Ex-vlt

Haluaisin kuulla, olenko yksin tunnetilojen kanssa vai onko jollakin toisella samanlaisia ajatuksia. Olen noin kymmenen vuotta sitten jättänyt liikkeen. Olen onnellinen, sain perheen, jota en olisi vl saanut. Ei niistä piireistä löytynyt ketään. Minulla on ihania lapsia ja ihan kelpo mies. Mutta. Edelleen ikävöin seuroihin ja ajattelen, että vl-liike on ainoa oikea liike tavallaan. Kun kuuntelen Siionin lauluja, kaipuu nostalgisoituu ja kaikki muistot vyöryvät päälle. Ahdistus, masennus ja tuska, joita tunsin sinkkuna esim. Suviseuroissa, tuntuvat hämäriltä muistikuvilta. Välillä tuntuu epäreilulta, että en saanut vl-liikkeessä perustaa perhettä. Paluuta ei ole, en vain pystyisi enää elämään liikkeessä. Mutta uskoa on ikävä. Uskon edelleen Jumalaan, mutta yhteisö ympäriltäni puuttuu...