Lue keskustelun säännöt.
Syömishäiriö ja perheen ikävät kommentit
29.11.2025 |
Löytyiskö täältä ketään joka samaistuu?
Olen nuori aikuinen ja juuri muuttanut omilleni. Olen 15-vuotiaasta asti kärsinyt syömishäiriöstä. Välillä oireilu helpottaa, mutta aina se palaa takaisin. Ottaa päähän ja myös loukkaa paljon, kun perhe tietää syömisongelmistani, ja silti kommentoivat kehoani ja syömisiäni ikävään sävyyn. Oireiluuni kuuluu anorektista käytöstä, jonka jälkeen hetken aikaa ahmin hallitsemattomasti pääasiassa herkkuja, mutta myös tavallista ruokaa. Paino nousee alipainosta normaalin painon alarajalle. Kunnes alkaa taas syömisen rajoittaminen ihan minimiin ---> paino laskee merkittävään alipainoon, viimeksi bmi 16,80.
Tuntuu että erityisesti isäni yrittää tehdä huumoria näistä "ahmimisjaksoista". Tiedän ettei hän tahdo pahaa, mutta esim. viimeisimmällä vierailullani hän saattoi ihan puskista sanoa kaikkien edessä, että munkin pitäisi alkaa liikkumaan muualle kuin sängyltä jääkapille. Sitten koko perheelle oli ostettu 3 suklaalevyä. Kysyin voinko ottaa suklaata, johon isä sanoi "humoristisesti" mutta tosissaan, että sillä ehdolla etten syö kaikkia kerralla koska muillekin täytyy riittää. En ole koskaan syönyt vanhempieni herkkuja niin ettei muille jää. Hävetti.
Aina myös puhutaan avoimesti, että minä, isosiskoni ja äitini olemme ruumiinrakenteeltamme tämmöisiä "lyhyitä ja pyöreähköjä", toisin kuin isäni ja pikkusisarukset pitkiä ja hoikkia. Jokin aika sitten riitelin jostain pienestä asiasta äitini kanssa. Äitiä selvästi edelleen ärsytti tuo riita. Olin sovittamassa jotain xs-kokoisia urheiluhousuja peilin edessä ja ne olivat kireät. Äiti katsoi minua ja ivallisesti hymyillen totesi "eikö maha mahdu housuihin".
Saan myös kuulla laihtumisestani jatkuvaa kehumista, miten paljon paremmalta näytän hoikempana.
Tämä kaikki siitä huolimatta että olen monesti pyytänyt ettei kehoani tai syömisiä kommentoida.
Nyt taas vierailun jälkeen ahdistaa, ällöttää kuinka paljon olen taas syönyt, ja suunnittelen viikon vesipaastoa. En tiedä onko tässä tilanteessa enää muuta vaihtoehtoa kuin katkaista välit vanhempiin joksikin aikaa. Nämä jutut voivat kuulostaa pieniltä ja merkityksettömiltä, mutta mieleni on niin pahasti rikki tällä hetkellä, että pienikin heitto voi laukaista viikkojen näännytyskuurin.
Kommentit (18)
Ota pari askelta taakse päin perheesi kanssa ja vietä aikaasi täysipäisten ja empatiaan kykenevien ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valistettiinko perheenjäseniäsi syömishäiriöstäsi silloin kun olit alaikäinen? Osallistuivatko he hoitokokouksiin? Lapsen sairastuminen koskettaa koko perhettä, ja siitä toipuminen kuuluu myös äidille ja isälle. Sinun ei missään tapauksessa tarvitse suvaita vanhempiesi käytöstä.
Psyykkinen puolustusmekanismi. Yritys vitsailla voi toimia yhtenä puolustusmekanismina, joka auttaa ihmistä selviytymään vaikeista tunteista ja tilanteista. Vanhempasi tuntevat itsensä avuttomaksi seurassasi.
Lopetat sen syömishäiriöpelleilyn, syöt normaalisti ja olet kuten muutkin ihmiset. Helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kyllä haitalliselta ympäristöltä syömishäiriöiselle, joten jos tavoite todella on parantuminen niin voi tehdä hyvää rajoittaa ainakin yhteydenpitoa. Onko siis näin, että perheesi on tietoinen syömishäiriöstäsi, oletko puhunut heille siitä? Todellisuus valitettavasti on, että mitä läheisempi suhde, usein läheisen itsetuhoinen käytös voi olla vaikea huomata, muutos tapahtuu hiipien.
Vierailija kirjoitti:
Lopetat sen syömishäiriöpelleilyn, syöt normaalisti ja olet kuten muutkin ihmiset. Helppoa.
Ehkä näin ap vanhemmat ajattelee, aika mennä jo eteen päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet taas katsellut suljettujen sälekaihtimien takana Satuhäiden uusintoja ja kirjoittellut näitä alakouluaineita?
Tuo on kurjaa. Voisiko joku hoitavan tahon ammattihenkilö pitää infon asiasta perheelle?
Lohdutukseksi kerron, että vuosien myötä kun saat itsevarmuutta ja itsenäisyyttä, niin muiden mielipiteet sinusta eivät enää vaikuta niin voimakkaasti kuin nyt. Opit itse määrittelemään itsesi positiivisella tavalla. Ota vähän henkistä tilaa, mutta älä katkaise välejä perheeseen. Heillä on vielä paljon opittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella ilkeää. Tuossa tilanteessa saa ahmia. Mun tyttärellä on samoja ongelmia ja aina kun löytyy joku ruoka tai herkku mikä maistuu niin todellakin saa syödä niin paljon kuin haluaa. Enkä ikinä ole sanonut että söisi liikaa. Välillä joutuu tietysti pakottamaan syömään, kun on kausia että mikään ei maistu.
Odotat ja odotat, että he viimeinkin muuttuisivat ja sinä saisit heiltä sen minkä haluaisit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ota pari askelta taakse päin perheesi kanssa ja vietä aikaasi täysipäisten ja empatiaan kykenevien ihmisten kanssa.
Ap, tee tämä!
t. Syömishäiriöisen nuoren naisen äiti
Vierailija kirjoitti:
Valistettiinko perheenjäseniäsi syömishäiriöstäsi silloin kun olit alaikäinen? Osallistuivatko he hoitokokouksiin? Lapsen sairastuminen koskettaa koko perhettä, ja siitä toipuminen kuuluu myös äidille ja isälle. Sinun ei missään tapauksessa tarvitse suvaita vanhempiesi käytöstä.
Kyllä joo, vaikka koitin kieltää asian viimeiseen asti. Äiti huomasi rajun laihtumisen, oli huolesta sekaisin, ja yritti ratkaista asiaa ehkä vähän väärillä tavoilla. Hän maanitteli tuntikausia ja aneli syömään, syötti väkisin vaan tunkemalla ruokaa suuhuni, vessakäyntien jälkeen juoksi jälkeeni vessaan haistelemaan kävinkö oksentamassa (oksentelu ei ole koskaan kuulunut oireiluuni). Tämä kaikki laukaisi pidemmän ahmimisjakson. Kun en voinut rajottaa syömisiä, kaikki kääntyi jotenkin päälaelleen ja söin hallitsemattoman paljon. Paino nousi alipainosta lievään ylipainoon. Nälkäkuoleman vaaraa ei ollut ja pysyin hengissä, mutta ei ongelma mihinkään kadonnut.
Tunsin syvää ahdistusta ylimääräisistä kiloista, ja nyt täysikäistyttyäni kun äidillä ei ole enää sananvaltaa asioihini, alkoi taas laihduttaminen. Puolessa vuodessa paino tippui taas lievästä ylipainosta alipainoon. Sen jälkeen jojoilua merkittävän alipainon ja normaalin painon alarajan välillä. En tiedä miten lopettaa tämä kierre. Yhtä helvettiähän tämä on. Mutta kyllä, vanhemmat tietävät ongelmani ja tiesivät jo kun olin alaikäinen. Ja olen vanhempana sen jo suoraan myöntänytkin. Silti toiveitani kommentoinnin suhteen ei kuunneela, ja romahdan lähes jokaisen vierailun jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että vanhempasi eivät oikeasti ymmärrä, miten haitallisia heidän kommenttisi ovat sinulle. Vaikka oletkin pyytänyt, että sinun kehoasi ja syömiäsi ei kommentoida, niin he eivät tajua, miten vakavasta asiasta on kysymys. Voisitko kirjoittaa vanhemmillesi ja selittää asian kunnolla? Kirje toimisi ehkä puhumista paremmin siksi, että kirjeen voi lukea kaikessa rauhassa ja ehtii miettiä asiaa kunnolla ennen kuin vastaa. Suullisessa keskustelussa iskee helposti puolustusreaktio päälle niin, että puolet toisen sanomisista jää ymmärtämättä.
En usko, että perheesi edes ymmärtää sinun aivan oikeasti kärsivän syömishäiriöstä. Etenkin, jos isän puolen suvusta on totuttu hyvin hoikkiin vartaloihin. He todennäköisesti näkevät sinut aivan terveenä, ja siksi naureskelevat ja kuittailevat kuin kelle tahansa.
Ja sen haluan vielä sanoa, etten syytä vanhempiani ongelmastani. He ovat minulle todella rakkaita, ja monestakin asiasta tiedän että he rakastavat myös minua paljon. Siksi tuntuukin niin pahalta, kun en haluaisi asioiden menevän näin, ja tämän asian pilaavan välejämme. Vaikka olen täysi-ikäinen, niin tuntuu että tarvitsen vielä vanhempia. :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valistettiinko perheenjäseniäsi syömishäiriöstäsi silloin kun olit alaikäinen? Osallistuivatko he hoitokokouksiin? Lapsen sairastuminen koskettaa koko perhettä, ja siitä toipuminen kuuluu myös äidille ja isälle. Sinun ei missään tapauksessa tarvitse suvaita vanhempiesi käytöstä.
Kyllä joo, vaikka koitin kieltää asian viimeiseen asti. Äiti huomasi rajun laihtumisen, oli huolesta sekaisin, ja yritti ratkaista asiaa ehkä vähän väärillä tavoilla. Hän maanitteli tuntikausia ja aneli syömään, syötti väkisin vaan tunkemalla ruokaa suuhuni, vessakäyntien jälkeen juoksi jälkeeni vessaan haistelemaan kävinkö oksentamassa (oksentelu ei ole koskaan kuulunut oireiluuni). Tämä kaikki laukaisi pidemmän ahmimisjakson. Kun en voinut rajottaa syömisiä, kaikki kääntyi jotenkin päälaelleen ja söin hallitsemattoman paljon. Paino nousi alipainosta lievään ylipainoon. Nälkäkuole
Tämän perusteella sanoisin, että vierailut minimiin vanhempien luona ja keskityt omaan paranemiseen.
Minulla on syömishäiriöinen ystävä, hänellä auttoi, kun sai nähdä, että meidän lautasilla oli saman verran ruokaa, siksi usein tehtiin ruokaa ja syötiin yhdessä. Olisiko sulla sellaista ystävää, jonka seurassa olisi tällaista mahdollisuutta parantaa omaa suhdetta ruokaan ja syömiseen?
Voi, olen tosi pahoillani puolestasi. Ei tuo ole normaalia kommentointia. Minusta kuulostaa siltä, että vanhempasi eivät ehkä kokonaan ymmärrä tilannettasi. Olisi varmaan hyvä, jos voisit vielä kerran rauhallisesti heille siitä puhu aja selittää, että jos tilanne jatkuu näin, sinun on vähennettävä kanssakäymistä heidän kanssaan.