Voi miksi mulla on niin huono itseluottamus miehen lapsuudenperheen suhteen?

Ei olla tekemisissä kuin pakon edessä, jossain suvun juhlissa monen vuoden välein. Mieskään ei siis ole tekemisissä heidän kanssaan. Syynä se, että he eivät hyväksy minua. Mieheni siis valitsi minut. En pyytänyt valitsemaan vaan katkoi välit itse.

Mutta välillä heidän paikkakunnalla käydessä törmätään jossain kaupassa sattumalta näihin "sisaruksiin" eli isäpuolen lapsiin. Ja alkavat jutella. Ja minä murenen siihen paikkaan, tunnen olevani ihan kamala, kuten heidän mielessään olenkin. He ovat parempaa väkeä, mielestään, monella tapaa. Viimeinen kerta kun kävivät meillä, haukkuivat kaiken. Myös mieheni ulkonäön. Myöhemmin uhkasivat minua väkivallalla, jne. 

MITEN pääsen tästä eroon? Kun en näe heitä, he ovat minulle ilmaa. Olen mieheni valittu, meillä menee hyvin, olemme onnellisia. En koe lainkaan olevani heitä huonompi, kuten en tietenkään olekaan. En koskaan edes ole käyttäytynyt niin törkeästi ketään kohtaan, kuin he käyttäytyivät minua kohtaan.

Mutta kun nähdään, kaikki tämä murenee. Apua?