Minkä ikäiselle lapselle saa näyttää olevansa vihainen hänelle?
Ja millä tavalla?
Tällaista olen nyt muutaman päivän ajan miettinyt...
Kommentit (5)
minusta puhetta ymmärtävälle lapselle voi sanoa, että "nyt mua kyllä suututtaa kun X".
rauhallinen tyyli on paras, vaikka en ole itsekään onnistunut välttymään huutamiselta silloin tällöin (mikä ei kyllä koskaan ole edistänyt asioita).
ja ihan täyspäisiä, käyttäytyvia lapsia noista on tullut.
kyllä hänelle, esim. ruokaillessa sanon, että noin ei saa tehdä, kun työntää sormet suuhun, kun suu on täynnä ruokaa tai "pyristää" ruokaa suussa. Minusta voi aivan hyvin lapsen ollessa tämän ikäinen, alkaa opettamaan kauniita tapoja. Eihän hän niistä vielä ymmärrä, mutta pikkuhiljaa... Eri asia on tietenkin olla vihainen, mutta jämäkkä voi olla ilman äänen korotusta tai vihaisuutta.
edes kokenut tarvetta olla vihainen lapselle, kun hän on ollut noin 2-2,5 v. Tottakai sitä ennen on opetettu tapoja, kerrottu mitä voi tehdä ja mitä ei ja kielletty tarvittaessa tiukasti. Mutta käytös ei ole aiemmin herättänyt itsessäni kiukkua tai vihastumista. En parivuotiaalle nyt toki kovin vahvasti ole vihainen tai varsinkaan kauaa, mutta olen kyllä vihaisuuteni näyttänyt, kun on tehnyt tietoisesti jotain tyhmää, josta on juuri kielletty ja varmasti ymmärtänyt, ettei niin saa tehdä.
Minusta ei voi olla vihainen, ennen kuin toinen on riittävän "viisas" tehdäkseen ihan selkeästi tarkoituksella tyhmyyksiä ja lapsella on riittävästi itsehillintää, että periaatteessa pystyisi olemaan tekemättäkään. (Aika paljon pienempihän lapsi voi ymmärtää, että tämä oli kiellettyä, mutta ei tajua miksi ei saa tehdä. Tai ole varmuutta miksi ei saanut tehdä. Kun ei muuten pääse selville, lapsi testaa uudestaan mitä tapahtuu, jos tekee uudestaan ihan vain varmistuakseen asiasta. Tätä en osaa pitää tietoisena tyhmyyksien tekemisenä. Samoin pienempi lapsi ehkä tietää, ettei saa tehdä, mutta ei vaan omaa vielä riittävää itsehillintää, että pystyisi estämään itseään. Näistä en osaa suuttua, vihainen olen vasta, kun lapsella olisi ollut oikeasti kyky ja ymmärrys estää itseään tekemästä jotain.)
Kai noita muksuja on jo alle 1v täytynyt komentaa ja olen näyttänyt vihaista naamaa samalla, että tulee selväksi, että olen tosissani.