YLE: Ihmisten älykkyysosamäärät ovat kääntyneet laskuun, erityisesti kehittyneissä maissa
"Älykkyysosamäärät nousivat 1900-luvun alusta alkaen, mutta viime vuosikymmeninä ne ovat kääntyneet laskuun, erityisesti kehittyneissä maissa. Muutos on todettu mittauksissa, joita on toistettu samanlaisena useita vuosia.
Psykologian professori Markus Jokelan mukaan selitystä laskulle on haettu muun muassa ympäristötekijöistä. Ihmiset esimerkiksi lukevat ja laskevat päässään vähemmän kuin aikaisemmin."
"Sama ilmiö havaitaan suomalaiskoululaisten PISA-tuloksissa, jotka ovat laskeneet huomattavasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
Matematiikassa on menetetty noin kahden kouluvuoden oppimistulokset kahdessakymmenessä vuodessa. Erityisesti sanalliset tehtävät ovat niitä, joissa oppilaat pärjäävät aiempaa huonommin, Jokela kertoo."
Mistä te veikkaatte tämän kehityksen johtuvan ja mihin se vielä johtaa? Teemmekö itsestämme täysin riippuvaisia laitteista esimerkiksi ulkoistamalla kaiken ajattelun ja laskemisen tekoälylle?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa
Aivan, mutta valheessa tietoisesti elävät edistykselliset humanistit eivät tule koskaan hyväksymään tätä tosiasiaa.
Kerro sitten miksi itse saat äo-testeistä korkeintaan 86?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa
Ei, vaan ihan omien maiden valkoinen väestö.
Of all ignorance, the ignorance of the educated is the most dangerous. Not only are educated people likely to have more influence, they are the last people to suspect that they dont know what they are talking about when they go outside their narrow fields.
Älkää käyttäkö taskulaskinta, vaan laskekaa päässä. Älkää kulkeko jonkun muun rakentamalla polulla kuin zombit, vaan suunnistakaa ja älkää käyttäkö kompassia erämaassa, vaan katsokaa suuntanne auringon sijainnista ja tähtitaivaasta. Älkää lukeko koottavien tavaroiden ohjeita, vaan päätelkää itse. Jne.
Kadonnut äly palautuu elämäntapamuutoksilla vuosisatojen takaiselle tasolle, jolloin maailmanhistorian merkittävimmät nerotkin elivät.
Jokaisesta itsestään kiinni haluaako olla kuin zombi, vai ajatteleva elävä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Näin se on länsimaissa. Monissa Aasian ja Afrikan maissa sen sijaan älykkyysosamäärät ovat nousseet. Etenkin Aasia on noussut kovasti ja Aasian maat ovat kärjessä. Afrikkakin on noussut kovasti, mutta pohjalta kun nousee, niin kovin korkealla eivät vielä ole edelleenkään. En osaa veikata, mistä tuo länsimaiden lasku johtuisi. Mutta johtaa varmasti osaltaan länsimaiden rappioon, joka on nähtävissä jo muutenkin, myös poliittisesti ja talouden saralla. Uusi maailmanjärjestys tulee.
Aasia johtaa 6-0. Suomi on kuitenkin kärjessä EU-maista.
https://worldpopulationreview.com/country-rankings/smartest-countries
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa
Kyllä ne tulokset on laskeneet myös ihan kantasuomalaisten parissa.
Tyhmyys on tarttuvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa
Tämähän se on se oikea syy, mutta woke kieltää sen viimeiseen asti...
Tuskin tuo aivan noin yksinkertainen juttu on. On varmaan yksi osasyy kuitenkin.
Onko otanta otettu vain kantiksista vai onko uudet mukana? Vaikka olisko ilman laskua uusia otettukaan?
Tyhmyys on lisääntymisen edellytys.
Vierailija kirjoitti:
Idiocracy -tulevaisuus odottaa.
💯
Ehkäpä kokonaisuus onkin parempi jos osa älykkyydestä korvautuukin jollain kokonaisuuden kannalta tärkeämmällä komponentilla?
Sen huomaa Yhdysvalloissa.
Dementoitunut kansa äänestää dementoituneita johtajia.
Tästä johtunee myös oikeiston nousu.
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä kokonaisuus onkin parempi jos osa älykkyydestä korvautuukin jollain kokonaisuuden kannalta tärkeämmällä komponentilla?
Mitähän ne komponentit mahtaa olla? Sulla on varmaan selitys valmiina tällekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaalaiset tullee kehittyneisiin maihin laskemaan keskiarvoa
Ei, vaan ihan omien maiden valkoinen väestö.
Juu, kyllä ne heikoimmat Pisa-tulokset oli itäsuomalaisilla pojilla. Ihan suomalaista väestöä ovat siellä Pohjois-Savossa ja Kainuun perukoilla. Toki Itä-Helsingin ongelmakoulutkin olivat alimpien joukossa, mutta eivät silti pohjalla.
Älykkäimmät myös muuttavat maalta pois.
Ihmiset tuijottavat somea. Googlaavat kaiken. Ei tarvi omaa päätä käyttää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä kokonaisuus onkin parempi jos osa älykkyydestä korvautuukin jollain kokonaisuuden kannalta tärkeämmällä komponentilla?
Mitähän ne komponentit mahtaa olla? Sulla on varmaan selitys valmiina tällekin.
Ehdotan osan älykkyydestä korvaamista vasemmistolaisuudella, yhteisen hyvä nimissä.
Kyllähän sen näkee, että ihmiset ovat tyhmiä nykyään. Tyhmyys tiivistyy myös tähän Sanna Marinin fanittamiseen, sen fanithan ovat äärimmäisen tyhmää porukkaa, hei katso Sanna laittoi kivan kuvan someen, hei katso Sanna Marin on lentokoneessa, hei katso Sanna Marin syö ravintolassa, miettikää nyt. Suomalaiset ovat äärimmäisen tyhmää kansaa nykyään.
Kenties länsimaalaisen ihmisen erinäisille kemikaaleille altusta tulisi lisätä kehoon kuulumattamasta 1000 kemikaalista 2000:een.
Josko se auttas?
Kiinalaiset eivät salli tiktokin aiheuttamaa aivojen tuhoamista omille lapsilleen, mutta ovat saaneet länsimaiden nuorison koukutettua siihen.
Kyllä ne tulokset on laskeneet myös ihan kantasuomalaisten parissa.