee ohi jonon hoitoihin, saa kaiken mahdollisen avun, joten mitä vielä pitäisi olla, että porukka olisi tyytyväinen? Samaan aikaan lasten syöpähoidoista vähennetään rahaa eikä vanhuksia hoida kohta kukaan, mutta tuo narkkariporukka on jotenkin niin tärkeä Suomen tulevaisuudelle, että sen pitää saada parasta mahdollista hoitoa ja tietty maksutta.
Heille pitäisi antaa yksi mahdollisuus ja jos sen sössii, niin sama kohtelu kuin vanhuksille eli jonon viimeisiksi. Päätös on ihan oma, aika moni ei koskaan edes kokeile huumeita ja elää silti vallan kohtalaisen elämän.
Vierailija kirjoitti:
Mitä parannusehdotuksia ap:lla olisi nykyiseen huumepolitiikkaan?
Ne muutokset mitä asiantuntijat ovat ehdottaneet. En oleta tietäväni asiantuntijoita paremmin.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Mitä siis pitäisi tehdä? Jo nyt tuo porukka pääsee ohi jonon hoitoihin, saa kaiken mahdollisen avun, joten mitä vielä pitäisi olla, että porukka olisi tyytyväinen? Samaan aikaan lasten syöpähoidoista vähennetään rahaa eikä vanhuksia hoida kohta kukaan, mutta tuo narkkariporukka on jotenkin niin tärkeä Suomen tulevaisuudelle, että sen pitää saada parasta mahdollista hoitoa ja tietty maksutta.
Eihän ne pääse kun hoitoon pyrkivälle sanotaan että tule kuukausien päästä kun aikaisemmin ei onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Omien huonojen valintojen seurausta.
Tämä. Huumeista on puhuttu kouluissa ja kaikkialla kyllästymiseen asti. Ihan omaa tyhmyyttä, jos menee sellaisiin koskemaan.
Ihan omaa mokaa tuo on. Miksi siihen pitäisi puuttua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omien huonojen valintojen seurausta.
Tämä. Huumeista on puhuttu kouluissa ja kaikkialla kyllästymiseen asti. Ihan omaa tyhmyyttä, jos menee sellaisiin koskemaan.
Se kouluissa annettu huumevalistus on luvattoman huonoa. Eniten siinä puhutaan kuinka vaarallista kannabis on ja kovien huumeiden vaaroista puhutaan paljon vähemmän. Sitten kun nuoret kuitenkin kokeilevat kannabista ja huomaavat että siitä on valehdeltu niin niillä on syy epäillä että muistakin huumeista valehdeltiin.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on kaikista tilastoista huolimatta ihmeellisen liberaali huumausainesuhtautuminen. Jaksetaan kiihkeästi vähätellä todettuja seurauksia ja lasten ja nuorten lähtökohtaisia mielenterveysongelmia.
Puhutaan positiivisesti viihdekäyttäjistä ja negatiivisesti ongelmakäyttäjistä. Oikeasti pitäisi puhua VAIN huumeidenkäyttäjistä. Käyttäjä on käyttäjä.
Lisäksi musiikki, elokuvat, sarjat ja idolit puhuu huumeista kepeästi. Kuin niistä olisi haittaa vain niille narkkareille. Ei muisteta että juuri kukaan ei aloita uraansa huumeidenkäyttäjänä pyrkimällä narkomaaniksi.
Suomessa on kautta linjan huumelainsäädäntö Euroopan tiukimmasta päästä. Asteikon yläpäässä saa huomattavasti kovempia rangaistuksia kuin henkirikoksista.
Niin että "liberaali huumepolitiikka" on puhtaasti mielikuvituksen tuotetta. Tietenkään poliisilla ei riitä resurssit joidenkin pössypäiden jahtaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omien huonojen valintojen seurausta.
Tämä. Huumeista on puhuttu kouluissa ja kaikkialla kyllästymiseen asti. Ihan omaa tyhmyyttä, jos menee sellaisiin koskemaan.
Se kouluissa annettu huumevalistus on luvattoman huonoa. Eniten siinä puhutaan kuinka vaarallista kannabis on ja kovien huumeiden vaaroista puhutaan paljon vähemmän. Sitten kun nuoret kuitenkin kokeilevat kannabista ja huomaavat että siitä on valehdeltu niin niillä on syy epäillä että muistakin huumeista valehdeltiin.
Miksi kokeilevat kun selvästi sanotaan ettei niin pidä tehdä?
Vierailija kirjoitti:
Omien huonojen valintojen seurausta.
😁 Sanoo aikuinen, päivät vauvalla typeröivä ihminen teini-ikäisistä. Olet varmasti tosi ylpeä itsestäsi.
Tuon voi jo nyt katsoa YLE areenasta etukäteen.
Katsoin äskön tuon ohjelman.
Minua yllätti miten helppoa nykyisin on saada huumeita eri some kanavien kautta..
Katherine.Rosemary kirjoitti:
Tuon voi jo nyt katsoa YLE areenasta etukäteen.
Katsoin äskön tuon ohjelman.
Minua yllätti miten helppoa nykyisin on saada huumeita eri some kanavien kautta..
Helpompaahan se on kuin viinan saaminen alaikäisenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omien huonojen valintojen seurausta.
Tämä. Huumeista on puhuttu kouluissa ja kaikkialla kyllästymiseen asti. Ihan omaa tyhmyyttä, jos menee sellaisiin koskemaan.
Se kouluissa annettu huumevalistus on luvattoman huonoa. Eniten siinä puhutaan kuinka vaarallista kannabis on ja kovien huumeiden vaaroista puhutaan paljon vähemmän. Sitten kun nuoret kuitenkin kokeilevat kannabista ja huomaavat että siitä on valehdeltu niin niillä on syy epäillä että muistakin huumeista valehdeltiin.
Miksi kokeilevat kun selvästi sanotaan ettei niin pidä tehdä?
Ihan samasta syystä kun kasarin nuoret joivat alaikäisinä alkoholia vaikka se oli kiellettyä. Nykyään huumeiden hankkiminen on helppoa puhelinsovelluksilla eikä laiton myynti kysy ikää.
Kukaan ei pakota käyttämään huumeita ja lääkeaineita yhdessä josta on kysymys yli 90 prosentissa Suomen ns. "huumekuolemissa".
Omien huonojen valintojen seurausta.