Anotko koskaan ylimääräisiä vapaapäiviä töistä? Miten työnantajasi suhtautuu niihin?
Kommentit (7)
Joskus lomapäivät on ollu käytettynä, kun on ollu pakko viedä sairas isä lääkäriin. Asuu noin 300 kilsan päässä, joten pakko ottaa vapaata. Ihan hyvin on suhtauduttu. Kyllä meillä arvostetaan sitä, että hoitaa läheisensä. Muuten voin ajoittaa vierailut isälle viikonlopun vapaapäiviin, mutta lääkäriajat ovat aina arkipäivisin. Loma-aikoina pystyn vaikuttamaan omien lomien ajankohtiin, joten silloin on helpompi järjestellä itsensä oikeaan aikaan isälle apuun.
pidän välillä liukumavapaita. Jos kaikki lomat olisi pidetty, liukuma nollilla ja olisi pakko saada vapaata, uskoisin sen saavani.
Monena vuonna otin koko lomarahan eli 15 lisälomapäivää, tänä vuonna puolet. Näillä saan pidettyä pikkukoululaitsen hiihto- ja joululomat.
Muutenkaan meillä ei ole mitään määrättyä työaikaa. Joskus joutuu tekemään pidempiä päiviä ja kenties viikonloppuna joutuu käymään työpaikalla.
Joten on varsin kohtuullista että myös *ylimääräiset* lomat ovat palkallisia.
Koululaisten syyslomaviikon olen kotona palkallisella *omalla lomalla*
olen ollut 9v töissä samassa työpaikassa, mediatalossa, ja tuona aikana olen joutunut pyytämään yhden iltapäivän vapaaksi muuton takia.
Vapaata saa ihan kertomalla, että pitää 1-2 päivää joustovapaita.
vapaita antaa jos sijaisen saa.
saako jossain ylimääräisiä vapaita niin et palkka ei tipu???
sh