Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ketään, joka on laittanut täysin välit poikki vanhempaan/vanhempiin? Minun täytyy varmaan yrittää. Hirvittää kyllä.
13.02.2026 |
Hullun äidin alistamana kasvanut. En saanut kunnollisia vaatteita kun minua ei haluttu opettaa "tuhalaamaan" Luulen, että äiti nautti siitä kun kulijn "ehjissä ja puhtaissa" vaatteissa, jotka olivat niin epämuodikkaita ja rumia että minua hävetti niitä käyttää. Minun häpeämään saamiseni oli äidin ilon aihe. Jos se nyt aitoa iloa koskaan tunsikaan.
Minun piti tehdä kaikki kotityöt, koska olin tyttö. Veli makoili sohvalla ja katteli tv:ta.
Kaikki nitistäminen ja nöyryttäminen naamioitiin "kasvattamiseksi" ja "karaisemiseksi" että "oppii olemaan": Ikinä ei toditukset olleet tarpeeksi hyviä ja aina oli joku toinen ollut parempi.
Minut lähetettiin 15-vuotiaana luokioon kauas toiselle paikkakunnalle, kun "se koulu on parempitasoinen kuin tämä meidän" !!?? !5- v. yksin ilman mitään tukea jonnekin yksiöön yksin suoritumaan lukiosta! Todistuksen keskiarvo jotain 6 ja siitähän se huuto tuli: Niin paljon kuin rahaa oli laitettu mun opiskelujen "Kannustamiseen" ja tämmöinen tuli.
Olisin tarvinnut tukea, olisin halunnut asuan kotona ja olisin tarvinnut jotain turvaa ja kannustusta lukionkin aikana. Se on aika iso ponnistus tehdä yksin. Epäonnistuin tietysti epävarmuuttani ja yksinäisyyttäni. Jatko-opintoja on vaikea löytyää 6 keskiarvolla ja huonoilla papereilla.
MInusta kasvoi alisuoriutuja, epävarma toisten tunteiden haistelija. En pärjää missään mikä vaatisi paineen sietoa tai kilpailua, sillä en usko ikinä pärjääväni. Olen oikeasti älyltäni hyvä ja voisin ollakin eri töissänikin hyvä. Valitettavasti vain paremman itsetunnon omaavat menevät oikealta ohi ja minä jään paikalleni, jähmetyn suorastaan.
Ihmissuhteissa olen rasittava mielisteljä enkä koskaan uskalla näyttää omia tunteitani, saatika näyttää että olisin tyytymätön tai vihainen. Sellaiset parisuhteet ei kehity, eikä tyydytä edes sitä toista osapuolta. Minua ei tietenkään, koska en edes tiedä millainen on tasa-arvoinen ja molempia arvostava parisuhde. Vaivun erilaisiin peleihin, huokailen ja yritän sanattomasti viestittää että miltä tuntuu tai missä mennään. Sitä ei mies edes ymmärrä ja menee menojaan. Kukapa jaksaisi alkaa minun solmujani aukomaan.
Äiti laittelee viestejä raamatusta että muista kunnioittaa isääsi ja äitiäsi. Jumalan rangaistus roikkuu nyt päälläni, kun olen harventanut yhteydenottoja. Kunnollisen tyttären kuulemma pitää käydä säännöllisesti kylässä. Muuten alkavat kyläläiset ihmetellä että mikä on vikana kun ei käy.
Suurin huoli äidillä on että mitä muut ajattelevat. Sen takia pitää näytellä että haluaa tavata ja kuulla minusta. Oikeesti tavatessa haukkuu kun ei sulla ole miestäkään ja ei ole tarpeeksi hieno työpaikka ja miten sä olet tukkas laittanut ja ei naiset noin pukeudu jne jne.
Haaveilen että joskus kirjoitan kirjeen jossa kerron kaikki mitä hän teki minulle ja miten se minuun vaikutti. Sitten vaan lakkais vastaamasta puhelimeen kun se soittaa ja lähtis joka joulu vaikka thaikkuihin joulunviettoon. Ihan sama.
Olen itsekseni lapsuuttani ja kasvamista paljon miettinyt. Lukenut paljon aiheesta. Nyt, tukevasti jo keski-iässä tuntuu että en jaksa enää yhtään. Käytös ja reagointi mihinkään ei ole muuttunut mitenkään, yhtään?? Ei näköjään vanheneminen pehmennä luonnetta.
Miten olette selvinneet ? Kosto on kauhea, tiedän sen.
Kommentit (46)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuo niin kamalalta kuulosta. Hyvin monet ovat käyneet lukion toisella paikkakunnalla kuin lapsuudenkoti. Monella on vanhemmat, jotka eivät ole olleet kannustavia. Monella on sisarus, joka on ainakin näennäisesti päässyt helpommalla.
Valintasi on joko surkutella loppuelämäsi kasvuolosuhteita tai elää eteenpäin.
Mitään syytä en näe välien katkaisemiseen. Pidä tietyt rajat toki.
Suosittelen menemään terapiaan, jossa saat noita asioita selvitettyä. Omasta kokemuksesta tiedän, että anteeksipyyntöä lapsuuden laiminlyönneistä on turha odottaa, parempi kun käyt asiat läpi itseksesi ja teet rauhan menneen kanssa. Itse en ole katkaissut välejä kokonaan, mutta pidän yhteyttä harvakseltaan ja näemme muutamia kertoja vuodessa.
Ovatko vanhempasi suurten ikäluokkien edustajia? Kuulostaa valitettavan tutulta. Taitaa olla jonkinlainen kollektiivinen, sodanjälkeinen trauma kyseessä. Sotahan on epäinhimillisen paskamaista turpaanvetoa ja äärimmäisen kamalaa mielettömyyttä. Olet reflektoinut asiaa hienosti. Kannattaa pyrkiä jatkamaan itsensä kokoamista ja ottaa etäisyyttä vanhempiin.
Tuo on tosi yleistä Suomessa, mutta tosi p erseestä.
Tiedän.
Ei sun mikään pakko ole varsinaisesti välejä katkaista.
Olet vaan siellä thaikuissa aina kun huvittaa, vastaat puhelimeen, jos huvittaa.
Lähetä joulukortti ja thaikkukortti ja äitienpäivä kortti, niin äitisi tarve näyttää muille hyvältä toteutuu, mutta sun ei tarvi olla tekemisissä.
Ja mee johonkin terapiaan ja kasaa oma pää kuntoon. Keskityt sitten omaan elämääsi.
Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi miten raskasta. Minun aikanani lähetettiin 11-vuotiaat asumaan toiselle paikkakunnalle ja käymään koulua. Yksikin tyttö (12) kävi syömässä ruokaa tarjoavassa kahvilassa päivittäiset ateriansa , asui yksin jossain huoneessa mutta ei hoitoa.
Mulla on keski-ikäinen tytär. Hän kävi lukion jA taatusti meillä ei kukaan pystynyt häntä auttamaan oppiaineissa. Yo-todistus E yksi L
Itsehän se jokaisen on opittava ja kannettava jo lukioiässä vastuu että tehtävänsä tekee
Jos ei lähilukioon pääse kuutosen numeroilla on mentävä maakuntien lukioihin. Semmosta se on. Vanhemmat kuitenkin kustantaneet eivätkä laittaneet mäkkäriin ( tms) töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sairasta, häiriintynyttä. En tuhlaisi elämästäni enää päivääkään noin sairaan ihmisen miellyttämiseen. Ymmärrän kyllä että se totuuden täydellinen näkeminen ja hyväksyntä On äärimmäisen vaikeaa. Että päästää irti, hyväksyy mitä ei koskaan ollut, ja mitä ei koskaan tule. Valtava suru, mutta pääset sen läpi, luota siihen.
Olen pahoillani siitä helvetistä minkä läpi olet taistellut ja nyt tuo saa loppua. Sinä pärjäät, pystyt ja olet kunnioitettava ja hyvä ihminen.
Näin 1970-luvulla syntyneelle kuulostaa ihan peruskauralta, ei mitenkään poikkeuksellisen kauhealta lapsuudelta. Ihan sama meininki meillä, miinus että Raamatusta eivät agnostikkoina ole lainanneet mitään, ja valintani lähteä lukioon toiselle paikkakunnalle oli omani, ei vanhempien pakottama.
Itse en ole tällaisesta lapsuudesta mitenkään traumatisoitunut, tai koe aikuisena mitään tarvetta katkaista välejä. Ne vanhemmatkin on oman aikansa tuotteita, eikä sotavuosina/välittömästi niiden jälkeen syntyminen ja kasvaminen varmasti ollut helppoa. Ei siinä varmaan kauheasti lasten tunnekasvatusta mietitty, hyvä kun saatiin ruokittua ja pidettyä lämpimänä.
Jotenkin tuntuu, että sinua voisi enemmän auttaa terapia kuin välien katkaiseminen. Ei siksi, etteikö sulla olisi oikeutta katkaista välejä, tai siksi että se mitä vanhempasi tekivät olisi hyvä, vaan koska välien katkaiseminen ei oikein itsessään katkaise menneen kaikuja mielessä. Oma ratkaisuni on ollut pitää hyvät välit vanhempiin, mutta tehdä selväksi, että en siedä epäasiallista käytöstä vain siksi että olen heidän lapsi, eli oletan samanlaista kunnioitusta kuin osoittavat vieraalle ikäiselleni naiselle. Esim. läskejäni, pukeutumistani tms. ei arvostella päin naamaa, koska sellainen on huonotapaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monilla nuorilla on jo lukioiässä kova itsenäistymisen tarve. Hakeutuvat erikoislukioohin muualle.
90-luvun alussa oli 17-vuotiaalla pojalla tyttöystävänsä ( lukion toisella) kova hinku muuttaa avoliittoon kaksistaan. Stopattiin se koska eivät olisi saaneet opintotukia tms.
Jos tuntuu, että elämänlaatu paranee välien katkaisulla, niin tee se.
Uskon kuitenkin, että paremman rauhan itsellesi saat hyväksymällä vain tilanteen ja pitämällä etäiset välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö lukio aloiteta 16-vuotiaana?
Miksi vihasit vain äitiäsi etkä isääsi, kun lähdit lukiossa opiskelemaan muualle? Miksi sinusta tuntuu, että kotoa pakeneminen lukiossa tarkoittaisi, että vanhempasi hylkäsivät sinut? Uhrimentaliteettisi on melko vakava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempasi ovat kovasti , isolla taloudellisella panostuksella ja uhrauksilla yrittäneet antaa sinulle kaiken sen, mitä itse olisivat halunneet, mutteivät saaneet. Sinä olisit halunnut jotain muuta. Tough luck, onneksi voit olla varma, että sunkin lapset olisivat halunneet jotain muuta kuin mitä sinä heille annoit.
Myllyviita, Katja, kirjoittaja ; Schmidt, Helena, kuvittaja
Kustannus Oy Duodecim 2025. 1. painos
Sairas perhe -kun vanhempi ei kasva aikuiseksi
"Jokainen kaipaa hyväksyntää ja nähdyksi tulemista erityisesti omilta vanhemmiltaan. Kaikki vanhemmat eivät kuitenkaan pysty tarjoamaan lapselleen turvallista ja ehjää kasvuympäristöä. Päihdeongelmat, persoonallisuushäiriöt ja traumojen siirtyminen sukupolvelta toiselle voivat hämärtää perheenjäsenten rooleja ja rajoja, estäen lapsen tasapainoista kehitystä..."
Miksi edes kirjoittaa kirje? Minä ghostasin äitini. Hän saa olla niin kuin olisin kuollut. Niin vapauttavaa.
En olisi missään tekemisissä tuollaisen ihmisen kanssa enkä myöskään hänen läheistensä. Täysin omat piirit ja porukat.
Jos olet uskossa voit rukoilla vaikka ave mariaa, jotta saat äitisuhteesi tasapainotettua omassa elämässäsi.
Blokki toimii jos yhteydenotot ovat asiattomia ja pahoinpiteleviä, kuten äitisi yhteydenotot ovat.
Mietin näitä viiskymppisyen uhmaikiä vanhoihin vanhempiinsa.
Yleensä nuorena kiukutellaan vanhemmille. Keski-iässä alkaa mieli seestyä, lspsuuss loitontua, on elämänkokemusta katsoa asioita aikuisen silmin. Niin ainakin itselläni ymmärrys kasvoi omien lasten myötä ja samaa sanoi lapseni jonka lapset nyt nuoria aikuisia. Toisella oli kova hinku myös jo lukiossa itekseen asumaan kun muualta tulleet nuoret ( helsinkiläinen erikoislukio) asuivat itsekseen
Eikö kukaan voisi muuttaa pois vanhempiensa luota ja asua omillaan jo 16-vuotiaana?
Yritä jo itsenäistyä, aikuinen ihminen. Parhaiten irtaannut kun et edes mieti tekeväsi niin. Olet reipas itsenäinen nainen.