Kuinka realistisena pidätte somevaikuttajan uraa pitkällä tähtäimellä?
Varsinkin jos koko ura on perustunut vain henkilön ulkonäköön, mitä käy kun ikä alkaa pyörimään 3 yläpuolella ja ulkonäkö ei enää miellytä lapsia, onko realistista jatkaa?
Kommentit (4)
Ei siinä tarvitse myydä kuin sielu vähän eri tavalla kun tulee vanhemmaksi. 10 vuotta sitten ei olisi onnistunut mutta nykyään on niin paljon yksinäisiä, hieman älykkyyden puutteessa olevia ja kiimaisia +35/40/50-vuotiaita ihmisiä, että he mielellään katsovat tällaisia ihmisiä. Hyvin siis voi toimia.
Tiedän, että maailmassa on ihan älyttömästi yksiulotteisia ihmisiä mutta kyllä nyt ihmettelen jos sitä suosiota ei pysty viemään eteenpäin sillä tasolla, että pystyy vielä elämään. Merkityksellisyyttä siitä tuskin enää saa, mutta se ei näytä olevan tavoitteena enemmistölle ihmisistä nykypäivänä.
Siinä vaiheessa yksinkertaisesti keksitään jotain muuta.
Enpä tiedä. Iina Hyttinen tekee rahaa lapsillaan, mutta joskus hän se lapsentekoikäkin päättyy. Suosittelen oikean ammatin hankkimista.