YLE: Ihmisten älykkyysosamäärät ovat kääntyneet laskuun, erityisesti kehittyneissä maissa
"Älykkyysosamäärät nousivat 1900-luvun alusta alkaen, mutta viime vuosikymmeninä ne ovat kääntyneet laskuun, erityisesti kehittyneissä maissa. Muutos on todettu mittauksissa, joita on toistettu samanlaisena useita vuosia.
Psykologian professori Markus Jokelan mukaan selitystä laskulle on haettu muun muassa ympäristötekijöistä. Ihmiset esimerkiksi lukevat ja laskevat päässään vähemmän kuin aikaisemmin."
"Sama ilmiö havaitaan suomalaiskoululaisten PISA-tuloksissa, jotka ovat laskeneet huomattavasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
Matematiikassa on menetetty noin kahden kouluvuoden oppimistulokset kahdessakymmenessä vuodessa. Erityisesti sanalliset tehtävät ovat niitä, joissa oppilaat pärjäävät aiempaa huonommin, Jokela kertoo."
Mistä te veikkaatte tämän kehityksen johtuvan ja mihin se vielä johtaa? Teemmekö itsestämme täysin riippuvaisia laitteista esimerkiksi ulkoistamalla kaiken ajattelun ja laskemisen tekoälylle?
Kommentit (62)
Älykännykät, netti. Ei tarvitse ajatella mitään itse.
No ei mikään ihmekään, kun tämän palstan öyhötystä katsoo.
Hyvä juttu!
Käänteinen Darwin-teoria toteutuu sittenkin. Kestää toki liian kauan.
Apina polveutuu ihmisestä jne.
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa
Ei, vaan ihan omien maiden valkoinen väestö.
On myös aika monia tutkimuksia siitä, kuinka korkean älykkyysosamäärän omaaville ihmisille syntyy vähemmän lapsia. Koskee varsinkin naisia. Älykkyys on myös periytyvää, joten sen vuoksikin sitä äo:n putoamista voi tapahtua, kun ne älykkäämmät lisääntyvät kaikkein vähiten.
Näin se on länsimaissa. Monissa Aasian ja Afrikan maissa sen sijaan älykkyysosamäärät ovat nousseet. Etenkin Aasia on noussut kovasti ja Aasian maat ovat kärjessä. Afrikkakin on noussut kovasti, mutta pohjalta kun nousee, niin kovin korkealla eivät vielä ole edelleenkään. En osaa veikata, mistä tuo länsimaiden lasku johtuisi. Mutta johtaa varmasti osaltaan länsimaiden rappioon, joka on nähtävissä jo muutenkin, myös poliittisesti ja talouden saralla. Uusi maailmanjärjestys tulee.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä, laitteet vievät lopunkin älyn. Älyn puutteesta kärsiviä näkyy nyt aina hallitus/eduskunta tasolla asti. Virkamiehille ja kansanedustajille pitäisi asettaa alarajat, että voisi olla ehdokkaana. Karsisi samalla pääosan persuista...
Minä en aivan tuotakaan usko. Aasian maissakin on älylaitteita käytössä yhtä lailla, mutta älykkyys on noussut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa
Ei, vaan ihan omien maiden valkoinen väestö.
Aika harva maapallon väestöstä on kovin valkoinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa
Ei, vaan ihan omien maiden valkoinen väestö.
"grumble by defend" teoria selittää tuota. Kun älykäs ihminen istutetaan epäalykkääseen seuraan, se alkaa itsekin tyhmentyä, koska älykkyydestä ei ole enää merkittävää kilpailuetua.
Tietenkin se keskiarvo laskee kun mukaan tuodaan massoitain 70 ÄO:n omaavia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa
Ei, vaan ihan omien maiden valkoinen väestö.
Aika harva maapallon väestöstä on kovin valkoinen.
Niinpä, siksi älyn lasku koskee erityisesti länsimaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa
Ei, vaan ihan omien maiden valkoinen väestö.
Juu, kyllä ne heikoimmat Pisa-tulokset oli itäsuomalaisilla pojilla. Ihan suomalaista väestöä ovat siellä Pohjois-Savossa ja Kainuun perukoilla. Toki Itä-Helsingin ongelmakoulutkin olivat alimpien joukossa, mutta eivät silti pohjalla.
Tarvitaan joku suuremman luokan tapahtuma, joka pakottaa ihmiset taas käyttämään älyään selvitäkseen. Komeetan isku tms.
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa
Aivan, mutta valheessa tietoisesti elävät edistykselliset humanistit eivät tule koskaan hyväksymään tätä tosiasiaa.
Vierailija kirjoitti:
No ei mikään ihmekään, kun tämän palstan öyhötystä katsoo.
Uli, uli ja seli, seli.
Älykkyysosamäärää mittaavia tehtäviä voi harjoitella. Kouluissa ei ehkä enää tehdä niin paljon sen tyylisiä tehtäviä jotka kehittävät näitä logiikkaan ja hahmotukseen liittyviä puolia?