Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mua harmittaa ja vituttaa, että olin niin tyhmä valitessani miestäni
04.09.2011 |
Olisi ihanaa, kun mieheni olisi mulle _kumppani_. Tarkoitan tällä siis sitä, että hän viettäisi kanssani aikaa. Olisi kiinnostunut minusta ja seurastani. Tykkäisi jutella kanssani, kysyisi joskus miten päiväni on mennyt, varsinkin jos on ollut jotenkin erikoinen päivä ja mies tietää sen (ja siis ei, en tarkoita että ihan jatkuvasti kyhnyttäisi kyljessäni 24/7, mutta joskus edes. Nykyään mieheni hakeutuu seuraani vain jos haluaa seksiä, ja siinäkin käy yleensä vaan heti asiaan)
Meillä on mieheni kanssa ihan eri rytmikin, mä menen nukkumaan klo 21-22 ja mies tulee nukkumaan aina vasta puolen yön kieppeillä/jälkeen. Mä en jaksa millään valvoa niin myöhään.
Mies myös nukkuu aamuisin pitkään, vapaapäivinään jopa pitkälle puolenpäivän yli. Arkiaamuisin hän herää 5 min. aiemmin kuin lähtee töihin, eli vetäisee vaan vaatteet päälleen, käy vessassa ja lähtee. Sanoo huomenta, mutta siinä kaikki.
Olisi ihanaa joskus juoda mieheni kanssa vaikkapa aamukahvit yhdessä. Sitä ei meillä tapahdu kuin ehkä pari kertaa vuodessa. Tänä aamuna taas kyllä maanittelin miestäni kymmenen aikaan juomaan kanssani keittämäni kahvit, mutta mies halusi jatkaa uniaan.
Vaihdoin juuri vähän aikaa sitten työpaikkaa, mies ei edes kysynyt, miten eka työpäiväni meni tai millaista oli. Kerroin hänelle kyllä sitten oma-aloitteisesti, mutta mies ei tuntunut olevan kovin kiinnostunut.
Kun hän on kotona, hän joko on autotallissa puuhailemassa omiaan, puhuu puhelimessa pitkiä aikoja kavereidensa kanssa yhteisistä projekteistaan tai istuu television ääressä katsomassa nauhoitettuja ohjelmiaan. Silloin ei näe eikä kuule mitään, jos mulla on hänelle jotain tärkeää asiaa, joudun menemään television eteen seisomaan, jotta saan vastauksen kysymykseeni.
Monesti olen yrittänyt ehdottaa miehelleni yhteistä tekemistä meille: kävelylenkkejä, syömässä käymistä, remontin tekoa, kuntosalilla käymistä, tanssimaan menoa, matkoja kahdestaan yms. yms. mutta ei miestä kiinnosta. Joskus kun olen väkisin raahannut hänet vaikkapa kahville kanssani johonkin kahvilaan, mies ottaa lehden ja lukee sitä kahvia hörppiessään, tai puhuu puhelimeensa. Ja pyynnöistäni huolimatta ei suostu olemaan ilman näitä, ja jos suostuukin, on sitten suuttuneen oloinen ja mököttää koko ajan.
Olen monesti yrittänyt puhua mieheni kanssa parisuhteestamme, mutta mieheni on äärimmäisen huono puhumaan tunneasioista, hän sulkeutuu täysin, eikä hänestä saa yhtään mitään irti, vaikka yrittäisi kuinka nätisti ja varovaisesti.
Hän ei ole koskaan sanonut itse parisuhteestamme tai sen tilasta yhtään mitään. Kai tämä sitten riittää hänelle, tai hän ei kertakaikkiaan ajattele koko parisuhde-asiaa laisinkaan?
(kaikesta huolimatta kysyttäessä mieheni sanoo rakastavansa minua, ja joskus, harvoin, sanoo oma-aloitteisesti että tykkää minusta)
Että tällaista meillä.
Monesti olen yrittänyt opetella elämään kuin miestäni ei olisikaan, eli etten vaatisi häneltä mitään (läsnäoloa, kiinnostusta minusta) mutta se on vaikeaa! Kun se mies kuitenkin on tuossa, jotenkin jatkuvasti jaksan tyhmästi odottaa että mies tekisi kanssani jotain. Ja kun näin ei käykään, petyn aina. Päivästä toiseen.
Ja siis on mulla omaakin elämää, mulla on ihana työpaikka, monta hyvää ystävää, harrastuksia, ihanat lapset... mutta parisuhde on tällainen...
Ja tämä vaivaa minua aina, välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta kuitenkin. Vai vaadinko sitten liikaa, ei kai kaikkea elämässään voikaan saada. Ja kun mulla muut asiat on hyvin, onko tämä parisuhde sitten se, jonka pitää olla huonosti.
Erota en haluaisi, meillä on kuitenkin yhteiset lapset ja elämä on turvallista. Mieheni on kyllä lasten kanssa, ja touhuaa heidän kanssaan, joten pääsen helposti esim. niihin harrastuksiini ja tapaamaan ystäviäni ilman lapsiakin. Se on mielestäni etu, ja arvostan sitä kyllä.
Eikä mieheni ole muuten mitenkään paha, hän on uskollinen, ei lyö eikä juo ongelmaksi asti. On hyvä isäkin siis. Käy töissä ja maksaa laskuja. Kuskaa lapsia harrastuksiin.
Joo... ei kai tässä muuta. En edes odota mitään konkreettista apua tai neuvoja teiltä (ei tässä ole mitään tehtävissä), piti vain purkautua johonkin. Kiitos sille, joka jaksoi lukea pitkän sepustukseni.
Kommentit (17)
Parisuhdetta siis ei enää ole, on erilaisia perheen sisäisiä suhteita. Parisuhteen tarkoitus on saada ihmiset lisääntymään ja kun se on tehty, ei niin väliä. (siis biologisesti).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä vähän samantyyppistä menoa. En enää yritä puhua miehelle meidän parisuhteesta. Tykkää työstään, tekee pitkää päivää, välillä myös vapaa-aikanakin. Seksiä on varmaan kerran kuussa.
Ilmeisesti työssä on meno kiristynyt, ei enää viitsi juuri olla lasten kanssa. Mutta tykätään samoista asioista, sellaista turvallista eloa meilläkin. Voisin vaihtaa miestä, jos sykähdyttävä osuisi kohdalle (hyvää seksiä tekisi mieli, mutta pettämään en rupea).
luin viestisi, tunsin myötätuntoa ja myöskin tiettyä tuttuuden tunnetta.
Siis jos asiasta yrittäisi edelleen keskustella, ja aloittaisi asian viestin näyttämisellä. Onko teillä yhteisiä kiinnostuksen kohteita? Pääsettekö kahdestaan jonnekin (siis onko lapsenvahteja?).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli samanlaista n. 18 vuotta. Ja pahemmaksi vaan meni sen jälkeen. Mies oli muutenkin aina kärkäs arvostelemaan ja ojentamaan toisia tyyliin että hän itse on yksin oikeassa. Kodin ja lapset sain tietysti hoitaa yksin ja jos hän joskus "joutui" tekemään jotain niin siitäkin sai kuulla. Pari vuotta sitten alkoi oikein kunnon hyökkäily: karmea vihainen valitus joka asiasta, mikään ei ollut hyvin, mikään ei kelvannut, olin täys paska jne.
Aloin sitten lopulta karjua takas ja uhata joko murhalla tai avioerolla. Mies veti vähän takas ja nyt yrittää olla taas "neutraalisti". Mutta minua ei enää tää avioliitto kiinnosta. Olen nyt lähdössä parinsadan kilsan päähän töihin. Asun viikot siis poissa. Suunnittelen jo kaksoiselämää ja pettämistä.
Sen jälkeen on keskustelu sujunut
Kymmenisen vuotta olin itse lähdössä (ei ollut vielä lapsia), niin mies suostui pariterapiaan ja meillä meni kivemmin siihen asti, kun lapsia alkoi tulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monesti olen yrittänyt ehdottaa miehelleni yhteistä tekemistä meille: kävelylenkkejä, syömässä käymistä, remontin tekoa, kuntosalilla käymistä, tanssimaan menoa, matkoja kahdestaan yms. yms. mutta ei miestä kiinnosta.
Siis jos asiasta yrittäisi edelleen keskustella, ja aloittaisi asian viestin näyttämisellä. Onko teillä yhteisiä kiinnostuksen kohteita? Pääsettekö kahdestaan jonnekin (siis onko lapsenvahteja?).
tai pohdintoja parisuhteesta (vaikkapa päiväkirjan sivu, tai joku parisuhdeartikkeli lehdestä joka on mielestäni kuin meiltä) mies ei suostu lukemaan niitä.
Ja ei meillä oikein ole mitään yhteisiä kiinnostuksen aiheita. Olen niitä yrittänyt etsiä ja miehelle ehdottaa ja pyytää häntä ehdottamaan jotakin, mutta mies ei innostu/suostu minun ehdottamaani eikä itse puolestaan ehdota pyynnöistä huolimatta mitään tekemistä kahdestaan.
ap
ja neloselle, kiitos myötätunnosta. Oikeasti lämmitti mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun lapset alkavat olla isoja. Silloinhan pitäisi kai olla "vihdoinkin" kahdestaan? Mutta miten olet, jos toista ei ole siihenkään asti kiinnostanut?
Ja juu, olen joskus miettinyt samoja asioita, mutta nyt ruuhkavuodet painavat päälle niin pahasti ettei parisuhdetta jaksa miettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miestä. Ehkä se herättää??
Viihteelläkin käyn itsekseni (tai siis kavereideni kanssa, mutta ilman miestäni siis) ei se hetkauta miestäni suuntaan eikä toiseen.
ap
En osaa auttaa tai neuvoa mutta haluan kertoa että myötätuntoa löytyy myös täältäkin. Tilanteesi on todella kurja. :( Jos lapsia ei olisi tai mies ei huomioisi edes heitä olisi "helppo" neuvoa että eroa. Mutta teidän tilanteessa. En tosiaan osaa auttaa. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
teillä on intohimo hukassa, miehesi on ilmeisesti väsynyt tai jopa masentunut... ehdottaisin pariterapiaa, ihan vain siksi että saisit miehen puhumaan, ja kuuntelemaan.
eroa en missään nimessä suosittelisi, sanoit itsekkin että homma on muuten kunnossa. rakkauden ja intohimon voi löytää uudelleen, jos sen eteen tekee töitä!
minäkin olen sitä mieltä että tämän aloituksen voisit miehellesi antaa luettavaksi. jospa se auttaisi?
ja lähetä se hänelle kirjeenä vaikka töihin. varmasti lukee! :)
mä olisin kirjoittanut koko tekstin. Siis juuri tällaista meillä. Toisaalta olen peruspositiivinen luonne ja olen jollain lailla oppinut elämään tämän asian kanssa. JA ihan tyytyväinen suurimmaks osaks elämää.
Alue: Aihe vapaa
Niin paljon samaa
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1412294/tunteeko_kuk…