Mieltä osoitettiin. Miksi Turussa?
Kävelin Turun torin läpi eilen lauantaina, iltapäivällä. Siellä oli n. 30 ihmistä mölyämässä ja huutamassa farsinkielisiä iskulauseita ja heiluttamassa lippuja. Ihmettelin, koska mölyävä porukka pelotti erityisesti vanhempia ihmisiä. Yritin kysyä tuolta laumalta, että auttaako mitään, jos Turun torilla vastutetaan Iranin pappisvaltaa. Eikö olisi parempi vastustaa Iranissa? En saanut vastausta, sitten joku kookosöljyllä hiuksensa asettanut tyyppi tuli sanomaan, että minun pitäisi poistua. En tietenkään poistunut, koska ole turkulainen ja minulla on ikiaikainen oikeus olla Turun torilla, toisin kuin kenties tuolla mölykuorolla. Sitten tuli iskulauseita huutavasta porukasta kaksi naikkosta, jotka suuresta vihastaan päätellen olisivat olleet valmiina repimään minut kappaleiksi. Poistuin välttääkseni konfrontaatiota, mutta miksi nuo ovat Suomessa? Iranissahan heidän pitäisi olla vastustamassa pappisvaltaa.
Tänne ovat tulleet loisimaan. Jotain tekemistä keksivät itselleen.