En kestä miehen tiuskimista lapsille

ja hermostuu lapsiin. Silloin on ihan normaalia ja jopa suotavaa äristä lapsille ja vaikka hieman ravistella heitä, jotta lapset näkevät, että aikuisetkin joskus ärtyvät. Tätä on hyvä tehdä monta kertaa päivässä, kuten miehesi tekee.



On hienoa, että mies näyttää tunteitaan. Kaikki vanhemmat haluavat väsyneinä lapsilleen pahaa ja on suotavaa, että lapset sen näkevät ja kokevat.

mun mies ei tiuski koko ajan, mutta puhuu vihaisesti/suuttuu/huutaa lapsille minun mielestä liian vähästä. Olen hänelle siitä puhunut, mutta ei kuulemma voi itselleen mitään. Ajattelisin, että lapset kärsisivät erosta enemmän kuin siitä, että heille puhutaan epäsopivasti. Joten olen tyytynyt tilanteeseeni (lasten tilanteeseen) koska saavat myös myönteistä huomiota mieheltäni, ja uskoisin, että tietävät, että heitä todella rakastetaan.

ap kirjoitti, että jos tekevät jotain kiellettyä... sen sijaan, että halaisi.. Ei kai silloin kannata halailla, jos lapsi on tehnyt kiellettyä?

Ero tuommoisen takia on aika raju veto. KAIKILLA varmasti menee hermo. Olen melkein varma, että sinullakin lopulta jos miehesi ei reagoisi lasten käytökseen ennen sinua. Olen itse huomannut ainakin, että kun mies on kotona, oma pinna kestää yllättävän paljon ja asetun helposti "suojelemaan" lasta. Kun olen lasten kanssa yksin, mulla menee hermot ihan yhtä lailla. Lapselta pitää pyytää anteeksi jos läikkyy yli. Pitää olla johdonmukainen eikä palkita halauksilla jos on aihetta nuhteeseen, vaikka syynä olisikin joku huomionhaku. Ensin puututaan tekemiseen, sitten halitaan ja sovitaan. Tunteet saa näyttää... ja meidän pitää vaan itse oppia niitä hillitsemään ja kasvaa lasten mukana. Voisiko miehesi yrittää jotain hillintäkeinoa, vaikka laske kymmeneen tms..

itse siis yleensä pyrin estämään sen kielletyn tekemisen ennenkuin edes sitä tekee. Jos vaikka näen lapsesta että on aikeissa kiivetä pöydälle, niin käännänkin huomion muualle ja sitten annan huomiota. Sen sijaan mies rääkyy sohvalla, että "älä kiipeä sinne" ja sitten vaan ääni kovenee "et saa kiivetä" jne.. Ja arvatkaa mitä tekee lapsi. Sitten mies vihaisena ja kovinottein käy hakemassa lapsen sieltä alas "mähän sanoin, ettet saa kiivetä".

sanoa miehelle, että miltä susta itestä tuntuu, jos sulle huudetaan... usein huutaminen siis vaan lisää sitä huutamista eikä sillä saa toivuttua tulosta aikaan.



Sit kun se huutaa tai kohtelee lapsia kovakouraisesti, niin tämä leijonaemo nostaa päätään "älä sä kohtele mun lapsia noin" !



Ap, oli myös tuo edellinen

Ero tuommoisen takia on aika raju veto. KAIKILLA varmasti menee hermo. Olen melkein varma, että sinullakin lopulta jos miehesi ei reagoisi lasten käytökseen ennen sinua. Olen itse huomannut ainakin, että kun mies on kotona, oma pinna kestää yllättävän paljon ja asetun helposti "suojelemaan" lasta. Kun olen lasten kanssa yksin, mulla menee hermot ihan yhtä lailla. Lapselta pitää pyytää anteeksi jos läikkyy yli. Pitää olla johdonmukainen eikä palkita halauksilla jos on aihetta nuhteeseen, vaikka syynä olisikin joku huomionhaku. Ensin puututaan tekemiseen, sitten halitaan ja sovitaan. Tunteet saa näyttää... ja meidän pitää vaan itse oppia niitä hillitsemään ja kasvaa lasten mukana. Voisiko miehesi yrittää jotain hillintäkeinoa, vaikka laske kymmeneen tms..

Olen huomannut ihan saman. Minua ärsyttää kun mies tiuskii lapsille, vaikka itse tiuskin yhtä lailla jos olen yksinäni lasten kanssa. Kai me tiuskitaan vähän eri asioista ja kiihdytään eri tavalla. Itse pystyn pysymään hyvällä tuulella pitempään lasten toilailuista huolimatta, mutta kun pinna palaa, se palaa sitten totaalisesti. Eli huudan ja raivoan ja pahimmassa tapauksessa otan lapsia hartioista kiinni ja huudan päin naamaa kitapurjeet lepattaen. Mies taas pitää tasaisen ärinän koko ajan, muttei varsinaisesti raivoa... Tyylinsä kullakin. Ja yhden tytön äitien on turha jeesustella, mutta jos useamman vilkkaan pojan kasvattaneet ovat selvinneet hermojaan koskaan menettämättä, nostan kyllä hattua.

Ongelman suuruus riippuu miehen mielialasta. Kiukkuisella, väsyneellä mielellä tiuskii enemmän. Hyvällä mielellä on ihan unelmaisä. Valitettavasti noita ärtyneitä kausia on aika usein.



Kiukkuisena mies on sitä mieltä että toimii ihan oikein. Kyllähän lasten pitää totella mitä aikuinen sanoo (tai siis mitä aikuinen huutaa yllättäen ilman varoitusta). Riippumatta siitä kuinka kohtuuttomia määräykset ovat.



Paljon helpommalla pääsee jos antaa lapsille hieman vapauksia. Jos lapsi haluaa harjata eka hiukset ja sitten vasta hampaat, niin miksi ihmeessä ne hampaat pitäisi harjata kauhealla voimalla ja kirousten säestämänä kun isä on päättänyt että ne harjataan eka?



Pahimpina päivinä lapset itkevät ja hakevat turvaa minusta. Pieninkin kysyi viimeeksi että ethän sä voi tykätä isistä kun se on niin ilkeä.



Hyvät jaksot ovat sitten taas oikein ihania. Kun miehen pinna on pidempi on kaikilla kivaa.



Meillä ei todellakaan eletä kuin pellossa, eli säännöt on ja niistä pidetään kiinni. Itsekin huudan joskus ja hermo menee. Pikkuasioista en viitsi riidellä lasten kanssa ja karjua silmät päässä pyörien että nyt voitelet sen leivän nopeammin tai menet omaan huoneeseesi jos et osaa voidella kun tuon ikäisen pitäisi jo osata voidella kunnolla niin että koko pöytä ei ole margariinissa ja muut joutuvat odottelemaan ja veisikin on ihan likainen ja...

kuulukaan päästä syliin ja saada palkintoa! Ja jos hakee huomiota, paras keino on jättää huomiotta.

Ongelman suuruus riippuu miehen mielialasta. Kiukkuisella, väsyneellä mielellä tiuskii enemmän. Hyvällä mielellä on ihan unelmaisä. Valitettavasti noita ärtyneitä kausia on aika usein.

Kiukkuisena mies on sitä mieltä että toimii ihan oikein. Kyllähän lasten pitää totella mitä aikuinen sanoo (tai siis mitä aikuinen huutaa yllättäen ilman varoitusta). Riippumatta siitä kuinka kohtuuttomia määräykset ovat.

Paljon helpommalla pääsee jos antaa lapsille hieman vapauksia. Jos lapsi haluaa harjata eka hiukset ja sitten vasta hampaat, niin miksi ihmeessä ne hampaat pitäisi harjata kauhealla voimalla ja kirousten säestämänä kun isä on päättänyt että ne harjataan eka?

Pahimpina päivinä lapset itkevät ja hakevat turvaa minusta. Pieninkin kysyi viimeeksi että ethän sä voi tykätä isistä kun se on niin ilkeä.

Hyvät jaksot ovat sitten taas oikein ihania. Kun miehen pinna on pidempi on kaikilla kivaa.

Meillä ei todellakaan eletä kuin pellossa, eli säännöt on ja niistä pidetään kiinni. Itsekin huudan joskus ja hermo menee. Pikkuasioista en viitsi riidellä lasten kanssa ja karjua silmät päässä pyörien että nyt voitelet sen leivän nopeammin tai menet omaan huoneeseesi jos et osaa voidella kun tuon ikäisen pitäisi jo osata voidella kunnolla niin että koko pöytä ei ole margariinissa ja muut joutuvat odottelemaan ja veisikin on ihan likainen ja...

Meillä on ihan just tismalleen näin. Yks miespuolinen ystävä vaan lohdutti, ettei kaikki ole synnynnäisiä isiä ja kaikki ajallaan... Onneksi meillä lapsi (6v) ei silti pelkää isäänsä, vaan karjuu vastaan (juu, eihän se tilanne siitä parane, mutta minä en ainakaan joudu välikäteen). Joskus vaan tulee sellanen erotuomariolo, kun on pakko tarttua tilanteisiin ja saada osapuolet kompromissiin... *huoh*

kuin 10:llä, että annan myös lapsille hieman vapauksia, joissain pikkuasioissa annan lapsen tehdä päätöksiä. Ja erityislapsen kanssa luovin tilanteissa lapsen raivareita vältellen. Kun mies sitten menee suorinta tietä ja jänkkää siitä asiasta, sitten lapsi saa raivarit ja mies myös ja jättää homman niikseen ja menee pois tilanteesta. Sanotaan nyt tilanteeksi vaikka, että ollaan lähdössä ulos ja lapsi haluaa ensin kengät jalkaan, mutta isä on sitä mieltä, että ei kun takki ensin. Se vääntää sen takin kanssa ja sit lapsi makaakin maassa, eikä pukemisesta tule enää mitään ja homma jää yllättäen mun kontolle.

Niiiin ärsyttävää !!!



Ap

Kun mies sitten menee suorinta tietä ja jänkkää siitä asiasta, sitten lapsi saa raivarit ja mies myös ja jättää homman niikseen ja menee pois tilanteesta. ... homma jää yllättäen mun kontolle.

Juuri ärsyttää se jos mies ei yhtään luovi tilanteissa ja sitten hommasta ei tule mitään ja minun pitää hoitaa asia loppuun. Joskus tuntuu että mies tahallaan hoitaa hommat niin huonosti, että ei joudu jatkossakaan niitä tekemään. Eli ap:n esimerkissä jos pukemisesta on tullut iso taistelu, niin on varmaa, ettei se lapsi halua seuraavanakaan päivänä lähteä isänsä kanssa ulos tai pukea isänsä kanssa, joten tuokin asia jää minulle.

t.10

Jos lapset tekee jotain pahaa j avaarallista , niin toki silloin voi suuttua. Mutta jos lapset vaan "ärsyttää" vaan olemassaolollaan, tai sillä, etteivät käyttäydy niin kun vanhemmat toivoisivat, niin silloin pitää miettiä. Silloin kannatta miettiä omaa käytöstään. Siis jos vanhempi vaikka haluaisi lukea lapselle, tehdä jotain yhdessä, joka ei yhtään lasta kiinnosta, niin ei siitä pidä ärtyä. Huomasin ainakin itse, että joskus suutuin siitä , kun lapsi ei halunnut tehdä asioita tai juttuja joita olin suunnitellut. Kysyin sitten iteltäni, onko sillä väliä. Useimmiten sillä ei ole.

Mutta esim pukemeine, syöminen, nukkuminen on asioita, jotka lapsen tulee tehdä. tehdään ne sitten leikin varjolla ja muuten rauhallisesti. Esim mun lapsi ei halunnut koskaan laittaa hanskoja. Annoin hänelle vaihtoehdon, eli laitetaanko punaiset vai siniset ( esim). lapsi mietti niitä, eikä muistanut enää ettei laita kumpiakaan, ja valitsemat hanskat pysyi käsissä.

myös päiväkodissa jatkaa tällä linjalla? "Ei mennäkään ulkoiluun, vaan leivotaan, ei pidetäkään matikan koetta, vaan piirretään" jne.?



Entäs kun näitä tämmöisiä on siinä ryhmässä 28?

jeesusteippiä mikä auttaa kaikissa tilanteissa.

Ettei ne osaisi ryhmässä työskennellä tai kunnioittaa muiden oikeuksia.lapsi on perheenjäsen, ja lapsen on otettva muut huomioon, myös vanhemmat. Lapsilla on yleensä itsekkyydestä huolimatta myös vahva oikeudenmukaisuuden tunto."Minun vuoro, sinun vuoro"

Ja minusta on tärkeää kertoa lapselle, mitä tullaan tekemään ja "varoittamaan" lasta (siis silloin kun lapsi ei vielä tunne kelloa). Eli tyyliin, "voit leikkiä vielä hetken, mutta sitten laitat lelut pois, koska sitten syödään ja sen jälkeen lähdetään ulos yms". Ainakin mun lapsen kohdalla se toimi. Ei toki pieni lapsi isoista asioista päätä, mutta pikkuhiljaa lapselle annetaan lisää valinnan mahdollisuuksia tietyisssä asioissa. Ja opetetaan myös, milloin tulee tehdä juuri niin kuin sanotaan ( useimmiten myös miksi) Lapset on yllättävän fiksuja.

Se on aivan se ja sama, laitetaanko takki vai kengät ensin, kunhan molemmat menee päälle.. Haloo. Ei se tarkoita, että matikankoetta ei isompana tehdä...



Tsiisus tätä älyn tykitystä joillain.