Lue keskustelun säännöt.
Mitä voin tehdä, kun itsetunto meni 50-vuotiaana, uskomatonta
23.10.2025 |
Olen aina ollut tyytyväinen valintoihisi ja elämääni, tehnyt omannnäköisiä ratkaisuja ja elänyt elämääni.
Nyt viimeisen kolmen vuoden aikana itsetuntoni on laskenut pohjamutiin. Olen kai masentunut. Pitäisi samanaikaisesti jaksaa olla kannustava äiti kahdelle teinille.
Onko vinkkejä? Ns. Ryhdistäytyminen ei auta, elän kuten ennenkin, mutta sisäisesti tunnen oloni todella maan matoseksi.
Kommentit (22)
Se on vaihdevuosista johtuvaa, joillekin tulee paniikkihäiriö. Menee ohi muutamassa vuodessa. Kannattaa opiskella tai käyttää aivojaan muulla tavoin kehittävästi, siinä samalla notkahdus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mihin verrattuna koet olevasi maan matonen? Onko kriteerisi muuttuneet viime vuosina, vai tulkitsetko asioita ainoastaan negatiivisemmin?
En todella mieti kakkosen ehdottamaa asiaa, pikemminkin pelkään, että minulle kävisi jotain ja teinit joutuisivat pärjäilemään omillaan. (Etäiset välit isään.) En siis ole ollenkaan itsetuhoinen, saamaton vain ja häpeän itseäni ja kotiamme.
Hyvä kysymys nro 5. Vastaus on sekä että. Kriteerini ovat muuttuneet ja varmasti myös tulkitsen asioita negatiivisemmin. En oikein innostu mistään ja energiatasot on niin nollilla, että en edes jaksaa ajatella mitään uutta harrastusta. Juuri ja juuri saan kodin hoidettua kohtuullisesti.
Sama juttu.
Pitäis tehdä sitä ja tätä, on kaikenlaisia haaveita.
Mikään ei silti oikeasti kiinnosta. Kaikki tuntuu merkityksettömältä.
Ja tätä pitäis jaksaa jopa 30v.
Tuntuu, että kaikki on jo kaikin tavoin nähty.
Pakotan itseni elämään normaalia elämää.
Yritän pakollisten kuvioiden lisäksi tavata ystäviä, harrastaa, kävin kampaajalla jne.
Sellainen lohduttomuus ja toivottomuus.
Johtuu ehkä iästä.
Syön masennuslääkkeitä ja lääkäri kirjoitti keltarauhashormonia.
En ikinä tekisi itsemurhaa, mutta ajattelen sitä jp.
Ehkä pitäis ruveta ryyppäämään, koska mielentila ei voi oikein huonommaksikaan mennä.
En olisi ikinä uskonut, että elän viisikymppisenä tälläistä elämää.
Tämän palstan lukeminen ei ainakaan kenenkään mielenterveyttä paranna. Mikään täällä ei ole edes totta.
(Todella komea, 5v nuorempi mies oli minusta parisuhdemielessä kiinnostunut. Minunhan piti olla biojätettä, joka kelpaa vaan kuusikymppiselle, joka oikeasti haluaa kaksikymppisen.)
N52
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli kyse sitten masennuksesta ja/tai vain vaihdevuosista, niin apua on saatavilla.
Sen lisäksi kannattaa miettiä, onko välit Luojaan kunnossa. Elinpäivät vähenee meillä kaikilla, voi olla alitajuisesti kuolemanpelkoakin. Kun Jeesus on rakas, ei kuolemaakaan tarvitse pelätä <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu.
Pitäis tehdä sitä ja tätä, on kaikenlaisia haaveita.
Mikään ei silti oikeasti kiinnosta. Kaikki tuntuu merkityksettömältä.
Ja tätä pitäis jaksaa jopa 30v.
Tuntuu, että kaikki on jo kaikin tavoin nähty.
Pakotan itseni elämään normaalia elämää.
Yritän pakollisten kuvioiden lisäksi tavata ystäviä, harrastaa, kävin kampaajalla jne.
Sellainen lohduttomuus ja toivottomuus.
Johtuu ehkä iästä.
Syön masennuslääkkeitä ja lääkäri kirjoitti keltarauhashormonia.
En ikinä tekisi itsemurhaa, mutta ajattelen sitä jp.
Ehkä pitäis ruveta ryyppäämään, koska mielentila ei voi oikein huonommaksikaan mennä.
En olisi ikinä uskonut, että elän viisikymppisenä tälläistä elämää.
Tämän palstan lukeminen ei ainakaan kenenkään mielenterveyttä paranna. Mikään täällä ei ole edes totta.
(Todella komea,
Yritä löytää ilo pienistä asioista. Maisemasta kun lehdet ovat keltaisena ja tippuvat puista, vastaantulijan hymystä, jne. Pyri keskittymään johonkin asiaan, pidempiä aikoja. Aluksi vaikka puoli tuntia ja sitten jatkuvasti pidempiä. Tällöin rupeaa tunteet heräämään, kun kaikki ei ole pientä rinnakkasta kohinaa.
Hormonitasoissa on tapahtunut joku muutos. Kuulostaa siltä, että saattaisi olla ns. masennus. Lääkkeet on melko tehokkaita tällaiseen äkilliseen masennukseen.
Sinuna tarkistaisin ensimmäisenä elämäntavat. Onko niissä parannettavaa? Jos saisit luomukeinoin piristettyä hormonitoimintaa sitä kautta mielialan nousuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaihdevuodet? Mene lääkärintarkastukseen.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys nro 5. Vastaus on sekä että. Kriteerini ovat muuttuneet ja varmasti myös tulkitsen asioita negatiivisemmin. En oikein innostu mistään ja energiatasot on niin nollilla, että en edes jaksaa ajatella mitään uutta harrastusta. Juuri ja juuri saan kodin hoidettua kohtuullisesti.
Mulla oli tuollainen vaihe myös. Ehkä johtui osin hormoneista, kun menopaussi tuli 51-vuotiaana sitten, mutta luulen että vielä enemmän jostain ikäkausikriisin tyyppisistä sisäisistä prosesseista, elämänvaiheen muuttumisesta. Kävin ihan itse maksaen terapeutin kanssa juttelemassa kymmenisen kertaa ja sain apua. Mulla lopputulos oli se, että joo, ei mua enää kiinnosta harrastamiset sun muut ulkomaailmassa touhuamiset niinkään, mutta tilalle on tullut valtava sisäinen rauha ilman erityistä syytä, ja ilo pienen pienistä asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut tuollaista, mutta se on suureksi osaksi väistynyt ainakin ensisijaisen tunnelman paikalta. Lääke, hidas, voi olla keskittyminen oikeisiin ihmisiin ja oikeisiin asioihin. Niihin, jotka saavat sinut loistamaan. Olen löytänyt uudestaan sitä iloa ja intoa, joiden kanssa synnyin tähän maailmaan. Ilo & into vs. ankeuden & tarkoituksettomuuden tunne ovat kaikki läsnä ja vaihtelevat, mutta voittopuolisesti tunteet pysyvät normaalissa vaihteluvälissä.
Testaa vaihdevuodet lekurissa. Sen jälkeen opettele olemaan tyytyväinen itseesi juuri tuollaisena kuin olet. Ei sun tarvitse enempää jaksaa. Olet jo elämässä kokenut kaiken, nyt jäähdyttelet ja nautit vain ihan vaikka siitä, että sait tiskit koneeseen. Ja teinit mukaan kodinhoitoon ja ruuanlaittoon ja ostoksille, se on kasvatuksellinen etu heille aikuisena ja auttaa sinua. Vaihda vähemmän vaativaan työhön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hakeudu mielenterveyspalveluiden piiriin joko työterveyden tai terveyskeskusen kautta.
Julkiset mt-palvelut ovat jo ylikuormittuneita. Mielestäni tavallinen keski-iän kriisi ei ole pätevä syy hakea ammattiapua.
Eri asia sitten, jos on pätäkkää käydä esim. yksityisessä terapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Se on vaihdevuosista johtuvaa, joillekin tulee paniikkihäiriö. Menee ohi muutamassa vuodessa. Kannattaa opiskella tai käyttää aivojaan muulla tavoin kehittävästi, siinä samalla notkahdus.
Erikoista, kuulen ensimmäistä kertaa vv-ikäisten paniikkihäiriöstä.
Kiva että olet ollut tyytyväinen valintoihini. Tein ne sinun parastasi ajatellen.
Vierailija kirjoitti:
En todella mieti kakkosen ehdottamaa asiaa, pikemminkin pelkään, että minulle kävisi jotain ja teinit joutuisivat pärjäilemään omillaan. (Etäiset välit isään.) En siis ole ollenkaan itsetuhoinen, saamaton vain ja häpeän itseäni ja kotiamme.
Ole rauhassa saamaton! Kaikki pingotus ja suorittaminen vapaalla pois, aikakin on sellainen että vie mehuja monilta. Tekee velvollisuudet mutta muuten ottaa lunkisti. Teineille voi kertoa että nyt on näin. Tai pyytää vaikka siivoustalkoisiin jos semmoisesta on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu.
Pitäis tehdä sitä ja tätä, on kaikenlaisia haaveita.
Mikään ei silti oikeasti kiinnosta. Kaikki tuntuu merkityksettömältä.
Ja tätä pitäis jaksaa jopa 30v.
Tuntuu, että kaikki on jo kaikin tavoin nähty.
Pakotan itseni elämään normaalia elämää.
Yritän pakollisten kuvioiden lisäksi tavata ystäviä, harrastaa, kävin kampaajalla jne.
Sellainen lohduttomuus ja toivottomuus.
Johtuu ehkä iästä.
Syön masennuslääkkeitä ja lääkäri kirjoitti keltarauhashormonia.
En ikinä tekisi itsemurhaa, mutta ajattelen sitä jp.
Ehkä pitäis ruveta ryyppäämään, koska mielentila ei voi oikein huonommaksikaan mennä.
En olisi ikinä uskonut, että elän viisikymppisenä tälläistä elämää.
Tämän palstan lukeminen ei ainakaan kenenkään mielenterveyttä paranna. Mikään täällä ei ole edes totta.
(Todella komea,
Tää oli kyllä tällaisen ihan just 50 täyttävän miehen mielestä todella hyvä kirjoitus! Oikeasti tähän ikään kuuluvia masentavia asioita listattu, mutta myös niitä valonpilkahduksia, joihin pitäisi osata tarttua. Ehkä lisäyksenä vapaus, jota ei ollut nuorempana ehkä pienten lasten, ehkä taloustilanteen vuoksi. Jos tuntuu tuolta, hae ammattiapua, vaadi sitä ja pidä siitä kiinni.
Kyllä se elämä kuitenkin on ihmisen parasta aikaa ja siitä pitää yrittää kaikin keinoin siksi nauttia loppuun asti. Ja helppo tietty huudella miehenä, kun hormonitoimintaa on paljon helpompi säädellä, mutta vaihdevuosioireetkin on väliaikainen juttu ja kaiken surkeuden keskellä täytyy yrittää muistaa, että on väliaikaista, eikä omaa syytä, joten ei kun sitä apua hakemaan.
Ei sivullisena voi muuta huudella kuin yrittäkää nähdä niitä positiivisia puolia, niitäkin tähän ikään liittyy paljon ja unohtaa ikävät, joihin ei voi vaikuttaa. Helpommin tietty sanottu kuin tehty.
Ainakin kannattaa kokeilla terveysaseman kautta saada apua. Mutta jos tuntuu, että se on liian toivotonta eikä jaksa alkaa taistelemaan, niin mene suosiolla yksityiselle gynekologille. Ainakin itselläni loppui voimat julkisen kanssa ja yksityinen oli parempi ratkaisu.
Mielenterveyspalveluihin yhteys vasta sitten, jos hormonikorvaushoidosta ei ole apua.
Hakeudu mielenterveyspalveluiden piiriin joko työterveyden tai terveyskeskusen kautta.