Onko sisarustesi lastenhoitotavat / näkemykset samanlaisia vai erilaisia? Miten eroaa?

Joitakin eroja on. Sisko oli ensimmäisen lapsen kohdalla _todella_ tarkka, varsinkin syömisistä (ei karkkia mahd. pitkään jne). Itse taas olin ekan lapsen kanssa vähän kuin se olisi jo toinen, en ollut niin tarkka.



Sisko huutaa lapsilleen, ja "inttää" paljon enemmän kuin minä. Riitelee myös lasten kuullen näiden isän kanssa huutamalla, lapset oppivat, että voi riidellä ja sitten sopia.. :O



Itse jätän lapsen herkemmin hoitoon, kuin siskoni.

Hänellä on suurempi kynnys jättää hoitoon varsinkin pienempää lasta.



Kumpikaan meistä ei _ikimaailmassa_ löisi, tukistaisi tms lasta. Ja molemmat antavat paljon huomiota, syliä ja rakkautta kaikille lapsilleen.



Hyviä kasvattajia ja äitejä olemme molemmat, ja todella paljon samanlaisia. Harvoin tulee mitään ristiriitoja lasten kasvatuksen suhteen, vaikka paljon yhdessä ollaankin. :)

Mä tykkään hoitaa lapset kotona (myös vauvan synnyttyä se vanhempi on kotona), sisko ei. Sisko meni heti töihin kun vanhempainvapaa loppui, huom. raha ei ollut syynä.



Mä tykkään panostaa lastenvaatteisiin, sisko ei.

Varsinkin yhden siskoni kanssa tavat eroavat suuresti. Isosiskoni (useamman vuoden vanhempi) kasvattaa ja hoitaa lapsensa aika lailla samalla lailla kuin oma äitini: tuttipullo, huudatusunikoulu, itkuille yms. on tietty kestorajansa (lohduttaminen loppuu kuin seinään).

Itse imetin pitkään, nukuttiin perhepedissä, lasta ei itketetä jne.

Olen saanut äidiltäni ja siskoltani arvostelua osakseni, mutta mielestäni toimin oman lapseni suhteen oikein. Tää toimii meillä.

vaan saavat kasvaa muun elämän ohessa. Ei ole askartelua askartelun vuoksi vaan siksi, että joku asia pitää tehdä ja kotityöt kuuluvat kaikille, jopa 4 kk ikäiselle vauvalle (siinä vaiheessa tosin työnjohtotehtävissä).



Kaikki sisarukset asutaan omakotitaloissa ja jokainen meistä inhoaa pihanhoitoa, joten pihat on lapsiystävällisiä jalkapallokenttiä.

Fyysistä kuritusta ei tietääkseni kumpikaan hyväksy, mutta sisko on mielestäni curling kasvattaja. Lapsille ostetaan kaikki, mitä vaan keksivät pyytää. Kun Cars oli kova juttu, pojalle ostettiin kaikki mahdollinen krääsä, mitä siihen liittyi, pussilakanat, reput, matkalaukut, julisteet, vaatteet, lelut... Ja ei edes odotettu syntymäpäiviä, joulua tms. Sitten kun yhtäkkiä cars ei olekaan kova juttu, kaikki laitetaan pois. sitten tuli Star Wars, taas ostetaan kaikki, mitä olemassa on, muutaman kuukauden päästä ne ei olekaan enää in.



Itse yritän pitää sen linjan, että ihan kaikkea ei ole pakko saada ja silti voi olla onnellinen. Toisaalta mun lapset ei edes kinua kaikkea mahdollista, esim. joulupukillekin lähti tosi lyhyt lahjatoivelista, muutama juttu, jotka ovat heille tärkeitä, ei muuta.



Kannatan myös elologista kulutusta ja arvosta kierrättämistä, käsillä tekemistä jne. Sisko ei perusta näistä pätkääkään. Minusta lapselle voi hyvin ostaa polkupyörän tai sukset käytettynä, siskoni mielestä ei.



Siskoni ei vaadi lapsiltaan mielestäni riittävästi esim. käytöstapoja. Koululaisen kanssa ei hänen mielestään voi mennä hienoon ravintolaan, koska ei hänen lapsiltaa ole vaadittu sitä, että pitäisi osata olla nätisti ruokapöydässä ja käyttäytyä. Meille taas on päivänselvää, että pöytätapoja opetetaan lapsille pienestä pitäen (toki vatimuksissa huomioidaan lapsen ikä, mutta esim. ekaluokkalaiseltakin voi mun mielestä vaatia sitä, että osaa puoli tuntia olla nätisti päivällispöydässä ja keskustella ja käyttää veistä ja haarukkaa).



Ikävä kyllä siskoni on materialisti.



Varsinaisesti ei liity lapsiin, mutta olemme muutenkin ihan erilaiset. Tykkäämme ihan eri jutuista. Minä tykkään vanhoista taloista, vanhoista huonekaluista, liikun mielelläni luonnossa, marjastan, sienestän, harrastan vaellusta jne. Siskoni tykkää kaikesta modernista, ei ikimaailmassa likaisi käsiään multaan, harrastaa golfia, ei varmaan edes omista kumisaappaita jne.



Eli samasta perheestä samoilla kasvatusmetodeilla voi tulla ihan erilaisia lapsia.

Olen vanhin ja kasvatan lapsia äärettömällä kärsivällisyydellä ja lempeydellä, johdonmukaisuudella. Venytän pinnaa, olen lehmänhermo. En huuda enkä kirjoile.



Veljeni kasvattaa ainokaistaan myös ilman kirosanoja, mutta huutaa. Toisaalta hänen filosofiansa taitaa olla vapaa kasvatus, heillä ei ei tunneta kellonaikoja tai ruoka-aikoja.



Pikkusiskoni on hyvin pedantti, hän on rytmimammojen kuningatar ja suorastaan ortorektisen tarkka ruuan terveellisyydestä ja runsaasta liikuntaharrastuksesta. Hän käyttää aika julmaa kieltää hermostuessaan, on aika kireä äiti.



Minä olen nykyisin lasten kanssa kotona, aiemmin tein kahta työtä. Veli on ollut sekä töissä että koti-isänä, sisko on työorientoitunut, mutta lapset eivät ole koskaan "huvikseen" päivähoidossa.



Me kaikki pidämme toisistamme kovasti ja olemme yhteydessä paljon.



Me kaikki kunnioitamme toistemme näkemyksiä emmekä hypi toistemme varpaille. Jokaiselle lapsen hyvinvointi tulee ykkösenä, sitten vasta muut tarpeet.

Mulla ja mun veljellä olis varmaan aika samanlaiset tavat ja arvostukset. Mutta veljen vaimoke on ihan eri maata... veli sitten välillä pyuörittelee päätään, mutta ihan kivasti näkyy serkkulikka kasvavan "väärilläkin" tavoilla :)

Eli yritetään ihan normaalin kohtuudella olla huutamatta lapsille, syöttää suurimmaksi osaksi terveellistä ruokaa, tarjota lapsille jotain harrastusta ja vähän lomailla ja reissata joskus lasten kanssa.



Pikkuveljellä on sitten siitä erilaista, että siellä ei panosteta ruuan terveellisyyteen yhtään, vaan välipalaksi voi olla vaikka kaksi lihapiirakkaa, iltaruuaksi nakit ja ranskikset. Ja jos jonain päivänä ei syödä lämmintä ruokaa lainkaan, niin sekään ei ole niin nuukaa. Liikunnan kanssa samaa rentoutta: jos lapsi jotenkuten raahaa reppua perässään puolen kilsan koulumatkansa, niin se on riittävästi liikuntaa.



Meidän sisko on eniten toista maata. Sielläkin kyllä syödään terveellisesti ja ollaan lasten asioista kiinnostuneita. Mutta siellä on valittu sellainen modernimpi linja, että lapsilla on paljon harrastuksia, perheen arki on todella aikataulutettua ja viikonloputkin. Lapsia eivät vie ikinä lomalle tai minnekään reissuun. Joskus joku lapsi voi päästä toisen aikuisen kanssa jonnekin harrastusmatkalle, mutta koko perheenä eivät ole kai ikinä lomailleet. Hoitoon lykkäävät lapsiaan ylivoimaisesti eniten. Terveelistä elämää sielläkin kyllä vietetään, lapset ovat hyvinvoivia, joten mitään huolta ei ole heidän selviytymisestään, vaikka eri metodeilla mennäänkin.