Jokainen meistä tietää, miten laihtuisi.

Aina. Tulee niin paska ja väsynyt olo ja pakko jaksaa hoitaa asiat. Tottakai sitä laihtuisi jos ei vaan söis tai söis tosi vähän. Mä syön muutenkin niin vähän että laihtuakseen pitää vetää jollain 600 kaloria päivä. 9 päivää pystyin putkeen, päätin pitää mässypäivän enkä ole päässyt sen jälkeen ruotuun. Tänään meni jo hiukka yli 1000 kcal. Huomenna sit vähän vähemmän taas..

Mäkin olisin tosi kaunis hoikkana, hyvänmallinen kroppa, korkeat poskipäät jne...



Argh!

kuin vaikea alkoholismi tai mikä tahansa riippuvuus.



Minulta ei puutu tietoa eikä osaamista, mutta en saa päätäni kuriin. Tahdon sen tunteen, jonka syömisen yltäkylläisyys tuo.



Olen nöyrtynyt niin alas/ylös, että olen pyytänyt lähetettä sisätautilääkärille, joka voi tuomita minut vaikka sairaalloiseksi rasvamaksaksi, mutta minun on saatava apua, etten kuole kiloihini. Ihan sama asia kuin viina ja A-klinikka.



T: 40v/ 164cm/ 110kg

Se on helppoa ainakin anorexiablogien perusteella.

Totta on se että se oma motivaatio on oikeasti se vaikein asia laihdutuksessa. Itse yritin joskus puolihuolimattomasti, mutta "vähän piti" saada viiniä ja sit aamulla krapulaan "vähän roskaruokaa", ja niin taas yksi viikonloppu vesitti koko viikon rehkinnän.



Sitten tajusin että syöminen on mulle sijaistoimintaa. Se tuotti mielihyvää ja oli ainoa asia josta nautin alkon lisäksi.



Muistin että nautin niin monesta muustakin asiasta: piirtäminen, maalaaminen, lukeminen jne kaikki sellainen jossa käytän käsiä tai syöminen häiritsisi keskittymistä. Eli laihdutuksen aikana löysin taas nämä ilot ja syöminen oli vähemmän mielessä. Sitä kautta pystyin syömään tasapainoisesti ja jaksoin liikkua. Liikunnasta tuli muuten myös yksi nautinto, ihmiselle joka on aina VIHANNUT liikuntaa.