YLE: Ihmisten älykkyysosamäärät ovat kääntyneet laskuun, erityisesti kehittyneissä maissa
"Älykkyysosamäärät nousivat 1900-luvun alusta alkaen, mutta viime vuosikymmeninä ne ovat kääntyneet laskuun, erityisesti kehittyneissä maissa. Muutos on todettu mittauksissa, joita on toistettu samanlaisena useita vuosia.
Psykologian professori Markus Jokelan mukaan selitystä laskulle on haettu muun muassa ympäristötekijöistä. Ihmiset esimerkiksi lukevat ja laskevat päässään vähemmän kuin aikaisemmin."
"Sama ilmiö havaitaan suomalaiskoululaisten PISA-tuloksissa, jotka ovat laskeneet huomattavasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
Matematiikassa on menetetty noin kahden kouluvuoden oppimistulokset kahdessakymmenessä vuodessa. Erityisesti sanalliset tehtävät ovat niitä, joissa oppilaat pärjäävät aiempaa huonommin, Jokela kertoo."
Mistä te veikkaatte tämän kehityksen johtuvan ja mihin se vielä johtaa? Teemmekö itsestämme täysin riippuvaisia laitteista esimerkiksi ulkoistamalla kaiken ajattelun ja laskemisen tekoälylle?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa
Ei, vaan ihan omien maiden valkoinen väestö.
Juu, kyllä ne heikoimmat Pisa-tulokset oli itäsuomalaisilla pojilla. Ihan suomalaista väestöä ovat siellä Pohjois-Savossa ja Kainuun perukoilla. Toki Itä-Helsingin ongelmakoulutkin olivat alimpien joukossa, mutta eivät silti pohjalla.
Älykkäimmät myös muuttavat maalta pois.
Kyllä, syrjäkyliltä on paras aines muuttanut muualle, Suomi on sisäisesti eriytynyttä. Myös Helsingin alueet ovat eriytyneitä, paras ja kyvykkäin aines valitsee asua muualla kuin ongelmalähiöissä. se selittää Pisa-tuloksia. Mutta ei se selitä, miksi länsimaissa kautta linjan älykkyys on laskenut ja Aasian ja Afrikan maissa noussut.
Tässä syitä:
- tässä maassa lisääntyy vain köyhät ja yksinkertaiset, periytyvät älykkyysominaisuudet eivät enää periydy. Köyhillä lisääntyjillä on usein kasaantuneita ongelmia, esim. sukupolvia jatkunutta köyhyyttä, adhd, koti huonolla asuinalueella jossa lapset päätyvät vähemmän hyvään kouluun.
- koulujen rappio: suurissa ryhmissä on levotonta, ryhmiin on integroitu kaiken maailman neuro-ongelmaisia, joidenka paikka olisi tarkkailuluokalla, tai muuhunmaattajia jotka eivät osaa suomea: Oppimismahdollisuuksia on heikennetty.
- nenä kiinni älylaitteessa ei ole kenellekään hyväksi.
- muuhunmaattajien määrä kasvaa vuosi vuodelta. Muuhunmaattaja on harvemmin toisesta länsimaasta, vaan tulee jostain matalan äo:n maasta, äo-keskiarvo laskee.
Vierailija kirjoitti:
Älkää käyttäkö taskulaskinta, vaan laskekaa päässä. Älkää kulkeko jonkun muun rakentamalla polulla kuin zombit, vaan suunnistakaa ja älkää käyttäkö kompassia erämaassa, vaan katsokaa suuntanne auringon sijainnista ja tähtitaivaasta. Älkää lukeko koottavien tavaroiden ohjeita, vaan päätelkää itse. Jne.
Kadonnut äly palautuu elämäntapamuutoksilla vuosisatojen takaiselle tasolle, jolloin maailmanhistorian merkittävimmät nerotkin elivät.
Jokaisesta itsestään kiinni haluaako olla kuin zombi, vai ajatteleva elävä ihminen.
"Älkää lukeko koottavien tavaroiden ohjeita."
Joo, onnea vaan Ikean kasaamisen kanssa. Kun se voi olla haastavaa ohjeidenkin kanssa. T. 17 sivun kasausohje eri vaiheineen.
Mun mielestä älykäs ihminen nimenomaan lukee ne ohjeet, oli sitten kyse huonekalusta, elektroniikkalaitteesta, tai lääkkeestä.
Typerä ihminen kuvittelee tietävänsä ja voivansa omalla "älyllään päätellä" kaiken, sitten se laite menee rikki ja syyttää myyjää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa
Ei, vaan ihan omien maiden valkoinen väestö.
Tämä asiahan olisi helppo tutkia, mutta taitaa olla tabu aihe. Totuus kiinnostaisi ihan akateemisesta mielenkiinnosta. Epäilen kuitenkin, että jos tänne Suomeen virtaisi ihmisä yhtäpaljon esim Kiinasta kuin eräiltä muilta alueilta niin älykkyysosamäärä Suomessa saattaisi nousta.
Mitenhän Suomeen saisi houkuteltua lisää kiinalaisia? Valkovenäläisetkin kelpaisi.
Vierailija kirjoitti:
Kiinalaiset eivät salli tiktokin aiheuttamaa aivojen tuhoamista omille lapsilleen, mutta ovat saaneet länsimaiden nuorison koukutettua siihen.
Jostain syystä TikTokia ja Temua ei ole Kiinassa? Hmmmm.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä kokonaisuus onkin parempi jos osa älykkyydestä korvautuukin jollain kokonaisuuden kannalta tärkeämmällä komponentilla?
Mitähän ne komponentit mahtaa olla? Sulla on varmaan selitys valmiina tällekin.
Ehdotan osan älykkyydestä korvaamista vasemmistolaisuudella, yhteisen hyvä nimissä.
Joku ei tajunnut, vasemmistolaisuus nähdään tässä siis älykkyyttä laskevana asiana.
Vierailija kirjoitti:
On aivan selkeää että siirtyminen kasvispöperöihin on tehnyt tämän... lapsille annetaan kouluissakin kasvispöperöitä vaikka aivot tarvitsevat kasvamiseen liha/kana/kala ruokia...
Ja pitkä vuosien koulutus tappaa myös kaiken luovuuden ja tunneälykkyyden...
Lisäksi koulun oppimateriaaleista on tehty jatkuvasti yhä vaikeampia omaksua...
Miksi sitten lihankulutus on kasvanut ja kasvaa globaalisti? Kerta kaikki ihmiset syö kasvispöperöitä ja tulevat tyhmiksi sen takia?
Vierailija kirjoitti:
Älkää käyttäkö taskulaskinta, vaan laskekaa päässä. Älkää kulkeko jonkun muun rakentamalla polulla kuin zombit, vaan suunnistakaa ja älkää käyttäkö kompassia erämaassa, vaan katsokaa suuntanne auringon sijainnista ja tähtitaivaasta. Älkää lukeko koottavien tavaroiden ohjeita, vaan päätelkää itse. Jne.
Vaikka älykäs ei tarvitsisi ohjeita on silti tyhmää olla niitä lukematta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuu nee... mustista ja muslimeista.
Japanissa ja Etelä-Koreassa on korkea ÄO ja noissa kahdessa maassa ei ole nee... mustia tai muslimeita.
Tämä
Japani on joutunut nöyrtymään ja ottaa nyt maahan tuhansia intialaisia auttamaan maan järkyttävän vanhuspommin hoitamisessa.
Eihän ne jaksa keskittyä johonkin helvetin palikkatestiin.
Naiset preferoivat jännäjoonaksia ja lisääntyvät näiden kanssa. Mulla on ystävissä miehiä, jotka menevät heittämällä ikäluokan top 5% älykkyydessä, mutta eivät saa naista eivätkä sitten pääse lisääntymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä kokonaisuus onkin parempi jos osa älykkyydestä korvautuukin jollain kokonaisuuden kannalta tärkeämmällä komponentilla?
Mitähän ne komponentit mahtaa olla? Sulla on varmaan selitys valmiina tällekin.
Ehdotan osan älykkyydestä korvaamista vasemmistolaisuudella, yhteisen hyvä nimissä.
Yhteinen hyvä tulee rahasta. Ja raha tulee, yllätys, kapitalismista. Älykkyyttä on myös vaikea estää.

Melko paljon yhteistä pahaa tulee myös kapitalismista. Mm riisto ja planeetan luonnon p*skominen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa
Ei, vaan ihan omien maiden valkoinen väestö.
Juu, kyllä ne heikoimmat Pisa-tulokset oli itäsuomalaisilla pojilla. Ihan suomalaista väestöä ovat siellä Pohjois-Savossa ja Kainuun perukoilla. Toki Itä-Helsingin ongelmakoulutkin olivat alimpien joukossa, mutta eivät silti pohjalla.
Älykkäimmät myös muuttavat maalta pois.
Kyllä, syrjäkyliltä on paras aines muuttanut muualle, Suomi on sisäisesti eriytynyttä. Myös Helsingin alueet ovat eriytyneitä, paras ja kyvykkäin aines valitsee asua muualla kuin ongelmalähiöissä. se selittää Pisa-tuloksia. Mutta ei se selitä, miksi länsimaissa kautt
Jos woke+dei-tutkimusote selittää?
"Jos woke+dei-tutkimusote selittää?"
Vetäkää wokedei päähänne, ääliöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä kokonaisuus onkin parempi jos osa älykkyydestä korvautuukin jollain kokonaisuuden kannalta tärkeämmällä komponentilla?
Mitähän ne komponentit mahtaa olla? Sulla on varmaan selitys valmiina tällekin.
Ehdotan osan älykkyydestä korvaamista vasemmistolaisuudella, yhteisen hyvä nimissä.
Yhteinen hyvä tulee rahasta. Ja raha tulee, yllätys, kapitalismista. Älykkyyttä on myös vaikea estää.
Melko paljon yhteistä pahaa tulee myös kapitalismista. Mm riisto ja planeetan luonnon p*skominen.
Jos luontoa ei saa riistää niin eipä ole hyvinvointia kellään. Jos tälle väkimäärälle taataan sama korkea elintaso, mitä se merkitsee planeetalle? Pieni väestö ei tuottaisi ongelmaa eli pitkin tai poikin.
Aivot on kuin lihas. Jos ei treenaa, ei o mitä näyttää. Tuhoa aiheuttaa puolestaan stressi ja huonot elintavat (huono ruoka, tupakointi/veippaus, liikunnan vähyys jne).
Vierailija kirjoitti:
Älkää käyttäkö taskulaskinta, vaan laskekaa päässä. Älkää kulkeko jonkun muun rakentamalla polulla kuin zombit, vaan suunnistakaa ja älkää käyttäkö kompassia erämaassa, vaan katsokaa suuntanne auringon sijainnista ja tähtitaivaasta. Älkää lukeko koottavien tavaroiden ohjeita, vaan päätelkää itse. Jne.
Kadonnut äly palautuu elämäntapamuutoksilla vuosisatojen takaiselle tasolle, jolloin maailmanhistorian merkittävimmät nerotkin elivät.
Jokaisesta itsestään kiinni haluaako olla kuin zombi, vai ajatteleva elävä ihminen.
Minulla on neurologisista syistä johtuvia hahmotusvaikeuksia jotka estävät minua selviytymästä monimutkaisista matemaattisista päätelmistä. Tälle oli termikin, dyscalculia. Taskulaskin on minulle apuvälineenä yhtä välttämätön kuin pyörätuoli halvaantuneelle. Pidän ranteessani Casion laskinkelloa juuri tästä syystä.
Käyttöohjeet... ihmiskunta opetteli kirjoittamaan juuri siitä syystä että sillä tavoin arvokkaat opit saatiin siirrettyä seuraavalle sukupolvelle. Ilman tätä edelliset sukupolvet veisivät osaamisensa hautaan kuoltuaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä, laitteet vievät lopunkin älyn. Älyn puutteesta kärsiviä näkyy nyt aina hallitus/eduskunta tasolla asti. Virkamiehille ja kansanedustajille pitäisi asettaa alarajat, että voisi olla ehdokkaana. Karsisi samalla pääosan persuista...
Sekä se että ammoisina aikoina kun kansakunta oppi käyttämään eläin peräistä proteiinia kasvi proteiinin sijaan niin aivojen kapasiteetti kasvoi 75%...nyt on jo pitkään oltu siirtymässä takaisin ja äo.t ovat laskussa...mutta silti, kyllä suurempi tekijä on nuo älyttömyys laitteet. Itse pistin jo kahdeksan vuotta sitten "äly" kännyn pois, en hävinnyt mitään...